Halki repaleisen lokakuun − Pelicans on vajonnut kuukaudessa yhdeksi Liigan kylmimmistä joukkueista

LIIGA / Artikkeli
Ville Niemisen Pelicansilla on meneillään kovat ajat.
Kuva © Valtteri Vainio www.valtterivainio.com
Lahden Pelicans on kuukauden sisällä vajonnut sarjataulukon kärkisijoilta tappio tappiolta kohti alempia sijoituksia. Viimeiseen kymmeneen otteluun heikommin on suorittanut vain TPS. Ville Niemisen valmennusosaamista punnitaan toden teolla synkkien aikojen myötä.

Lahden Pelicans aloitti kautensa tuloksellisesti vahvasti viiden ottelun pisteputkella. Pelillinen ote ei vakuuttanut silloinkaan, mutta taisteluvoittoja Ville Niemisen suojatit saivat kairattua itselleen. Kuitenkin syyskuun alkaessa kääntyä lokakuuksi alkoivat myös tulossarakkeet kääntyä vihreästä keltaisiksi ja punaisiksi syksyn lehtien lailla.

Tuloksellisesti synkkä putki alkoi kahdella suurilukuisella kotikyykkäyksellä ensin Sportille ja heti perään Ilvekselle. Otteluita leimasi lepsuus ja haluttomuus puolustuspäässä, mistä onkin tullut Pelicansin teema siitä eteenpäin.

Pilkahdus paremmasta saatiin 3−0 vierasryöstön myötä Helsingistä, mikä oli kova taisteluvoitto joukkueelta. Toinen voitto tuli myös seuraavana päivänä kotona KalPalta, joskin vasta kahden maalin johdon menettämisen jälkeen voittomaalikilpailussa. Tämä tapahtui lauantaina 5.10. ja on edellinen Isku Areenassa nähty lahtelaisittain voitokas kamppailu.

CHL-haaveet murskaksi

Täksi kaudeksi CHL-liigaan mukaan päässeellä lahtelaisseuralla oli vielä jatkopaikka täysin omissa käsissään, kun edessä oli kohtaaminen valkovenäläisen Junost Minskin kanssa kotikaukalossa. Suurena ennakkosuosikkina pelannut Pelicans kuitenkin antoi minskiläisille näiden ensimmäisen vierasvoiton CHL:ssä ja käytännössä kuoppasi omat jatkohaaveensa.

Tätä seurasi Liigassa tulokseton mutta vahva vieraskamppailu Jyväskylässä, jonka jälkeen KooKoo haki helpot pisteet pois Isku Areenasta, tuttu kaava.

CHL-vierasottelu Minskissä taas meni nuorella nipulla liikkeellä olleen Pelicansin nimiin, mutta se ei jatkopaikkaan enää riittänyt. Seuran pelit kansainvälisillä kentillä loppuivat lyhyeen.

Muutosten aika

Minskin matkan jälkeen Pelicans tiedotti muutoksista valmennusryhmäänsä, kun seuran omistaja Pasi Nurminen astui syrjään apuvalmentajan paikalta ja fysiikkavalmentaja Tommi Pärmäkoski nousi tämän paikalle penkin taakse. Kahden suuren persoonan, Niemisen ja Nurmisen, kemioiden yhteensopivuutta arvuuteltiin jo viime kaudella. Silloin se toimi, nyt muutoksen koettiin olevan tarpeen.

Nurmisen ollessa valmennuksessa mukana hän kuuleman mukaan otti paljon vastuuta päävalmentajalta, vastaten esimerkiksi pitkälti pelitavasta. Näinpä vetäytyminen toi suuren näytön paikan Niemiselle ilman kokenutta apumiestä, mutta tulokset eivät ole vakuuttaneet.

Kolme tappiota ja yksi voitto on saldo Nurmisen jälkeiseltä ajalta, maalierolla 6−14. Kaksi synkkää tappiota kotona, yksi Kärppien vieraana. Enemmän ja vähemmän sekaisin olevalta Turun Palloseuralta joukkue sai raavittua voiton numeroin 1−0.

Pelaaminen on näyttänyt edelleen todella sekavalta, haluttomalta ja pelitapa on loistanut poissaolollaan. Nieminen tunnetaan pelaajien latauksen nostajana, tätä ei ole näkynyt juuri muuten kuin HIFK:ta vastaan. Karua kieltä puhuu myös tilasto kauden kotiotteluiden avauseristä, jotka Pelicans on hävinnyt maalierolla 1−13. Jo otteluihin valmistautuminen on mennyt liian usein pieleen.

Loukkaantumisiakin joukkueelle on alkanut tulla syksyn mittaan, avainpelaajillekin, mutta kokoonpanossa pitäisi olla laajuutta riittävästi, että muutaman poissaolon kanssa pystyisi kamppailemaan tasaväkisesti.

Ville Nieminen on nyt lyhyen valmentajauransa kovimmassa paikassa. Joukkue alisuorittaa rankasti, voittoja ei tule ja paine kasvaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle