Kausiennakko: Miro Heiskasen tähdittämä Stars janoaa lisää menestystä viime kauden finaalipaikan jatkoksi

NHL / Artikkeli
Dallas Starsin ailahteleva kausi jatkui lopulta aina Stanley Cupin finaaleihin saakka, ja nyt joukkue janoaa lisää.
Kuva © Getty Images
Dallas Starsin viime kausi oli todellinen vuoristorata ja silti samalla hieno kasvutarina, joka vei aina Stanley Cupin finaaleihin saakka. Nyt nälkäinen tähtinippu haluaa uuden kauden alkaessa lisää.

Dallas Starsin viime kausi piti sisällään niin paljon draamaa, ettei kukaan olisi ihmetellyt joukkueen karsiutumista pudotuspeleistä. Motivoituneet pelaajat ja uutta oppinut valmennusryhmä olivat kuitenkin toista mieltä.

Tähtinippu aloitti kautensa täysin katastrofaalisesti voittamalla vain yhden ensimmäisestä yhdeksästä pelistä. Tämän jälkeen se voitti neljätoista seuraavasta kuudestatoista ottelusta. Sen jälkeen päävalmentaja Jim Montgomery irtisanottiin kentän ulkopuolisen käytöksen vuoksi.

Urallaan viime vuosina enemmän apuvalmentajana toiminut Rick Bowness oli todella kovan paikan edessä, ja Starsin runkosarja ennen kauden keskeytystä näyttikin heikolta. Joukkue pelasi puolustusvoittoista sumppua, jonka mahdollisti isolta osalta eliittimaalivahtikaksikko Ben Bishop ja Anton Hudobin

Sama joukkue pääsi yskähtelevästä alusta huolimatta lopulta aina Stanley Cupin finaaleihin saakka. Pelaajat halusivat kaiken aikaa pelata päävalmentajalleen ja Bownessin annettua erityisesti nuorisolle lopulta lisää luottamusta, massiivisista loukkaantumisista kärsinyt Stars lopetti kautensa todella vahvasti. Joukkue oli ymmärrettävistä syistä valtavan pettynyt mutta myös täysin syystä ylpeä kaudestaan.

Moni vertasi Starsin finaaleihin asti mennyttä joukkuetta vuoden 1999 finaaleissa mestaruuden voittaneeseen joukkueeseen. Tämänkertainen tähtinippu oli silti − varsinkin loukkaantumisten keskellä − lähempänä vuoden 2000 finaalit hävinnyttä joukkuetta. Mestaruuden lopulta vienyt Tampa Bay Lightning oli puolestaan leveydeltään kuin Stars mestaruuskaudellaan.

Kauden päätyttyä joukkue menetti vapaina agentteina Mattias Janmarkin Chicago Blackhawksiin ja pirteät pudotuspelit pelanneen Corey Perryn Montréal Canadiensiin. Muuten Starsin runko on kauden alkaessa melkein sama.

Maalivahtiosasto

Stars on jo tovin nauttinut kahdesta erinomaisesta maalivahdista. Bishop ja Hudobin ovat molemmat antaneet illasta toiseen joukkueelle mahdollisuuden menestyä. Maalivahdin pelatessa puolivaloilla joukkue on myös usein hävinnyt.

Kaksikon normaali aloittaja Bishop oli kuitenkin suuren osan pudotuspelejä loukkaantuneena ja on poissa myös suuren osan alkavan kauden runkosarjasta. Vaikka Hudobin oli erinomainen pudotuspeleissä, nyt Starsin on annettava hänelle paljon suurempi kuorma ja paljon pidemmäksi aikaa.

Kauden jälkeen kolmen vuoden jatkosopimuksen tehnyt Hudobin ei silti ole yksin. Vaikkei nuori Jake Oettinger juuri pelannut pudotuspeleissä, kokemus oli nuorelle maalivahtilupaukselle varmasti antoisa.

Normaalisti Oettingerin olisi hyvä pelata kuluva kausi aloittajana AHL:n Texas Starsissa, mutta koronaviruksen vuoksi koko AHL:n tilanne on hyvin mutkikas. Tämän vuoksi kausi Hudobinin parina voikin olla paras mahdollisuus myös Oettingerilla saada peliaikaa.

Mikäli Hudobin pitää tasonsa, jopa ilman Bishopia pelaavalla Starsilla ei pitäisi siis olla hätää maalivahtiensa puolesta. Joukkueen maalivahtivalmentaja Jeff Reese on myös tehnyt jo vuosia erinomaista työtä maalivahtien kanssa. Stars on tällä saralla hyvissä käsissä.

Anton Hudobin on ollut Dallas Starsin luottoratsu jo muutaman kauden ajan, ja kauden jälkeen hänet palkittiin kolmen vuoden jatkosopimuksella.
Kuva © Getty Images

Puolustus

Starsilla on tällä hetkellä kaksi ykköspuolustajaa Miro Heiskasessa ja John Klingbergissä, joiden arvo joukkueelle on mittaamaton. Heiskanen on ollut myös iso syy sille, miksi pituutensa puolesta enemmän koripalloilijalta näyttävä Jamie Oleksiak on vihdoin löytänyt itsensä, mistä toki Oleksiakille itselleenkin on syytä antaa paljon kiitosta.

Pudotuspeleissä selvästi piristynyt Andrej Sekera ja varsinkin alivoimalla luotettava Esa Lindell jatkavat myös Starsin vahvuudessa. Stars hankki lisäksi sekä puolustajana että tarvittaessa hyökkääjänä pelaavan Mark Pysykin riveihinsä Florida Panthersista. Myös Julius Honka palaa Starsiin ja yrittää löytää paikkansa joukkueessa.

Starsin suurin menetys puolustuksessa on Stephen Johnsin päätös olla pelaamatta alkavalla kaudella. Aivotärähdyksen jälkioireista kärsivällä Johnsilla on nyt elämässään tärkeämpiäkin asioita kuin jääkiekko. Mikäli Johns aikanaan kykenee ja ennen kaikkea haluaa palata kaukaloon, Stars on varmasti kuulolla.

Puolustus on siis kokonaisuudessaan laadukas, ja sen on syytäkin olla. Bowness nimittäin antoi sille pudotuspeleissä lisää vapauksia, ja se myös näkyi tehoissa. Esimerkiksi Klingbergiä kannustettiin laukomaan enemmän, ja ruotsalaispuolustaja kiitti tästä tulostaululla.

Miro Heiskasen ollessa jäällä on muillakin useasti syytä iloon, ja nuoren puolustajan paras on vasta edessä.
Kuva © Getty Images

Hyökkäys

Monien mielestä Starsin ykköshyökkääjä Tyler Seguin pelasi vaisut pudotuspelit. Kauden päättyessä selvisikin hänen pelanneen loukkaantuneena. Kuten Bishop, myös Seguin tarvitsi leikkauksen. Molemmat palaavat Starsin vahvuuteen aikaisintaan huhtikuussa.

Tämä ei silti ole välttämättä kohtuuttoman suuri ongelma. Puolustajien pistetehtailun lisäksi nuoret Denis Gurjanov ja Roope Hintz ottivat valtavia kehitysaskelia viime kaudella. Varsinkin todella pienellä minuuttimäärällä usein pelannut Gurjanov oli hetkittäin sensaatiomainen.

Hyökkäys myös parantui, kun Bowness alkoi käyttää täsmäaseitaan oikein, ja esimerkiksi mainiot pudotuspelit pelannut Joe Pavelski teki paluun vastustajan maalin eteen. Pavelski on yksi NHL:n parhaita maalineduspelaajia, mutta häntä ei käytetty runkosarjassa tässä roolissa − varsinkaan alkukaudesta − kovinkaan usein.

Starsilla on myös vahvuudessaan väkivahva Aleksandr Radulov ja kapteeni Jamie Benn. Mikäli Radulov pystyy välttämään liiallisia hyökkäyspään jäähyjä ja pudotuspeleissä unestaan herännyt Benn on pelituulella, on Stars vaarallinen.

Joukkueen alemmista ketjuista löytyy laadukkaita pelaajia, kuten Radek Faksa ja Jason Dickinson. Nuoremmista pelaajista kiinnostavia tapauksia ovat Ty Dellandrea, Jason Robertson ja suomalaisittain hyvin kiinnostava Joel Kiviranta.

Starsia pidetään hyvin puolustavana joukkueena, mutta paperilla myöskään hyökkäys ei ole huono. Mikäli valmennusryhmä luottaa pelaajiinsa, tehoja tulee kyllä. Hyökkääjillä on myös takanaan erinomainen ja mielellään hyökkäykseen osallistuva puolustus.

Tyler Seguinin ollessa poissa aina huhtikuulle saakka tulee Roope Hintzin vastuu kasvamaan.
Kuva © Getty Images

Korona-aika ei ole armollinen: Missä Stars menee tällä hetkellä?

Koronaviruksen vuoksi NHL:n divisioonat menivät uusiksi, ja nyt tuttu finaalivastustaja Lightning pelaa Starsin kanssa Keskisessä divisioonassa Carolina Hurricanesin, Columbus Blue Jacketsin, Florida Panthersin, Chicago Blackhawksin, Nashville Predatorsin ja Detroit Red Wingsin ohella.

Starsilla ei pitäisi olla syytä valittaa divisioonajaosta. Nyt joukkueen ei tarvitse matkustella pitkiä lentomatkoja Kaliforniaan. Myös Keskinen divisioona ilman koko ajan parantavaa Colorado Avalanchea ja edelleen vaarallista St. Louis Bluesia lienee tähtinipulle tervetullut asia.

Kaudesta tulee kaikesta huolimatta poikkeuksellinen, sillä uusiksi meni myös joukkueen kauden aloitus. Stars tulee aloittamaan kautensa aikaisintaan 19.1., kun kuudella pelaajalla ja kahdella henkilökunnan jäsenellä todettiin koronavirustartunta.

Miten Stars lopulta tulee pärjäämään alkavalla kaudella on kiinni siitä, miten joukkue löytää yhteisen sävelen. Se löysi pudotuspeleissä itsestään jotain hyvin poikkeuksellista, ja ei ole mitään takeita, että tämä kaikki on vielä jäljellä. Alamäkiä finaalipaikan saavuttamisen jälkeen on nähty ennenkin.

Starsilla on nuorista tähdistään huolimatta ikääntyvä runko. Joukkue tekee silti kaikkensa, että se pääsee pudotuspeleihin, ja runko on edelleen kuin rakennettu juuri niitä varten. Kaiken onnistuessa Starsia ei ole syytä aliarvioida ja näin tuskin tapahtuukaan viime kauden finaalipaikan ansiosta.

Stars pelaa Keskisessä divisioonassa sijoista 3−4.

» Lähetä palautetta toimitukselle