Dialogi: Turun Palloseura hienoisen suosikin asemassa kaatamaan Lahden Pelicansia

LIIGA / Artikkeli
Josh Kestner ja Patrik Bartošák kuuluvat joukkueidensa tähtipelaajiin.

TPS muovautui sekavasta muukalaislegioonasta Raipen voittavaksi legioonaksi. Joukkue suoriutui runkosarjasta lähtökohtiin nähden erinomaisesti. Turkulaiset osoittivat, että näinkin merkittäviä muutoksia tekevä liigaseura voi pienessä ajassa iskeä pöytään varsin kovan tuloksen. Joukkue ajoi myös sisään kaikessa hiljaisuudessa useita uuden sukupolven TPS-pelaajia, joista Aarne Intonen on kenties mielenkiintoisin.

Pelicans oli yksi kauden suurimmista yllättäjistä, kun lähes kaikki ennakkoarviot tuomitsivat kovassa turbulenssissa kauden alla rypeneen joukkueen sarjajumboksi tai ainakin lähelle sitä. Toisin kuitenkin kävi, kun energinen ja nuorekas pelikaaniparvi taisteli itsensä päätöskierroksen voitolla Jukureista suoraan puolivälieräpaikkaan kiinni.

Miksi TPS menee sarjasta jatkoon?

Heikki Mannonen: Patrik Bartošák ja Hannes Björninen saattavat olla tämän ottelusarjan kolmen parhaan pelaajan joukossa, mutta TPS:n kokonaisuus on parempi kuin lahtelaisten. Kunnioitan suuresti Tommi Niemelän Pelicansin tähänastista tulosta, mutta se ei riitä turkulaisia vastaan.

TPS:n pääasialliseksi heikkoudeksi mainitaan usein, että joukkue on kokematon. Ei pidä täysin paikkaansa. Runkoon kuuluu useita nuoria pelaajia, jotka ovat päässeet maistamaan jo voittamisen kulttuuria. 

Lauri Pajuniemi ja Markus Nurmi olivat turkulaisten matkassa jo 2018 keväällä, kun Tomi Kallio kumppaneineen johdatti mustavalkoisia. Alkavat pudotuspelit ovat Pajuniemen ja Nurmen kolmannet. Juuso Pärssinen, Aleksi Anttalainen ja Eemil Viro ovat Suomen nuorten maajoukkueiden vakiokasvoja. Josh Kestner on ECHL-mestari ja Oliver Bohn SHL-mestari. Petteri Wirtanen ja kapteeni Juhani Jasu ovat myös voittaneet joskus jotain. Tomi Kallio on kasannut taitavasti joukkueen, jossa yhdistyvät voittamisen kulttuuri sekä omat kasvatit Mikael Pyyhtiän ja Aarne Intosen johdolla. 

Turkulaisten ylivoimapelaaminen on ollut rautaista. Maalivahtitandem on koko sarjan parhaimpia. Jokaisessa ketjussa on ratkaisupotentiaalia. Ottelut tulevat olemaan runkosarjan tapaan tiukkoja, mutta pienet erot kääntyvät turkulaisten hyväksi.  

Miksi Pelicans menee sarjasta jatkoon?

Toni Luhtakallio: Kuten jo sarjataulukkosijoitus näyttää, TPS lähtee sarjaan ennakkosuosikin paineet niskassaan. Pelicansille altavastaajan asema sopii erinomaisesti, kun nuorella ja nälkäisellä joukkueella on varmasti näyttöhaluja.

Missään nimessä selvä tapaus sarja ei kuitenkaan ole, onhan lahtelaisjoukkue ollut TPS:lle vaikea vastustaja tällä kaudella, runkosarjan keskinäisten pelien voitot kun menivät lahtelaisten laariin kolme kertaa neljästä. Kaikki Pelicansin voitot tosin tulivat varsinaisen peliajan jälkeen.

Päävalmentaja Tommi Niemelä on saanut joukkueestaan irti kauden aikana enemmän kuin kukaan tuskin olisi odottanut. Hän on osoittanut kykynsä ykköskorin päävalmentajana Liigassa ja on kärkiehdokkaita vuoden valmentajaksi. Päävalmentajien vastakkainasettelussa antaisin selvän edun Niemelälle Raimo Helmistä vastaan.

Heitetään mukaan myös se tuttu klisee erikoistilanteiden merkityksen korostumisesta kevään peleissä. Pelicansin ylivoimapeli on ollut tilastojen valossa sarjan parasta läpi kauden. Vaikka iso siivu siitä on Ryan Laschin ajan peruja, on pakkopeli saanut tulosta aikaan myös hänen lähtönsä jälkeen.

Sarjan avainpelaajat

Mannonen: Josh Kestner on nimi, johon moni kiinnittää katseensa. Hän ratkaisi runkosarjassa peräti yhdeksän ottelua turkulaisten hyväksi. Nurmi-Pärssinen-Pajuniemi on koko Liigan parhaimpia. Andrei Kareev on ollut maalillaan vakuuttava. 

Kenties yksittäisten pelaajien sijaan, kiinnittäisin huomiota TPS:ssä kokonaisuuteen. Jokaisessa ketjussa on ratkaisupotentiaalia. Alemmista ketjuista odotan erityisesti Joel Janatuisen, Aarne Intosen ja Pietarin pommikoneen Timur Ibragimovin pudotuspelivirettä.

Luhtakallio: Turkoosipaitojen avainpelaajia listatessa olisi täysi vääryys aloittaa kenelläkään muulla kuin kapteeni Hannes Björnisellä. Kapteeni on johtanut joukkojaan edestä esimerkillisesti. Pyyteettömän kahden suunnan pelaamisen sivussa syntyi 47 tehopistettä 49 peliin ja rahakkaammat kaukalot kutsuvat ensi kaudella. Ilman Björnistä Pelicans tuskin olisi pudotuspeleissä.

Avainkysymys lahtelaisten kannalta sarjaan lähdettäessä on, pystyvätkö Iikka Kangasniemi ja Filip Chlapík pelaamaan. Molemmat joutuivat sairastuvalle juurikin otteluissa Palloseuraa vastaan, Kangasniemi Turussa 19.3. ja Chlapík Lahdessa 1.4. Pelicansin hyökkäyspeli kaipaa kipeästi näitä taitureita. Kangasniemen syöttövalikoiman puute on näkynyt joukkueen pelissä pahasti ja myös Chlapík oli alkanut pääsemään hyvään pelivireeseen ennen loukkaantumistaan.

Jos johonkin Pelicans ei tule kaatumaan, niin maalivahtipeliin. Ennen kautta huippuhankinnaksi arveltu Patrik Bartošák osoitti olevansa sellainen, kun tämä torjui 41 ottelussa kiekot 91,29 % varmuudella. Tšekkiveskarin perustaso on todella kova Liigaan, mutta ajoittaisia nukahduksiakin sattuu. Pudotuspeleissä tarvitaan parasta Bartošákia.

Jatkoajan veikkaus sarjan lopputulemasta

Joukkueiden väliset kohtaamiset runkosarjassa ovat olleet tasaisia. Tämä tuskin muuttuu tässä puolivälierässä. Ottelut tulevat olemaan tiukkoja ja jatkoaikoja tullaan näkemään, eikä sarjan viiteen peliin venyminen olisi missään määrin epätodennäköistä.

Olemme lopputuloksesta hieman eriävillä kannoilla. Luhtakallio uskoo Pelicansin venyvän yllätykseen, Mannonen taas näkee TPS:n etenevän tiukasta sarjasta jatkoon.

» Lähetä palautetta toimitukselle