Haluatko maksaa? − Starsin luottopuolustaja Esa Lindell jää tähtipuolustaja John Klingbergin varjoon myös palkkaneuvotteluissa

NHL / Artikkeli
Esa Lindell on vahvalla pelaamisellaan noussut yhdeksi Dallas Starsin tärkeimmistä pelaajista.
Kuva © GettyImages
Esa Lindellin nimeä harvemmin näkee otsikoissa, mutta Dallas Starsin 24-vuotias puolustaja on pelannut todella vahvan kauden sekä hyökkäys- että puolustussuuntaan ja on pelaamassa itselleen pitkäaikaista jatkosopimusta.

Jatkoajan juttusarjassa taustoitetaan viimeistä sopimuskauttaan pelaavien tulevia sopimusneuvotteluja ja otetaan kantaa siihen, onko seuran kannattavaa käyttää palkkakulujaan kyseiseen pelaajaan.

NHL-toimittaja Axel Lindberg käsittelee toisena tapauksena Dallas Starsin suomalaisen Esa Lindellin tilanteen. 

Mitä Lindell on tuonut joukkueeseen ja mitä häneltä odotetaan jatkossa?

Lindell pelaa kolmatta täyttä kauttaan Starsin organisaatiossa ja on vakiinnuttanut roolinsa yhtenä joukkueen johtavista puolustajista. Lindell onkin parantanut otteitaan kausi kaudelta ja on kasvanut Starsin kypsimmäksi kahden suunnan puolustajaksi.

Pisteiden valossa Lindell ei ole lähelläkään NHL:n eliittiä, vaan hän tuo lisäarvoa joukkueelleen monella eri osa-alueella. Lindell muun muassa uurastaa isoja minuutteja illasta toiseen ja on vakiinnuttanut roolinsa Starsin yli- ja alivoimapelaamisessa.

Alla olevasta taulukosta pystyy havainnoimaan lukujen valossa Lindellin monipuolisuuden ja mitä hän kaikkea hän on tuonut Starsin pelaamiseen. Huolestuttavinta Lindellin tilastoissa on hänen edistyneiden tilastojen laukaisuhallinta tilasto, jonka lukema on Starsin heikoin.

Tilasto Pisteet Keskimääräinen peliaika Alivoima-aika +/- Taklaukset Blokattu laukaukset CF% 5vs5
Arvo 32 24:23 3:15 +15 143 156 44,72
Sisäinen sijoitus 6 2 1 3 3 1 30

                                                                           Lähde NHL.com, Corsica.hockey 5.4.2019

Vaikka Lindell onkin pelannut vahvan kauden, joutuu hän yleensä mediahuomion ulkopuolelle, sillä Starsissa pelaa yksi NHL:n parhaista hyökkäyssuunnan puolustajista John Klingberg sekä supertulokas Miro Heiskanen.

Lindell onkin suurimman osan kautta pelannut juuri Klingbergin pakkiparina, joten ruotsalaisen lähtiessä tekemään hyökkäyssuunnan nousujaan, on Lindellin rooliksi jäänyt oman pään varmistaminen.

Klingberg on vielä toistaiseksi Starsin ykköspuolustaja, sillä hän on hyökkäystehoissa joukkueen puolustajien ylivoimainen pisteykkönen ja toimii ykkösylivoiman siniviivan pelintekijänä. Lindell ja Heiskanen ovat siten joutuneet jakamaan vastuun kakkosylivoimassa.

Keskisen divisioonan kärkijoukkueet ovat osoittaneet heikkenemisen merkkejä, joten Stars taistelee todennäköisesti tulevina lähivuosina divisioonan kärkipaikoista. Lindellillä tulee olemaan tässä tärkeä rooli joukkueen yhtenä puolustuksen keskeisenä palana.

Lindell on kuluvalla kaudella kunnostautunut fyysisessä pelaamisessa.
Lindell on kuluvalla kaudella kunnostautunut fyysisessä pelaamisessa.
Kuva © GettyImages

Onko muita isoja sopimuksia tiedossa lähiaikoina? Miten Lindellin tilanne suhteutuu seuran sopimusrakenteeseen?

Kesän sopimusneuvotteluiden lähestyessä Starsin GM Jim Nillillä ei ole helppo tehtävä mahduttaa kaikki jatkosopimukset palkkakaton alle, sillä tällä hetkellä Starsin palkkakaton alla ei ole juurikaan tilaa.

Ensi kesänä Nillin ensimmäiset prioriteetit tulevat olemaan Lindellin sekä vastikään New York Rangersista hankitun norjalaishyökkääjä Mats Zuccarellon kiinnittäminen. Lindell on kauden päätyttyä rajoitettu vapaa agentti, kun Zuccarello sen sijaan on rajoittamaton vapaa agentti.

Nillin on pakko raivata tilaa palkkakaton alle ja tässä auttaa muun muassa veteraanihyökkääjä Jason Spezzan kalliin sopimuksen päättyminen. Spezzasta tulee Zuccarellon tapaan kauden jälkeen rajoittamaton vapaa agentti, mutta uransa ehtoopuolella olevan Spezzan sopimusta ei todennäköisesti jatketa, mikä vapauttaa 7,5 miljoonaa dollaria palkkakattotilaa.

Lindell on jatkosopimuksensa aikana vastannut koviin odotuksiin ja hän voi hyvällä itseluottamuksella edetä tuleviin sopimusneuvotteluihin.

Suurella todennäköisyydellä Nill ei myöskään halua jatkaa veteraanipuolustajien Roman Polakin (1,3 MEUR) ja Ben Lovejoyn (2,6 MEUR) sopimuksia, jolleivat he suostu palkka-alennuksiin.

Jos Polakin ja Lovejoyn sopimuksia ei jatketa, saattaa se vihdoin avata paikan Julius Hongalle, jonka sopimus on niin ikään ensi kesänä katkolla. Hongan mahdollinen jatkosopimus on todennäköisesti halpa ja ei näin heilauttaisi palkkakattoa olennaisesti. Epävarmana tekijänä pitää kuitenkin ottaa huomioon, että Hongalla ei välttämättä ole halukkuutta jäädä Stars-organisaatioon.

Starsin kalliit kärkihyökkääjät Tyler Seguin, Jamie Benn ja Aleksandr Radulov, sekä Klingberg ovat kiinnitetty pitkillä sopimuksilla, joten muita merkittäviä sopimusneuvotteluita ei ole lähivuosina tiedossa, kunnes Nill istuu neuvottelupöytään Heiskasen kanssa viimeistään keväällä 2021.

Miten Lindell vertautuu muihin NHL-pelaajiin?

Hyvänä vertailukohtana voidaan pitää samana varausvuonna varattua Olli Määttää. Määttä pelaa Pittsburgh Penguinsissa vastaavassa roolissa kuin Lindell ja pelaajat ovat muutaman kauden ajan olleet pisteiden valossa suurin piirtein yhtä tehokkaita.

Lindellin tavoin Määttä on profiloitunut puolustavampaan rooliin, sillä Penguinsin takalinjoilla luutii jo kaksi vahvasti hyökkäävää puolustajaa − Kris Letang ja Justin Schultz.

Määtälle tarjottiin heti tulokasjakson päätyttyä kuuden vuoden jatkosopimusta neljän miljoonan dollarin vuosipalkalla. Lindell nousi NHL:n tietoisuuteen Määttää myöhemmin, joten kahden vuoden jatkosopimus oli hänelle silloin luonnollisempi vaihtoehto.

NHL:ssä kiekkoilee tällä hetkellä muitakin hyviä vertailukohteita, jotka on varattu samana varausvuonna ja pelaavat vastaavassa roolissa omissa seuroissaan kuin Lindell.

Esimerkiksi New York Rangersin Brady Skjei ja New Jersey Devilsin Damon Severson allekirjoittivat molemmat tulokassopimustensa jälkeen kuuden vuoden jatkosopimukset, joista Skjein vuosittainen tienesti on 5,25 miljoonaa ja Seversonin 4,16 miljoonaa dollaria.

Skjei ja Severson ovat Lindellin tapaan noin 30 pisteen puolustajia ja ovat joukkueensa johtavia puolustajia. Näillä kolmella pelaajalla yhteistä on myös tasaisuus pelaamisessa sekä se, että kaikki nauttivat suurta luottoa omissa seuroissaan.

Lindell on tärkeä osa Starsin puolustusta.
Kuva © Getty Images

Jatkoajan tuomio

Starsilla on tällä hetkellä laadukas pelaajanippu kasassa ja Lindell on kasvanut muutamassa kaudessa Starsin avainpelaajaksi. Lindell pelaa monipuolista peliä ja on puolustaja, jonka jokainen valmentaja toivoisi joukkueeseensa.

Vaikka Lindell onkin pelannut vahvan kauden, joutuu hän yleensä mediahuomion ulkopuolelle, sillä Starsissa pelaa yksi NHL:n parhaista hyökkäyssuunnan puolustajista John Klingberg sekä supertulokas Miro Heiskanen.

Starsin peliesitykset ovat olleet huomattavasti kypsemmät kuin viime kaudella ja yksi syy tähän on Lindellin ja Heiskasen laadukas puolustuspelaaminen. Lindell on suhteellisen nuori pelaaja, joten hän on vasta astumassa uransa parhaimpiin vuosiin.

Lindell allekirjoitti tulokassopimuksensa päätyttyä keväällä 2017 kahden vuoden jatkosopimuksen vuosiarvoltaan 2,2 miljoonaa dollaria, mitä jälkikäteen voidaan pitää ryöstönä Starsin osalta. Lindell on jatkosopimuksensa aikana vastannut koviin odotuksiin ja hän voi hyvällä itseluottamuksella edetä tuleviin sopimusneuvotteluihin.

Viime kausien trendi on vahvasti viitannut seurojen olevan valmiita sijoittamaan nuoriin kahden suunnan puolustajiin, mikä povaa Lindellille tuntuvaa palkankorotusta. Jos Lindell haluaa jatkaa Starsissa, niin joutuu hän mahdollisesti suostumaan pienimuotoiseen palkka-alennukseen, sillä Starsilla ei ole yhtään ylimääräistä tilaa palkkakaton alla.

Oman mausteensa sopimusneuvotteluihin tuo Klingbergin halpa 4,25 miljoonan dollarin vuosipalkan tuova sopimus, joten voiko Lindell pyytää enemmän palkkaa kuin joukkueen kiistaton ykköspuolustaja ja varakapteeni?

Toki palkat ovat Klingbergin sopimuksen allekirjoitushetkestä nousseet koko liigassa, mutta kynnys pyytää korkeampaa paikkaa Starsin tuskaillessa palkkakaton kanssa voi olla hyvinkin korkea. Etenkin, kun Stars haluaa saada Zuccarellonkin kiinnitettyä jatkosopimukseen.

Stars ei halua luopua Lindellistä, joten seuraavan sopimuksen tulisi olla pituudeltaan vähintään viiden vuoden mittainen ja vuotuinen arvo neljä miljoonaa dollaria, vaikka Lindell voisi tienata enemmänkin toisessa seurassa. 

» Lähetä palautetta toimitukselle