HIFK on esiintynyt Liigan pronssiotteluista muita useammin ja myös hävinnyt muita enemmän

LIIGA / Artikkeli
HIFK ja Tappara pelasivat myös edellisessä pronssiottelussa kaksi vuotta sitten.
Kuva © Arno Hämäläinen https://www.instagram.com/hockeygrapher/
HIFK on pelannut useimmin pronssista, mutta eniten Liigan pronssimitaleja on HPK:lla.

Välierien häviäjät ovat pelanneet Liigan pronssimitalista 44 kertaa. Vuosina 1976-86 pronssistakin pelattiin ottelusarja, mitaliin tarvittiin kaksi otteluvoittoa. Siitä lähtien kolmas sija on ratkaistu nykyiseen tapaan yhdessä ottelussa paremmin runkosarjassa sijoittuneen kotihallissa. 

HIFK on pelannut useimmin pronssista

HIFK pelaa tänä keväänä jo 15. kerran pronssista. Toiseksi useimmin pronssiotteluissa pelannut HPK on kuitenkin voittanut niitä selvästi paremmalla prosentilla ja HPK:lla onkin kahdeksan pronssimitalia. Seuraavaksi eniten himmeitä mitaleita on HIFK:lla ja Kärpillä, molemmilla kuusi. Tapparalle pronssiottelu on sen historian seitsemäs, pronssijoja tamperelaisseuralla on tähän mennessä kolme.

Parhaalla voittoprosentilla Liigan pronssista on pelannut KOO-VEE, joka voitti HIFK:n keväällä 1977 eli sen ainoan kerran, kun kolmas Liigassa pelannut tamperelaisjoukkue pääsi Liigan mitalipeleihin. 

Yhteensä 14 eri joukkuetta on pelannut pronssiotteluissa ja pronssimitalin on saanut 12 eri joukkuetta. Blues on pelannut pronssista neljä kertaa ja SaiPa kahdesti, mutta kumpikaan ei ole voittanut yhtään pronssimitalia.

SarjAT VOITOT Voitto-% OTTELUT Voitot Voitto-%
HIFK 14 6 42,9 21 8 38,1
HPK 10 8 80,0 10 8 80,0
TPS 9 3 33,3 18 7 38,9
JYP 8 5 62,5 8 5 62,5
Lukko 8 4 50,0 8 4 50,0
Kärpät 7 6 85,7 13 10 76,9
Ilves 6 3 50,0 9 5 55,6
Tappara 6 3 50,0 7 3 42,9
Ässät 6 2 33,3 11 5 45,5
Jokerit 4 2 50,0 4 2 50,0
Blues 4 0 0,0 4 0 0,0
KalPa 3 1 33,3 3 1 33,3
SaiPa 2 0 0,0 2 0 0,0
KOO-VEE 1 1 100,0 2 2 100,0
Kotietu 44 31 70,5 60 42 70,0

Useimmin pronssista ovat pelanneet runkosarjan kolmas ja neljäs

Runkosarjan kolmas tai neljäs joukkue on pelannut puolessa tähän asti pelatuista 44 pronssiottelussa. Keskenään ne ovat pelanneet pronssista 12 kertaa. Runkosarjan kolmas joukkue on myös voittanut pronssiotteluja parhaimmalla prosentilla (68,4%).

Runkosarjan voittaja on taas joutunut pronssiotteluun kuusi kertaa ja voittanut niistä vain puolet, mikä ehkä kuvastaa pettymystä hävityn välierän jälkeen. Neljästi on käynyt niin, että runkosarjan kaksi parasta ovat molemmat hävinneet välieränsä ja joutuneet pronssiotteluun.  

Tänä keväänä pronssiottelussa kohtaavat runkosarjan kakkonen HIFK ja neljänneksi sijoittunut Tappara. Samat sijat ovat kohdanneet pronssiotteluissa aiemmin viisi kertaa ja tähän asti runkosarjassa toiseksi sijoittunut on niissä aina voittanut viimeisen mitalin.

Runkosarjan kuudetta sijaa huonommin sijoittunut joukkue on pelannut pronssista seitsemän kertaa, muttei ole koskaan voittanut sitä. Viisi kertaa on käynyt niin, että runkosarjan neljättä sijaa huonommin sijoittuneet joukkueet ovat pelanneet pronssista keskenään.

Viime vuosien pronssitaistoista huomionarvoista on se, että kolmen edellisen pronssimitalistin nimi on ratkennut vasta jatkoerissä. HIFK on ollut osallisena kaikissa näissä eli helsinkiläiset pelaavat neljättä kertaa perätysten pronssiottelussa.

Runkosarjassa Sarjoja Voitot Voitto-%
1. 6 3-3 50,0
2. 15 9-6 60,0
3. 19 13-6 68,4
4. 22 11-11 50,0
5. 10 3-7 30,0
6. 9 5-4 55,6
7. 2 0-2 0,0
8. 3 0-3 0,0
9. 1 0-1 0,0
10. 1 0-1 0,0

» Lähetä palautetta toimitukselle