Italia sysäsi Itävallan ulos A-sarjasta - B-lohkon jatkajat puolivälieriin selvillä

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Itävaltalaiskannattajat joutuvat hakemaan vauhtia pykälää alempaa.
Kuva © Miro Pesonen - http://karhuvaari.kuvat.fi
Bratislavan maanantai oli dramatiikkaa täynnä. Puolivälieriin jatkavat ja tippuja ovat nyt selvillä.

Itävallan turnaus päättyi valtaisaan pettymykseen

Itävallan ja Italian kohtalon kamppailussa asetelma oli harvinaisen selvä: voittaja lunastaa lipun ensi kevään MM-kisoihin Sveitsiin, häviäjä lähtee hakemaan vauhtia B-sarjasta.

Tunnustelevan alun jälkeen Italia aloitti maalinteon Anthony Bardaron osumalla. Itävalta kuitenkin kuroi nopeasti tasoihin ja Michael Rafflin turnauksen kolmas maali vei Itävallan johtoon vielä ennen ensimmäistä erätaukoa. Itävalta oli jo asettautumassa mukavasti kuskin paikalle, kunnes Italia päätti ottaa ohjat. Koko turnauksen näkyvimpiä italialaispelaajia ollut Simon Kostner sai palkinnon uurastuksestaan. Kostnerin taidokas laukaus vastakkaiseen kulmaan upposi poikittaisliikkeessä olleen David Kickertin selän taakse. Muutamaa minuuttia myöhemmin 37-vuotias konkarihyökkääjä Marco Rosa pommitti Italian 2–3-johtoon ja ilo oli italialaiskannattajien keskuudessa ylimmillään.

Varsinainen peliaika oli kuitenkin vielä valmis vastaanottomaan yhden maalin. Kolmannen erän kärkeen Michael Raffl taituroi pienessä tilassa italialaispuolustuksen keskeltä illan toisensa, vieden pelin jatkoajalle.

Itävalta oli jatkoilla pariin otteeseen todella lähellä toimittaa pelivälineen ohi Andreas Bernardin ja myös Italialla oli 2–1-hyökkäys jatkoajan viimeisellä minuutilla. Lopulta ratkaisua jouduttiin kuitenkin hakemaan dramaattisesti voittomaalikilpailusta. 

Ja tuota ratkaisua saatiin odottaa aina seitsemänteen vetäjäpariin asti. Italian Sean McMonagle veivasi David Kickertin pihalle, painoi kiekon verkkoon ja käynnisti italialaisten voitontanssin. Ennakkosuosikkina otteluun lähteneelle Itävallalle tippuminen naapurimaa Sveitsin kisoista ensi vuonna on valtaisa pettymys. Itävalta pelasi edellisen kerran pykälää alempana keväällä 2017.

Latvia kaatui saappaat jalassa

Latvialla oli vielä ennen Ruotsi-ottelua ohut sauma neljän joukkoon B-lohkossa ja päästä mukaan puolivälieriin. Se vaati alkuun täyttä kolmen pisteen voittoa Ruotsista ja latvialaiset olivat päättäneet kääntää jokaisen kiven viimeisen oljenkorren suhteen.

Ruotsilla oli ottelun ensimmäisellä puolikkaalla paikkoja vaikka millä mitalla, mutta Oliver Ekman-Larsson ja John Klinberg kolistelivat rautoja Elias Lindholmin ja Elias Petterssonin laukoessa avopaikoista hehtaripyssyllä. Näin Ruotsin johti vain 1–0, kun Ekman-Larsson otti ottelun ensimmäisen ruotsalaisrangaistuksen. Roberts Bukarts tasoittikin pelin ylivoimalla ja maali oli samalla ensimmäinen ylivoimamaali Ruotsin verkkoon Slovakian MM-turnauksessa. Bukartsin tunteikas tuuletus meni lopulta yli, kun Sparta Prahan hyökkääjä kävi vielä kuittailemassa Ruotsin vaihtoaitioon.

Adrian Kempe vei Ruotsin vielä toisessa erässä uudelleen johtoon, mutta Latvia tuli kolmannessa erässä uudelleen. Ponnistus tasoihin tuli varsin onnekkaalla ylivoimamaalilla. Kiekko jäi pyörimään Ruotsin maalille ja Oliver Ekman-Larsson siivosi kiekon suoraan Loui Erikssonin luistimeen, josta kiekko pomppi omaan maaliin. Onnenkantamoinen merkattiin Roberts Bukartsille. Hetkeä myöhemmin Janis Jaks huudatti runsaslukuista latvialaiskatsomoa vieden Latvian ensi kertaa ottelussa johtoon.

Tapahtumarikas päätöserä eteni sen päätöshetkille tilanteessa 4–4. Latvia haki vielä raivoisasti voittoa ilman maalivahtia, mutta Dennis Rasmussen päätti Latvian pyristelyn sinetöimällä loppunumerot 5–4 tyhjään verkkoon. Voitto varmisti Ruotsin paikan puolivälierissä ja sillä on vielä mahdollisuudet vaikka lohkovoittoon, jos se kaataa tiistai-iltana Venäjän varsinaisella peliajalla. Ylivoimaisesti kisojen parhaan pelinsä pelanneen Latvian MM-turnaus päättyy tiistaiseen Norja-otteluun. Mainittakoon vielä, että Latvian Roberts Bukarts teki ottelussa kypärätempun.

» Lähetä palautetta toimitukselle