Italian menestynein seura ei oikeastaan ole italialainen − HC Bolzano heijastelee kaupungin historiaa

CHL, Muut Sarjat / Artikkeli
Bolzanon Eiswellessä päätykatsomo antaa kuulua ja näkyä.
Kuva © Samuli Huikuri
Bolzanosta ponnistava HCB Foxes on kotikonnuillaan saavuttanut menestystä enemmän kuin mikään muu seura. Nyt se yrittää raivata muut tieltään myös CHL:ssä. Jatkoaika oli paikan päällä seuraamassa, kun Lukko katkaisi bolzanolaisten haaveet tämän kauden osalta. Seuraavassa perataan reissun antia ja viedään lukija pikavisiitille Etelä-Tirolin historiaan sekä paikalliseen jääkiekkoon ja ottelutapahtumaan.

HCB Foxesin kotikaupunki Bolzano sijaitsee Italian pohjoisosassa, Etelä-Tirolissa. Nykyään se on reilun sadan tuhannen ihmisen kaupunki, jonka historia ulottuu satojen vuosien taakse. Kaupunki on muodostunut kolmen joen ja kahden solan risteykseen, jossa siitä tuli tärkeä kauppapaikka.

Historiallisesti Bolzanon alue kuului saksankieliseen Tiroliin, mutta ensimmäisen maailmansodan aikana Italia valtasi kaupungin Itävalta-Unkarilta. Sodan päätyttyä 1919 Etelä-Tiroli tunnustettiin kansainvälisesti kuuluvaksi Italialle.

Seuranneiden italialaistamistoimien myötä italia nousi kaupungissa puhutuimmaksi kieleksi. Silti yhä tänäkin päivänä noin neljännes kaupungin asukkaista puhuu äidinkielenään saksaa, saksan ollessa valtakieli koko maakunnan alue mukaan lukien.

Jos saksa tai italia ei luonnistu, ei hätää, kiekkoturisti pärjää hyvin myös puhumalla englantia − vastaus tosin saattaa tulla silti eri kielellä. Kuriositeettina mainittakoon, että noin prosentti bolzanolaisista ja neljä prosenttia etelätirolilaisista puhuu äidinkielenään ladinia.

Il centro storico − Die Altstadt

Historia on varsin näkyvästi esillä paitsi kaupungissa, jossa kaksikielisyys on läsnä joka paikassa, myös jääkiekkojoukkueessa. HCB Foxes -nimen B voidaan tulkita kielestä riippuen tarkoittavan Bozen tai Bolzano. Myös toinen joukkueen nimisponsoreista kulkee kahdella eri nimellä, Südtirol ja Alto Adige. Kyseessä on alueen turisminedistämistoimisto ja sen nimi tarkoittaa Etelä-Tirolin alueen saksan- ja italiankielisiä nimiä.

Vanhassakaupungissa lähes kaikki on kaksikielistä, kuten Casa Al Torchio - Torgglhaus
Kuva © Samuli Huikuri

Nimikysymys ei ole pelkästään kieliasia, sillä Etelä-Tirolin alueella on ollut toisen maailmansodan jälkeen laaja itsehallinto, ja paikalliset identifioituvatkin usein ennemmin etelätirolilaisiksi kuin italialaisiksi. Vertailukohtana suomalaisittain voitaneen pitää Ahvenanmaan asemaa.

Sivumennen kaupungin nähtävyyksistä mainiten, Bolzanon arkeologisessa museossa säilytetään jäämies Ötzin muumioitunutta ruumista.

Menestyneellä seuralla on pitkä historia

HC Bolzano perustettiin vuonna 1933 ja se on Italian jääkiekon menestynein seurajoukkue. HCB pelasi Serie A:ssa sarjan perustamisesta vuonna 1948 lähtien yhteensä 65 kauden ajan ja voitti 19 mestaruutta. Seria A:n ohella HCB osallistui Alpenligaan (Italian, Slovenian ja Itävallan seurajoukkueiden turnaus) vuosina 1991−1997 ja 1998−1999 voittaen sen kertaalleen vuonna 1994.

Ketut marssivat joukkueen nimeen kaudella 1998−1999, kun joukkue halusi kunnioittaa pääsponsorina tuolloin toimineen Birra Forstin omistajaperhettä. Perheen sukunimi Fuchs tarkoittaa saksaksi kettua.

Bolzanon ja monen muun italialaisjoukkueen strategiana oli kanadalaisten pelaajien, joilla on myös Italian kansalaisuus, hankinta. Etenkin 80−90-luvuilla seura oli vähintään paikallisella mittapuulla todella äveriäs. Näiden seikkojen seurauksena joukkueen tähtinä kiisi usein suurella rahalla hankittuja, jopa NHL:ssä uraa tehneitä pelaajia. Linja oli ja on osaltaan ollut vaikuttamassa koko maan kiekon kehitykseen.

Sarjasiirto Brennersolan läpi toiselle puolelle

Kaudelle 2013−2014 HCB pääsi useiden yritysten jälkeen mukaan Itävallan pääsarja EBEL:iin (nyk. ICEHL). Seura oli pyrkinyt mukaan jo vuodesta 2008 alkaen, mutta hakemusten hylkäämiselle oli pääsyynä Italian jääkiekkoliiton vastustus sarjasiirrolle.

HCB on voittanut ICEHL:ää edeltäneen EBEL:n mestaruuden kahdesti, sekä useita Italian cup-mestaruuksia.
Kuva © Samuli Huikuri

Aiemmasta historiasta poiketen HCB:n taloudellinen tilanne oli tuohon aikaan todella heikko, mutta strategia pelaajien hankkimiseksi oli siitä huolimatta onnistunut. Heti siirron jälkeisenä kautena Bolzanon joukkue teki historiaa, ja voitti Itävallan mestaruuden ensimmäisenä Itävallan ulkopuolisena joukkueena.

Mestaruutta oli tuomassa ja juhlimassa yksi suomalainen, tällä hetkellä KooKoossa kiekkoileva Kim Strömberg. Hyökkääjä nakutti runkosarjassa 46 otteluun 34 pistettä ja oli pudotuspeleissä joukkueensa paras tehoillen 13 otteluun yhtä monta pistettä.

Voitettuaan mestaruuden HCB pääsi ensimmäistä kertaa mukaan Mestareiden liiga CHL:ään. Vastustajaksi ensimmäiseen otteluun luisteli TPS, joka jyräsi ketut jään railoon numeroin 9−0.

Suomessa Bolzanon tunnetuin saavutus lienee HCB:n toinen ja toistaiseksi viimeisin mestaruus kauden 2017−2018 päätteeksi, sillä tuolloin joukkueen ykkösmaalivahtina torjui Pekka Tuokkola, hyökkäyskalustoa vahvisti Matias Sointu ja penkin takana pääkäskijänä toimi Kai Suikkanen. Kaikki suomalaiset saapuivat erittäin heikosti pelanneeseen joukkueeseen kesken kauden ja auttoivat kurssin kääntämisessä. Kaudesta tehtiin myöhemmin myös dokumenttielokuva Hockeytown.

Mestaruuskauden joukkueen paras pistemies oli seuraavaksi kaudeksi Liigaan ja Ilvekseen siirtynyt Mike Halmo. Sointu ja Halmo eivät olleet ensimmäiset kytkökset Ilveksen ja Bolzanon välillä, sillä joukkueet pelasivat vastakkain Euroopan liiga EHL:ssä jo kaudella 1998−1999. Alkusarjan pisteet jäivät tuolloin Tampereelle.

"Bolzanon pojat" levittivät lipun ennen CHL-ottelua Lukkoa vastaan.
Kuva © Samuli Huikuri

Italialaista tunnelmaa

Bolzanon keskusta ja etenkin vanhakaupunki vaikuttavat loppusyksystäkin varsin eläväisiltä. Ravintoloiden ja kahviloiden lisäksi kaduilla on paljon torityylisiä kärryjä, joista myydään kaikenlaista pähkinöistä ja kuivatuista hedelmistä, kuinkas muuten, matkamuistoihin. Arkkitehtuuria ja maisemia ihaillen ja paikallista ravitsemustarjontaa läpikäyden saisi aikaa kuluttua varmasti viikkotolkulla, mutta tämän matkan päätarkoitus on kuitenkin jääkiekko.

Etelä-Tirolin kettujen kotiareena Eiswelle-jäähalli sijaitsee hieman kaupungin keskustan ulkopuolella. Mikäli neljän−viiden kilometrin reippailu vanhastakaupungista ei houkuta, hallille pääsee kätevästi raiteita pitkin. Päärautatieasema on Waltherplatzilta, tai Piazza Waltherilta, parin minuutin kävelymatkan päässä. Rata kulkee aivan jäähallin kupeesta ja useat junat pysähtyvät viiden minuutin happihyppelyn päässä hallin sisäänkäynnistä. Lippu reitille maksaa 1,50 euroa, joten matka on varsin edullinen.

Eiswelle ei näytä ulkoa perinteiseltä jäähallilta.
Kuva © Samuli Huikuri

Paikalliset ovat selvästi hyvin varautuneita illan CHL-otteluun ja vastustajaakin on tutkittu. Kaikki keinot ovat käytössä, sillä raumalaisia varten on hankittu esille mitä suurinta kryptoniittia: Porin Ässien pelipaita.

Bolzanolaisten kannattajien fanaattisuudesta on helppo löytää italialaisuuteen taipuvaista temperamenttia. Ottelussa Lukkoa vastaan laulu raikaa hallissa tilanteesta riippumatta ja kentällä olevat saavat tekemisistään välitöntä palautetta, oli kyseessä sitten oma pelaaja, vastustaja tai tuomari.

Suomalaisen jääkiekon seuraajan ei kannata italialaisten läsnä ollessa kannata osoitella tapahtumia kavereilleen imperatiivin kera, sillä cazzo on vulgaari ilmaisu, josta tuomari kotiyleisöä miellyttämättömän vihellyksen seurauksena saa osansa.

Eiswelleen (ital. Palaonda) mahtuu 7200 katsojaa.
Kuva © Samuli Huikuri

Hyviä, kuuluisia ja kulttimaineisia kettuja

Joukkueen kapteenina jäällä viilettää oman kaupungin poika Anton Bernard. Nimi saattaa kuulostaa äkkiseltään tutulta, eikä se ole sattumaa: Anton on jääkiekkoa pelaavasta veljessarjasta keskimmäinen. Vanhin veli Manfred päätti uransa jo kymmenen vuotta sitten Italian kolmostasolla, mutta nuorin, Andreas, voidaan laskea jo Italian maajoukkueen vakiokalustoon.

Suomessa Andreas pelasi niin U20-sarjaa, Suomi-sarjaa, Mestistä kuin Liigaakin SaiPan, RoKin, Jukureiden ja Ässien maalinsuulla. Viime kaudella Andreas pelasi kymmenen ottelua Bolzanossa ennen siirtymistään HockeyAllSvenskaniin Väsby IK:n riveihin.

Eiswellen kattoon on nostettu numero 33, joka kuului aikoinaan Gino Pasqualottolle. Vuosien 1972 ja 1993 välillä Pasqualotto pelasi HCB:ssa yhteensä 20 kauden ajan. Sekä hyökkääjänä että puolustajana pelannut Pasqualotto edusti Italiaa myös Sarajevon olympialaisissa 1984. Kesällä 2019 63-vuotiaana menehtynyt Pasqualotto oli paikalla vielä saman vuoden helmikuussa, kun hänen numeronsa jäädytettiin.

HC Bolzanon ainoa jäädetetty numero kuuluu seuraikoni Gino Pasqualottolle.
Kuva © Samuli Huikuri

Alppimaisemissa pelanneita ja ainakin paikallisen kulttimaineen erilaisilla kriteereillä on saavuttanut moni pelaaja. Yksi heistä on Ron Chipperfield, joka NHL-uransa päätyttyä kävi jäähdyttelemässä kolmen kauden ajan ja tehoili 84 otteluun 175 maalia ja 304 syöttöä. Parhaalla kaudella 1982−1983 syntyi 32 otteluun tehot 78+58=136.

Chipperfield pitää kärkipaikkaa yhden kauden maalimäärässä, mutta pisteissä hänestäkin mennään vielä ohi. Mittavan NHL-uransa jälkeen Bolzanossa kauden 1990−1991 kiekkoillut Mark Napier teki 46 ottelussa pisteet 53+91=144. Maalivahtiosastolla yksi kuuluisimmista on Tapparassakin kauden verran kiekkoja torjunut Jason Muzzatti.

Paikalliseksi legendaksi itsensä pelasi myös Alexander Egger, joka kolmea Ritten/Renon-kautta lukuun ottamatta pelasi koko uransa Bolzanossa ja oli kapteenina voittamassa kumpaakin EBEL-mestaruutta. Egger lopetti uransa toisen mestaruuden jälkeen.

Mainitaan vielä loppuun, että NHL:n työsulkukaudella 1994−1995 HCB:n paidassa kävi Alpenligaa pelaamassa muuan Jaromír Jágr. Viiteen peliin kirjattiin tehot 8+8=16.

Päivitetty 25.11.2021 kello 15:28: Fuchs on saksaa eikä italiaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle