Kausiennakko: Patrik Laineen otsa pysyy kurtussa, kun Jetsin toiveet karahtavat jälleen mätään puolustukseen

NHL / Artikkeli
Patrik Laineen siltasopimus lähestyy loppuaan, nyt on aika osoittaa todellinen arvo.
Kuva © Getty Images
Winnipeg Jetsin ykkösvahti ja kärkiketjut ovat erinomaisia, mutta umpisurkea puolustus uhkaa jälleen vesittää kiekkohullun kaupungin ylpeyden kauden. Patrik Laineelle alkava kausi on iso vedenjakaja.

Winnipeg Jets on kiusallisessa tilanteessa. Vain kaksi vuotta sitten joukkuetta pidettiin jopa mestariehdokkaana, mutta pudotus varsinkin viime kauden aikana oli raju eikä suurimpia romahduksen syitä ole pystytty paikkaamaan.

Jets kuitenkin selvitti tiensä vaivoin pudotuspeleihin pääasiassa maalivahti Connor Hellebuyckin loisteliaan kauden ansiosta. Lähtö pudotuspeleistä tuli kuitenkin jo karsintakierroksella Calgary Flamesin käsittelyssä.

GM Kevin Cheveldayoff onnistui kesällä löytämään joukkueeseen laadukkaan kakkossentterin, mutta ylivoimaisesti suurin murheenkryyni eli puolustus jäi jälleen ilman merkittäviä vahvistuksia. Kyseinen osa-alue on jälleen manitobalaisten menestyksen suurena esteenä.

Maalivahtiosasto

Maalivahtiosasto kompensoi Jetsin puolustuksessa olevaa ongelmaa. 27-vuotias viime kauden Vezina-voittaja Hellebuyck kuuluu kiistatta sarjan parhaimpien maalivahtien ja pelaajien joukkoon. 

Hellebuyck on selvästi Jetsin tärkein pelaaja, jonka epäonnistuminen tietäisi automaattisesti joukkueen jäämistä pudotuspelien ulkopuolelle. Ilman loukkaantumisia epäonnistumisen riski on kuitenkin pieni, sillä Hellebuyckin kolmen edellisen kauden torjuntatilastot ovat todella kovia.

Kakkosvahtina pelaa Laurent Brossoit, joka on hädin tuskin vakiokokoonpanon tasoinen torjuja. Mahdollisesti kakkosvahdin paikan nappaa jo tällä kaudella nuori venäläinen Mihail Berdin, joka on torjunut viime ajat hyvin KHL:ssä ja AHL:ssä.

Jetsin pudotuspelitoiveet lepäävät Connor Hellebuyckin harteilla.
Kuva © Antti Varonen

Puolustus

Jetsin puolustus heikentyi dramaattisesti ennen viime kautta, kun moni tärkeä pelaaja jätti seuran. Tämä näkyi karulla tavalla Jetsin otteissa, sillä edistyneiden tilastojen perusteella se oli sarjan selvää häntäpäätä laukaisunhallinnassa ja maaliodottamissa.

Raju heikentyminen johti tilanteeseen, jossa Josh Morrisseystä tuli joukkueen selvästi tärkein puolustaja. Ehkäpä vastuu lisääntyi jopa liikaa, sillä Morrisseyn otteisiin jäi viime kaudelta parantamisen varaa. Jetsin toinen kärkipuolustaja on Neal Pionk, joka on myös joukkueensa selvästi tehokkain puolustaja.

Mielenkiintoinen seurattava asia on se, pystyykö Ville Heinola nappaamaan vakioroolin tämän kauden joukkueesta. Heinola esiintyi jo viime kaudella erinomaisesti muutamissa otteluissa, joten nuoren suomalaisen mahdollisuudet ovat hyvät.

Jetsin puolustuksessa nähtiin marginaallinen muutos, kun Dmitri Kulikov poistui ja uutena nimenä saapui Derek Forbort, jonka rooli tosin löytyy joko kolmospuolustajaparista tai katsomosta. Jetsillä on käytössään liuta Forbortin tapaisia NHL:ssä rutinoituneita, mutta varsin keskinkertaisia puolustajia kuten Nathan BeaulieuDylan DeMelo ja Luca Sbisa.

Kärkiparin jälkeen Jetsin puolustuksen taso romahtaa niin paljon, että ilman vahvistuksia menestyshaaveista on turha puhua. Heinolan mahdollinen läpimurto voi toisaalta helpottaa tilannetta hieman.

Hyökkäys

Jetsin hyökkäyksen kärki on liigan eliittiä ja sillä on palikat rakentaa kaksi erinomaista tulosketjua. Viime kaudella iso ongelma oli roolitus ja kelvollisen kakkossentterin puute, mutta tämä ongelma ratkesi Jetsiin paluun tehneen Paul Stastnyn myötä. Kokeneen Stastnyn paluu on erinomainen uutinen etenkin Patrik Laineelle, joka pelasi huipputehokasta kiekkoa yhdysvaltalaisen vierellä keväällä 2018.

Laine on osoittanut turhautumista Jetsin toimintaan viime vuosina ja tänä vuonna edessä ovat vielä tärkeät sopimusneuvottelut. Todennäköisesti kasvavat tehomäärätkään eivät välttämättä nosta Laineen haluja jatkaa Jetsissä, jos joukkue ei palaa takaisin varteenotettavien menestyjien joukkoon. 

Paul Stastnyn paluu oli Jetsin syksyn tärkein uutinen.
Kuva © Getty Images

Jetsin neljä muuta hyökkäyksen syömähammasta ovat totuttuun tapaan Mark ScheifeleKyle ConnorNikolaj Ehlers sekä kapteeni Blake Wheeler. Kaikki neljä edellä mainittua ovat tehneet pitkät sopimukset Jetsin kanssa, joten siirtojen kannalta suurin valokeila kohdistuu ehdottomasti Laineeseen.

Jetsin alemmat ketjut ovat työteliäitä mutta varsin keskinkertaisia. Lisäksi Jets ei ole vielä päässyt sopimukseen nuoren Jack Roslovicin kanssa, jolla pitäisi lähtökohtaisesti olla iso rooli kolmosketjussa. Kokeneella Mathieu Perreault'lla olisi potentiaalia tuloksentekoon, mutta hyökkääjän käyrä on osoittanut rajusti alaspäin viime kausina.

Korona-aika ei ole armollinen: Missä Jets menee tällä hetkellä?

Jetsin tämän hetken asemaa NHL-kartalla on vaikea arvioida. Periaatteessa avaimia menestymiseen on, mutta ilman rajuja peliliikkeitä menestystoiveet jäävät vain puheiden tasolle.

Jetsiä vaivaa tuskallinen ongelma, sillä se ei todellakaan ole vapaiden pelaajien suosikkikohde ja seuran vaikeudet varsinkin nuorten pelaajien sopimusten kanssa ovat himmentäneet organisaation imagoa.

Jets on jo pitkään luottanut päävalmentajaansa Paul Mauriceen, joten menestystä odotetaan. Epäharmoninen pelaajarunko ja puolustuksen ongelmat ovat kuitenkin liian isoja ongelmia ja siksi pudotuspelipaikka väliaikaisessa Pohjoisen divisioonassa on hyvin tiukassa.

Jets pelaa Pohjoisen divisioonan sijoista 5–6.

» Lähetä palautetta toimitukselle