Essee: 2020-luku haastaa jääkiekon ennennäkemättömästi − Nykyisellään laji jää Suomessa yhden aikakauden supertuotteeksi

CHL, LIIGA, MESTIS, MAAJOUKKUE, NHL / Artikkeli
Kiehtooko jääkiekko jatkossa nuoria sukupolvia?

2020

Tämä on digitalisaation, pirstaloituvien konventioiden ja e-urheilun vuosikymmen. Jääkiekko teki hyvin erilaisessa ympäristössä itsestään suomalaisen viihteen huipputuotteen. Nyt lajin on perusteltava itsensä uudelleen uudenlaisille suomalaisille sukupolville.

Teksti: Juuso Kokkonen

Jääkiekko on lajina ja kulttuurisena ilmiönä murroksessa. Tässä artikkelissa tarkastellaan lajikulttuuria eri näkökulmista. Artikkeliparin toisessa jutussa Jere Korkalainen käy läpi jääkiekon kansainvälisiä tuulia, kun laji on palaava osaksi ihmisten arkea.

*****

Kyllä lätkä on lätkää, miehisten miesten urheilua! Jos se ei sovi, niin sitten kannattaa vaihtaa vaikka tikanheittoon tai balettiin!

Tuo alkukantainen jääkiekkoilun eetos on jäämässä muinaiseen historiaan. Ja hyvä niin. Lajin on uusiuduttava niin sisältä kuin ulkoa, jos se aikoo pysyä pinnalla.

2020-luku on jääkiekon, ehkäpä myös laajemmin koko perinteisen urheilun, kriittinen vuosikymmen. Uudet tavat viettää vapaa-aikaa ovat syrjäyttäneet alati urheilun valta-asemaa. Säilyttääkseen asemansa nyt on perusteltava itsensä uudelleen.

Muutosta on jo tapahtumassa, niin jääkiekon sisällä kuin sen ympärillä. Taklauskeskustelu on käynyt Suomessa villinä. NHL:ssä alkoi yhdenlainen jääkiekon #MeToo, kun #NHLtoo pakotti sarjan reagoimaan.

Niin sanottu Z-sukupolvi, johon luetaan vuoden 1997 jälkeen syntyneet, ravistaa lajia ulkoa ja sisältä. Uusi sukupolvi on sekä uhka että mahdollisuus lajille.

Jääkiekko 20–30 vuoden päästä

Z-sukupolveen liittyy monia haasteita. Ihan jo siitä lähtien, miten heidät houkutellaan tulevaisuudessa jääkiekkokatsomoihin.

Raimo Summasen kirjoitukset Elmo-lehdessä osuvat pääosin ytimeen. Hänen joulukuisessa rustauksessaan on erinomaisia pointteja lajin tulevaisuudesta. Summasen huolena oli suljetun Liigan vaikutus kilpailullisuuteen. Hän nosti esiin sen, kuinka tulevat sukupolvet saadaan edelleen lajiin kiinni.

"-- suomalaisen jääkiekon suurin huolenaihe on, mitä jääkiekolle tapahtuu seuraavien 20–30 vuoden aikana, kun jääkiekon seuraajiksi ja katsojiksi pitäisi kasvattaa uusia sukupolvia. Me emme puhu enää minun sukupolvestani tai seuraavista sukupolvista, vaan niistä sukupolvista, jotka ovat syntyneet tällä vuosituhannella. Tällä millenneumilla syntyneiden sukupolvien maailma ja elämykset on tehty erilaisista asioista kuin aiemmilla sukupolvilla, ja heidän narratiivissaan korostuvat erilaiset tarinat kuin meidän sukupolvilla."

Tähän kiteytyy jääkiekon, ja myös laajemmin koko urheilun, tulevaisuuden ydin. Mitä annettavaa jääkiekolla on 2000-luvun diginatiiveille, jotka ovat eläneet elämäänsä erilaisessa ympäristössä kuin aiemmat sukupolvet?

Kysymyksissä on monta eri tasoa: lajiharrastaminen, lajin seuraaminen katsomoissa ja television välityksellä sekä itse peli ja sen sisällä olevat asiat, kuten säännöt.

Mitään ei tule enää ilmaiseksi

Sosiaalinen media ja internet ovat mullistaneet maailman, ja uusi Z-sukupolvi on elänyt koko elämänsä syntymästä lähtien niin, että nämä yhteydenpitomuodot ovat olleet osa arkielämää. He eivät tiedä aikaa ilman internetiä ja somea, jatkuvaa yhteydenpitoa globaalisti koko maailmaan.

Nykymaailma on täynnä peliä ja pelinkaltaisuutta. Puhutaan pelillistämisestä, jossa peleistä tuttuja ideoita ja elementtejä sovelletaan eri aloilla, kuten koulutuksessa, työelämässä ja erilaisissa palveluissa. Pelien avulla tehdään peruspuurtamisesta ehkä aavistuksen jännittävämpää. Pelillistäminen on jo viime vuosien iso trendi.

Z-sukupolvi on elänyt koko elämänsä niin, että pelit, erityisesti digipelit, ovat osa arkipäivää.

Yksi pelikone, älypuhelin, kulkee ihmisten mukana jatkuvasti. Kotona on Playstation, Xbox tai tietokone. Ehkä useampikin niistä. Peleistä haetaan kilpailua, palkintoja, mielihyvää itsensä toteuttamista muiden muassa. Taustalla ovat ihmisen psykologiset perustarpeet: autonomia, pätevyys ja yhteenkuuluvuus.

Kuinka nuoria sukupolvia saadaan tulevaisuudessakin lajin pariin?
Kuva © Satu Pitkänen

Vanhemmat sukupolvet täyttivät lapsuudessaan ja nuoruudessaan näitä tarpeita eritoten pihapeleillä, koska ei varsinaisesti ollut muuta. Leikittiin, pelattiin pallopelejä, lätkää, katulätkää, jalkapalloa, pesistä ja niin edelleen. Nykynuorille varsin etäisenä näyttäytyvä hiihtokin oli edellisille sukupolville yksi keino psykologisten perustarpeiden tyydyttämiseen. Se oli vielä johonkin maailman aikaan elämyksellinen tapa viettää vapaa-aikaa.

Kuka lapsi tai nuori lähtee nyt omaehtoisesti talvella hiihtämään, jos tarjolla on älypuhelin ja sohva?

Urheilu sai ikään kuin ilmaiseksi – ilman sen suurempia ponnisteluja – asemansa yhteiskunnassa. Vapaa-aikaa vietettiin pihapelien merkeissä, joten on luonnollista, että nämä sukupolvet myös seurasivat ja seuraavat edelleen aktiivisesti urheilua. Esikuvia olivat urheilijat. Nyt esikuvia ovat muun muassa tiktokkaaja, tubettajat, Instagram-influensserit, extreme-temppuilijat ja parkouraajat.

Jääkiekko ja muu urheilu ovat tilanteessa, jossa mitään ei tule enää ilmaiseksi. Psykologisten perustarpeiden tyydyttämiseen on lapsilla ja nuorilla jatkuvasti erilaisia tapoja. Koulukin on täynnä digitaalisuutta: oppimista tapahtuu pelien kautta. Hauskasti ja innostavasti.

Ei ole lainkaan itsestäänselvää, että tämä Z-sukupolvi tulee viettämään aikaansa kentillä pelaten tai jääkiekkokatsomoissa pelejä seuraten.

Digipelien pelaaminen on kasvanut viime vuosikymmeninä räjähdysmäisesti, ja nimenomaan mobiilipelit ovat erityisesti 10–14-vuotiaiden suosiossa.

Jääkiekonkin valta-asemaa horjuttava tekijä on ennen kaikkea elektorinen urheilu. Nuorten miesten eli 18–29-vuotiaiden kohdalla e-urheilu on kovassa huudossa, ja se on itse asiassa kyseisessä kohderyhmässä jo kivunnut jääkiekon edelle seuratuimpana lajina. E-urheilu ei kiinnosta nuoria ainoastaan itse pelaamisen kautta, vaan se kerää valtavia määriä katsojia. Ihmiset siis seuraavat, kun muut pelaavat näitä tietokone- tai konsolipelejä ja kilpailevat niissä paremmuudesta. Aivan kuten seurataan, kun miehet tai naiset luistelevat topatuissa polvihousuissa kumilätkän perässä.

Elektroninen urheilu on varsinaista matalan kynnyksen harrastamista. Onnistumisen tuntemukset eivät riipu liikunnallisista kyvyistä. Se on hauskaa, aktivoivaa ja varsin yhteisöllistä, sillä pelien parissa saattaa tutustua ihmisiin toiselta puolelta maapalloa. Kun harrastajia on, laji kiinnostaa luonnollisesti myös seuraamisen muodossa. Parhaat pelaajat ovat taitavia, ja heitä on kiehtovaa seurata. Pelien luonteessa on erilaista dynamiikkaa verrattuna perinteisen urheilun seuraamiseen. Sieltä se lajin suosio kumpuaa. Eikä se näytä minkäänlaisia hiipumisen merkkejä, vaan päinvastoin e-urheilu kasvattaa alati suosiotaan.

Digipeleissä, joita lapset ja nuoret pelaavat käytännössä kaikki, on nerokkaita, mutta lopulta niin yksinkertaisia, psykologisia koukkuja, jotka tarraavat pelaajansa niihin kiinni.

Kyse ei ole siitä, etteivätkö pihapelit ja perinteisen urheilun seuraaminen tarjoaisi lapsille elämyksiä, mutta uudet tavat, kuten digipelit ja sosiaalisen median kanavat, on luotu puhuttelemaan eritoten lapsia ja nuoria ja nimenomaan koukuttamaan. Urheilulajit on luotu niiden harrastamista varten. Ja kun perusarki on täynnä pelien kaltaisia elementtejä ja sosiaalisen median tuomaa yhteisöllisyyttä, vapaa-ajan liikkuminen tai urheilun seuraaminen eivät tuota aiemmalla tavalla suurta kontrastia siihen.

Ja valttikorttina on tietysti helppous. Ei ole lainkaan itsestäänselvää, että tämä Z-sukupolvi tulee viettämään aikaansa kentillä pelaten tai jääkiekkokatsomoissa. Pelataan digipelejä, kilpaillaan niissä ja katsotaan kun muut pelaavat niitä, esimerkiksi.

Jääkiekon on väistämättä asennoiduttava olemaan itsestäänselvyyden sijaan vapaa-ajan aktiviteetti, joka kilpailee ihmisten minuuteista. Siinä kilpailussa on päästävä ennen kaikkea tämän diginatiivisukupolven pään sisään, jotta lajilla on seuraajia tulevaisuudessakin. 

Asenteen täytyy olla nöyrä ja analyyttinen.

Kaljanhuurusta kaksisuuntaiseen vuorovaikutukseen

Nyt jääkiekkokatsomossa istuvan ja kabineteissa asioista päättävän sukupolven on vaikeaa tavoittaa uusia massoja. Sukupolvien väliset erot ovat isot ja maailmankuvat erilaiset. Maailma on muuttunut hirvittävää tahtia. Vanhemmat sukupolvet ovat omaksuneet digitaaliset tavat kommunikoida, mutta Z-sukupolvi ei ole elänyt aikaa ilman internetiä, älypuhelimia ja sosiaalista mediaa. Ne ovat olleet syntymästä asti osa heitä. Se on iso ero.

Kysymys kuuluukin: mitä pitäisi tehdä, jotta jääkiekolla on tulevaisuutta uusien sukupolvien keskuudessa?

Jääkiekko on paistatellut Suomen seuratuimpana lajina vuosikymmenet. Kehitys loppuu tyytyväisyyteen, sanoo viisaat. Viime vuodet osoittavat karusti, että jääkiekko on lajina jokseenkin jämähtänyt. Ylimielisyyttäkin on havaittavissa.

Keskeistä urheilussa on sen tuoma draama, tunne ja kilpailullisuus. Tämän on suljettu Liiga osittain tappanut jääkiekosta. Suljettu Liiga on yksi osoitus lajiväen tietynlaisesta ylimielisyydestä.

Mieti nyt: 60 ottelua runkosarjaa sarjassa, josta ei voi tippua ja jonka varsinaiset sijoitukset ratkaistaan pudotuspeleissä. Onhan siellä väistämättä mukana pelejä, joissa panos on ohut ja kilpailullisuus jopa loistaa poissaolollaan. Puhumattakaan niistä peleistä tammi- ja helmikuussa, kun osa joukkueista on jo luovuttanut ja myynyt ykkös- sekä kakkosketjunsa muualle. Otteluja pelaillaan alta pois, ja sitten odotetaan, että ihmiset edelleen tiistai-iltana raahautuvat hallille ja maksavat 25 euron pääsylipun.

tulevaisuuden katsoja ei halua ainoastaan istua passiivisena, vaan olla osana tapahtumaa.

Avaamalla Liigan nousisivat nämä urheilun kilpailulliset arvot ja mielenkiintoa tuovat elementit paremmin takaisin pinnalle. Se voisi nostaa myös uusien sukupolvien kiinnostusta lajia kohtaan. Tällöin Mestiskin saattaisi jollain aikavälillä herätä uudelleen eloon. Nykyisellään sitä ei tapahdu.

Sarjan avaaminen ei toki yksin riitä. Sarjajärjestelmät on laitettava laajempaan, tiukkaan syyniin. Jalkapallon Veikkausliigassa sarjajärjestelmä päivitettiin jo. Merkityksellisiä otteluja haluttiin lisää. Se, millaisia kauaskantoisia vaikutuksia uudistuksella on, jää nähtäväksi.

Liigan osalta tullaan jo ihan siihen, miten ottelutapahtuma rakennetaan. Idea perjantaille ja lauantaille sullottujen Liiga-kierrosten taustalla on simppeli: kaljamyynnin maksimoiminen ottelutapahtumassa. Viikonloppuna kun tupataan nauttimaan alkoholia enemmän kuin viikolla, ja alkoholi on erityisen tuottavaa kauppatavaraa.

Nyt Liiga-ottelut kuitenkin haiskahtavat kaljanhuuruisilta keski-ikäisten miesten tapahtumilta, joissa tytöt tanssivat, ämyreistä soi rock 'n roll ja tuomarille huudellaan epäasiallisuuksia. Se oli ehkä joskus in, mutta näyttäytyy nyt uusille, eri tavoin maailmaa katsoville sukupolville lähinnä ummehtuneelta.

Hyviä esimerkkejä lasten ja nuorten aktivoimisesta ottelutapahtumissa on toki, mutta kokonaiskuva on tämä.

Miehet pelaavat, miehet katsovat, naiset tanssivat ja rokki soi. Ummehtunutta?
Kuva © Antti Tyni

Näillä diginatiiveilla, Z-sukupolvella, on älypuhelin mukana kaikessa tekemisessään. Onko joku Liiga-seura hyödyntänyt tätä aspektia merkittävästi omassa ottelutapahtumassaan? Miten voitaisi tuoda interaktiivista peliä sen kaukalossa tapahtuvan pelin yhteyteen? Vuorovaikutteisuutta?

Jääkiekko-ottelun katsominen itsessään on aika passiivista toimintaa, jos verrataan esimerkiksi siihen, mitä digipeleillä saadaan aivoissa aikaan. Jääkiekkokatsomoissa on paljon ihmisiä, joille peli ei välttämättä ole niin merkityksellinen. He kaipaavat ympäriltä ottelutapahtumasta asioita, joihin kiinnittyä.

Selvää on se, että tulevaisuuden katsoja ei halua ainoastaan istua passiivisena, vaan olla osa tapahtumaa. Yhteisöllisyys voisi olla aspekti, jolla jääkiekoseurat ja ottelutapahtumat voisivat tuottaa katsojille yhä vahvempia elämyksiä. Eikä yhteisöllisyys tässä nyt tarkoita uutta paikallisromanttista slogania ja pelaajien kouluvierailuja, vaan viihdetapahtuman digitaalista viihdettä pääsylipusta maksaneille.

Itse peli on kuitenkin pyhä. Sääntömuutoksilla ynnä muilla rakenteilla voidaan ohjata sitä tiettyyn suuntaan, mutta siinä vaiheessa ollaan ulapalla, kun pelin keskiössä on viihdyttäminen eikä voittaminen. Peliä ei pidä pelata yleisön ehdoilla vaan pelin tavoitteiden, voittamisen, ehdoilla.

Voittaminen, häviäminen, kilpailu. Sieltä urheilun draama ja mielenkiinto kumpuavat, ja sen ympärille voidaan rakentaa erilaista täytettä. 

Valmentajien haastot ja tuomareiden videotarkistukset osaltaan latistavat ja pitkästyttävät jääkiekko-ottelutapahtumaa.
Kuva © Arno Hämäläinen https://www.instagram.com/hockeygrapher/

Kaikille kaikkea?

Tietenkin konservatiivit huutavat toisaalla, että peliä sinne mennään katsomaan, kalja on hyvää, makkara kuuluu urheilutapahtumaan ja rock 'n roll on parasta musiikkia. Jos ruvetaan liikaa sohlaamaan, astutaan tämän kohdeyleisön varpaille.

Jääkiekkoväen Suomessa on kuitenkin pakko laajentaa ajatteluaan itse pelistä myös sen ympärille, jos laji halutaan pitää kartalla.

Olisikin raikasta nähdä, jos joku Liiga-seura profiloisikin ottelutapahtumansa 15–24-vuotiaille.

Elämme Suomessa erilaisessa pallopelikulttuurissa kuin monessa muussa Euroopan maassa. Pallopelikulttuurimme on nuori. Suomi oli pitkään yksilölajien luvattu maa. Pallopelit ja niiden räjähdysmäinen suosio ovat suhteellisen tuore ilmiö. Esimerkiksi seurabrändit ja katsomoiden kannattajakulttuuri ovat lapsen kengissä jo vaikka länsinaapuri Ruotsiin verrattuna.

Peli, katsomokulttuuri ja yksinään niiden synnyttämä yhteisöllisyys eivät ole niin vahvoja tekijöitä täällä kuin jossain muualla. Siksi pelin ympärille on luotava koukkuja, jotka tarraisivat isoja massoja katsomoihin. Ja ehkä sieltä löytyykin sitten niitä, jotka lopulta hurmaantuvat siihen peliin. Ulkoinen motivaatio muuttuu sisäiseksi, voitaisiin ajatella.

Katsomokulttuuriin tulee seurojen panostaa jatkossakin.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti

Yhtälö ei ole helppo. Erilaisia elementtejä, joilla pyritään vetoamaan nuorempiin sukupolviin, on kokeiltu ja kokeillaan jatkuvasti ottelutapahtumissa, mutta monesti ne tuntuvat päälleliimatuilta. Katsomoissa istuu keski-ikäisiä miehiä, ja koko tapahtuma on pääpiirteittän kuitenkin rakennettu tai rakentunut heidän näkökulmastaan. Eivätkä nuo keski-ikäiset erityisemmin innostu näistä uusista innovaatiosta.

Sukupolvien väliset erot ovat suuret. Uusiutuminen tarkoittaa lähes väistämättä sitä, että soraääniä kuuluu vanhemman sukupolven puolelta.

Päälleliimattu tuntu johtuu varmasti siitäkin, että ne oheiselementit on suunniteltu ja toteutettu vähän sinnepäin. Sellaista kotikutoista puuhastelua Liiga-tapahtumat monesti vielä ovat.

Palvelumuotoilun periaatteiden mukaisesti kaikille kaikkea ei ole optimaalinen lähtökohta palvelun tuottamisessa, koska lopunpäiten tuloksena on "ei mitään kenellekään". Olisikin raikasta nähdä, jos joku Liiga-seura profiloisikin ottelutapahtumansa 15–24-vuotiaille.

Olosuhde- ja resurssikysymys on myös keskeinen, ja sitä on Jatkoaikakin käsitellyt aiemmin osuvasti. Ränsistyvät Liiga-paikkakuntien hallit on remontoitava piakkoin. Tulevat sukupolvet eivät lajia seuraa museoissa, ja puutteellisissa halleissa on vaikea järjestää modernia urheilutapahtumaa. Esimerkiksi Kärpillä yleisömäärien kasvua hidastava tekijä on Raksilan halli, joka ei enää vastaa katsojien odotuksia. "Puitteet ovat jääneet 90-luvulle."

Koska näihin Liigajoukkueiden halliprojekteihin sekä samoin lasten ja nuorten harrastusolosuhteidenkin takaamiseksi tarvitaan julkisia verovaroja, on jääkiekon pystyttävä vaikuttamaan yhteiskunnallisella tasolla ja perustelemaan edelleen oma asemansa ja tärkeytensä. Jos siinä lajiväestä paistaa läpi ylimielisyys ja ykköslajin asemaan tuudittautuminen, julkisia panostuksia on hankalaa perustella.

Jääkiekon nousu suomalaiseksi sekä urheilun että viihteen supertuotteeksi on upea tarina. Tällä vuosikymmenellä jääkiekon on löydettävä uudelleen oma paikkansa uusiutuvassa suomalaisessa kulttuurissa. Siihen vaaditaan näkemyksellisyyttä, uskallusta, nuorekkuutta ja vahvaa johtamista.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös