Espanjantauti vesitti Stanley Cupin jakamisen keväällä 1919, historia uhkaa toistua koronaviruksen takia 101 vuotta myöhemmin

NHL / Artikkeli
Stanley Cupia säilytetään tällä hetkellä yleisöltä suljetussa Hockey Hall of Famessa.
Kuva © Riku Isokoski
NHL on selvinnyt maailmanlaajuisista kriisitilanteista jopa hämmästyttävän hyvin tähän mennessä, mutta koronavirus uhkaa päättää kuluneen kauden maaliskuuhun. Kerran aiemmin jääkiekon historiassa Stanley Cup on jäänyt jakamatta pandemian takia, keväällä 1919.

Koronaviruksen takia urheilumaailma on lähes täysin pysähtynyt, kuten myös jääkiekon merkittävin sarja NHL. Kyseessä ei kuitenkaan ole ensimmäinen kerta, kun NHL-kautta ei ole pystytty viemään läpi alkuperäisten suunnitelmien mukaan. Oma lukunsa on toki sarjan historiassa koetut kolme työtaistelua liigan ja pelaajayhdistyksen välillä, joista keskimmäinen vesitti koko kauden 2004–05.

Ammattilaisjääkiekkoa on tosin pelattu jo vuosia ennen kuin historian ensimmäiset NHL-ottelut pelattiin joulukuun 19. päivänä vuonna 1917 Montréalissa ja Ottawassa. Tästä edelleen näkyvänä osoituksena on se, että NHL:n himoittu pääpalkinto Stanley Cup on jaettu jo peräti vuodesta 1893 lähtien.

Vuosina 1888–93 Kanadan kenraalikuvernöörinä toimineen englantilaisen Frederick Stanleyn lahjoittamasta kiertopalkinnosta kisattiin siis lähes neljännesvuosisata ennen NHL:n perustamista, eikä se jäänyt jakamatta kertaakaan tuona ajanjaksona. NHL:kin joutui odottamaan perustamisestaan vielä kymmenen vuotta, ennen kuin se sai yksinoikeuden Stanley Cupiin, kun sen kilpailevat liigat lopettivat toimintonsa.

NHL:n perustamisen aikoihin ensimmäinen maailmansota ravisteli ihmiskuntaa, mutta Pohjois-Amerikan manner säästyi käytännön sotatoimilta. Historian ensimmäinen NHL-kausikin saatiin maaliinsa lopulta tuoreen sarjan kannalta iloisissa merkeissä, kun Toronto Maple Leafsin edeltäjä Toronto Arenas kukisti Stanley Cupin loppuottelusarjassa Pacific Coast Hockey Associationin mestarin Vancouver Millionairesin otteluvoitoin 3–2.

Sen sijaan sotatoimilta välttynyt manner ei säästynyt pandemialta, joka sai alkunsa yhdysvaltalaiselta sotilasleiriltä maaliskuussa 1918. Kyseessä oli espanjantaudiksi nimetty, influenssa A:n alatyyppi H1N1:n aiheuttama kulkutauti, joka tarttui noin puoleen miljardiin ja tappoi lopulta arvioiden mukaan useita kymmeniä miljoonia ihmisiä – enemmän kuin sotatoimissa maailmansodan aikana kuoli.

Toisin kuin koronaviruksen tapauksessa, espanjantauti oli erityisen vaarallinen nuorille ja perusterveillekin, ja uhrit olivat pääasiassa 20–40-vuotiaita ihmisiä.

Espanjataudin leviämistä ehkäistiin muun muassa raikkaalla ilmanvaihdolla.
Kuva © Getty Images

Historian toisen NHL-kauden alla syksyllä 1918 espanjantauti oli ehtinyt levitä jo ympäri maapalloa, ja taudin toinen aalto alkoi kyseisen vuoden lopulla. Uusi kiekkokausi alkoi kuitenkin joulukuun 21. päivä, vaikka tauti oli jo tappanut tuhansia ihmisiä Pohjois-Amerikassa. Tauti koituikin Ottawa Senatorsin puolustaja Hamby Shoren kohtaloksi jo lokakuussa.

Tautiin kuolleesta pelaajasta huolimatta ja influenssan tappavimman aallon jyllätessä NHL-kausi 1918–19 onnistuttiin kuitenkin pelaamaan läpi, ja maaliskuun 6. päivänä päättyneen vain kolmen joukkueen sarjan voittajaksi selvisi Montréal Canadiens. Reilun kahden viikon kuluttua NHL:n voittamisesta Canadiens aloitti Stanley Cupin finaalit PCHA:n voittanutta Seattle Metropolitansia vastaan.

Ratkaiseva ottelu peruttiin vain tunteja ennen sen alkamista

Ottelusarjan kaikki ottelut pelattiin Yhdysvaltojen länsirannikolla Seattlessa. Mielenkiintoisena kuriositeettina ottelusarjassa pelattiin otteluita sekä NHL:n että PCHA:n säännöillä. PCHA:n säännöillä pelatuissa otteluissa Metropolitans murskasi Canadiensin kahdessa ottelussa selvin luvuin, kun taas NHL-säännöin pelatuista otteluista Canadiens voitti kaksi ja yksi päättyi maalittomaan tasapeliin.

Viiden pelatun ottelun jälkeen sarja oli tasan 2–2, ja ratkaiseva ottelu oli tarkoitus pelata huhtikuun 1. päivänä. Canadiensin voittaman viidennen ottelun jälkeen espanjantauti kuitenkin puhkesi molemmissa joukkueissa, ja usea pelaaja sairastui vakavasti. Canadiensin pelaajista Newsy LalondeJoe HallBilly CoutuLouis BerlinguetteJack McDonald ja GM George Kennedy joutuivat sairaalahoitoon, ja ratkaiseva ottelu peruttiin vain tunteja ennen sen alkamista.

– Areenan johtokunta teki lopullisen päätöksen kello 14.30, että tänä vuonna ei enää pelata maailmansarjan otteluita, kertoi Montréal Gazette vuoden 1919 huhtikuun toisena päivänä.

Kyseisistä pelaajista kesken sarjan viidennen ottelun sairastunut 37-vuotias "Bad Joe" Hall koki karuimman kohtalon, sillä puolustaja menehtyi keuhkokuumeeseen vain neljä päivää peruutetun ottelun jälkeen. Ammattilaisjääkiekkoa vuodesta 1905 pelannut ja Englannissa syntynyt Hall oli voittanut Stanley Cupin jo kolmesti urallaan – vuosina 1907, 1912 ja 1913.

Canadiensin vuonna 1910 ostanut ja seuran legendaarisen peliasun ja logon kehittänyt seurajohtaja Kennedy menehtyi lopulta lokakuussa 1921 koskaan täysin toipumatta taudista. Joitakin päiviä Kennedyn kuoleman jälkeen hänen leskensä myi Canadiensin 11 000 dollarilla kolmen liikemiehen ryhmälle.

Kukaan ei tiedä, milloin NHL:ssä pelataan seuraavan kerran.
Kuva © Getty Images

Vuosina 1918–20 ihmisiä kovalla kädellä tappaneen espanjantaudin jälkeen NHL on historiansa aikana kohdannut useita muita ihmiskuntaa koetelleita kriisitapauksia, kuten vuoden 1929 pörssiromahduksen ja toisen maailmansodan vuosina 1939–45. Nämä kyseiset tapahtumat eivät kuitenkaan pakottaneet NHL:ää missään vaiheessa keskeyttämään toimintaansa, joten myös Stanley Cup löysi kovista ajoista huolimatta aina uuden omistajansa.

NHL on espanjantaudin jälkeen selvinnyt 1950-luvun lopun aasialaisesta influenssasta, vuoden 2003 SARS-epidemiasta ja vuoden 2009 sikainfluenssasta, mutta tämän vuoden koronaviruspandemia pakotti sarjan tauolle muiden urheilun suurten ammattilaissarjojen tavoin. Seisahdus jatkuu vähintään toukokuulle yhdysvaltalaisten viranomaisten asettaman ihmisten kokoontumisrajoituksen vuoksi.

– Tavoitteemme on jatkaa pelaamista niin nopeasti kuin se on sopivaa ja järkevää, jotta pystyisimme viemään kauden loppuun asti ja jakamaan Stanley Cupin, NHL:n komissaari Gary Bettman totesi torstaina, kun liiga ilmoitti tauostaan.

Mikäli NHL ei enää pysty jatkamaan tätä kautta, Stanley Cup jää jakamatta kolmatta kertaa 127-vuotisen historiansa aikana. Todennäköisyydet alkavat olla sen puolella, että koronavirus liittyy espanjantaudin ja työsulun seuraksi niiden tekijöiden joukkoon, jotka ovat estäneet tämän himoitun palkinnon jakamisen.

Lähteet: Yle, The Athletic, Montréal Gazette, Wikipedia

» Lähetä palautetta toimitukselle

Aihe

Koronavirus

Pandemiaksi kehittynyt koronavirus-epidemia vaikuttaa suuresti kiekkosarjoihin Suomessa ja ulkomailla. Tältä sivulta löydät kootusti kaikki koronavirus-uutiset.

Uutinen
Leijonien NHL-vahvistukselle huonoja uutisia − koronavirustartunta uhkaa Jokiharjun MM-turnausavausta
10.5.2022 18:57
Henri Jokiharjulla todettiin Ruotsista palatessa koronavirustartunta. Hän on poissa tositoimista näillä näkymin lauantaihin asti. Puolustajan korona on toistaiseksi oireeton.
Uutinen
Jukurien ja Lukon välinen ottelu siirtyy myöhempään ajankohtaan
17.2.2022 10:48
Kiekko ei putoa Mikkelissä torstaina jäähän Lukon koronatilanteen vuoksi. Ottelun uusi ajankohta on maaliskuun lopulla.
Haastattelu
Toimitusjohtaja Risto Jalo Ilveksen akuutista koronakurimuksesta: "Ei olisi ollut edes täytemiehillä mahdollista saada joukkuetta kasaan"
12.2.2022 12:33
Ilveksen toimitusjohtaja Risto Jalo kertoi, että joukkueen vaikea koronatartuntatilanne selvisi vasta perutun paikallisottelupäivän aamuna.

Lue myös