Flames-puolustaja Juuso Välimäki on ajautunut kiviselle polulle − suomalainen on häviämässä valmennuksen suosion venäläiskollegalleen

NHL / Artikkeli
Juuso Välimäen kausi ei ole alkanut odotetulla tavalla.
Kuva © Getty Images

Kun edellisen NHL-kauden alku viivästyi, Juuso Välimäki palasi Ilvekseen pelaamaan Liigaa. Hän suorastaan dominoi liigakaukaloita, ja pisteen per ottelu Ilveksessä nakutellut puolustaja palasi Calgary Flamesiin suurin odotuksin.

Pitkien loukkaantumisten jälkeen näytti, että puolustajan ura on palaamassa raiteilleen. Flames porskuttaa Tyynenmeren divisioonan kärkijoukoissa, mutta Välimäen tilanne ei ole ihanteellinen. Vastuuta on tullut ainoastaan kahdeksassa ottelussa. 

Joulukuun alussa Flames-valmentaja Darryl Sutter viimein passitti Välimäen farmikomennukselle AHL-seura Stockton Heatiin. Sitä ennen puolustaja vietti peräti 11 ottelua katsomossa, eli lähes neljä viikkoa.

Tilanne on vähintäänkin mielenkiintoinen. Kilpailu Flamesin puolustuspäässä on tiukkaa, eikä ruotsalaispuolustaja Oliver Kylingtonin sensaatiomainen alkukausi ainakaan ole helpottanut suomalaisen tilannetta. Puolustuksen vasemmassa laidassa Kylingtonin lisäksi Välimäki kilpailee peliajasta vuoden 2015 kärkivarauksen Noah Hanifinin sekä kovaotteisen Nikita Zadorovin kanssa.

Veteraanivalmentaja Sutter kuitenkin suosii Zadorovin fyysistä pelityyliä myös silloin, kun otteet kiekon kanssa eivät ole olleet kehuttavia. Sutter on vanhan liiton valmentaja, jota ei tunneta nuorten pelaajien kehittämisestä. Entinen Los Angeles Kingsin päävalmentaja suosii yleensä väkäpäistä veteraaniporukkaa, josta hän repii kaiken tehokkuuden irti.

Sutter muistetaan Calgaryssa 2000-luvun alusta, kun kaudella 2003−2004 hän luotsasi Flamesin Stanley Cup -finaaleihin ja toimi sekä valmentajan että GM:n roolissa aina vuoteen 2011 asti. 2010-luvulla Sutter komensi Los Angeles Kingsiä yhteensä kuuden kauden verran. Silloinkin keskityttiin voittamaan kahdesti Stanley Cup − ei kehittämään nuoria.

Suomalaispuolustajan vastuu on jäänyt minimaaliseksi
Kuva © Getty Images

Välimäki on neljän vuoden takainen ykköskierroksen varaus, jonka vahvuuksiin kuuluu kiekollinen pelaaminen ja ylivoimapelin pyörittäminen. Kauden kahdeksassa NHL-ottelussa rooli on kuitenkin ollut minimaalinen, eivätkä puolustajan parhaat puolet ole päässeet esille. Voisi kuvitella, että seuran prioriteettina on kehittää lupaavaa nuorta puolustajaa eikä istuttaa tätä katsomossa. 

Joulukuu on Välimäellä ollut erikoinen. AHL-passituksen jälkeen seurasi pari voittoa Stockton Heatin kohdattua kahdesti peräkkäin San Diego Gullsin. Sitten kutsu kävi takaisin Calgaryyn, jossa jälleen kulutettiin katsomon penkkiä. Sen jälkeen Flames tiedotti 9. joulukuuta lähettävänsä Välimäen takaisin farmiin. Kuudessa ottelussa Stocktonissa puolustaja on kirjauttanut itselleen kuusi syöttöpistettä. 

Valmentaja Sutter ei ilmeisesti näe Välimäen potentiaalia, sillä vastuuta ei ole tullut kahdeksaa ottelua enempää. Uhkana onkin se, että nokialaispuolustaja ajautuu siirtolistalle ja vaihtotakarajan lähestyessä Välimäki on kauppatavarana Flamesin vahvistaessa rivejään pudotuspelejä varten.

Hänen nykyinen sopimuksensa kattaisi vielä ensi kaudenkin, mutta on mahdollista, että viimeisen sopimusvuoden Välimäki kiekkoilee kaupan myötä jossain toisessa organisaatiossa.

Kuinka Välimäen kausi on sujunut? 

Valmentajanvaihdos ei ole välttämättä ollut Välimäelle positiivinen tapaus. Flamesin ex-valmentaja Geoff Wardin luotsaamana peliaikaa ja vastuuta sateli enemmän. Lyhyen 56 ottelun viime kauden aikana Välimäki puki luistimet jalkaansa 49 ottelussa. Tuolloinkin tehot 2+9 jäivät vajaaksi puolustajan odotuksiin nähden.

Ei ole salaisuus, että Sutter vaatii puolustajiltaan paljon. Peliaikaa tällä kaudella suomalainen on vähäisiin otteluihin saanut noin 15 minuuttia ottelua kohden. Kahdeksassa ottelussa tehopisteet 0+2 ovat kuitenkin kaukana siitä, mitä Välimäen tyyliseltä hyökkäävältä pakilta odotetaan. Välimäen ja Sutterin välinen ongelma lienee kuitenkin puolustuspään pelaamisessa.

Juuso Välimäen jäälläolon vaikutus joukkueen suoriutumiseen.
Kuva © HockeyViz

Kun tarkastellaan yksittäisiä numeroita HockeyViz.com-sivustolta, huomataan, että Flames on pelannut paremmin ilman Välimäkeä sekä hyökkäys- että puolustuspäässä.
Ilman Välimäkeä luodun maaliodottaman tahti hyökkäyspäässä on 14 prosenttia yli keskiarvon, Välimäen ollessa jäällä se hiipuu neljään prosenttiin. Puolustuspäässä on havaittavissa myös ongelmia.

Välimäen puolustaessa Flames päästää jopa 6 % todennäköisemmin vastustajan maalaamaan, kun taas Välimäen ollessa poissa joukkue siivoaa vastustajan maalipaikat 13 % todennäköisemmin pois keskiarvoon verrattuna.

Tämä lienee juuri se syy, miksi Sutter ei halua pitää Välimäkeä jäällä. Kun tätä verrataan esimerkiksi Zadoroviin, joukkue päästää hänen ollessaan jäällä 29 % vähemmän maaleja keskiarvoon verrattuna. Välimäen ja Zadorovin välisessä kilpailussa venäläispuolustaja vie selvästi pidemmän korren. Zadorov täyttääkin Sutterin vaatimat puolustavan pakin saappaat täydellisesti.

Tilastot: HockeyViz.com

» Lähetä palautetta toimitukselle