Kahvausta, superraskas nelosketju ja maali aloituksesta toiseen päähän − kevään 2003 joukkueet muistelevat HPK:n ja Tapparan edellistä välieräsarjaa

LIIGA / Artikkeli
Esa Pirnes ehti urallaan edustaa useita seuroja, joista Tapparassa 2003 hän voitti ensimmäisen mestaruutensa.
Kuva © Tomi Hänninen

Torstaina välieräsarjansa aloittavien Tapparan ja HPK:n edellisestä pudotuspelisarjasta on aikaa peräti 16 vuotta. Keväällä 2003 pelatussa sarjassa oli tämän kevään tavoin hämeenlinnalaisilla allaan sarjavoitto TPS:stä. Tappara oli puolestaan kukistanut puolivälierässä Bluesin.

Kyseessä oli SM-liigan ensimmäinen kevät, kun puolivälierissä mentiin paras seitsemästä -periaatteella. Molemmat olivatkin vääntäneet täyden sarjan, HPK nousemalla TPS:ää vastaan 1−3-tappioasemasta 4−3-voittoon ja Tappara nousemalla 0−2- ja 2−3-tilanteista 4−3-voittoon.

Välierät ja finaali pelattiin paras viidestä-systeemillä. HPK:n ja Tapparan välierä vaati myös täydet viisi peliä, minkä jälkeen finaaliin ja lopulta mestaruuteen selvisi Tappara. Jatkoaika jututti kevään hahmoja molemmista joukkueista.

Tapparan raskas runkosarja − Kerholle yhtä juhlaa

Kauden 2002-03 runkosarja oli joukkueille hyvin erilainen. Jukka Jalosen alaisuudessa toisen kautensa pelannut HPK voitti runkosarjan ensimmäistä kertaa. Joukkue oli todellinen hyökkäyskone, ja se näkyi runkosarjan pistepörssissä. Tšekkisentteri Tomas Kucharcik voitti pistepörssin, minkä lisäksi kärkikymmenikössä oli peräti neljä muuta HPK:n pelaajaa.

Muistan marras-joulukuulta teksti-tv:n ison otsikon: "Tapparan eväät syöty".

HPK:lle tämä oli ensimmäisiä kausia, jolloin tekeminen rakennettiin Meidän pelin kautta.

− Jo silloin pelaamisemme perustui siihen, että kiekko on vallan väline. Veimme hyökkäyspeliä eri asteelle ja teimme maaleja runkosarjassa todella paljon (3,73 per ottelu), muistelee Jalosen apuvalmentajana toiminut Timo Lehkonen.

Edellisen kauden runkosarjan voittaja ja hopeamitalisti Tappara romahti kärjestä viidenneksi. Paras pistemies Janne Ojanen ei mahtunut kärkikymmenikköön tehtyään 22 pistettä vähemmän kuin edelliskaudella. Joukkue oli kauden aikana jopa pudotuspelisijoituksen ulkopuolella. Keväällä Tappara sai juonesta kiinni.

Mitään erityistä syytä heikkoon runkosarjaan ei joukkueessa pelanneen Esa Pirneksen mielestä ollut. Vaikuttavia seikkoja olivat toki kauden aikana ailahdellut maalivahtipeli sekä jonkinlainen henkinen jumi kahden finaalitappion jälkeen.

− Ei päästy ihan parhaaseen siinä kauden aikana, mutta runkosarjan loppupuolella pääsimme vauhtiin, muistelee Pirnes.

Sitä ennen Mika Lehto ja Sasu Hovi haparoivat, amerikanapu Alfie Michaud floppasi täysin. Sitten joukkueeseen hankittiin Pasi Kuivalainen, mutta Lehto korvasi hänet pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella.

Pirnekselle itselleen alkukausi oli vaikea, mutta peli parani maajoukkuekomennuksen jälkeen. Lopulta runkosarjassa syntyi 23 maalia, mikä oli joukkueen paras saldo.

− Alkukaudesta ehti vähän painaa myös edellinen finaalitappio. Kaavamaista oli, vaikka treenasimme kyllä kovaa. Muistan marras-joulukuulta teksti-tv:n ison otsikon: "Tapparan eväät syöty", naurahtaa Pirnes.

− Samaan aikaan pakettimme alkoi tiivistyä ja saimme hiljalleen pelaajien sekä valmennuksen kesken luotua henkeä. Positiivinen vire tuli pelaamiseen, muistaa Pirnes.

HPK:n kannattajayhdistys on jatkanut Sikakatsomon jälkeen Rinkelinmäen äänekkäimpänä.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net

Kerho pääsi niskan päälle, Tappara tasoitti toisessa

Välierät käynnistyivät 25. maaliskuuta 2003 Hämeenlinnassa. Ensimmäisen pelin vei jatkoajalla HPK.

Tunnelma Rinkelinmäellä oli noihin aikoihin erityisen kuuma, kun kuuluisa Sikakatsomo oli kovassa vedossa. Huuteluun suhtauduttiin pelaajistossa huumorilla, vaikka löytyi vuosien varrelta myös hermostuneita.

− Sääliä ei paljon vierasfaneillekaan annettu. Rouva muistaa, kuinka olivat  naisporukalla liikkeellä vieraspelissä, jolloin hekin saivat aika verbaalista palautetta, kertoo Tapparan riveissä pelannut Kimmo Koskenkorva.

Hän oli vasta kolmekymppinen! Janne naureskeli ja kysyi: "En kai minä niin vanhalta näytä?

− Eivät ne koskaan minulle ihon alle menneet, tuli jopa vilkulteltua ja juteltua takaisin. Tänä päivänä ehkä kuulostaisi pahemmalta, jos ääninauhoja julkaistaisiin, kertoo Pirnes.

Mäkisen Marko ja muut harmaalla alueella pelanneet saivat kuulla eniten ja ottivat myös kontaktia yleisön. Samoin Janne Grönvallille huudeltiin. Hänen kohdaltaan tosin jäi eniten mieleen Porissa sattunut huutelu, kun jäähylle mennessä hänelle huudeltiin "lopeta jo, vanhus". Hän oli vasta kolmekymppinen! Janne naureskeli ja kysyi: "En kai minä niin vanhalta näytä?", hymyilee Pirnes.

Avauspeli Hämeenlinnassa oli heti alkuun todellinen jännitysnäytelmä. Varsinaisella peliajalla Tappara ehti tasoittaa viimeisellä minuutilla. Peli venyi jatkoajalle, jonka sankariksi nousi kotijoukkueen Jaroslav Balastik. Nuori Antti Miettinen voitti kaksinkamppailuja myös Tapparan raskasta pakkikalustoa vastaan.

Toisessa ottelussa voittajaksi selviytyi Tampereella Tappara lukemin 2−1. Jatkoajan raportissa kotijoukkueen Mikko Luoma nimettiin "SM-liigan huonoimmaksi pelinavaajaksi mutta parhaaksi purkukiekkojen jakelijaksi".

Luoma purki päätyyn, missä vastassa oli Marko Tuulola. Kerhokapteenille sattui harvinainen moka ja Pirnes onnistui ryöväämään kiekon. Hänen alustuksestaan syntynyttä Tapparan avausmaalia samainen raportti kuvasi "kuin Moskovan baletiksi".

Voittomaaliksi päätyneen osuman teki kolmannessa erässä uransa ensimmäisen pudotuspelimaalin tehnyt Pekka Saravo. Joukkuekaverit huutelivat ottelun jälkeen "Peksi kotikisoihin" -kannustusta.

MM-kisoissa hänet nähtiinkin, mutta ensimmäisen kerran vasta kaksi vuotta myöhemmin, yhteensä kolmissa kisoissa. HPK:n Balastik kavensi vielä, muttei se riittänyt. Ajassa 60.00 Santala otti kymmenen minuutin käytösrangaistuksen. Hämeenlinnaan siirryttiin sarjan tasatilanteessa.

Saravo vuoli kultaa myös uransa päättyessä.
Kuva © Jarno Hietanen

"Vain vastustajan vahingoittamiseen"

Kolmas ottelu oli perjantaipäivänä pelattu kuuma koitos. Sen erikoisuus oli Kerhon fyysisiin vääntöihin kokoama nelosketju, joka sai välittömästi määrittelykseen "superraskaan sarjan ketju". Sentterinä pelasi Juhamatti Yli-Junnila ja laidoille pistettiin kookas Erkki Rajamäki sekä enemmän puolustajana pelannut Tuukka Mäkelä. Jatkoajan otteluraportissa puhuttiin painitrikoiden sovittelusta.

− Mä heitin kiekon vastustajan pakkien taakse, minkä jälkeen Mäksä ja Eki jahtasivat Tapparan pakkeja ja sikakatsomo löi tahtia.

"Yhteensä lihaketjun paino huitelee siellä 300 kilon paikkeilla ja kolmikko sai pelin painettua lähes joka vaihdossaan Tapparan päätyyn. Tosin kertaalleen Rajamäki jäi alakynteen, kun Kimmo Koskenkorva heitti tyylikkäällä kravattiheitolla HPK-laiturin jään pintaan neljän pisteen ja kahden minuutin arvoisesti."

Tapparan oman vääntöketjun Arto Kuki haukkui mediassa ketjun olleen "vain vastustajan vahingoittamista varten". Kerhohyökkääjä Olli Sillanpää kuittaa pilke silmäkulmassa yhä väitteen vääräksi.

− Kukilla itsellään oli vahingoittamisaikeet, Sillanpää nauraa.

Yli-Junnila kertoo ketjun pelisuunnitelman olleen simppeli.

− Mä heitin kiekon vastustajan pakkien taakse, minkä jälkeen Mäksä ja Eki jahtasivat Tapparan pakkeja, ja Sikakatsomo löi tahtia.

Itse ottelussa tahdinlyöntiä tarvittiin, sillä Jatkoajan otteluraportin mukaan päätuomari Reijo Ringbomin linja oli "erittäin salliva", ja se mahdollisti "rankankin sekä kiekollisten että kiekottomien pelaajien estämisen".

Jussi Tarvainen vei vieraat johtoon ylivoimalla. 2−0-maalista vastasi sama mies -- taas ylivoimalla. Toisessa erässä esiin marssi suvereeni HPK, jonka suuremmalta tulokselta Tapparan pelasti vain Lehto.

Kolmannessa erässä joukkueet passivoituivat. Jatkoajalla Jan Pardavy otti jäähyn hyppäämällä kaukaloon kuudentena pelaajana, mutta Kerho kesti alivoiman.

Sankarina oli tällä kertaa Tuulola, joka otti Santalan hänelle voittaman aloituksen päälle tyhjät pois ja täräytti kiekon etutolpan kautta sisään. 3−2, ja HPK:lle "eräpallo" Tampereen peliin.

Sankari-Tuulola otti positiivisuuden ohella ottelun jälkeen ärtyneesti kantaa Ringbomin linjaan.

− Tosi raskasta, jos annetaan painia noin paljon ja kahvata miehiä. Ei siinä ole mitään järkeä, nuo pitää saada pois. Tämä on pudotuspelikiekkoa ja siellä pelataan vähän kovempaa ja aggressiivisemmin kuin aiemmin, mutta ei se anna lupaa viedä jatkuvasti vastustajalta vauhtia pois. Se on nyt kaksi peliä jatkunut, eikä siihen ole tullut mitään muutosta, kritisoi Tuulola.

Janne Laakkosen kausi oli tässä vaiheessa ohi. Pelit jäivät edellisessä ottelussa kesken tulleen käsivamman vuoksi.

Se oli vähän että "voi vittu!"

Neljännessä pelissä sarja oli katkolla HPK:lle. Ottelun sankariksi nousi Pasi Puistola, joka oli kauden aikana kärsinyt muun muassa murtuneesta sormesta. 

Puistolan jatkoaikamaalin alusti Pirnes.

Aki Heino oli jäähyllä ja pääsi sieltä pois. Typerä purku tuli viivaan, kiekko Tapparalle, ja sitten Puistolan laukaus epäonnistui, mutta meni Puurulan längistä sisään. Se oli vähän että "voi vittu!", muistelee Lehkonen pettymystä 16 vuoden takaa.

Jos Levonen on, niin etulyönti on naapurilla, jos joku muu, niin olemme samalla viivalla.

Puurula oli erikoinen maalivahti. Kokonaistilastot tältäkin keväältä olivat hyvät − vain 1,69 päästettyä maalia per ottelu torjuntaprosentilla 93,1, ja jokaisella liigakaudella runkosarjaa paremmat  − mutta ne yksittäiset päästetyt maalit saattoivat mennä selän taakse kaukaa ja helponnäköisesti.

Ratkaisumaalin tehnyt Puistola taas keräsi Rautakorven kehut profiilinnostosta pudotuspeleissä.

− Mitä olen oppinut häntä tuntemaan, niin hänellä on iso urheilijan sydän ja haluaa menestyä. Hän on urheilija isolla kirjaimella. Huippukuntoinen jääkiekkoilija, joka on valmis tekemään näissä peleissä kaikkensa joukkueen eteen, ylisti Rautakorpi suojattiaan Jatkoajalle ottelun jälkeen.

Kun Jaloselta kysyttiin tuomarin merkityksestä tulevassa viidennessä ottelussa, heitti HPK-valmentaja mediapelillä piikkiä Jari Levosen suuntaan.

− Riippuu tietysti kuka on tuomarina. Sillä on pikkusen merkitystä. Jos Levonen on, niin etulyönti on naapurilla, jos joku muu, niin olemme samalla viivalla.

Jari Levonen ei ollut tuomariuransa alkupuolella Jukka Jalosen suosikki.
Kuva © Saana Hakala

Pirneksen erikoinen lopetti HPK:n pyristelyt

Viidennen ottelun tuomitsi Jyri Rönn. Hänkään ei selvinnyt kritiikittä, sillä aikakaudelle tyypillisesti mailankäyttöä sallittiin rankasti puolin ja toisin.

− Aikamoistahan miekkailua se oli. En tiedä kuinka paljon loukkaantumisia siellä tuli, kommentoi Rautakorpi.

Ottelu on jäänyt parhaiten mieleen sen viimeisestä maalista, joka oli todella erikoinen. Kahden erän jälkeen Tappara oli karannut 3−1-johtoon. HPK tuli Tuulolan komealla pyssyllä vielä maalin päähän, muttei sen jälkeen onnistunut tasoituksessa kolmesta ylivoimasta huolimatta.

HPK:n hyökkäyspään aloituksesta se sitten syntyi − nimittäin Pirneksen "spesiaali". Tappara-sentteri otti aloituksen Santalaa vastaan, ja kiekko painui aloituksesta suoraan maaliin.

Kun kiekko lirui, aika tuntui tosi pitkältä.

Yrittikö Pirnes maalia? Mies itse kertoo, että aloitus oli harjoiteltu, mutta ei maalinteko mielessä.

− Ei ollut tarkoituksena tehdä maalia. Olin Santalalle jo muutaman aloituksen hävinnyt. Tuulola taisi olla pakki siinä. Otin rystyltä pari kertaa nurkkaan, mutta Santala vei niitä. Näin keskellä tilan eteenpäin, hyvän tilan purkamiseen. Pakki oli oikealla lähes siniviivalla. Pidin otteen rystypuolella, mutten näyttänyt että vedän eteenpäin.

− Alivoimalla sitä oli treenattu ja tehty, että lyödään niin, mutta yleensä alakäsi käännettiin hämäykseksi. Tarkoitus oli vetää purku, mutta se ottikin hyvän jengan ja lähti pyörimään. Kun kiekko lirui, aika tuntui tosi pitkältä. Se oli ensimmäinen huhtikuuta, muistan että silloin oli syntymäpäiväni, muistelee Pirnes.

Tappara karautti finaaliin ja oli kolme peliä myöhemmin mestari. HPK:n kohtalona oli pronssiottelu, jonka voittamisesta pelaajisto teki kertomuksensa mukaan päätöksen palautumispaikkana olleessa yökerho Metropolissa.

− Pronssi on aina voitettu mitali ja merkki työn laadusta. Jos joku sanoo muuta, niin pitää sitten vain voittaa se peli. Me yritimme aina täysillä siinä. Kun siitä seuraavalla kaudella jäimme neljänneksi, se tuntui kuin olisimme olleet kymmenensiä, Lehkonen lataa.

Kahvakiekkoa ja erilaisia sääntöjä

Pirnes voitti kokonaisuutena vähämaalisten pudotuspelien pistepörssin 14 pisteellä 15 ottelussa. Pistetahti oli kuitenkin selkeästi kovempi kuin hänellä runkosarjassa. Kannua nosteltiin vain muutamia päiviä myöhemmin, sillä finaalisarja päättyi suoraan kolmessa ottelussa. 

kun toinen alkoi väsyä, sieltä alkoi kuulua että tuo tekee sitä ja tätä. Sekin on varmasti osana tuota mainetta.

Voitto ja mestaruus tulivat myös puolustamalla. Tappara loi mainetta "kahvajoukkueena". Asiasta kuullaan vielä tänäkin päivänä, vaikka sen pelitapa on tyystin uusiutunut. Tyyliin vaikuttivat tuomarilinja sekä pelaajisto. Pelaajat jakavat näkemyksen siitä, että etenkin aiempina vuosina viheltämisen rima nousi pudotuspeleissä.

− Kyllähän sitä sai selkeästi kovemmin ottaa. Muutenkin peli oli kovempaa silloin. Varsinkin jos videolta katsoo tänä päivänä, sanoo Pirnes.

− Olihan se ennen juuri niin. Välillä tuntui, että oli viidakon säännöt pleijareissa, miettii Koskenkorva.

Kahvakiekkosyytös oli Koskenkorvan mielestä "todennäköisesti ihan aiheellinen". Samaan hengenvetoon entinen Tappara-hyökkääjä kertoo samaa löytyneen joka joukkueen raskaammalla jalalla liikkuneista puolustajista.

− Joidenkin pakkien oli pakko kahvata, kun jalka ei riittänyt. En tiedä eivätkö tuomarit uskaltaneet viheltää, vai oliko vain siihen aikaan mentaliteetti, että pudotuspelit on eri pelejä liigankin mielestä.

Syitä Tapparan maineelle rankasti kahvaavana joukkueena löytyi myös kovasta kunnosta.

− Me olimme myös yksi kovakuntoisimmista joukkueista, minkä takia jaksoimme pelata tempo- ja estopeliä paremmin, ja kun toinen alkoi väsyä, sieltä alkoi kuulua että tuo tekee sitä ja tätä. Sekin on varmasti osana tuota mainetta, miettii Pirnes.

"Se sarja olisi pitänyt voittaa"

Lehkonen muistelee sarjaa ja pelaajia lämmöllä, tappiosta huolimatta.

− Se sarja olisi pitänyt voittaa. Veimme jokaisessa pelissä maalipaikat niin selvästi. Mika Lehto oli se, joka viimeisenä pelasi voiton ja sitten mestaruuden Tapparalle.

Lehkonen ei kuitenkaan selittele. Tappara oli parempi.

− Me halusimme tehdä koko ajan sen viisi maalia eikä sitoa pelaajia. Ehkä nuorina valmentajina olimme hieman liian innokkaita hyökkäämisen suhteen. Tappara kahvasi koko ajan, kovaa kamppailu- ja riistopelaamista, ja sillä taktiikalla he voittivat. Krediitit heille sarjasta ja mestaruudesta.

Jotkin asiat Meidän pelin perusperiaatteissa olivat samoja vuonna 2003 ja nuorten MM-kultaa voittaneessa joukkueessa vuonna 2016.

− Voitimme laukaukset, mutta he olivat tehokkaita ja kävivät ruiskaisemassa maalin jonkun perseen kautta. Sitä se lätkä on! Kuten broidi [Ismo Lehkonen] aina sanoo, voittajat ovat aina oikeassa, Lehkonen nauraa.

Pelaajista puhuttaessa Lehkonen sanoo joukkueen olleen yksilöiltään kovempi kuin mestaruuden voittanut 2005-06-kauden joukkue.

− Tämä oli yksi kovimmista liigasarjoista koskaan, kun puhutaan pelaajista. Tähän sarjaan emme muuttaneet pelitapaamme, vaan halusimme tehdä perkeleesti maaleja. Vuoteen 2006 mennessä pistimme hieman käsijarrua, oli kolmea aina kiekon takana ja puolustimme enemmän.

Taktiset erot vuosien 2003 ja 2019 välillä ovat sarjaa muistelevien näkemyksissä suuret. Taktisesti SM-liiga on mennyt eteenpäin, pelaajien tasoltaan alaspäin.

− Jos sen ajan joukkueen, vaikka kuinka kova se olikin, laittaisi kovia nykyjoukkueita vastaan, ei meillä olisi mitään mahdollisuuksia. Taitotaso ja pelin liikuttaminen on nyt eri tasolla. Peli on muuttunut niin paljon organisoidummaksi, miettii Pirnes.

− Vähemmän kontrolloitua se oli, vaikka ennakoitiin eteenpäin. Paljon oli tilanvoittamispeliä. Enemmän silloin tuli avoimempia paikkoja. Oli meilläkin sentteri hakemassa keskustassa kiekkoa, mutta kaksi muuta saivat suurinpiirtein mennä missä vain. Jos kolme oli pelin alla, niin se oli jo kova puolustuksellisesti, kuvailee Pirnes.

Yksilöinä taso SM-liigassa oli tuolloin eri luokkaa. HPK:n toistuvasti löytämät tšekit ja slovakit olivat maassaan maajoukkuepelaajia. Nykyisin vain harvat ovat niin kovia Suomeen tullessaan.

− Ulkomaalaispelaajat ovat nykypäivänä vitsejä verrattuna heidän tasoonsa tuolloin. Ja jos miettii sitä, että JYPin Eric Perrin ja Jarkko Immonen pelasivat tuolloin noin kaksvitosena, niin tuskinpa enää pelasivat tällä kaudella samalla tasolla, Lehkonen nauraa.

− Taktisesti peli on mennyt valtavasti eteenpäin. Jokainen uskaltaa vähän pitää kiekkoa. Silloin suurin osa joukkueista pelasi semmoista kaksinkamppailu- ja riistopelaamista sekä puolustamista. Me toimme sitä, että uskalsimme rakentaa pelaamista. Jotkin asiat Meidän pelin perusperiaatteissa olivat samoja vuonna 2003 ja nuorten MM-kultaa voittaneessa joukkueessa vuonna 2016.

Pirnes ymmärtää vastaavien sarjojen merkityksen.

− Kun tällaisia sarjoja saa pelata alku- tai keskivaiheilla uraansa useamman sarjan, ja sitten vielä löytää keinot voittaa, niin se on valtava voimavara. Siitä oli hirveästi hyötyä urallani. 

» Lähetä palautetta toimitukselle