Mikä ihme saa pesunkestävän suomalaisen jääkiekkokannattajan lähtemään Saksaan pitkälle junamatkalle otteluun, jossa pelaajat ovat hänelle tuiki tuntemattomia? Tämä on aiheellinen kysymys. Olen saanut vastata siihen Suomessa monta kertaa.
Vastaukseni on yksiselitteinen: Saksan-ottelumatkoissa on parasta vuorovaikutus paikallisten kannattajien kanssa.
Osaan saksaa siinä määrin, että pääsen paikalliseen elämään vaivattomasti mukaan. Paras yhteinen kieli on kuitenkin penkkiurheilu. En osaa kuvitellakaan pääseväni syvälle esimerkiksi saksalaisiin taidepiireihin. En harrasta taidetta. Mutta saksalainen jääkiekkofani on sydämellinen ilonpitäjä, jonka kanssa ei ole kynnystä aloittaa keskustelua.
Minulla on kokemusta suomalaisista vierasottelumatkoista 20 vuotta. Saksassa on siten myös virkistävää vertailla, miten fanimatkat muualla sujuvat. Minun käsitykseni on, että vaikka maiden välillä on kulttuurieroja, ovat loppujen lopuksi matkojen pääperiaatteet samat: omaa joukkuetta tuetaan ja pidetään yhdessä hauskaa.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen nähnyt yli 50 jääkiekko- ja jalkapallo-ottelua ulkomailla. Näistä Düsseldorfer EG:n junamatka toissa vuonna on ollut mieleenpainuvimpia reissuja. Vuoden 2019 alkajaisiksi suuntasinkin jälleen DEG:n junamatkalle – tällä kertaa Augsburgiin.
Menomatka
Sunnuntai 6. tammikuuta 2019. Kaapo Kakko on juuri ratkaissut Kanadassa Suomelle alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuden. Samaan aikaan seison Düsseldorfin päärautatieasemalla. Nordrhein-Westfalenin osavaltion pääkaupungissa on alkamassa DEG-kannattajien vuoden kohokohta: oma juna starttaa vierasotteluun kello 05.13. DEG haastaa Saksan jääkiekkoliigan ottelussa Augsburger Pantherin.
Vuonna 1935 perustettu Düsseldorfer Eislauf-Gemeinschaft on perinteinen jääkiekkoseura, jonka suuruudenajat ovat keskittyneet 1990-luvun alkuun. DEG voitti tuolloin Saksan mestaruuden neljä kertaa putkeen. Seurassa on pelannut kaikkiaan kuusi suomalaispelaajaa – nimekkäimpänä hyökkääjä Mikko Mäkelä vuosina 1995–1997.
DEG-kannattajat ovat lähteneet kerran vuodessa erikoisjunavuorolla vieraspeleihin jo vuosikymmenien ajan. Junamatkalla on tällä kertaa ennätykselliset 900 kannattajaa. DEG:n erinomainen alkukausi siivitti myyntiä, sillä suurin osa paikoista myytiin jo kaksi kuukautta ennen matkaa.
Luvassa on noin 550 kilometrin junamatka suuntaansa. Junaan kuuluu peräti 16 vaunua, mikä on tiettävästi modernin ajan Saksan fanijunien ennätys. Matkan organisoi DEG-fanien kattojärjestö Fanprojekt Düsseldorf.
Matkan vastuuhenkilöillä riittääkin tekemistä. Junaan pakattiin esimerkiksi 2 000 litraa olutta. Sitä myydään junan kahdessa diskovaunussa suomalaisvinkkelistä nimelliseen hintaan: kaksi ja puoli desiä olutta maksaa puolitoista euroa.
Juna lähtee puoli tuntia myöhässä, mutta se ei huoleta. Diskovaunussa on jo aamuseitsemältä bileet käynnissä. DJ on virittänyt äänentoiston jo täyteen tehoon. Äänimaailman täyttää pääosin saksan- ja englanninkielinen iskelmä, dance ja rock eri vuosikymmeniltä.
Vaikka ulkona on mustavalkoinen talvi, riittää väriä junassa yllin kyllin. Fanit ovat pukeutuneet mitä omintakeisimmilla tavoilla DEG:n väreihin punaiseen ja keltaiseen. Muutama matkustaja luottaa myös perinteiseen saksalaiseen faniasuun eli kangasmerkeillä koristeltuihin farkkuliiveihin ja vyöllä roikkuviin kaulahuiveihin.
Vaikka Saksan liittotasavalta on muiden EU-maiden tapaan rajoittanut sisätiloissa tupakointia, on Saksassa huomattavasti Suomea enemmän poikkeuksia rajoituksiin. Myös tällä junamatkalla rööki palaa surutta diskovaunussa joka puolella.
Suomalaiskolmikkomme ei ole suinkaan junan ainoat ulkomaalaiset. Mukana on myös pohjoisirlantilainen Iain, joka on jo näiden reissujen vakiokalustoa. Tämä on hänen neljäs DEG-junareissunsa.
– Olen matkustanut muidenkin saksalaisseurojen fanien kanssa. Olen niin sanottu stadionhopper eli kierrän aktiivisesti eri jäähalleja. Olen käynyt katsomassa otteluja yli 160 jäähallissa 17 Euroopan maassa. En ole tosin käynyt vielä Suomen halleissa!
– Varsinainen suosikkijoukkueeni on Belfast Giants. Jos Giantsin kotiottelut jätetään pois laskuista, olen nähnyt vuodesta 1995 alkaen kaikkiaan 920 jääkiekko-ottelua. Vuotta 1995 aiempia määriä en enää muista, hörähtää Iain, joka on aikanaan pelannut jääkiekkoa maalivahtina.
Palolaitos kielsi tifon
Augsburgin päärautatieasemalle saavumme puoliltapäivin. Loskaisessa kelissä marssimme kilometrin matkan paikalliselle jäähallille, Curt-Frenzel-Stadionille. Tapaan marssin aikana kaikeksi yllätyksekseni Tappara-college-paitaisen saksalaisnaisen. Hän kertoo työskentelevänsä DEG:n mediatehtävissä.
– Olin Suomessa katsomassa yhdet kotiottelut Tapparalta ja KalPalta. Siellä oli kyllä aika hiljaista, hän naurahtaa.
Kohta ymmärrän, miksi hänellä oli varaa vähätellä suomalaista katsomotunnelmaa. Täysin käsittämätön näky ja äänimaailma täyttää aistit, kun pääsen viimeisten joukossa Augsburgin jäähalliin. Kummatkin yli 1 000 katsojan fanipäädyt ovat jo täynnä ja laulu raikaa korvia särkevästi. Tässä vaiheessa ottelun alkuun on vielä 75 minuuttia
Düsseldorfin faneilla ei ole tällä kertaa ison vierasottelun alla minkäänlaista katsomokoreografiaa. Augsburgin palolaitos oli kieltänyt tifon paloturvallisuuden takaamiseksi. Samaan aikaan katsomossa on kuitenkin normaaleja kaulahuiveja tuhansittain. Edes Saksassa eivät turvallisuusmääräykset aina suju niin kuin Strömsössä.
Loppuunmyyty halli (6 139) saa nähtäväkseen värikkään ottelun sarjataulukon nelosen (Augsburg) ja kolmosen (Düsseldorf) kesken. Maalittoman ensimmäisen erän jälkeen Augsburg lapioi tolpasta maaliviivalle pompanneen kiekon sisään, mutta DEG lähtee toiselle erätauolle 1-3-johdossa. Päätöserässä alkaa kissa ja hiiri -leikki, jossa Augsburg tulee kaksi kertaa maalin päähän. Viimeisellä viidellä minuutilla vieraat repivät itselleen puhtaan 3–6-voiton.
Erikoisjunavuoron kohokohta on siis onnistunut: DEG vie kolme sarjapistettä. Ottelutapahtuma sujuu muutenkin erinomaisesti. Hallin kioski- ja vessajonot vetävät hyvin, enkä intohimoisista kannattajista huolimatta huomaa yhtään järjestyshäiriötä. Juhlat jatkuvat katsomossa puolisen tuntia ottelun jälkeen.
Paluumatka
Juna lähtee takaisin Düsseldorfiin vasta kaksi tuntia pelin päättymisestä. Paluumatkalle osallistuu nimittäin myös DEGin joukkue. Jos Suomessa järjestetään faniristeilyitä, Saksassa lähtee joukkue taiston tauottua erikoisjunaan fanien tavattavaksi.
Pelaajat aiheuttavatkin melkoisen ruuhkan diskovaunuun. Mekin joudumme odottamaan sisäänpääsyä tunnin – kuin yökerhon ovella konsanaan. Jonon peräpää soittaa suutaan sen verran railakkaasti, että ihmiset päästetään lopulta sisään.
Kaikki sujuu hyvässä järjestyksessä tunnin verran, kunnes diskovaunu täyttyy tiskin kohdalta äärimmilleen. Eräs saksalaisnainen alkaa kannustaa edessäni JYP:iä, kun hän ymmärtää, että olen Suomesta. Lopulta ruuhkakin purkautuu hiljakseen siedettävämmäksi.
Tanssilattialla meno yltyy paluumatkan puolivälissä. Pari matkailijaa lähtee yrittämään jopa yleisökelluntaa. Diskovaunun väki kannattelee heitä pari–kolme metriä, kunnes heidät lasketaan alas.
Puoli tuntia ennen Düsseldorfiin saapumista tulee kuulutus diskovaunusta: oluthanat ovat sulkeutuneet. Ilmoituksen mukaan 900 matkustajaa on lipittänyt kokonaista 1 750 litraa olutta. Keskimäärin siis kaksi litraa per fani. Tämä koskee pelkästään diskovaunun myyntiä – lisäksihän matkustajilla on toki omat tynnyrit matkustajavaunuissa. Myytti oluenjanoisista saksalaisista on täyttä totta.
Perillä ollaan puoliltaöin. Suomalaiskolmikoltamme kajahtaa ilmaan vienot "Finnland ist der neue Weltmeister" -huudot.
Saksassa on hyvin katsojia, mutta pelaajia puuttuu
Saksan DEL-liigan taso ei kilpaile tasapäisesti kotoisen Liigan kanssa. Peli on toki iloista ja virkeää, mutta virhealtista ja teknisesti puutteellista. Saksan maajoukkueen hurmoshopea Pyeongchangin talviolympialaisissa 2018 oli hyvä palkinto Saksan jääkiekon kehitystyölle, mutta heikkotasoisissa olympiakisoissa kertaalleen menestyminen ei voi vielä tyydyttää ketään Saksan jääkiekkoliitossa.
Eniten Saksa kaipaa tukea laadukkaiden junioripelaajien kehittämiseen, valmennuksen tietotaitoon ja kansalliseen jääkiekkoitsetuntoonsa. DEL-seurat ovat nimittäin täyttyneet perinteisesti pohjoisamerikkalaista jäähdyttelijöistä – ja täyttyvät yhä. DEL:ssä tähän mennessä kaudella 2018–2019 esiintyneistä pelaajista 61 prosenttia on pohjoisamerikkalaisia. Kyllä Saksa joitakin juniorihelmiäkin tuottaa, mutta pääsääntöisesti DEL ei ole riittävän kiinnostava sarja heidän kehityksensä kannalta.
Sen sijaan DEL:n katsojakeskiarvot ovat jo osittain komeita. Neljä suurinta seuraa (Eisbären Berlin, Adler Mannheim, Kölner Haie ja DEG) keräävät kukin kotiotteluihinsa keskimäärin yli 8 000 katsojaa. Jääkiekolla on ehdottomasti sijansa jalkapallohullussa suurmaassa, sillä jääkiekko profiloituu Saksassa coolina vaihtoehtoislajina. Saksan jääkiekon myönteinen kannattajakulttuuri ansaitsee kuitenkin kaiken suitsutuksen jo nyt.