TPS voitti vuosina 1989−2001 kahdeksan mestaruutta, kolme hopeaa ja jäi mitaleitta vain vuosina 1992 ja 1998. Hannu Jortikka tarjoili turkulaisille hunajata kahden triplamestaruuden edestä, ja Vladimir Jurzinov toi neuvostoliittolaisen valmennuskulttuurin lisäksi kaksi mestaruutta sekä kolme hopeaa.
Jortikan jälkimmäisen kultatriplan jälkeen TPS on voittanut yllätysmestaruuden vuonna 2010 ja hopeaa keväällä 2004 − pronssiottelun tappioon päättyivät keväät 2002 ja 2018. Viitenä keväänä pudotuspelit jäivät kokonaan haaveeksi ja neljästi kausi päättyi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella ennen puolivälieriä.
Yhdistävinä tekijöinä menestysaikakausien välillä olivat kunnianhimoisen valmennuksen mukanaan tuoma vaatimustason nousu ja omista kasvateista kootun ydinryhmän täydentäminen laadukkailla täsmähankinnoilla.
Näitä teesejä ei 2000-luvulla pitkäjänteisesti ole Turussa pystytty toteuttamaan.
TPS tarvitsee kipeämmin liigajoukkueeseen sitoutuvia runkopelaajia muuttaakseen sen tosiasian, että tällä hetkellä TPS on entinen huippuseura.
Jortikka aloitti kultajuhlat
Ennen Jortikan ensimmäistä mestaruutta TPS jäi Juhani Tammisen valmennuksessa pudotuspelien ulkopuolelle, vaikka ykkösketju Jukka Vilander-Esa Keskinen-Arto Javanainen kylvi tuhoa runkosarjassa. Seuraavalle kaudelle Keskinen vaihtui Kari Jaloseen, joka oli pari kautta aiemmin Kärpissä lyönyt tiskiin edelleen rikkomattoman Liigan yhden kauden piste-ennätyksen.
Taitosentteri olikin ensimmäisessä triplamestaruudessa keskeinen tekijä tyylikkään maalitykin Vilanderin rinnalla. Keskinen puolestaan pelasi TPS:n mestaruusvuosina kolme tehokasta kautta Lukossa, ja Javanainenkin palasi yhden mestaruuden jälkeen kasvattajaseuraansa Ässiin, joka oli pudonnut Liigasta Mestikseen.
Muita tärkeitä hankintoja olivat jokerikasvatti maalivahti Markus Ketterer, kärppätaustaiset puolustajat Mikko Haapakoski ja Kari Harila, SaPKo-kasvatti sentteri Pekka Tirkkonen, KOOVEEssa liigauransa aloittanut laitahyökkääjä Jari Hirsimäki sekä monivuotinen kanadalaisvahvistus Mal Davis.
Puolustuksen rungon kuitenkin muodostivat TPS-kasvatit kapteeni ja tuleva maailmanmestari Hannu Virta, Jouko Narvanmaa, Heikki Leime ja Petteri Lehto. Hyökkäyksen turkulaisuusastetta lisäsi Vilanderin lisäksi Lukosta kasvattajaseuraansa palannut Ari Vuori.
Jortikan aikana myös tuleva maailmanmestari ja seuraikoni Marko Kiprusoff teki liigadebyyttinsä. Kultainen sukupolvi kuitenkin nousi valokeilaan Jurzinovin alaisuudessa.
Menestykselle jatkoa
Jurzinov oli suomalaisille tuttu pelaajana jo 70-luvun alusta KOOVEEn riveistä, lisäksi hän oli Viktor Tihonovin apuvalmentaja punakoneen kulta-aikana. Niinpä odotukset olivat katossa, kun tämäntasoinen legenda saapuu TPS:n penkin taakse kaudelle 1992−93 Jortikan viimeisen kauden jäätyä pettymykseksi.
Kokenut valmentaja ei todellakaan pettänyt odotuksia, vaikka 90-luvun toinen superjoukkue Jokerit kaatoikin TPS:n kolmesti finaaleissa − koko 90-luvulla ainoastaan HIFK kevään 1998 tähtijoukkueellaan onnistui murtamaan TPS:n ja Jokereiden kultajuhlat.
Kenties jopa seuramenestystä tärkeämmäksi muodostui ”Jursin” kovan koulun läpikäyneiden pelaajien merkitys koko suomalaiselle kiekkoilulle. Kansalliselle tai kansainväliselle huipulle nousseiden pelaajien lista on huikea: Marko Kiprusoff, Petteri Nummelin, Kimmo Timonen, Sami Salo, Jere Lehtinen, Marko Jantunen, Antti Aalto, Kimmo Rintanen ja kirkkaimpana kruununa tietysti Saku Koivu.
Lisäksi kokeneemmista pelaajista Virta, Keskinen ja Raimo Summanen nousivat takaisin maajoukkuerinkiin päästyään Jurzinovin valmennukseen. Eikä Jurzinovin kehitystyö rajoittunut suomalaisiin, vaan myös maanmies German Titov nousi yhden TPS-kauden jälkeen monivuotiseksi NHL-pelaajaksi.
Jurzinovin koulusta tuli käsite, johon kaikki läpimurtoa havittelevat pelaajat ympäri Suomen halusivat siirtyä.
Maalivahtikoulu omaa luokkaansa
Urpo Ylönen tuli TPS:n maalivahtivalmentajaksi samaan aikaan Jurzinovin kanssa, ja työn jälki on yhtä lailla legendaarista. Kuuden mestaruuden ja neljän hopean lisäksi maailman huipulle nousseiden torjujien lista ei kalpene Jurzinovin valmentamille kenttäpelaajille.
Jouni Rokama oli Kettererin kakkovahti Jortikan ensimmäisen mestaruustriplan aikana ja ykköstorjuja Jurzinovin ensimmäisessä mestaruudessa, mutta vuosiksi eteenpäin maalinsuulle ammennettiin nuoria maalivahteja oman kylän pojista.
Jani Hurme, Miikka Kiprusoff ja Antero Niittymäki pääsivät kaikki NHL-jäille asti – Kiprusoff on edelleen suomalaisen NHL-historian parhaita maalivahteja. Lisäksi muualta tulleista tulisieluinen Fredrik Norrena ylsi sekä NHL:ään että maajoukkueeseen, ja Kimmo Lecklin piti hallussaan yli 20 vuotta Liigan nollapeliennätystä, jonka rikkoi Kärppien Justus Annunen vasta tällä kaudella.
Norrena oli ykköstorjuja vuosien 1995 ja 2001 mestaruuksissa, Kiprusoffin vuoro oli keväällä 1999 ja Niittymäen vuonna 2000. Niittymäki valittiin samalla kaudella myös tulokkaaksi. Ylösen valmentamista maalivahdeista lisäksi Urpo Ylönen -palkinnon kauden parhaana maalivahtina voittivat Kiprusoff vuonna 1999, Hurme vuonna 1997 ja TPS:n viimeisimpänä mestaruuskeväänä 2010 Atte Engren.
Jortikan toisella triplalla uudet vastuunkantajat
Kalle Sahlstedt, Kai Nurminen, Tony Virta, Tomi Kallio ja Mikko Eloranta pelasivat TPS:ssä jo Jurzinovin aikakaudella, mutta todellisiksi tähtipelaajiksi he nousivat vasta Jortikan toisen kultatriplan aikana − Sahlstedt ja Virta tosin olivat ainoa edellä mainituista, jotka voittivat kaikki kolme peräkkäistä mestaruutta.
Nurminen tykitti kaudella 1999−00 huikeat 41 osumaa 54 pelissä, mikä on viimeisin 40 maalin ylitys. Kallio oli kaksi kautta TPS:n varakapteeni ja lähti kokeilemaan siipiään NHL:ään kaudella 2000−01. Eloranta oli turkulaisten kapteeni kaudella 1998−99 joukkueen palattua kultakantaan neljän vuoden tauon jälkeen. Virta puolestaan valittiin kolmannen mestaruuden jälkeen kauden parhaaksi pelaajaksi.
Yksi kantava voima toisessa kolmen peräkkäisen mestaruuden jaksossa oli TPS:n äärimmäisen hyvin toiminut nelosketju, jonka muodostivat Marco Tuokko, Mikko Rautee ja Jani Kiviharju. Rooli oli näennäisesti pieni, mutta vastustajien tähtien pimentäjinä ja ärsyttäjinä lopulta merkittävä.
Kaudella 1998−99 ei TPS:ssä ollut yhtään ulkomaalaisvahvistusta ja seuraavalla kaudellakin vain ruotsalaissentteri Mikael Holmqvist, mutta kolmannella mestaruuskaudella TPS-debyyttinsä teki ruotsalaispuolustaja Henrik Tallinder, joka pelasi tuon yksittäisen liigakauden jälkeen pitkän NHL-uran ja palasi vielä ”kasvattajaseuraansa” TPS:ään kausiksi 2015−18.
Jortikka kuitenkin kokonaisuudessa johti joukkuettaan samoilla opeilla kuin vuosikymmen aikaisemmin − pääpaino oli kotimaisissa ja enimmäkseen valmiissa huippupelaajissa. Jortikka ikään kuin jatkoi Jurzinovin aloittamaa työtä, ja esimerkiksi Ville Vahalahden tasoisen huippupelaajan läpimurto tapahtui vasta Jortikan jätettyä TPS:n.
Erinomainen tulos kuitenkin kätki alleen sen tosiasian, että seuraajan lähtökohdat olivat kehnot.
Vahva pohjatyö unohtui vuosiksi eteenpäin
Jortikan oppipoikana valmentajauransa aloittanut Kari Jalonen nousi kultatriplan jälkeen TPS:n päävalmentajaksi ja luotsasi joukkueen pronssipeliin asti. Jalosen päävalmentajauran voitot ja mitalit antoivat vielä odottaa itseään.
Jalosta seurannut Jukka Koivu sai johdatettua heikentyneen TPS-lauman finaaliin asti häviämään Kärpille vuonna 2004, mutta tätä seuraava valmentajien aikajana on surkuhupaisaa. Koivua seurasi vanha tuttu Jortikka, joka ei kuitenkaan kausina 2005−07 pystynyt johtamaan TPS:ää enää pudotuspelien ensimmäistä kierrosta pidemmälle.
Uudeksi päävalmentajaksi nousi seuralegenda Hannu Virta, joka kuitenkin erotettiin jo toisella kaudellaan. Virta ei pystynyt valmentajamentoriaan parempaan suoritukseen, mutta seuraajansa Kai Suikkanen sen sijaan luotsasi jo puolikkaalla kaudellaan TPS:n puolivälieriin ja keväällä 2010 mestaruuteen asti.
Mestaruuskevään jälkeen päävalmentajaksi otettiin seuralegenda Heikki Leime, jolla päävalmentajakokemusta edeltävästi Ranskan pääsarjasta. Saman kauden aikana Leimen kuitenkin korvasi ensin toinen entinen TPS-pelaaja Riku-Petteri Lehtonen, joka oli ollut pari edellistä kautta mukana liigajoukkueen valmentajaryhmässä. Saman kauden aikana Lehtosen korvasi vielä Jukka Koivu, joka oli edellisen kerran valmentanut kasvattajaseuraansa kaudella 2004−05.
Pekka Virta, Juha Pajuoja, Kai Suikkanen, Miika Elomo, Jarno Pikkarainen, Ari-Pekka Selin, Kalle Kaskinen, Marko Virtanen.
Sattumamestaruuden jälkeen kymmenen vuoden aikana 11 eri päävalmentajaa yritti johtaa joukkuetta, joka oli edelliset vuosikymmenet ollut pääsarjan kirkkainta kärkeä. Suikkanen, Leime, Lehtonen, Virta, Elomo olivat kaikki entisiä TPS-pelaajia − myös Kaskinen oli TPS-juniori ja aloitti TPS-valmennuksessa jo kaudella 2006−07.
Jortikan jälkimmäisen triplamestaruuden jälkeen TPS on ollut runkosarjassa kuuden parhaan joukossa seitsemän kertaa. Viiden viimeisimmän pudotuspelikeväänsä aikana joukkue on vain kerran päässyt mitalipeleihin asti ja hävisi tuolloinkin pronssipelin. Kausina 2010–15 TPS oli neljästi runkosarjan jumbosijoilla.
TPS oli oman sukupolveni menestystarina, kunnes yhtäkkiä ei ollutkaan.
Kultavuosien jälkeen TPS:n riveissä on nähty Mikko Rantasen ja Kaapo Kakon kaltaisia NHL-tasolle nousseita supertähtiä, mutta samaan aikaan esimerkiksi puolustaja Mikko Lehtosen tasoinen lupaus on hukattu muualle − myös TPS:ssä liigauransa aloittanut puolustaja Markus Seikola pelasi tehokkaimmat kautensa muualla.
Kultavuosien kaltaista ydinryhmää ei ole ollut enää vuosikausiin, mistä yksi osoitus oli se, että TPS-ikoni Vahalahti päätyi pelaamaan liigauransa viimeiset kaudet Lukossa. Kallion ja Lauri Korpikosken kotiuttamiset olivat pyrkimys palauttaa TPS-henkeä, mutta kokonaisuutena kokoonpanot ovat eläneet kahden edellisen vuosikymmenen aikana liikaa.
Pelaajahankinnoissa on tehty yksittäisiä onnistumisia, kuten Teemu Laine kaudella 2007−08 tai Oula Palve viime kaudella. Hankintoihin on mahtunut myös huteja, mitä tapahtuu toki kaikille seuroille. TPS:n kannalta ongelmallisinta onkin, että onnistuneista hankinnoista ei tullut pysyvää trendiä. Resurssia seuralla on riittävästi, mutta esimerkiksi 90 kilometriä pohjoisempana Raumalla resurssit on käytetty viisaammin.
Lauri Pajuniemi on seuraava NHL-tason lupaus, mutta TPS tarvitsee vielä kipeämmin liigajoukkueeseen sitoutuvia runkopelaajia muuttaakseen sen tosiasian, että tällä hetkellä TPS on entinen huippuseura.
Juttua muokattu 13.4.2020 klo 13.06: Lisätty maininta Kari Jalosesta TPS:n päävalmentajana toisen triplamestaruuden jälkeen.