Kaikista suurlupauksista ei tule Patrik Lainetta tai Aleksander Barkovia – usean suomalaispelaajan kohdalla odotukset menivät täysin päin mäntyä

LIIGA, NHL / Artikkeli
Teemu Laineen potentiaali ei koskaan realisoitunut kunnolla.
Kuva © Timo Savela
Suomalainen jääkiekko on tuottanut viime vuosien aikana useita huippulahjakkuuksia aina kiekkomaailman kirkkaimmalle huipulle. Kuitenkin monien korkean NHL-varauksen saaneiden pelaajien urat ovat lähteneet varhaisessa vaiheessa alamäkeen.

Tuomas Grönman, 29. varaus 1992, Québec Nordiques

Lukon kasvatti loi päämäärätietoisesti uraansa kohti NHL:ää pelaamalla varaustaan edeltäneen kauden Kanadassa ja siirtymällä TPS:ään Vladimir Jurzinovin valmennukseen vuosiksi 1994–96. Suurin syy Grönmanin uran aikaiselle päätökselle oli jo nuorena alkaneet polvivammat, ja isokokoinen puolustaja joutui lopettamaan vain 29-vuotiaana. Kouluttautui uransa jälkeen psykologiksi ja on toiminut asiantuntijana monissa kiekkolähetyksissä.

Jarkko Varvio, 34. varaus 1992, Minnesota North Stars

Kevään 1992 MM-kisoissa yhdeksällä maalillaan Leijonat sensaatiomaiseen hopeaan johdattanut Varvio herätti suuren kiinnostuksen myös NHL:ssä tykkikautensa jälkeen. Lähti jahtaamaan NHL-unelmaansa syksyllä 1993 juuri Dallasiin muuttaneeseen organisaatioon, mutta päätti palata jo seuraavan kauden jälkeen takaisin Suomeen. 13 NHL-otteluun syntyi lopulta kiitettävät tehot 3+4, mutta ura huippupelaajana päättyi käytännössä jo alle 30-vuotiaana.

Teemu Riihijärvi, 12. varaus 1995, San Jose Sharks

Riihijärveä pidetään usein kaikista klassisimpana esimerkkinä pelaajasta, joka varattiin NHL:ään aivan liian korkealla numerolla. Espoolaiskasvatin valttikorttina oli hänen valtava kokonsa, jota arvostettiin tuon ajan NHL:ssä suuresti. Loukkaantumiset kuitenkin hidastivat Riihijärven kehitystä, eikä hän ikinä murtautunut Liigassakaan tähtipelaajaksi. Pelasi uransa viimeiset ottelut vain 28-vuotiaana kaudella 2005–06.

Miika Elomo on ollut viime vuosina tuttu näky valmentajan tehtävissä.
Kuva © Timo Savela

Miika Elomo, 23. varaus 1995, Washington Capitals

Elomo kuului maineikkaaseen vuonna 1977 syntyneiden turkulaisten lupausten joukkoon. Alempien ketjujen rouhijana profiloitunut Elomo lähti jahtaamaan NHL-paikkaa jo sangen varhain 19-vuotiaana, mutta ensimmäinen yritys osoittautui virheelliseksi. HIFK:ssa ja TPS:ssä voitettujen mestaruuksien jälkeen NHL-paikkakin irtosi kaudella 1999–2000, mutta vain kahden ottelun arvoisesti. Palasi vuonna 2001 takaisin Suomeen, jossa hänen uransa päättyi kesken kauden 2004–05 rannevamman takia.

Juha Gustafsson, 43. varaus 1997, Phoenix Coyotes

Espoolaisen kiekkokoulun kasvatti tunnettiin peruspuolustajana sanan varsinaisessa merkityksessä. Valitettavasti pelkät peruspuolustajan taidot eivät riittäneet kovinkaan lähelle NHL-paikkaa. Monen kauden ajan Liigaa tahkonnut puolustaja ei todellakaan tehopisteillä mässäillyt, sillä uran 451 liigaottelussa niitä syntyi vain 39. Päätti uransa Ruotsin kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla kauteen 2011–12.

Tomek Valtonen, 56. varaus 1998, Detroit Red Wings

Puolan Piotrków Trybunalskissa syntyneen Valtosen ura jääkiekon parissa on ollut värikäs. Kiteeltä ponnistanut voimahyökkääjä siirtyi heti varauksensa jälkeen OHL:n Plymouth Whalersiin, mutta palasi jo seuraavaksi kaudeksi Suomeen ja Jokereihin. Ura jatkuikin narripaidassa yhtä SHL-kautta lukuunottamatta vuoteen 2009 asti, jossa hänestä tuli fanien suosikki. Olkapäävamman takia uransa lopettanut Valtonen ryhtyi heti valmentajaksi, ja hänet muistetaan varsinkin Vaasan Sportin peräsimestä.

Jani Rita, 13. varaus 1999, Edmonton Oilers

Jokerien kasvatti oli ikäluokkansa todellinen huippulupaus Suomessa, joka herätti huomiota etenkin todella vahvalla luistelullaan. Varauksensa jälkeen Rita jatkoi kehittymistään Jokerien nimekkäässä liigamiehistössä, mutta jälkikäteen voi sanoa, että rooli jäi liian pieneksi. Jumittui kolmeksi vuodeksi AHL:ään, ja pelasi käytännössä vain yhden kauden täysin NHL:ssä. Odotuksiin nähden vain 66 pelattua NHL-ottelua oli Ridan kohdalla pettymys.

Jani Rita pelasi komean uran etenkin Jokereissa, mutta odotukset olivat paljon kovemmat.
Kuva © Timo Savela

Ari Ahonen, 27. varaus 1999, New Jersey Devils

Kevään 1999 alle 18-vuotiaiden MM-kisat olivat jättipotti Pikkuleijonien maalilla kultaa torjuneelle Ahoselle, joka valittiin kisojen parhaaksi maalivahdiksi. Palkintona tästä tuon ajan mahtiseura Devils huusi Ahosen ensimmäisellä kierroksella. Seuraavaksi kaudeksi HIFK:hon siirtyneen Ahosen kehitys näytti lupaavalta, mutta Devilsin organisaatiossa hän ei onnistunut murtautumaan Martin Brodeurin tähdittämään NHL-miehistöön. Viiden kauden yrittämisen jälkeen Ahonen päätti jatkaa uraansa Euroopassa, jossa hän oli parhaimmillaan yksi KHL:n parhaista maalivahdeista.

Teemu Sainomaa, 62. varaus 1999, Ottawa Senators

Isokokoinen voimahyökkääjä Sainomaa varattiin hieman yllättäen jo toisella kierroksella suoraan B-junioreista Ottawa Senatorsiin. Miehen ura Liigassa tyssäsi kuitenkin jo alle 22-vuotiaana, kun kaudella 2002–03 Pelicansin paidassa syntyivät vaatimattomat tehot 2+3. Piti taukoa kiekosta kolmen Mestis-kauden jälkeen seitsemän vuotta, kunnes palasi kaukaloon vuonna 2013 Bewe TuusKin Suomi-sarja -joukkueeseen. 

Teemu Laine, 39. varaus 2000, New Jersey Devils

Laine oli Ridan tavoin Jokerien juniorimyllyn suuria tulevaisuuden toivoja. Myös hänen vahvuutenaan oli todella hyvä luistelu. Laine yritti läpimurtoa varauksensa jälkeen Jokereissa neljän kauden ajan, mutta paras kausi tuotti vain 13 tehopistettä. Varsinainen läpimurto liigatasolla tapahtui vasta kaudella 2007–08 TPS:ssä, jonka jälkeen Laine loi kiitettävän uran SHL:ssä ja KHL:ssä. Viimeisinä vuosina loukkaantumisista kärsinyt Laine päätti uransa kesällä 2017.

Tero Määttä, 41. varaus 2000, San Jose Sharks

Määttä edusti aikakautensa arvostettuja isokokoisia fyysisiä puolustajia, mutta miehen kiekonkäsittelytaidot ja luistelu jäivät melko vajaavaiseksi. Ei koskaan lähtenyt yrittämään uraa Pohjois-Amerikassa ja pelasi viimeiset ottelunsa ammattilaisena vain 29-vuotiaana keväällä 2011. Toimii nykyisin Jokerien A-nuorten päävalmentajana.

Jesse Niinimäki ajautui jo nuorella iällä kiekkokiertolaiseksi.
Kuva © Timo Savela

Jesse Niinimäki, 15. varaus 2002, Edmonton Oilers

Riihijärven ohella toinen suomalaispelaaja, jonka kohdalla odotukset menivät täysin pieleen. Niinimäen ehdoton vahvuus oli hänen pelisilmänsä, mutta vielä ehdottomampi heikkous oli laiskuus harjoittelua kohtaan. Ajautui kiekkokiertolaiseksi melko nuorella iällä, ja teki vain lyhyen visiitin Oilersin AHL-joukkueeseen työsulkukaudella 2004–05. Pelasi uransa parhaat kaudet Ilveksessä 2010-luvun alussa, mutta NHL-unelma oli jo siinä kohdin mennyttä.

Masi Marjamäki, 66. varaus 2003, Boston Bruins

Pelaajaprofiililtaan Big Bad Bruinsin imagoon mainiosti sopinut Marjamäki lähti jo 17-vuotiaana WHL:n Red Deer Rebelsiin ja Bruins poimi porilaisen toisella kierroksella kesän 2003 kovatasoisessa varaustilaisuudessa. Marjamäki ei kuitenkaan ikinä tehnyt sopimusta Bruinsin kanssa ja lopulta New York Islanders varasi hänet uudelleen kaksi vuotta myöhemmin viidennellä kierroksella. Lopulta vain yhden NHL-ottelun pelannut Marjamäki palasi kasvattiseuraansa Ässiin vuonna 2007. Päättyneellä kaudella Marjamäki pelasi Iso-Britannian liigassa Cardiff Devilsissä.

Lauri Tukonen, 11. varaus 2004, Los Angeles Kings

Hyvinkäältä ponnistanut Tukonen herätti huomiota erinomaisilla pelitaidoillaan, mutta myös hänen kohdallaan loukkaantumiset söivät potentiaalista paljon pois. Pahin vammakierre ei vielä alkanut hänen pelatessaan Pohjois-Amerikassa, mutta jo pelipaikan saaminen heikosta Kingsistä oli todella vaikeaa. Pelasi vuosina 2005–08 vain viisi NHL-ottelua ja lähti hakemaan vauhtia uralleen Suomesta, mutta siitä lähtien loukkaantumiset ovat olleet jatkuva riesa.

Lauri Tukosen ura on ollut täynnä loukkaantumisia.
Kuva © Jaakko Stenroos - https://jaskan.kuvat.fi/

Riku Helenius, 15. varaus 2006, Tampa Bay Lightning

Ilveksen maalivahtitehtaan huippulupaus on edelleen Kari Lehtosen jälkeen toiseksi korkeimmalla numerolla varattu suomalainen maalivahti. Oli kuitenkin lähes koko varausta seuranneen kauden sivussa, eikä ura urjennut Pohjois-Amerikassa. Sai kuitenkin kaudella 2008–09 NHL-pelin vyölleen, tosin peliajaksi kirjattiin vain muutama minuutti. Uran huippuhetkeksi on jäänyt JYPin torjuminen mestariksi keväällä 2012.

Alexander Ruuttu, 51. varaus 2011, Phoenix Coyotes

Legendaarisen Christian Ruutun pojan varasi seura, jonka johtavana pelaajatarkkailijana isä-Christian tuolloin toimi. Jälkikäteen voi todeta, ettei olisi kannattanut sortua nepotismiin, sillä Alexanderin NHL-ura jäi lopulta melko kaukaiseksi haaveeksi. Tietysti myös hänen kohdallaan loukkaantumiset ovat jarruttaneet kehitystä, mutta parhaimmillaan vain 29 tehopisteeseen Liigassa yltäneeltä Ruutulta odotettiin paljon kovempia suorituksia.

Ville Pokka, 34. varaus 2012, New York Islanders

Pokka lukeutui Suomen puolustajatuotannon uuden tulemisen kärkinimiin 2010-luvun alkupuolella. Kaikki näytti vielä hyvältä, kun nuori puolustaja kuului Kärppien kevään 2014 mestarijoukkueen tärkeimpiin pelaajiin. Pokka kuitenkin kaupattiin juuri ennen seuraavan kauden alkua Chicago Blackhawksiin, jossa puolustuksen kova taso piti torniolaisen visusti AHL:ssä. Pelasi lopulta peräti neljä AHL-kautta ilman yhtään ainutta NHL-ottelua ja siirtyi tämän jälkeen KHL:ään.

» Lähetä palautetta toimitukselle