KHL:n itäinen konferenssi kahden kauppa – Ak Bars Kazan hyvistä asemista runkosarjan loppuun

KHL / Artikkeli
Ak Bars Kazan on totutusti äärimmäisen tiiviisti puolustava joukkue.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
KHL:n itäisessä konferenssissa on yksi joukkue menettänyt käytännössä mahdollisuudet pudotuspeleihin ja kärjessä oleva joukkue Ak Bars Kazan käytännössä sinetöinyt ykköspaikan ennen pudotuspelejä. Muuten sijoitukset saattavat elää vielä runkosarjan lopulla moneenkin eri suuntaan.

Ak Bars Kazan tippui viime keväänä pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella. Tällä kaudella kolminkertaisen Gagarin Cup -voittajan meno on ollut huikeaa ja joukkue keikkuukin KHL:n itäisen konferenssi kärkipaikalla neljän pisteen erolla ennen toisena tulevaa Avangard Omskia, joka pelaa kotiottelunsa vielä tämän kauden ajan Moskovassa.

Vaikka ero on tavallaan tiukka Avangardiin, on Ak Barsilla vielä kaksi peliä vähemmän pelattuna ja ohjelma aika suotuisa. Joukkueet kohtaavat kahdesti toisensa runkosarjan lopulla ja yksikin piste näistä Ak Barsille olisi tuhoon tuomittu isku Bob Hartleyn valmentamalle Avangardille. Kazanin vihreillä on Avangard-pelien lisäksi ottelut jäljellä muun muassa Dinamo Minskiä ja Riikaa vastaan.

Yksinkertaisesti Avangardin täytyy voittaa loput kuusi otteluaan ja Ak Barsin hävittävä viisi peliä kahdeksasta viimeisestä ottelusta, joista viisi on kaiken lisäksi kotijäällä. Ei ole tapahtumassa.

Kotiedusta taistelee yhteensä viisi joukkuetta

Avangard Omskin ja Ak Bars Kazanin lisäksi kotiedussa on kiinni nyt Barys Nur-Sultan sekä Avtomobilist Jekaterinburg. Avtomobilist on neljäntenä ja tämän joukkueen takana viidentenä majailee suomalaisittain mielenkiintoinen Sibir Novosibirsk. Avtomobilistin ja Sibirin ero on viisi pistettä, mutta Sibirillä on yksi peli vähemmän pelattuna.

Mikael Ruohomaan ja Harri Säterin tähdittämä jengi pelaa lopuista peleistään viisi huikean kotiyleisönsä edessä. Loppurunkosarjan ohjelma on myös mukava. Kolme kotiottelua läntisen konferenssin heikoimpia joukkueita vastaan. Lisäksi joukkue kohtaa itäisestä konferenssista Kunlunin ja Traktorin, jotka kumpikin ovat sarjataulukossa selkeästi Sibiriä alempana.

Kovimmat ottelut joukkueella on Metallurgia, Avtomobilistia ja Barysia vastaan. Etenkin ottelu Avtomobilistia vastaan on merkittävä, mikä Sibir aikoo nousta kiinni kotietuun.

Mahdollista tämä on sillä ainoastaan kuusi peliä vuoden 2020 puolella hävinnyt Avtomobilist joutuu kohtaamaan monta kovaa joukkuetta runkosarjan lopulla. Luvassa on muun muassa vieraspelit Ak Barsia ja Avangardia vastaan, sekä kotiottelut Barysia ja Jokereita vastaan.

Yksikään näistä neljästä ei ole läpihuutojuttuja tälle joukkueelle. Lisäksi on kaksi ennakolta helpompaa vierasottelua läntisen konferenssin hännänhuippuja, Dinamoja vastaan.

Viisi joukkuetta taistelee pudotuspelipaikoista

Kiinalainen Kunlun Red Star on tällä hetkellä kiinni viimeisessä pudotuspelipaikassa, mutta joukkue on pelannut 57 ottelua, kun taas Metallurg, Admiral Vladivostok, Neftekhimik Nižnekamsk ja Amur Habarovsk ainoastaan 54 ottelua.

Kunlun pelaa neljä vierasottelua ja yhden "kotiottelun" runkosarjan lopulla. Kiinaan joukkue ei enää palaa koronaviruksen takia. Runkosarjan loppu ei ole tuhonoma, sillä joukkue kohtaa Severstalin, Sibirin, Traktorin, Metallurgin ja Dinamo Riikan.

Silti pudotuspeleihin mieliäkseen Kunlunin olisi parempi voittaa kaikki pelit. Tällöin joukkue nousisi 67 pisteeseen, joten se vaatisi esimerkiksi Admiralilta seitsemän ottelun voittamista lopusta kahdeksasta.

Mikään tässä vaiheessa kautta ei ole niin varmaa kuin epävarmaa.

Venäjän San Franciscosta tuleva Admiral kohtaa kahdeksassa viimeisessä ottelussaan Salavat Julajev Ufan, Avangardin ja SKA Pietarin vieraissa, sekä Barysin kotona, joten saattaa hyvinkin olla, että Kunlunille riittää pudotuspeleihin kolme voittoa lopuista peleistä, sillä tappiolla edellä mainituille joukkueille varsinaisella peliajalla Admiralilla on mahdollisuus vain 62 pisteeseen.

Admiralin takana Neftekhimik ja Amur ovat tasapisteissä, ja näistä Neftekhimikillä on paremmat mahdollisuudet nousta pudotuspeleihin, joskin todella ohuet. Kahdeksasta viimeisestä pelistä pitäisi kaikki voittaa, jotta mahdollisuus olisi nousta 68 pisteeseen.

Neftekhimikin etu taistelussa pudotuspeleihin pääsystä on se, että joukkue kohtaa kolme kertaa Amurin ja kahdesti sekä Admiralin, että Metallurgin, eli pelejä paljon niitä joukkueita vastaan, joiden kanssa taistelua käydään.

Pudotuspeleistä mahdoton ennustaa – Kaksi joukkuetta kuitenkin suurimpia suosikkeja

KHL:n pudotuspelit ovat hienoa aikaa, kuten kaikkien muidenkin jääkiekkosarjojen. Itäisessä konferenssissa on kaksi joukkuetta tällä hetkellä ylitse muiden, eikä tarvitse suuri meedio olla sanoakseen, että Avangard ja Ak Bars kohdannee konferenssin finaaleissa.

Ei tämä silti ihan täysin selvä skenaario ole. Mikäli pudotuspelit alkaisivat tänään, kohtaisi Avangard Omsk ensimmäisellä kierroksella Metallurg Magnitogorskin. Siinä olisi Avangardille jo iso testi, sillä heikosti kauden aloittanut Metallurg on parantanut peliään pitkin kautta ja Magnitogorskissa on totuttu menestymään.

Loistavan kauden pelannut Barys Nur-Sultan saisi tällä hetkellä vastaansa ensimmäisellä kierroksella todella inhottavan Salavatin.

Mikään tässä vaiheessa kautta ei ole niin varmaa kuin epävarmaa. Mutta se on varmaa, että todella mielenkiintoisia aikoja eletään Euroopan isoimman jääkiekkoliigan itäisessä konferensissa.

» Lähetä palautetta toimitukselle