Jesse Ylösen onnistunut paluu Lahteen − Pelicansin uudet vahvistukset arvioitavana

LIIGA / Artikkeli
Jesse Ylösen paluu Lahteen oli onnistunut. Tilille napsahti heti kaksi maalia.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Pelicans pelasi toisen kotiottelun SaiPaa vastaan syykuussa ja esiteli samalla uudet lainapelaajansa. Jatkoaika kävi jälleen tiistai-iltana katsastamassa lainapelaajien ensiesintymisen turkoosipaidassa.

Pelicans marssitti kentälle kaikki neljä uusinta hankintaansa tiistai-illan harjoituspelissä SaiPaa vastaan. Alkujaan Pelicansin piti pelata Porin Ässiä vastaan, mutta Ässät kuitenkin peruutti tulonsa varotoimenpiteenä ja tilalle vastustajaksi tuli SaiPa. Tämä oli jo kolmas kerta kun joukkueet pelasivat vastakkain tällä harjoituskaudella.

Otto Somppi, 22v, keskushyökkääjä

22-vuotias helsinkiläisen kiekkokoulun kasvatti Somppi saapui lainalle Tampa Bay Lightningin NHL-organisaatiosta. Viimeiset kaksi kautta on mennyt Tampan farmijoukkueissa. Sitä ennen Somppi pelasi Kanadan pääjuniorisarjoihin kuuluvassa QMJHL:ssä. Varsin hyvät raamit hyökkääjäksi omaavan Sompin viime kausi oli ensimmäinen täysi kausi AHL:n puolella Syracuse Crunchin riveissä. 45 otteluun Somppi kirjautti tehot 5+13=18.

Sompin lainasopimus Pelicansiin on mallia toistaiseksi voimassa oleva. Keskushyökkääjän paikalla pelaavaa Somppia luonehditaan hyväksi kahden suunnan sentteriksi.

Arvio pelistä: Pääsi heti nauttimaan ylivoimavastuusta avauspelissään. Sai tililleen syöttöpisteen Pelicansin 3−1 -johto-osumaan ylivoimahyökkäyksen päätteeksi. Malttoi nätisti mielensä ja pisti komean syötön takatolpalle Jesse Ylöselle, joka laukoi suoraan syötöstä yläkulmaan. Väläytteli pelinrakentajan kykyjään ottelun aikana muutamiakin kertoja. Ottelussa merkattiin Sompille peliaikaa 17:19 ja yksi kahden minuutin jäähy kiinnipitämisestä. Peliin kuitenkin tehot 0+1 ja tehotilasto +1. Yksi peli on liian pieni otanta vielä tarkempaan analyysiin, mutta ensivaikutelma Sompista jää kuitenkin positiiviseksi.

Oskari Laaksonen, 21v, puolustaja

Buffalo Sabresin organisaation sopimuspelaaja tuli toistaiseksi olevalla lainasopimuksella Pelicansiin. Viime kaudet ovat menneet Liigassa Ilveksen paidassa. Kausi 2018-19 oli todellinen läpimurtokausi Laaksoselle, kun 46 otteluun syntyi tehot 3+21=24. Odotukset viime kaudelle olivat kovat Ilveksessä, mutta kaudesta tuli kuitenkin lopulta pettymys.

Nyt Laaksoselle on odotettavissa iso rooli lahtelaisten puolustuksessa. Pelicansia ja Laaksosta varmasti yhdistää se, että molemmat haluavat selkeästi paremman kauden kuin mitä viime kausi oli.

Arvio pelistä: Kiekolliset taidot näkyvät Laaksosen pelissä. Pystyy luomaan peliä todella hyvin. Sai vastuuta myös alivoimalla. Kun sopeutuu joukkueen mukaan, niin kauden 2018−2019 kaltaiset tehopisteet ovat realismia. Laaksosella oli paikka päästä heti maalin makuun ottelun päätöserässä, kun hän pääsi nokikkain SaiPan maalivahdin kanssa. Tästä tilanteessa ei lopulta tolppaa lähemmäs maalia päästy. Laaksonen kellotti peliaikaa maltillisesti 16:25, tehoja syntyi yhden syöttöpisteen verran ja tehotilasto jäi pykälän pakkaselle.

Niclas Almari, 22v, puolustaja

Almari lainattiin Lahteen loppukaudeksi NHL-seura Pittsburgh Penguinsista. Viime kausi oli ensimmäinen rapakon takana 22-vuotiaalle Almarille ja koko kausi meni vielä AHL:n puolella Wilkes-Barre/Scranton Penguinsissa. Pelejä kertyi AHL:ssä 51 peliä, joissa syntyi tehot 1+6=7. Ennen sitä Almari pelasi kolme edellistä kautta kotoisessa Liigassa ja HPK:ssa, jossa viimeisellä kaudella voittimestaruuden. Perustaitavana puolustajana pidetty Almari tuli Lahteen hakemaan isoa roolia joukkueesta ja seuraavaa askelta uralleen.

Arvio pelistä: Perusvarmaa tekemistä.Vastuuta tuli myös ylivoimalla, mikä oli pienoinen yllätys. Yksi jäähy ottelun toisessa erässä, mutta muutoin kelpo avaus kokonaisuudessaan. Peliaikaa tuli 16:35, pisteitä ei lainkaan ja tehotilasto jäi pykälän miinukselle.

Jesse Ylönen, 20v, hyökkääjä

Varsinaisesti Ylöstä ei voi laskea uudeksi pelaajaksi Pelicansissa, sillä hän lähti helmikuussa Pelicansista AHL-kaukaloihin. Siellä ei kuitenkaan pelejä ehtinyt tilille tulla kun kausi jo laitettiin pakettiin. Viime kauteen lähdettiin suurin odotuksin myös Ylösen kohdalla. Koko joukkueen kausi oli pannukakku, eikä Ylönenkään päässyt lentoon missään vaiheessa.

Saapui lainalle Montréal Canadiensista siihen asti, kunnes pelit Pohjois-Amerikassa saadaan jälleen uuden kauden osalta käyntiin.

Arvio pelistä: Ylönen kertoili Pelicansin ennakossa, että pelaamattomuus voi vielä näkyä pelissä. Se ei kuitenkaan juuri näkynyt. Ylönen iski kaksi komeaa maalia ja varsinkin 3−1 -johtomaali Sompin syötöstä oli tyylikäs. Ylösen liike on edelleen erinomaista Liigan tasolla. Näyttäisi siltä, että tällä kaudella kovia tehoja voi jo odottaa. Peliaikaa avauspeliin Ylöselle kertyi lopulta 16:05. Illan tehot Ylösellä siis 2+0, ja tehotilasto plussan puolella.

Yhteenvetona pelistä voisi sanoa, että kaikki neljä lainapelaajaa selvisivät puhtain paperein avauspelistään. Näiden hankintojen myötä Pelicans luultavammin ilmoittautuu mukaan tiukkaan taistoon pudotuspelipaikoista.

» Lähetä palautetta toimitukselle