ECL Elite -pudotuspeliennakko: voittaako Written In The Stars viimein, yllättääkö saksalainen musta hevonen?

Muut Sarjat / Artikkeli
ECL Eliten runkosarja on päättynyt äärimmäisen tasaisen taiston jälkeen. Viimeisellä viikolla nähtiin yllättäviä käänteitä ja pudotuspelinäkymät muovautuivat monta kertaa uusiksi. Otteluparit ovat selvillä ja pudotuspelien ensimmäinen kierros käynnistyy tänä iltana.

On aika pistää kotikatsomot kuntoon ja valmistautua, sillä nyt on pudotuspelien aika. Ensimmäinen kierros käynnistyy tänä iltana ja päättyy torstaina. Toiselle kierrokselle jatkavat joukkueet ratkeavat NHL:stä tutulla paras seitsemästä-periaatteella, eli jatkoon päästäkseen joukkueen täytyy voittaa neljä ottelua.
Otteluparit on muodostettu runkosarjasijoitusten mukaan.

Jatkoaika analysoi jokaisen otteluparin ja antaa arvionsa jatkoon menijästä.

Written In The Stars (1) - Northern Stars (8)

Written In The Stars on pelannut tähän asti upean kauden ja kohtasi ensimmäisen voittajansa vasta kolmannen runkosarjaviikon alussa. Pisteet pitivät joukkueen kiinni ykkössijassa viimeiseen asti, vaikkakin piste-erot kärkipäässä kapenivatkin runkosarjan loppua kohden.

Written In The Stars tunnetaan kovana konsolikiekkojoukkueena ja on usein nauttinut ennakkosuosikin asemasta. Vaikka joukkue on ollut menestyksekäs jo toiselta ECL-kaudelta lähtien, ei se ole kuitenkaan onnistunut voittamaan ainuttakaan ECL-mestaruutta. Viimeisimmässä IS Cupissa Written In The Stars jäi täpärästi hopealle Filadelphiaa vastaan.

Kirvelevän menneisyytensä motivoimana joukkue lähtee pudotuspeleihin metsästämään ensimmäistä kultaansa.

Northen Stars nousi yllättäen pudotuspeleihin ainoana ruotsalaisten edustamana joukkueena. Heidän kohtalonsa oli Deadly Phantoms HC:n käsissä viimeisellä runkosarjakierroksella. DPH:n voitto Almost Famousista sinetöi Northern Starsin mahdollisuuden Euroopan kovimman konsolikiekkoliigan pudotuspeleissä.

Written In The Stars on pelottava vastustaja, jolla on todennäköisyydet puolellaan. Kuitenkin on syytä muistaa, että Northern Stars on yksi kolmesta joukkueesta, joka onnistui päihittämään tämän lähes voittamattoman joukkueen runkosarjan aikana. Ruotsalaisilla on todellinen haaste edessään.

Written In The Stars etenee jatkoon voitoin 4-2.

FILADELPHIA (2) - Butterfly Effect (7)

Viime kaudella vasta ensimmäistä kauttaan ECL:ssä mukana ollut Filadelphia keräsi runsaasti mainetta viime vuonna. Joukkue päihitti IS Cupin finaalissa kovat finaalivastustajansa pokaten isoimman potin ja kirkkaimman pokaalin. Voitto napsahti Filadelphian tilille myös ECL 7 Eliten finaaleista Symphonya vastaan.

Butterfly Effect aloitti myöskin ECL Elite -taipaleensa seitsemännestä kaudesta, jolloin joukkueen matka päättyi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Written In The Starsia vastaan.

Runkosarjan aikana Butterly Effect keräsi kasaan 15 voittoa, joista vain viisi pelattiin pudotuspeleihin edenneitä joukkueita vastaan. Näistä viidestä ottelusta kolme voitettiin jatkoajalla ja kaksi varsinaisella peliajalla.

Molemmissa runkosarjakohtaamisissa Filadelphiaa vastaan Butterfly Effect kärsi tappion ja tässä otteluparissa joukkue on selvästi altavastaajan asemassa. 

Filadelphia etenee jatkoon voitoin 4-1.

Symphony (3) - Rusty Blades (6)

Myös Symphony perustettiin ECL 7-kaudelle. Kokeneiden pelaajien edustama joukkue on osoittanut kuuluvansa Euroopan parhaimmistoon. Symphonyn suhteen odotukset ovat korkealla, mitalisijoilla.

Rusty Blades on käynyt läpi siirtymän Pro-tasolta Eliteen ECL-kausien 4 ja 5 välillä. Kausilla 6 ja 7 Rusty Bladesin suoritukset eivät riittäneet pudotuspeleihin asti, mutta nyt joukkue on tehnyt paluun näihin mittelöihin.

Runkosarjan aikana Rusty Blades kisasi pitkään rinta rinnan Symphonyn kanssa runkosarjasijoituksista. Symphony otti runkosarjassa loppukirin ja nousi sijalle kolme. Joukkueiden välisistä kohtaamisista toinen päättyi jatkoajalla Symphonyn voittoon ja toisen ottelun voiton vei Rusty Blades varsinaisella peliajalla.

Rusty Bladesilla, kuten myös Butterfly Effectillä, suuri osa voitoista koostuu pudotuspelien ulkopuolelle jääneiden joukkueiden kaatamisesta. Joukkueen peliotteet ovat ajoittain todella vahvoja ja se tarjoaa Symphonylle varteenotettavan vastuksen pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle. Tältä parivaljakolta on odotettavissa tasaisia kamppailuja pudotuspeleissä.

Symphony etenee jatkoon voitoin 4-2.

Deadly Phantoms HC (4) - Dynasty (5)

Pudotuspelien suurin yllättäjä on Deadly Phantoms HC. Viime kaudella vielä Pro-sarjassa pelannut saksalaisjoukkue raivasi tiensä Eliten pudotuspeleihin runkosarjan viime metreillä ällistyttävällä tavalla.

Erottuminen tasaisesta ECL:n keskikastista tapahtui joukkueen kannalta kreivin aikaan.
Deadly Phantoms HC on osoittanut olevansa yllättävän vaarallinen vastustaja, jota ei todellakaan kannata aliarvioida. Mikäli joukkue pitää kiinni runkosarjan lopulla saavuttamastaan huippuvireestä, joutuu Dynasty koville.

Pitkän linjan konsolikiekkojoukkue Dynasty on ollut ECL:ssä mukana ensimmäisestä kaudesta lähtien. Odotusten mukaisesti Dynasty marssi pudotuspeleihin tasaisen tyylikkäällä pelillä ja on jälleen mukana pudotuspeleissä.

Myös Dynasty nähtiin IS Cupin livetapahtumassa viime marraskuussa, mutta joukkue jäi neljännelle sijalle ja rahapalkintojen ulkopuolelle taipuessaan Symphonylle pronssipelissä.
Dynastylta on odotettavissa laadukasta ja itsevarmaa pelaamista.

Dynasty etenee jatkoon voitoin 4-3.

» Lähetä palautetta toimitukselle