Espoolaiskannattajat näkevät latvialaisjoukkueen tulon Mestikseen hienona asiana: "Suuri syy on kannattajaryhmien mahtava yhteisöllisyys"

MESTIS / Artikkeli
Joukkue kokoontui fanien eteen taiston tauottua.
Kuva © Espoon Kiekkokannattajat ry
Mestis sai täksi kaudeksi uuden joukkueen Latviasta. HK Zemgale on jäänyt sarjan häntäpäähän, mutta seuran kannattajat ovat innokkaita, ja vastavuoroisesti suomalaisille muutos tarjosi uuden matkakohteen.

Kiekko-Espoo vieraili Jelgavassa tammikuun puolivälissä, ja haki otteluista täyden pistepotin. Ensimmäinen otteluista päättyi Kiekko-Espoon 3−2-voittoon, kuten olivat päättyneet molemmat parivaljakon ottelut Espoossa puolitoista viikkoa aiemmin. Toisen ottelun jälkeen tulostaululla olivat lukemat 3−5.

Espoossa oli jo nähty viitteitä latvialaisesta kannattajakulttuurista, sillä HK Zemgalella oli pieni mutta innokas kannattajajoukko Suomessa, kun joukkue pelasi peräkkäin kuusi vierasottelua.

− Kiekkokulttuuri Latviassa on huikea. Lojaaleja, sitkeitä ja äänekkäitä faneja löytyy HK Zemgalen takaa, ja kukaan ei luovuta ennen kuin summeri on soinut, matkassa mukana ollut Kiekko-Espoon kannattaja Niklas Ekroos toteaa.

− Mielestäni Zemgalen kannnattajakulttuuri on paljon edellä verrattuna moniin muihin Mestis-seuroihin.

Espoon Kiekkokannattajat ry -nimellä toimiva yhdistys tekee kannattajamatkoja säännöllisesti. Pääosa matkoista suuntautuu tietysti kotimaan vieraspeleihin, mutta nyt uuden joukkueen myötä joukko sai myös uuden matkakohteen.

− Latvian matkasta tuli kyllä ikimuistoinen kokemus. Hitsaannuimme tämän kokemuksen myötä enemmän yhteen kannattajien kesken, ja omasta mielestä myös joukkue ja kannattajat lähentyivät tällä reissulla, Ekroos näkee.

Ekroos on matkustanut kannattajamatkoilla useasti, ja hän pystyykin arvioimaan eroja kotimaahan suuntautuneiden ja Latvian matkan välillä.

− Matkustustyyli on toki todella erilainen, mutta myös kiinnostus oli huomattavasti suurempaa kuin kotimaan matkoja kohtaan. Nyt lähtijöiden määrä oli lähempänä seitsemääkymmentä tiistaina ja keskiviikkona pelatuissa peleissä. Jos pelit olisivat olleet viikonloppuna, olisi määrä voinut jopa tuplaantua, hän uskoo.

HK Zemgale on jämähtänyt ensimmäisellä Mestis-kaudellaan häntäpäähän, mutta Ekroos näkee joukkueessa paljon positiivista.

− Zemgale on nuori, isokokoinen ja luisteluvoimainen joukkue, joka puolustaa omaa päätään todella hyvin. Hyvänä päivänä se haastaa kenet tahansa Mestiksessä. Viimeistelyyn joukkueelta toivoisi parannusta.

Katsojana Ekroos on kokenut pelit latvialaisjoukkuetta vastaan mieleisekseen. Kiitosta lähtee myös vastustajajoukkueen kannattajille.

Molempien joukkueiden kannattajia yhteiskuvassa.
Kuva © Espoon Kiekkokannattajat ry

− Pelit Zemgalea vastaan sytyttävät ainakin espoolaisen yleisön, ja siihen yksi suuri syy on kannattajaryhmien mahtava yhteisöllisyys ja ystävyys.

Ekroos näkee kaikkiaan Mestiksen laajentumisen ulkomaille hyvänä asiana.

− Ulkomaalaisjokkueet koetaan hittinä. Matkustelu avartaa maailmaa, ja mikäs sen parempaa kuin matkustaa itselleen rakkaan seuran tueksi. Lisäksi Zemgalen lämmin vastaanotto jätti tästä reissusta lämpimän fiiliksen, joten mielellään tulemme uudestaankin.

» Lähetä palautetta toimitukselle