Jégkorong-sarjan toisessa osassa perehdytään siihen, miltä peli ja sen ympärillä tapahtuvat asiat Unkarissa vaikuttavat pelaajan silmin.
Ensimmäisen kosketuksen Erste Ligassa pelaaviin suomalaisiin toimittajalle tarjoaa Joona Manninen. 28-vuotiaalle Jokipoikien kasvatille Budapest on jo tuttu paikka, sillä hän pelasi Ferencvárosi Torna Clubin riveissä elämänsä kauden 2015−2016 voittaen joukkueen sisäisen pistepörssin ja ollen koko sarjassakin yhdeksänneksi tehokkain. Tällä kertaa häntä ei Unkariin tuonut kuitenkaan jääkiekko.
Uransa jo kertaalleen lopettaneen Mannisen oli tarkoitus tulla tuttuun ja miellyttävään kaupunkiin suorittamaan opintoihin liittyvää työharjoittelua, mutta pienten vastoinkäymisten jälkeen hän päätyi kysymään töitä HK Budapestin joukkueesta. Samalla hän halusi selvittää, olisiko joukkueella höntsävuoroa, jossa pääsisi harrastamaan rakasta lajia.
Kun seuran toimitusjohtaja sai kuulla, että Manninen oli ottanut yhteyttä joukkueeseen, toimitti hän tälle saman tien kaksi sopimusta: toinen yliopistoliiga EUHL:ään ja toinen Erste Ligaan edustusjoukkueeseen.
Ensimmäinen kosketus tosipeleihin 2,5 vuoden tauon jälkeen tulikin juuri EUHL:n puolella. EUHL on koko Euroopan kattavaksi sarjaksi suunniteltu, mutta toistaiseksi lähinnä Keski- ja Itä-Euroopassa pelattu liiga. Manninen kehuu kovasti sarjan tunnelmaa ja katsojamäärää.
− Se on tosi iso juttu täälläpäin, kampuksen opiskelijat käyvät katsomassa pelejä ja siellä on tosi hyvä tunnelma, hyökkääjä kertoo ja myöntää, ettei ollut tietoinen koko sarjasta vielä paria viikkoa aiemmin.
− Suomalaisista tykätään täällä tosi paljon, Manninen sanoo.
Suomalaisilla on hyvä maine sekä tuloksellisina että tunnollisesti itsestään huolta pitävinä pelaajina. Mannisen mukaan suurin ero kotoisiin sarjoihin onkin valmennuksellisesti juuri se, että johtaviin ja kärkirooleihin hankittujen ulkomaalaispelaajien tekemisten perään ei katsota niin tarkkaan. Kuten hän asian ilmaisee, päävalmentajaa ei kiinnosta, venyttelikö ennen tai jälkeen aamujäiden - kunhan on hyvässä kunnossa ja peli kulkee.
Toisena suurena erona pelaajien roolista Manninen mainitsee pisteiden tekemisen: vaikka ulkomaalaispelaajilta odotetaan tehoja missä tahansa sarjassa, Unkarissa kahden suunnan pelaamista ei ainakaan vielä nykyään osata arvostaa kovinkaan korkealle. Ulkomaalaisvahvistuksen mittarina ovat lähes aina maalit ja syöttöpisteet.
Keskustelun siirtyessä Erste Ligan yleisen tason suuntaan, käy äkkiä selväksi, että sarjassa on hyvin suuret tasoerot paitsi joukkueiden välillä, myös niiden sisällä. Kärkiketjuissa osaamista löytyy ja luonnollisesti ulkomaalaishankinnat yleensä pelaavat ykkös-kakkosketjuissa, mutta kolmosessa taso saattaa jo tipahtaa reilustikin.
Nelosen tehtävänä on usein vain antaa ykköspelaajien haukata hieman happea ja pelata satunnaisia hajaminuutteja sieltä täältä. Valitettavasti Erste Liga ei tilastoi peliaikoja, tai ainakaan julkaise niitä, joten nämä jäävät tilastonikkareille kellotettaviksi.
Joukkueiden väliset erot ovat vielä suurempia. Haastattelua tehdessä liigaa johtaa kirkkaasti romanialainen Sport Club Csíkszereda ja Mannisella on välittömästi tähän selitys. Hän kaivaa esiin puhelimensa ja näyttää joukkueen kokemusta Eliteprospects-sivustolta: kokoonpanosta löytyy 264 NHL-, 1351 AHL- ja 1318 KHL-ottelua.
Vaikka nämä isot tähdet ovat tietysti pikkuhiljaa hiipumaan päin, heidän kokemuksensa on Erste Ligassa kovaa valuuttaa, eikä heidän tarvitse antaa sitä käyttöön ilmaiseksi. Suurin syy tasoeroille löytyykin joukkueiden käytössä olevasta budjetista.
Jääkiekkoa kansalle
Manninen kertoo, että Erste Ligaa koitetaan tehdä helposti lähestyttäväksi ja tunnetuksi. Sarjaa televisioidaan vapaasti näkyvällä M4-kanavalla takavuosien suomalaiseen Hockey Night -tyyliin.
Ponnistelut eivät kuitenkaan jäähalleissa vielä suuresti näy: romanialaisen Csíkszeredan katsojakeskiarvo pyörii verrattain komeassa 1500 katsojassa, mutta jo toisena tulevaan Gyergyói Hoki Klubiin ero on valtava, sillä he vetävät keskimäärin 900 katsojaa per ilta. Itärajan takana kiekko kiinnostaa enemmän, sillä kolmantena listalla on niin ikään romanialainen Corona Brasov lähes 800 katsojalla.
Pelaajilta kuullun mukaan näihin lukuihin pitää kuitenkin suhtautua varauksella, sillä oikeat määrät vaikuttavat olevan reilusti ilmoitettua korkeampia, jopa kaksin- tai kolminkertaisia. Myös Jégkorongblog-sivuston mukaan viime kaudella Csíkszeredalla oli noin joka toisessa pelissä yli 3000 katsojaa, Gyergyóilla lähes aina yli 2000 ja Brasovillakin määrä pyöri 1500:n korvilla.
Unkarilaisjoukkueet jäävät 250-550 keskimääräiseen silmäpariin ottelua kohden, ja kontrasti maajoukkuekiekkoon onkin merkittävä. Esimerkiksi vuonna 2018 1A divisioonan kotikisoissa Papp Lászlo Budapest Sportarénalla otteluiden yleisömäärät olivat 7000 ja 8000 katsojan välissä. Joulukuun puolivälissä pelatussa kuuden maan EIHC-turnauksessa kotijoukke loppuunmyi pelinsä, joskin pienemmällä Vasas Jégcentrum -areenalla.
Suomalaisille Mestis-pelaajille Mannisella on selvä viesti.
− Jos kiinnostaa nähdä muutakin kuin Iisalmi tai Heinola, niin Unkari on loistava paikka. Periaatteessa pelata saa niin paljon kuin jaksaa, totta kai se oma vastuu tässä on. Homma on vapaampaa ja saat paljon vastuuta. Ja kyllä se kiekollinenkin puoli siinä kasvaa.
Erste Ligan palkkatason Manninen kertoo olevan suhteellisen hyvä ja huomauttaa, että eläminen on Unkarissa selvästi edullisempaa kuin Suomessa.
Palaan Mannisen juttusille muutama päivä myöhemmin, kun ensimmäinen ammattilaisottelu pitkän tauon jälkeen on takana. Hän esittelee pelin jälkeen HK Budapestin modernia Tüskecsarnok-areenaa ja sen fasiliteetteja ennen kuin istumme alas haastattelua varten. "Piikkihallista" menestys ei jää kiinni, sillä uudehkossa hallissa viihtyvät niin katsojat kuin pelaajatkin.
EUHL:ssä tehty hattutemppu todisti, että taidot ovat tallella, mutta kuinka vauhti riitti, kun vastassa oli joukkueellinen ammattilaisia?
− Yritin pelata ihan peruspeliä, ei mitään ylimääräistä. Lyhyttä vaihtoa, Manninen sanoo.
Hän on pitänyt kuntoaan ja tuntumaa yllä aktiiviuran lopettamisen jälkeen pelaamalla kaukalopalloa, mutta intensiivinen treenaaminen ja jääkiekon pelaaminen ovat kuitenkin eri maailmasta. Hän on iloinen, että joukkue voitti ja että oma peli sujui "ihan ok". Myös alivoimavastuu heti ensimmäisessä ottelussa lämmittää mieltä, mutta kova viikko tuntuu kropassa.
Väsymyksestä ja pikkuvaivoista huolimatta miehestä kuitenkin säkenöi pelaamisen ilo kilometrien päähän.
− Todella uskomatonta, että vielä saa pelata ammattilaisena. Onhan tätä ollut ikävä.
Manninen kertaa vielä hetken peliä ja tuntemuksiaan pelin jälkeen, virnistää ja huikkaa:
− Laita sinne, että pelaamalla kuntoon!
Jégkorong on Samuli Huikurin kirjoittama sarja, jossa valotetaan unkarilaisen jääkiekon tapahtumia usein vahvasta suomalaisnäkökulmasta.