Kärpät−HIFK: Puolivälieräsarja osoitti Kärppien haavoittuvuuden, HIFK:n mahdollisuudet lepäävät yksilöiden varassa

LIIGA / Artikkeli
Iikka Kangasniemen taitotaso tulee HIFK:lle tarpeeseen.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Kärpät ja HIFK kohtaavat Liigan välierissä. Ennakkokaavailuissa Kärpillä on jo toinen jalka oven välissä kohti finaaleita, mutta HIFK:lla on työkalut oululaisten riemukulun pysäyttämiseksi.

Viime kevään tapaan HIFK ja Kärpät kohtaavat välierissä. Tuolloin sarjan ratkaisu venyi aina seitsemänteen otteluun, jonka voitti lopulta Suomen mestariksi edennyt Kärpät. Toissa vuonna joukkueet kohtasivat pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella ja tuolloin oli HIFK:n vuoro marssia jatkoon.

Ennen viime kautta joukkueet olivat kohdanneet viimeksi välierissä keväällä 2004. Myös tuolloin ottelusarja oli tiukka, sillä ratkaisua haettiin viidennessä ottelussa, aikana jolloin ottelusarjan voittoon riitti kolme voittoa. Kärppien riveissä viiletti jo tuolloin Jussi Jokinen, HIFK:n riveistä Ville Varakas ja Lennart Petrell olivat jo debytoineet HIFK:ssa, mutta eivät mahtuneet kokoonpanoon pudotuspeleissä.    

Tämän vuoden sarjaa ennakoivat Jatkoajan toimituksesta toimituspäällikkö Sami Iilomo sekä Oulun toimituksen Sami Halonen.

Kärppien puolivälieräsarja Ilvestä vastaan ei vakuuttanut

Iilomo: Kärpät voitti oman puolivälieräsarjansa Ilvestä vastaan puhtaasti otteluvoitoin 4−0. Tuloksellisesti vakuuttavista lukemista huolimatta sarja jätti yhtälailla kysymysmerkkejä oululaisten ympärille. 

Halonen: Se sarja meni tismalleen kuten Kärpillä puolivälierissä usein menee. Tehdään vain tarvittava, vastustaja on sarjan loputtua tyytyväinen peliinsä, mutta lopulta Kärpät jatkaa selkein lukemin jatkoon. Tämä tyyli on suorastaan Kärppien perinne puolivälierissä.

"Otteluvoitoin 4−0 vastustajaa käkättimeen ei ole rimaa hipoen"

Iilomo: Vaikka väite pitää viime vuosien ajalta paikkaansa, ei Oulussakaan voida tuudittautua siihen, että taso nousee tarpeen vaatiessa aina riittävästi. Pelkkä rimaa hipoen pelaaminen tulee kostautumaan Kärpille. Joukkueessa on myös yksilötasolla pelaajia, erityisesti nuoria, joille puolivälieräsarja jätti paljon näytettävää.

Halonen: Otteluvoitoin 4−0 vastustajaa käkättimeen ei ole rimaa hipoen. Yhden maalin tappioista on todella pitkä matka voittoihin.

Oulussahan nimenomaan ei tuudittauduta mihinkään, vaan tasoa on ollut tapana nostaa pudotuspelimatkan edetessä. Tämä on sitä menestyskulttuurista ammentamista. Viime keväänäkin Kärpät hioi pelitapaansa jo puolivälierissä Ässiä vastaan.

Iilomo: Suuressa kuvassa Kärpillä ei ole siis ongelmaa, mutta pienempiin paloihin pilkottaessa en lähtisi paukuttelemaan henkseleitä. Yksikään joukkue ei lähde tietoisesti aloittamaan hitaasti tai antamaan vastustajalle tasoitusta. Siitä huolimatta Ilves teki kolmesti ottelun avausmaalin.

Kärpät onnistui kaivamaan pienet marginaalit edukseen vielä Ilvestä vastaan, kuten pitikin, mutta HIFK on materiaalin puolesta huomattavasti Ilvestä laadukkaampi joukkue. Helsinkiläisiä vastaan rytmin on löydyttävä heti ottelun ja ottelusarjan alusta, sillä HIFK oppi Pelicansia vastaan pelaamaan johtoasemassa.

Kärpät haluaa kyykyttää HIFK:ta myös pudotuspeleissä.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com

Henkisen puolen lisäksi mietityttää Aleksi Heponiemen ja Rasmus Kuparin rooli joukkueessa. Runkosarjassa tutkapari ajoittain jopa kannatteli Kärppiä. Pudotuspeleissä kummankin pistetili on vielä avaamatta. Oliko ensimmäisellä kierroksella ennemmin kysymys pudotuspelitempon hakemisesta vai suuremmista vaikeuksista?

Halonen: Kärpät on hallitseva mestari, tehnyt juuri Liigan kaikkien aikojen piste-ennätyksen, noussut puolivälierissä kolme kertaa tappioasemasta voittoon häviämättä peliäkään. Lisäksi joukkueessa on menestyneitä pelaajia ja seuralegendoja mailapoika Mika Pyörälästä lähtien. Kärpät on viimeinen joukkue tässä sarjassa, jonka henkistä puolta olisi syytä epäillä.

Neljä peliä on pieni otos, Kärpät teki puolivälierissä 13 maalia. On aivan normaalia, etteivät pisteet jakaannu tasaisesti, joku toinen ketju voi olla myöhemmin pelipäällä. Eikä sillä mestaruuden kannalta ole ratkaisevaa merkitystä, vaikka Heponiemi ja Kupari eivät pisteitä tekisikään, pudotuspeleissä nousevat osin eri pelaajat loistoon. Muistutetaan kevään 2015 peleistä, kun Kärppien vahvistuksista popcorn-osastolla olivat mm. Lukas Kaspar, Patrick Davis, Dan Spang ja Ryan Glenn.

Kärppien viimeisestä pelistä Ilvestä vastaanhan puuttuivat myös loppukauden poissa oleva Pyörälä sekä pelikieltoaan kärsineet Jussi Jokinen ja Oskar Osala. Kärppien pelitapa on koko joukkueen hallussa, joten se tuottaa hyviä maalipaikkoja laajalla rintamalla. 

HIFK tarvitsee Engrenin huippuvirettä

Halonen: Joukkueet kohtasivat myös viime vuonna pudotuspeleissä. Sen jälkeen Kärpät on vahvistunut, HIFK heikentynyt. HIFK:lla ei löydy myöskään pelillisiä aseita Kärppien horjuttamiseen. Ainoa uhka olisi ykkösvahti Veini Vehviläisen loukkaantuminen, Rynnäs on toipilas eikä ole aiempina vuosina vakuuttanut pudotuspelien paineissa. 

"Kokonaisuutena HIFK:ssa on enemmän yksilötaitoa kuin viime kaudella" 

Iilomo: Ensinnäkään, puhtaasti materiaalin pohjalta en allekirjoita HIFK:n heikentymistä. Toki suurta osaa näyttelee Atte Engrenin päivän vire, sillä viime kevään Kevin Lankisen suoritustaso oli järisyttävän korkea. Myöskään takalinjoilta ei löydy Miro Heiskasen tasoista dominanssia, mutta kokonaisuutena joukkueessa on enemmän yksilötaitoa kuin viime kaudella. 

Juuri yksilötaito nousee avainasemaan, sillä puhtaasti pelillisesti Kärpät on lähes mahdoton kaataa. HIFK pystyy parhaimmillaan rikkomaan vastustajien peliä tavalla, johon moni muu ei pysty. Helsinkiläiset ajoivat Pelicansin sivuraiteelle, sama voi onnistua myös Kärppien kohdalla, vaikka oululaisilla pelin rakenteet ovatkin huomattavasti paremmin hallussa. Kärppien pelin rikkomisen jälkeen HIFK:n on pystyttävä käyttämään paikkansa erityisellä tehokkuudella, mikäli mielivät finaaleihin.

Halosen arvio: Runkosarjassa Kärppien oli välillä vaikea syttyä kaikkiin peleihin. Pudotuspeleissä HIFK:ta vastaan ongelmaa ei ole. Jos Vehviläinen pysyy ehjänä, niin Kärpät jatkaa finaaleihin voiton 4–0.

Iilomon arvio: HIFK pystyy kiusaamaan Kärppiä. Helsinkiläisten kannalta ottelusarjan alku on erityisen tärkeä. Vaikka joukkue nousikin Pelicansia vastaan avausottelun syväkyykystä voittoon, Kärpille ei voi antaa yhtään etumatkaa. Edessä on jälleen seitsemän ottelun sarja, josta koko Liiga saa olla ylpeä. Tällä kertaa voiton vie kuitenkin HIFK lukemin 4–3.

» Lähetä palautetta toimitukselle