Jim Montgomery jätti jälkeensä nipun kysymyksiä − miten vastaa jo vuosia vakauteen pyristellyt Stars?

NHL / Artikkeli
Jim Montgomery sai potkut ja koko Starsin organisaatio kuohuu. Samalla Stars taistelee edelleen paikasta pudotuspeleissä.
Kuva © Getty Images
NHL-seura Dallas Stars on antanut potkut päävalmentaja Jim Montgomerylle. Syyksi kerrottiin Montgomeryn seuran arvojen vastainen, epäammattimainen toiminta seuran edustustehtävissä. Rick Bownessin jatkaessa joukkueen päävalmentajana Stars on suurien kysymysten edessä.

Jim Montgomery oli ehtinyt saada Dallas Starsin erittäin pirteään vireeseen. Sitten kaikki oli hänen osaltaan ohi. Syyksi kerrottiin Montgomeryn seuran arvojen vastainen, epäammattimainen toiminta seuran edustustehtävissä. Tällä tarkoitetaan mahdollisesti Montgomeryn toimintaa vapaa-ajalla. Julkisuuden henkilönä valmentaja edustaa silloinkin työnantajaansa.

Vaikean tilanteesta monille tekee tiedon puute. Vaikka moni spekuloi − hyvinkin kryptisesti − Montgomeryn toimintaa siviilissä, meillä ei ole vielä vastauksia. Starsin toimitusjohtaja Jim Nill oli tiedotustilaisuudessa hyvin vähäsanainen. Se on ollut aina hänen tyylinsä, mutta tällä kertaa kyse oli myös jostain muusta.

Montgomery oli pidetty, joten syyt potkuille ovat mahdollisesti todella herkkiä. On myös mahdollista, että Starsin tarkoitus oli tiedotustilaisuudella suojella itseään juridisesti. On myös mahdollista, että potkujen syy liittyy tapahtumiin, jotka koskettavat muitakin kuin Montgomeryä. Tällöin Stars saattaa mahdollisesti myös suojella toisen ihmisen yksityisyyttä. Tästäkään ei silti ole varmaa tietoa.

Montgomery itse ei ole toistaiseksi asiasta puhunut, mutta tekee niin kyllä aikanaan. Myös tämä saattaa johtua juridisista syistä. Juuri nyt suoria vastauksia ei silti vielä ole, sillä yksikään osapuoli ei ole niitä halunnut vielä antaa. 

Šokki kaikille

Asiasta poikkeuksellisen tekee myös se, etteivät edes pelaajat tienneet, mistä oli kyse. Ja julkisesti eivät tiedä vieläkään. Vaikka Montgomery esimerkiksi penkitti tähtipelaajiaan normaalia useammin, hän oli pidetty pelaajien keskuudessa.

NHL:n ja Starsin mukaan Montgomeryn potkuihin ei liity mitään rikosta. Potkuissa ei myöskään ole kyse millään tavoin nykyisistä tai entisistä pelaajista. Stars oli silti nähtävästi tilanteessa, jossa sillä ei lopulta ollut muita vaihtoehtoja kuin antaa potkut. Tämä tulee siksi herättämään paljon kysymyksiä.

Montgomery vaikutti henkilöltä, jonka kautta organisaatio oli vihdoin matkalla kohti pitkäjänteisyyttä

Tilanne on poikkeuksellinen sikälikin, että Montgomery sai nimenomaan potkut, hänen ei annettu itse erota kuten Bill Petersin Calgary Flamesissä. Tilanne on myös Nillille vaikea, sillä Bowness on jo neljäs päävalmentaja hänen aikanaan. Mikäli kausi on katastrofi, myös hänen työpanoksensa tullaan arvioimaan kesällä uudestaan.

Rick Bowness pääsee kokeilemaan jälleen kerran siipiensä kantavuutta päävalmentajana.
Kuva © Getty Images

Sen enempää arvailematta potkut olivat silti šokki kaikille, myös tämän artikkelin kirjoittajalle. En olisi ikinä osannut ennustaa tällaistä. Vaikka Stars on organisaationa ollut sekasotoinen jo vuosikausia ja valmentajia on tullut ja mennyt, Montgomery vaikutti henkilöltä, jonka kautta organisaatio oli vihdoin matkalla kohti pitkäjänteisyyttä.

Se, että Stars salailee näin paljon, ei näytä kovinkaan hyvältä.. Kaikesta päätellen organisaatiolla ei välttämättä silti ole muita mahdollisuuksia. Se näyttää toimineen paperilla oikein, tämä on hyvä asia. NHL on muuttamassa kulttuuriaan, ja siksi valmentajilta ei enää siedetä mitä vain. Se, miten Montgomeryn tapaus tähän kaikkeen istuu, selviää ajan kanssa. 

Vaikka meistä jokainen − myös minä − janoaa tietoa, sitä ei ole vielä saatavilla. Ymmärrän tarpeen spekuloida, mutta se on myös erittäin vastuutonta. Juuri nyt osa arvauksista on olleet ongelmallisia. On mahdollista, että joku näistä huhuista osottautuu myös itse syyksi potkuille. Emme silti tiedä sitä vielä, ja yksilön leimaaminen etukäteen on ongelmallista.

Vastauksia saadaan odotella mahdollisesti kauan, niitä odotellessa joukkueen on pelattava

Stars ei pysty ikuisesti salailemaan Montgomeryn potkuihin johtaneita tapahtumia. Vastauksia odotellessa sen on silti uuden päävalmentaja Rick Bownessin johdolla keskityttävä tapahtumiin kentällä.

Montgomery oli saanut Starsin hyvään lentoon, ja seuran ensimmäinen ulkoilmaottelu on kohta edessä. Lisäksi organisaatio haluaa pudotuspeleihin ja menestyä siellä. Se, että esimerkiksi Jamie Benn pelaa nyt jo kuudennen päävalmentajan alaisuudessa, ei myöskään ole kenenkään etu.

Jamie Benn pelaa nyt jo kuudennen päävalmentajan alaisuudessa

Joukkueen pelityyli ei tule muuttumaan välttämättä paljoakaan Bownessin alaisuudessa. Hän peluuttaa luultavasti Starsia hyvinkin samalla tavalla kuin edeltäjänsä.

On liian aikaista sanoa, miten pelaajat reagoivat tähän kaikkeen. On silti lupaavaa, että Bowness on tunnettu erittäin hyvänä kommunikoijana. Juuri hänen ansiostaan myös Starsin puolustus ja alivoima toimivat niin hyvin.

Vaikka Bownessilla on kelpo historia apuvalmentajana, hänen historiansa päävalmentajana on vähemmän mairitteleva. Lisäksi Bowness on ennenkin päätynyt päävalmentajaksi kesken kauden, esimerkiksi Arizona Coyotesissa.

Bowness tuskin halusi tilaisuuttaan tällä tavoin, mutta tämä on silti hänelle näytön paikka. Starsin uusi päävalmentaja saapui aikoinaan Tampa Bay Lightningistä, jossa hänen rooliaan haluttiin kutistaa. Lightning-päävalmentaja John Cooper halusi päättää enemmän asioista itse, ja tämä ei enää Bownessille sopinut; nyt hän saa päättää asioista itse.

Starsin on mentävä kentällä nyt eteenpäin. Siitä huolimatta, että se on jälleen kerran kaaoksen keskellä. Esimerkiksi Ben Bishop arvostaa henkilökohtaisesti Bownessia erittäin paljon ja tulee tekemään kaikkensa uuden päävalmentajansa eteen. Bownessin on saatava välittömästi myös muu joukkue tähän mielentilaan. Muuten Stars on pulassa kentän ulkopuolisten tilanteiden lisäksi myös kaukalossa.

» Lähetä palautetta toimitukselle