HIFK päihitti Naisten Liigan tasaisen kierroksen huippukamppailussa Kiekko-Espoon − "Ajattelin, että "perhana, täytyy ryhdistäytyä""

Naisten Liiga / Artikkeli
Liikala taistelemassa Rakkolaisen kanssa. Kuva kevään mestaruustaistoista.
Naisten Liiga jatkui lauantaina viidellä ottelulla. Huippuottelussa viime kauden finaalijoukkueet kohtasivat Pirkkolassa. Pelikierros oli kauttaaltaan tasainen ja rökälenumeroita ei nähty yhdessäkään ottelussa.

Naisten Liigassa oli lauantaina ohjelmassa viisi ottelua, kun kaikki kymmenen joukkuetta hyppäsivät jälleen askiin. 

Viime kauden finaalijoukkueet HIFK ja Kiekko-Espoo kohtasivat ensimmäistä kertaa tämänsi kauden puitteissa lauantaina. Helsinkiläiset lähtivät matsiin KalPan takaa sarjakakkosina ja hallitseva mestari Kiekko-Espoo tuntumasta kolmannelta sijalta.

HIFK−Kiekko-Espoo 5−3

Espoolaiset saivat riveihinsä takaisin maajoukkueessakin nähdyn Emmi Rakkolaisen, joka oli pitkään sivussa tositoimista. Liekö kapteenin paluu piristänyt ryhmää, sillä Kiekko-Espoo siirtyi pikamaaleilla kahden maalin johtoon ensimmäisessä erässä.

Naisten Liigan huippupelaajiin lukeutuva Sanni Vanhanen kavensi lukemiksi 1−2 hieman ennen kamppailun puolta väliä. Siitä alkoikin HIFK:n liito, sillä Kiekko-Espoon Minja Drufva joutui kaivamaan kiekon selkänsä takaa yhteensä neljästi toisessa erässä.

− Alkuun lähdimme ehkä vähän huonosti valmistautuneena. Kaveri pääsi johtoon, sillä meidän oma peli oli vähän löysää. Keräsimme kuitenkin rivimme ja hallitsimme lopulta peliä. Pelasimme fiksusti johtoasemassa, tehot 1+2 tehnyt Julia Liikala totesi.

Aivan tyytyväinen ei Naisleijonistakin tuttu hyökkääjä ollut omaan peliinsä. Tekeminen oli kuitenkin nousujohteista.

− Ensimmäisessä erässä Kiekko-Espoon toisen maalin teki minun pelaajani. En pelannut puolustustilannetta riittävän hyvin. Ajattelin, että "perhana, täytyy ryhdistäytyä". Peli alkoi lopulta löytyä ja ketjun kanssa linkit osuivat hyvin yhteen.

Sanni Vanhanen aloitti HIFK:n maalinteon lauantaina.

Emilia Vesa iski HIFK:n jo 5−2-johtoon kolmannen erän alussa, eikä hallitseva mestari enää noussut voittokamppailuun Tea Villilän kavennuksesta huolimatta. Peli oli kuin viime kevään finaalisarja pienoiskoossa ja käänteisenä. Kiekko-Espoo nousi tuolloin takamatkalta helsinkiläisten ohi mestaruuteen.

Kärpät−Ilves 3−4 JA

Tasaisessa kamppailussa avauserän jälkeen johti Ilves, mutta kotijoukkue onnistui nousemaan niskan päälle. Kamppailu venyi lopulta jatkoajalle, kun tupsukorvien Noora Mylläri iski päivän toisellaan Ilveksen tasoihin.

Noora Mylläri oli Ilveksen sankaritar Oulussa.

Jatkoaikaa ehdittiin pelata vajaa minuutti, kunnes Kiia Narinen ratkaisi lisäpisteen kohtalon tamperelaisten eduksi. Kärppien Kati Asikainen torjui 39 kertaa ja Ilveksen maalivahdit Juuli Kivimäki sekä Melisa Mörönen yhteensä 26 kertaa.

TPS−Lukko 3−2

Ennakkosuosikkina kamppailuun lähteneet turkulaiset pitivät pintansa voittamalla 3−2. Sarjanousija Lukko antoi kuitenkin TPS:lle hurjan vastuksen ja iski kiekon kahdesti alivoimalla ohi Tea Koljosen. Katriina Saarenmaa pelasi raumalaisten tolppien välissä hyvän ottelun.

Ottelun sankariksi nousi TPS:n Emmi Metsä-Tokila, joka teki joukkueensa sekä ensimmäisen maalin että voittomaaliksi jääneen osuman.

Team Kuortane−KalPa 1−3

Sarjaa johtava KalPa joutui tiukan paikan eteen tiiviisti puolustanutta Team Kuortanetta vastaan. Emilia Kyrkkö oli jälleen kerran kotijoukkueen parhaita suorittajia 2 torjunnallaan. Hänkään ei kuitenkaan voinut kuopiolaisten tehokkuudelle mitään, vaan pistepörssin kärkinimi Elisa Holopainen onnistui kahdesti maalinteossa.'

Elisa Holopainen oli tutun tehokas.
Kuva © Samuli Huikuri - https://www.instagram.com/shuikuri/

Voittomaali syntyi Team Kuortaneen vaihtovirheestä. Tähtipakki Sanni Rantala avasi kiekon Holopaiselle, joka iski kiekon nuottaan. KalPan ottelun avausmaalista vastasi Johanna Juutilainen. Team Kuortaneen ainokaisen kihautti Nea Tervonen.

RoKi−HPK 1−3

Myöhäisimpänä alkaneessa pelissä HPK osoitti heti kättelyssä vievänsä kenttätapahtumia. Toisessa erässä vieraat kiristivät ruuvia entisestään ja pakottivat Olivia Lastin RoKi-maalilla torjumaan 16 kertaa. Vastaavasti Salla Sivulalle ei keskimmäisen kaksikymppisen aikana torjuntoja kertynyt ensimmäistäkään.

Olivia Last pysäytti kiekon yli 40 kertaa.
Kuva © Arno Hämäläinen https://www.instagram.com/hockeygrapher/

Kiti Seikkula avasi HPK:n maalihanat ensimmäisen erän viimeisellä sekunnilla ja siivitti osaltaan hämeenlinnalaiset voittoon. RoKi petrasi vielä päätöserässä ja Jemina Lepola pilasikin ylivoimalla Sivulan haaveet nollapelistä.

» Lähetä palautetta toimitukselle