KHL-kierros: Sibirin Juuso Puustinen tehokkaana

KHL / Artikkeli
Juuso Puustinen syötti Mikael Ruohomaan illan ainokaisen.
Kuva © Saimi Airaksinen
Jokerien tasaisen Lokomotiv Jaroslavl-ottelun lisäksi pelattiin kahdeksalla paikkakunnalla. Suomalaispelaajat olivat otteluissa hyvin esillä. Ilja Kovaltšukia ei nähty Avangardin kokoonpanossa Omskissa.

Sibir Novosibrisk matkusti Barys Nur-Sultanin vieraaksi. Peräkkäisiltä sijoilta itäisestä konferenssista kahdeksantena ja yhdeksäntenä löytyvät joukkueet tarjosivat viihdyttävän ottelun. Kotijoukkue johti ottelun avausmaalillaan yli puolet ottelusta, kunnes Sibirin Juuso Puustinen heräsi ja otti joukkueensa reppuselkään. 

Ottelu päättyi lopulta vierasjoukkue Sibirin 1–3 -vierasvoittoon ja Puustinen syötti jokaisen osuman. Mikael Ruohomaa iski taistossa tehot 1+1. Barysin Joni Ortio torjui 23 ja vieraiden Harri Säteri 31 torjuntaa. 

Puustinen oli joukkueensa jokaisessa maalissa mukana.

Illan viimeinen ylivoima ratkaisi voiton Avangardille 

Kierroksen toisessa ottelussa Avangard isännöi Traktor Tšeljabinskia Omskissa. Isännän elkein omskilaisryhmä johti ottelua toisen erän loppuhetkillä jo 3–0 -lukemin, kunnes vierasjoukkue nousi hiljalleen 3–3 -lukemiin.

Ajassa 55.33 vieraat nappasivat samalla kellonlyömällä illan viimeiset kaksi rangaistusta itselleen, jonka aikana hyökkääjä Jiří Sekáč ratkaisi voiton omskilaisille ja tasakentällisin Kirill Semjonov kaunisteli voittojuhlia 5–3 -lukemin päättyneessä ottelussa. Kotijoukkueen puolustuksesta löytyi suomalaispuolustaja Oliwer Kaski, joka pelasi ottelussa 20.13 minuuttia ilman tehopisteitä.

Joukkueen toinen suomalaispuolustaja Ville Pokka oli sivussa ottelusta loukkaantumisen vuoksi. Ilja Kovaltšuk siirtyi suurella huomiolla vahvistamaan Avangard Omskin rivejä, mutta ei ollut kokoonpanossa Traktor-kotiottelussa. 

KHL:ssä aiemmin SKA Pietaria edustanut Ilja Kovaltšuk ei ollut mukana Avangardin riveissä.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com

Tšekkivahtien taisto päättyi Avtomobilistille

Kierroksen ensimmäinen ilman suomalaispelaajia pelattu ottelu nähtiin Avtomobilist Jekaterinburgin ja Amur Habarovskin välillä. Avtomobilistin Jakub Kovář torjui joukkueelleen nollapelin 3–0 -lukemin päättyneessä ottelussa ja nöyryytti virkaveljenä toimivaa Amur-vahti Marek Langhameria.

Jakub Kovář torjui kauden kuudennen nollapelinsä.

Teemu Hartikainen jatkoi pisteputkeaan

Tomi Lämsä on motivoinut Salavat Julajev Ufan ja varsinkin Teemu Hartikaisen liekkeihin. Koko sarjan pistepörssin kärkisijoilla oleva Hartikainen sai Markus Granlundin kanssa syöttöpisteen 4–2 -kotivoittoon päättyneessä Metallurg Magnitogorsk -ottelussa.

Suomalaiskolmikon kolmas lenkki Sakari Manninen ei saanut ollenkaan tehopisteitä ottelussa. Vieraiden varamaalivahtina toimi Juho Olkinuora

Teemu Hartikainen jatkoi pisteputkeaan.
Kuva © Joonas Kämäräinen

Tasainen taisto päättyi Torpedon juhliin 

Läpi ottelun vuorotellen maaleja iskevien Torpedo Nižni Novgorodin sekä Riian Dinamon välinen kohtaaminen päättyi Torpedon juhliin 3–2 -lukemin. Suomalaispelaajia ei ottelussa nähty, sillä latvialaisryhmän Tony Sund ei pelannut loukkaantumisen vuoksi ottelussa.

Torpedolla oli katseet kohti kolmea pistettä.
Kuva © Joonas Kämäräinen

Severstal juhli runsasmaalisessa ottelussa

Severstal Tšerepovetsin ja Neftehimik Nižnekamskin välisessä ottelussa ensimmäinen kaksikymmentä minuuttia oli tasaista, mutta sitten kotijoukkueena toiminut Severstal pisti kaasun pohjaan juhlien lopulta 7–2-lukemin kotivoittoa.

Isäntien Veli-Matti Vittasmäki ei onnistunut tehopisteitä keryttämään, kuten myös vieraiden Otso Rantakari ja Jonas Enlund

Severstal tuuletti runsasmaalista kotivoittoaan.
Kuva © Satu Pitkänen

Ska Pietari aloitti maalinteon toisessa erässä 

Ottelun avausmaalin iski Ska Pietarin nuori hyökkääjä Vladislav Tsitsjura toisen erän alkupuoliskolla. Kolmannessa erässä pietarilaisryhmä namutteli alivoimaosuman, jossa järjestämässä oli ottelussa kaksi syöttöpistettä kerännyt Joonas Kemppainen.

Andrei Kuzmenko laukoi kolme osumaa pietarilaisryhmälle 4–1 -lukemin päättyneessä Sotši-vierasottelussa. 

Ska Pietari aloitti maalien juhlimisen ottelun toisessa erässä.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com

Kuuman Moskovan derbyn vei Dinamo 

Neljä tehopistettä iskeneen Vadim Šipatšovin Dinamo laukoi jo avauskympillä Spartak-vahti Július Hudáčekin vaihtoon 2–0 -lukemissa. Alexander Trushkov ei kuitenkaan antanut mahdollisuuksia Spartakille voittoon, sillä ottelu päättyi Dinamon 6–0 -vierasvoittoon. 

Dinamo voitti myös rangaistustilastot, koska joukkue nappasi yhteensä 30 minuuttia rangaistuksia ja Spartakille vihellettiin 26 minuuttia jäähyjä. 

Oļegs Znaroksin luotsaama Spartak jäi Dinamon jalkoihin.
Kuva © Joonas Kämäräinen

KHL jatkuu keskiviikkona kahdeksan ottelun kierroksella, jonka yksi herkkupaloista on Jokerien ja SKA Pietarin kohtaaminen. 

» Lähetä palautetta toimitukselle