ECL 10 Elite: Kärkijoukkueiden voittoputket katki

Muut Sarjat / Artikkeli
Kuva © Samuli Seila / NHLGamer

Jatkoaika raportoi Euroopan suurimman konsolikiekkosarjan European Championship Leaguen tapahtumista joka maanantai. Jatkoaika valitsee aina myös viikon parhaan pelaajan eli Viikon konsolitähden.

Viikko alkoi kärkikamppailulla, kun HAVU Gaming ja JYP Jyväskylä kohtasivat toisensa maanantaina. JYP voitti ensimmäisen ottelun 2-0. Toinen kohtaaminen oli tiukempi ja ottelu venyi 3-3 tilanteessa jatkoajalle. JYPin oikea puolustaja Ilmari ''iilmarii'' Töyrylä otti jäähyn laitataklauksesta ja sen myötä HAVU ratkaisi ottelun Wille ''willekunq'' Juntusen ylivoimaosumalla. HAVU jatkaa sarjakärkenä ja JYP toisella sijalla. 

HAVU Gaming otteli kuluneella viikolla kahdeksan kertaa. Vaikeiden JYP:iä vastaan pelattujen otteluiden jälkeen HAVU kuitenkin haali itselleen vielä kuusi voittoa. Tuukka ''FlyerKungen'' Kuha on ollut hirmuisessa vireessä koko kauden ajan ja johtaa tällä hetkellä pistepörssiä tehoin 20+32=52.

Oskari ''Sibelius'' Grönroosilla ei viime viikolla tullut tylsää JYPin maalin suulla. JYP oli viime viikolla neljästä ottelusta kaksi kertaa jatkoajalla ja voitti niistä toisen. SJ Gamingia vastaan JYP voitti molemmat ottelut ja toisen niistä JYP voitti murskalukemin 6-1. 

Linköping HC jatkoi voittoputkeaan ottamalla täydet kahdeksan pistettä neljästä ottelusta. Paul ''PleeMaker'' Arontie takoi neljään otteluun 11 maalia sekä kaksi syöttöpistettä. 

hReds pelasi viime viikolla myös neljä ottelua ja voitti niistä kaikki. Hieman rosoinen alkukausi on selvästi kääntynyt ja hReds on nyt kahdeksan ottelun voittoputkessa. 

Roots nappasi itselleen viime viikolla kuudesta ottelustaan yhdeksän pistettä ja nousi sijalle viisi. Rootsin maalivahti Joonas ''swagx88'' Kuossari on torjunut kaudella vakuuttavasti 85.55% torjuntaprosentilla sekä kuitannut kaksi nollapeliä tililleen.

KOVA Esportsilla oli vaikea viikko. Kuudesta ottelusta he voittivat ainoastaan kaksi. Joukkueen selkeä maalitykki Valeri ''Valluxet'' Reihel teki kuuteen otteluun neljä maalia sekä neljä syöttöpistettä. Valluxet on tällä kaudella tehnyt yhteensä jo 18 maalia.

BRAYCE Phantomsilla oli tasainen viikko. He voittivat kuudesta ottelusta kolme. Joukkueen keskushyökkääjä Simon ''PlaymakerSJ'' Junker auttoi joukkuettaan tekemällä tehot 2+7 kuuteen otteluun.

Checkmate otti neljästä ottelusta täydet pisteet ja nousi pudotusviivan yläpuolelle. Checkmaten kapteeni Jonne ''TackleControl'' Nikkinen kirjasi viime viikolla itselleen 6+2 tehot, joka on selvästi auttanut joukkuettaan haalimaan tärkeitä pisteitä.

SJ Gamingillä oli musta viikko. He ottelivat viime viikolla saksalaista BRAYCE Phantomsia sekä JYP Jyväskylää vastaan häviten jokaisen ottelunsa. SJ Gaming on tällä hetkellä synkässä seitsemän ottelun tappioputkessa ja ovat tippuneet sarjataulukossa sijalle kolmetoista. 

Kolmannen viikon sarjataulukko
Kuva © NHLGamer

Viikon konsolitähti

Oskari ''Sibelius'' Grönroos valittiin viikon konsolitähdeksi. Hän nollasi viime viikolla HAVU Gamingin ja torjui joukkueelleen kolme voittoa neljästä ottelusta. Oskari ''Sibelius'' Grönroosin torjuntaprosentti 87.33% on tällä hetkellä ECL Eliten paras.

Aiemmat viikon konsolitähdet:

13.4. Eemil ''eKoski'' Koski

20.4. Paul ''PleeMaker'' Arontie

» Lähetä palautetta toimitukselle