Jääkiekon historia on täynnä upeita tarinoita ja lajia seuraavat tuntevat historian merkkipaalut yleensä kohtalaisen hyvin. Matkan varrella on kuitenkin myös tarinoita, jotka ovat vuosikymmenten saatossa jääneet unholaan. Yksi tällaisista tarinoista on Kanadan itärannikolla toimineen "värillisten jääkiekkoliigan" historia.
Colored Hockey Leaguen, Värillisten jääkiekkoliigan, alkusanat lausuttiin Halifaxissa, Nova Scotiassa vuonna 1895. Seuraavina vuosina joukkueita toimi vaihtelevasti yli kymmenellä paikkakunnalla itärannikon provinsseissa.
Liigan syntytarina vie meidät kuitenkin Yhdysvaltoihin − tarkemmin sanottuna Jerichon kylään New Yorkiin. Keskellä Long Islandia sijaitsevalla, nykyisin 13 000 ihmisen asuttavalla paikalla on painava paikkansa jääkiekon historiassa.
Orjuus oli vielä 1800-luvun alkupuolella laillista Yhdysvaltojen eteläisissä osavaltioissa, ja vankeudessa eläneet orjat yrittivätkin kaikin keinoin paeta läheisiin vapaisiin osavaltioihin tai maihin. "Maanalaisena rautatienä" tunnettu turvatalojen ja salaisten kulkuyhteyksien verkko auttoi orjia pakenemaan pohjoisiin osavaltioihin, Meksikoon tai Kanadaan.
Moni vapautta kaivannut orja kulki juuri Jerichon kautta Kanadaan, koska Kanadasta ei karanneita orjia palautettu takaisin Yhdysvaltoihin. New Yorkista tie vei useimmiten Halifaxiin. Yhteensä maanalaisen rautatien kautta etelävaltioista pakeni lähes 30 000 orjaa.
Yhdysvallat ajautui sisällissotaan ja orjuus kiellettiin koko maassa vuonna 1865. Tuhansia entisiä orjia asui nyt Kanadassa, jossa he ryhtyivät rakentamaan uutta pohjaa elämälleen. Nova Scotian alueella toimi 1800-luvun lopulla jo useita, pelkästään mustista pelaajista koostuneita baseball-joukkueita. Baseball oli suosittua ajanvietettä, otteluita pelattiin läpi vuoden ja pelaajista tuli nopeasti puoliammattilaisia.
Sääntökirjana Raamattu
Jääkiekko muovautui nykyisen kaltaiseksi urheilumuodoksi Kanadassa 1800-luvun loppuvuosina ja entiset orjat päättivät perustaa omia joukkueitaan uudessa lajissa. Monesta baseballin taitaneesta pelaajasta tuli vuosisadan vaihteessa myös uusien jääkiekkojoukkueiden luottopelaajia.
Coloured Hockey Leaguen takana oli neljä miestä: James Borden, James A.R Kinney, James Robinson Johnston ja Henry Sylvester Williams. Nelikko oli aktiivisesti mukana baptistisen kirkon toiminnassa, ja liigan synty kiinnittyi vahvasti juuri kirkon toimintaan.
Otteluita järjestettiin sunnuntaisin jumalanpalvelusten jälkeen, ja ottelutapahtumaan sisältyi myös erätaukoviihdettä. Erillistä sääntökirjaa liigalla ei ollut − ainoana ohjenuorana pidettiin raamattua. Tämä johti käytännössä, ironisesti, kovempiin otteisiin kaukalossa ja nopeampaan pelirytmiin.
Liigan suosio kasvoi 1900-luvun alussa ja joukkueiden määrä kasvoi. Ajalle tyypillisellä haastesysteemillä rakennetun sarjan edellisvuoden mestari puolusti asemaansa parhaita haastajia vastaan. Ottelut pelattiin keväisin vasta valkoisten liigojen päättymisen jälkeen. Jään sulaminen oli ongelma, ja ratkaiseviin otteluihin valittiin yleensä vain kolme tai neljä joukkuetta (Vaughan, 2002).
Mustat joukkueet pelasivat ajoittain näytösotteluita valkoisten parhaita joukkueita vastaan. Mustien joukkueiden vauhti yllätti usein valkoiset joukkueet, eikä revanssia enää yleensä tullut. CHL:ssä on historiankirjojen mukaan nähty ensimmäinen lyöntilaukaus (Eddie Martin) ja jäähän polvensa pudottanut maalivahti (Henry Franklyn). Liigan huippuvuosina suosituimmat ottelut keräsivät toista tuhatta katsojaa ja liigassa pelasi yli sata pelaajaa.
CHL:n kasvutarina kääntyi laskuun vuoden 1905 tienoilla, kun Halifaxin vähemmistöryhmät ajautuivat riitoihin paikallisen rautatieyhtiön kanssa. Uuden rautatien tarkoitus oli käytännössä erottaa mustien asuinalue muusta kaupungista, mitä vastaan liigan aktiivinen johtohahmo James Robinson johti kallista oikeustaistoa.
Oikeustaiston vuoksi paikallisten jäähallien omistajat päättivät olla vuokraamatta hallejaan mustille, mikä johti pelien pelaamiseen luonnonjäällä. Samalla kaikki julkisuus tyrehtyi, ja sarjan kasvu pysähtyi kuin seinään. CHL:n tarina näytti päättyneen.
Liiga teki lyhyen paluun vielä 1920-luvun alkupuolella, mutta tunnelma kaukalossa ja sen ympärillä oli muuttunut toisenlaiseksi. Suurin osa 1900-luvun alun kirkoista oli lopettanut toimintansa, eikä jääkiekkokaan ollut enää yhteydessä kirkon toimintaan. Liigan alkuperäiset johtavat olivat poistuneet kuvasta, mutta iso osa pelaajista oli edelleen samoja kuin parikymmentä vuotta sitten. Uusia pelaajia tuli ja meni. Nyt kaukalossa noudatettiin jo standardisoitua jääkiekon sääntöjä.
NHL vei huomion
Vuonna 1917 käynnistynyt National Hockey League vei vakiintuessaan suurimman osan mediahuomiosta. Hajanaisesti toimineen CHL:n tarina taas päättyi lopullisesti 1930-luvulla. Samaan aikaan kiertävät mustien baseball-joukkueet menestyivät Kanadassa. Mustien jääkiekkoilijoiden mahdollisuudet arvostetummissa sarjoissa sen sijaan jäivät harvinaisten poikkeustapausten tasolle.
CHL:n sammuttua kesti useita vuosikymmeniä ennen kuin NHL sai ensimmäisen mustan pelaajansa. Kyseisen kunnian nappasi itselleen Willie O'Ree, joka debytoi NHL-jäillä vuonna 1958. O'Ree pelasi nuoruudessaan myös baseballia, josta olisi hyvin voinut tulla myös hänen lajinsa (Howell, 2001).
Vaikka CHL:n vaiheet ovatkin lähes kadonneet historiankirjoista, ei liigan merkitystä jääkiekon kasvulle Kanadan itärannikolla voi kiistää, Nova Scotia kokonaisuudessaan oli merkittävimpiä alueita lajin kehittymiselle ja CHL osa tarinaa.
Edesmennyt liiga on herättänyt uutta kinnostusta viime vuosina, kun CHL:n toiminnasta on kirjoitettu teoksia ja sen historiasta on tehty dokumenttielokuvia. Torontossa sijaitseva Hockey Hall of Fame -museo ja sen kunniagalleria eivät tosin mainitse mitään CHL:n olemassaolosta. NHL puolestaan kunnioitti liigan 125-vuotisjuhlapäivää helmikuussa järjestämällä näytösottelun Ottawassa.
Artikkelin lähteina on käytetty seuraavia tekstejä:
The Canadian Encyclopedia: Colored Hockey League
Birthplace of Hockey: African Nova Scotia Hockey History
Vaughan, G., 2002. The "Colored Hockey Championship of the Maritimes, teoksessa Putting it on Ice, Vol. 1.
Howell, C., 2001. Blood, Sweat and Tears - Sport and the Making of Modern Canada