Juhani Tammisesta Kari Jaloseen – suomalaiset muiden maajoukkueiden valmentajina

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Jalonen on ensimmäinen ulkomaalainen päävalmentaja Tšekin maajoukkueessa.
Kuva © Topi Lainio
Suomalaisia päävalmentajia on ollut arvokisoissa muiden maajoukkueiden ohjaksissa 90-luvulta asti, mutta tänä keväänä Tšekkiä valmentavalla Kari Jalosella on realistinen mahdollisuus jopa historialliseen mestaruuteen.

Ruotsalainen Curt Lindström valmensi Leijonat ensimmäiseen maailmanmestaruuteen, ja maajoukkuetta on luotsannut muitakin ulkomaalaisia, kuten tšekkoslovakialainen Gustav Bubník ja kanadalainen Doug Shedden.

Suomalaisia on yhtä lailla nähty muiden maajoukkueiden päävalmentajina arvokisoissa – tämän kevään MM-kisoissa peräti kaksin kappalein eli Toni Söderholm Saksan päävalmentajana ja Kari Jalonen Tšekin peräsimessä.

Tässä artikkelissa käydään läpi suomalaishistoria muiden maajoukkueiden päävalmentajina ja arvioidaan Söderholmin sekä Jalosen menestysmahdollisuuksia.

Juhani Tamminen, Sveitsi ja Ranska

Sveitsissä neljä kautta seuravalmentajana toiminut Juhani Tamminen valittiin kaudella 1991–92 valmentamaan Sveitsin maajoukkuetta sekä Albertvillen olympialaisissa että alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa.

Nuorten MM-kisoissa Ruotsi juhli Michael Nylanderin, Peter Forsbergin, Markus Näslundin ja Mikael Renbergin johdolla – vaikka mestaruuden veikin Neuvostoliiton raunioille rakennettu Itsenäisten valtioiden yhteisö IVY, jonka kokoonpano vilisi tulevia NHL-tähtiä, kuten hyökkääjät Aleksei Kovaljov ja Aleksei Jašin, puolustaja Darius Kasparaitis ja maalivahti Nikolai Habibulin.

Tammisen valmennuksessa Sveitsi jäi turnauksen viimeiseksi ja putosi B-sarjaan. Olympialaisissakaan Sveitsi ei pärjännyt mainittavasti paremmin: alkulohkossa Tammisen suojatit voittivat vain Norjan ja sijoitusotteluissa tuli turnauksen toinen voitto Puolasta.

Suomalaisvalmennuksessa lopputulos oli selvästi heikompi kuin neljä vuotta aiemmin kotimaisin voimin.

Tamminen on viimeksi valmentanut Mestis-joukkue TUTOa kaudella 2012–13.
Kuva © Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/

Ranskan maajoukkueen kanssa Tamminen onnistui paremmin. Samana keväänä, kun Suomi voitti historiallisen ensimmäisen maailmanmestaruutensa, Tamminen johdatti ranskalaiset historiallisesti kahdeksan parhaan joukkoon.

Alkulohkossa Ranska voitti Saksan, Kanadan ja Sveitsin ja kohtasi A-lohkon kolmosena puolivälierissä B-lohkon kakkosen Suomen.

Tuleva maailmanmestari pyyhkäisi ranskalaisten ohi 5–0-lukemin, mutta vastaavaan suoritukseen MM-kisoissa Ranska on yltänyt vain kerran vuonna 2014, jolloin kokoonpanossa oli entisiä, tulevia ja aktiivisia NHL-pelaajia, kuten maalivahti Cristobal Huet ja hyökkääjät Stéphane Da Costa, Pierre-Édouard Bellemare sekä Antoine Roussel.

Tammisellakin oli keväällä 1995 apunaan 222 NHL-ottelun kokemus, kun joukkueessa pelasivat St. Louis Bluesista kotimaahansa palannut hyökkääjä Philippe Bozon ja kolmen NHL-kauden jälkeen Eurooppaan muuttanut montréalilaispuolustaja Michel Galarneau.

Joukkueessa oli päävalmentajan lisäksi muutakin suomalaisväriä, sillä ykkösmaalivahti oli hienon turnauksen pelannut suomalaissyntyinen Petri Ylönen, jonka poika Sebastian Ylönen on nimetty Ranskan joukkueeseen tämän kevään kisoissa.

Kevään 1996 MM-kisoissa Tamminen ei enää pystynyt toistamaan suoritustaan, sillä Ranska ei voittanut alkulohkossa yhtään ottelua. Paikka A-sarjassa kuitenkin säilyi Tammisen joukkojen voitettua toisen lohkon jumbon Itävallan, joka putosi B-sarjaan.

Leime valmensi TPS:ää kaudella 2010–11.
Kuva © Jaakko Stenroos

Heikki Leime, Ranska

Ranska putosi lopulta B-sarjaan vuonna 2000, ja viisi vuotta Ranskan ykkös- ja kakkostasoilla valmentanut Heikki Leime nosti maajoukkueen takaisin ykkössarjaan kolmen vuoden yrittämisen jälkeen kevään 2004 MM-kisoihin.

Paluu oli kuitenkin lyhyt, ja Leimen valmentama joukkue hävisi kaikki alkulohkon ottelunsa ja putosi yhdessä Japanin kanssa alemmalle tasolle.

Ennen MM-kisadebyyttiään Leime valmensi Ranskaa vuonna 2002 Salt Lake Cityn olympialaisissa. Lopputulos oli kuitenkin yhtä kehno, eikä Ranska voittanut otteluakaan – vaikka ykköstähti Bozon ylsi pistepörssin kärkikymmenikköön.

Timo Tuomi, Japani

Aiemmin Liigassa Lukkoa ja Bluesia sekä Pikkuleijonia alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa valmentanut Timo Tuomi sai vuonna 2003 Suomessa pidettyihin MM-kisoihin Japanin maajoukkueen valmentajana ensimmäisenä eurooppalaisena – neljissä aiemmissa MM-kisoissa Japania oli valmentanut kanadalaistaustainen Steve Tsujiura.

Japani nousi A-sarjaan vuoden 1998 MM-kisoihin. Tuolloin joukkue vältti jumbopaikan maalieron turvin, mutta 1999–2002 Japani oli joka vuosi kisojen huonoin joukkue. Tuomen valmennuksessakaan tilanne ei muuttunut.

Kevään 2003 MM-kisoissa Japani hävisi kaikki kolme alkulohkon otteluaan maalierolla 6–20 ja putoamissarjassakin Yhdysvallat ja Valko-Venäjä voittivat japanilaiset – Slovenialta Japani sentään otti tasapelipisteen.

Japani kuitenkin pysyi ykköstasolla Kaukoidän kiintiöpaikan myötä, sillä Etelä-Korea hävisi karsintaottelun Japanille.

Kari Savolainen, Slovenia

Slovenia oli keväällä 2005 kolmannen kerran MM-kisoissa, ja päävalmentajana oli Kari Savolainen, joka oli vuotta aiemmin myös nostanut maajoukkueen takaisin alemmalta sarjatasolta.

Slovenia kuitenkin hävisi kaikki kolme otteluaan alkulohkossa ja teki ainoan maalinsa Latviaa vastaan. Sen sijaan putoamissarjan Slovenia voitti ja säilytti Tanskan ohella sarjapaikan, Saksa ja Itävalta putosivat B-sarjaan. A-maajoukkuedebyyttinsä kyseisissä kisoissa teki myös Anze Kopitar, joka varattiin pian MM-kisojen jälkeen Los Angeles Kingsiin.

17-vuotias Kopitar taisteli rinta rinnan MM-kisoissa Yhdysvaltain NHL-konkari Mike Knublen kanssa.
Kuva © Getty Images

Savolainen jatkoi työskentelyä Slovenian maajoukkueessa neuvonantajan ja joukkueenjohtajan rooleissa, kunnes palasi päävalmentajaksi vuoden 2018 Pyeongchangin olympialaisissa.

Slovenia ottikin alkulohkossa yllättäen jatkoaikavoiton Yhdysvalloista ja kaatoi Slovakian voittomaalikilpailussa. Karsintakierroksella puolestaan Norja yllätti jatkoaikavoitolla Slovenian ja eteni puolivälieriin Venäläisiä olympiaurheilijoita vastaan. Slovenian lopullinen sijoitus oli yhdeksäs.

Kari Heikkilä, Valko-Venäjä

Monipuolisen valmentajauran Suomessa ja ulkomailla tehneen Kari Heikkilän ainoa maajoukkuekomennus oli Valko-Venäjän päävalmentajana vuonna 2012. Heikkilällä oli apunaan toinen suomalainen – Jarkko Tapola, joka oli aiemmin toiminut kauden maalivahtivalmentajana HPK:n U20 joukkueessa.

Suomi-yhteys oli myös toisella apuvalmentajalla Aljaksandr Andryjeuskilla, joka pelasi HPK:ssa kausina 1994–98.

Vaikka Valko-Venäjällä oli NHL-vahvistuksina Mih’ail Hrabouski sekä Kastsitsynin veljekset Sjarhei ja Andrei, voitti joukkue alkulohkossa vain Kazakstanin ja vältti niukasti putoamisen B-sarjaan.

Heikkilä valmensi Suomessa viimeksi Lukkoa kaudella 2016–17,

Ari-Pekka Selin, Kazakstan

Liigassa Ilvestä, SaiPaa ja HPK:ta valmentanut Ari-Pekka Selin siirtyi kaudeksi 2013–14 KHL:n kazakstanilaisseuran Barys Astanan päävalmentajaksi ja valmensi kauden päätteeksi myös Kazakstanin maajoukkuetta MM-kisoissa – apunaan Selinillä oli sekä seurajoukkueessa että maajoukkueessa Suomi-kiekon legenda Raimo Helminen.

Vankka suomalaisosaaminenkaan ei auttanut, sillä Kazakstanin kisojen kohokohdaksi jäi Yhdysvaltoja vastaan saatu lisäpiste jatkoaikatappiosta. Seitsemässä ottelussa syntyi vain viisi osumaa, ja NHL-konkarit Nikolai Antropov sekä Kevin Dallman tekivät yhteensä vain yhden maalin.

Kazakstan oli MM-kisojen jumbo ja putosi B-sarjaan.

Selin (vasemmalla) kuuluu tällä kaudella Leijonien valmennusryhmään.
Kuva © Topi Lainio

Toni Söderholm, Saksa

HIFK-ikoni Toni Söderholm pelasi uransa viimeisen kauden DEL:ssä EHC Münchenissä ja siirtyi heti peliuran päätyttyä valmentajaksi – Saksan maajoukkueessa hän debytoi vuoden 2019 MM-kisoissa.

Alkulohkossa Saksa yllätti NHL-tähti Leon Draisaitlin johdolla Leijonat ja oli jopa Yhdysvaltojen edellä alkulohkon sarjataulukossa. Puolivälierissä Tšekki kuitenkin pudotti saksalaiset tylysti jatkosta,

Vuoden 2020 kisat jäivät koronan takia pelaamatta, mutta kevään 2021 joukkueen valmennus oli entistä suomalaisempi, kun Söderholmin lisäksi mukana olivat apuvalmentajana Ville Peltonen ja maalivahtivalmentajana Ilpo Kauhanen.

Lopputuloksena oli maailmansotien jälkeisen historian toinen kerta, kun Saksa oli mitalipeleissä – tälläkin kertaa mitali jäi saamatta, kun Yhdysvallat murskasi saksalaiset pronssiottelussa 6–1.

Saksan ainoat NHL-vahvistukset olivat Tobias Rieder ja Dominik Kahun, parhaat pistemiehet kuitenkin olivat kotimaan pääsarjan konkarit Matthias Plachta ja Marcel Noebels. Siihen nähden Söderholmin ja muiden suomalaisten saavutusta voi pitää erinomaisena.

Pekingin olympialaisissa Saksa voitti alkulohkossaan vain Kiinan ja hävisi karsintakierroksella Slovakialle. Edellisen kevään MM-sankarit kärsivät nyt tehottomuudesta ja Kahun sekä Rieder olivat Saksan tehokkaimmat yksilöt, mutta vain kuusi tehtyä maalia neljässä ottelussa oli kiistatta pettymys.

Tulevissa MM-kisoissa Saksa pelaa Helsingin-lohkossa, jossa Kanada on kiistaton ennakkosuosikki, mutta Saksa, Sveitsi, Tanska ja Slovakia taistelevat lopuista jatkopaikoista.

Söderholm valmentaa Saksan maajoukkuetta neljättä vuotta.

Söderholm saa jalkeille varsin kilpailukykyisen joukkueen, sillä maalia vartioi NHL-torjuja Philipp Grubauer – kakkosmaalivahti Mathias Niederberger on valittu kahdesti DEL:n parhaaksi maalivahdiksi ja hän on todistanut tasonsa MM-kisoissa aiemminkin.

Puolustusta johtaa erinomaisen tulokaskauden NHL:ssä pelannut Moritz Seider, myös hyökkäyksessä on nuorta osaamista – kahden vuoden takainen kolmosvaraus Tim Stützle on 132 NHL-ottelussaan tehnyt yhteensä 87 tehopistettä. Lisäksi mukana on DEL:n tehokkain saksalainen Noebels.

Söderholmin tukena jatkaa Bluesista, Ilveksestä ja HIFK:sta pelaajana tuttu Cory Murphy – uusia vahvistuksia valmennusryhmässä ovat NHL:ssäkin valmentanut Tom Rowe ja pelaajana MM-hopeaa 2015 voittanut Jessica Campbell.

Neljän parhaan joukkoon pääsy on kova tavoite mutta ei mahdoton. Saksalla on nälkää viime kevään pronssipelitappiosta, huippuyksilöitä ja jo kokemusta kovista peleistä. Yllättäjänä Saksaa ei enää viime vuosien sijoitusten perusteella voi pitää, vaan joukkue kuuluu jo haastajiin.

Kari Jalonen, Tšekki

Päävalmentajana neljä Suomen mestaruutta, kaksi Sveitsin mestaruutta ja MM-hopea, pelaajana neljä Suomen mestaruutta lisää ja todennäköisesti ikuisesti rikkoutumaton Liigan yhden kauden piste-ennätys – Kari Jalosen meriitit Tšekin maajoukkueen ensimmäisenä ulkomaalaisena päävalmentajana ovat erittäin vakuuttavat.

Jalosesta saattaa tulla ensimmäinen suomalainen päävalmentaja, joka juhlii mitaleita jonkin muun maajoukkueen kanssa.

Jalonen valittiin tehtäväänsä maaliskuussa ja hän on lyhyessä ajassa saanut Tšekin pelaamaan ehjää viisikkopeliä, mikä on joukkueen pärjäämisen kannalta erittäin tärkeää.

Yksilötaidosta Tšekin pelaaminen ei jää kiinni, sillä joukkueessa pelaavat NHL-vahvistukset Tomáš Hertl ja Jakub Vrána sekä Euroopan sarjojen huiput, kuten Liigan maalipörssin kolmonen Jiří Smejkal, Sveitsin liigan pistepörssin voittaja Roman Červenka ja SHL:ssä lähes piste per peli -tahdilla tehoillut Michael Špaček.

Oma lukunsa on vielä 15 NHL-kauden jälkeen kotimaahansa palannut Stanley Cup -voittaja David Krejčí, joka on eittämättä keskeinen johtohahmo joukkueessa. Huippuhyökkääjien lisäksi Tšekillä on myös puolustuksessa NHL-kokemusta – Filip Hronek ja Radim Šimek – sekä KHL:ssä meritoituneet Michal Jordán ja David Sklenička.

Maalivahteja voi pitää Tšekin ainoana heikkoutena: Karel Vejmelkan NHL-kausi ei ole varsinainen meriitti, eikä heikkoa suoritustasoa kokonaan selitä edes umpisurkea Arizona Coyotes.

Lukáš Dostálin taso tiedetään Ilves-kausilta, ja Pohjois-Amerikassakin hän on torjunut mainiosti. Kolmas maalivahti on niin ikään Ilveksessä vakuuttanut Marek Langhamer, mutta kokonaisuus ei ole samalla tasolla kuin kenttäpelaajat.

Jalosen pelikirja kuitenkin antaa tukea maalivahdille, ja Tšekki onkin vedonlyöntimarkkinan perusteella kolmanneksi todennäköisin mestari Suomen ja Kanadan jälkeen. Näin ollen Jalosesta saattaa tulla ensimmäinen suomalainen päävalmentaja, joka juhlii mitaleita jonkin muun maajoukkueen kanssa.

Juttua muokattu 13.5. klo 15.32: Lisätty kappale Timo Tuomesta.

» Lähetä palautetta toimitukselle