Dialogi: TPS-kasvatit osoittivat meidän olleen väärässä

LIIGA / Artikkeli
TPS:llä on riittänyt tuuletettavaa, eivätkä nuoretkaan ole juuttuneet sivustakatsojiksi.
Kuva © Timo Savela
Kesällä arvioimme, ettei ylenpalttinen ulkomaalaisten haaliminen lupaa turkulaisittain hyvää. Onnekseen TPS osui napakymppiin hankintojensa kärjen osalta, myös omat kasvatit ovat käyttäneet saamansa tilaisuudet hyödyksi.

TPS on Liigan tämän kauden positiivisimpia yllättäjiä. Viime vuosina ailahdellut ja alisuorittanut entinen jättiläinen on ottanut tuhdin askeleen kohti uskottavuutta tämän sesongin otteillaan. Samalla Palloseuran pelaajat ja valmennus ovat todistaneet kutakuinkin kaikki ennakkoarviot vääriksi.

Väärässä oltiin myös Jatkoajan toimituksessa, TPS:n ryhmässä riitti kysymysmerkkejä ja arveluttavia piirteitä kesällä, se näkyi arvioissa. Nyt on aika katsoa peruutuspeiliin, tapahtunutta puivat päätoimittaja Jani Mesikämmen ja ennen kauden alkua TPS-kannattajia kolumnillaan ilahduttanut Juha Oinonen.

Kättä pystyyn virheen merkiksi

Juha Oinonen: Ennen kauden alkua epäilin TPS:n omien kasvattien jäävän ulkomaalaisten jalkoihin. Uudet hankinnat ovat kuitenkin onnistuneet vain osittain − Josh Kestner on joukkueen paras maalintekijä ja pistemies, Ruslan Ishakov on kokoonpanon kärkihyökkääjiä ja Andrei Karejev on yksi koko Liigan parhaita maalivahteja.

Vaikka puolustusta vahvistettiin ennen kauden alkua vielä Ville Lajusella, ovat nuoret Eemil Viro ja Ruben Rafkin ottaneet paikkansa puolustuksen kärkipareissa. Viime kauden ykköspuolustaja Henrik Larsson on pelannut vaisummin, eivätkä uudet ruotsalaiset ole nousseet esille. Viron ja Rafkinin pelaaminen on vielä hasardiherkkää, mutta potentiaalia riittää hyökkäyssuuntaan, mitä ennakkoluuloton peluuttaminen tukee. 

Hyökkääjistä puolestaan Juuso Pärssisen tasonnosto on ylittänyt odotukset. Lauri Pajuniemeltä ja Markus Nurmelta hyvää suorittamista odotettiinkin, mutta positiivista TPS:n juniorityön kannalta on, että pelaamalla hyvin omat kasvatit voivat ohittaa ulkomaalaishankinnat.

Jani Mesikämmen: Ehkä isoin virhearvio oli kuvitella, että mittava ulkomaalaiskavalkadi olisi ollut täynnä pelimiehiä. Osumaprosentti oli lopulta tavanomainen ja osa nimistä oli aivan tyhjiä arpoja. Se ei toki vähennä turkulaisnuorukaisten suoritusten arvoa, he ovat ansainneet mukavat peliminuuttinsa omilla näytöillään. Se lienee nyanssikysymys, missä määrin vaikkapa nuorten puolustajien peliminuutit ovat täysin omaa ansiota ja minkä verran seurausta ruotsalaispelaajien tasosta.

Pajuniemi-Pärssinen-Nurmi -kolmikon pitikin olla vakiokokoonpanon miehiä, mutta nuoret herrat ovat joukolla ylittäneet odotusarvot. Se ei enää ole relevanttia, oliko kesällä seurajohdon kaavailuissa heidän edellään ketjullisen verran ulkomaalaisia vai ei. Trio on runkosarjan tehosaldoillaan osoittanut, ettei syysturistien tai Timur Ibragimovin tilalle ole tarvinnut rahdata uusia raaputusarpoja. Näissä jutuissa on kivaa olla väärässä.

Oinonen: Ulkomaalaishankinnoista Austin Ortega ja Evan Weinger osoittautuivat turhakkeiksi Liiga-tasolla, ja alle 20-vuotiaiden MM-kisojen jälkeen myös Mikael Pyyhtiä on saanut enenevässä määrin vastuuta − ajoittain jopa ylivoimaminuutteja. Tulos on toistaiseksi jäänyt laihaksi, mutta pelaamisessa on näkynyt paljon hyvää.

TPS ei siis ole hyljeksinyt omia kasvattejaan, vaikka kokoonpano tungettiinkin täyteen ulkomaalaisia. Kilpailutilanne on voinut jopa motivoida TPS-kasvatteja kamppailemaan kovemmin pelipaikan eteen.

Mesikämmen: Kilpailutilanne on tärkeä pointti, ehkä sille olisi pitänyt antaa enemmän painoarvoa jo ennen kautta. Runkosarjan lopulla kenelläkään tuskin on sellaista oloa, että turkulaispojille on annettu peliaikaa ilmaiseksi, koska niin kuuluisi tehdä. Nuorukaiset saivat reilun sauman ja jättivät esimiehilleen suht selvät johtopäätökset tiskiin. Korkeintaan voi ohuesti spekuloida sillä, olisiko vakiokokoonpanossa voinut olla vielä tukevampi kolo vaikkapa Aarne Intoselle tai Eetu Liukkaalle, jos kokoonpanossa olisi vähemmän kokeneita ulkoturkulaisia täytemiehiä.

Toki on hyvä muistaa, ettei joukkue voi pelkillä miesten pelaamista opettelevilla junioreilla menestyä, kokemustakin tarvitaan. Ja menestymisen janosta tämän kauden Tepsissä, ja niissä ulkomaalaishankinnoissakin, on tietysti kyse.

Juuso Pärssinen pelaa täysosumakautta.
Kuva © Tiia Mahkonen

TPS yritti ja onnistui ostamaan mielenrauhaa

Mesikämmen: Samalla kun TPS:n nuoriso-osasto on todistanut meidän olleen väärässä, he ovat näyttäneet terhakasti hauista myös seurajohdon aition suuntaan. Kirjasit kesällä, että seura "yrittää ostaa ulkomaalaisilla kunnianpalautusta". Kunniasta ja työrauhasta Palloseuran erikoisessa projektissa on ollut alusta asti kyse, taas kerran.

Jos Tepsillä ei olisi ollut hoppua kuurata rapaa pois kansitakeista ja seuralogosta, tuskin ulkomaalaisia olisi kymmentä tarvinnut hankkia. Vähintään saman tasoisia ukkoja olisi löytynyt Suomesta ja jopa Turusta, toki ilman haavetta Kestner-tason täysosumista. Ennen kaikkea kiireetön ja vakaa seura olisi heti lähdössä iskenyt isot saappaat omien kasvattien eteen. Nuorukaisten kehityksen kannalta nähty luottamuksen lunastaminen omin ehdoin on tietysti onnistunut taival.

Paineetta pojat eivät toki nytkään selviä. Turussa menestystä mitataan edelleen muilla lukemilla kuin runkosarjan pistemäärillä. Harva joukkue kasvaa yhtäkkiä yhdessä vuodessa valmiiksi menestymään toden teolla keväänkin peleissä. Tältä osin TPS näyttää pienistä kysymysmerkeistä huolimatta tasapainoiselta joukkueelta. Iso osa siitä perustuu nuorten pelaajien suoritustasoon.

Oinonen: TPS on aivan eri joukkue kuin vuosi sitten − sekä tuloksellisesti että mielikuvissa. Kunnia on onnistuttu palauttamaan, vaikka ulkomaalaishankintojen onnistumisprosentti jäi keskinkertaiseksi. Onnistujien taso on toisaalta ollut niin kova, että epäonnistuneet hankinnat ovat jääneet unholaan. Lisäksi puolustaja Lajunen on ollut tärkeä hankinta niin pelillisesti kuin uskottavuuden kannalta.

Ja pudotuspelejä ajatellen Juhani Jasu on sen kaliiberin täsmäase, että tästä valtakunnasta ei samanlaisia löydy: kokenut johtajatyyppi raapii aloituksia, uhrautuu ja taistelee, saa vastuuta erikoistilanteissa. Läpimurtokautensa pelanneen Pärssisen on ollut helppo ottaa esimerkkiä kahden suunnan pelaamiseen kaksinkertaisesta suomenmestarista.

Mesikämmen: TPS:n osalta mielenkiintoisinta tiiviissä pudotuspelikeväässä on nyt seurata nuorukaisten kantin kestävyyttä, kun sekavan sesongin jälkeen pelien panos kirkastuu, intensiteetti toivottavasti kiristyy ja rutinoituneemmat vastustajat todennäköisesti tiiivistävät pelaamistaan. Hyvästä runkosarjasta huolimatta Palloseuran ei tarvitse kantaa niskassaan kuin sisäisiä odotuksia, tilanne on kiehtova.

Raimo Helmisellä on riittänyt aihetta hymyyn muukalaislegioonan komentajana.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti

Raipen muukalaislegioona on toimiva yksikkö johtoa myöten

Oinonen: Päävalmentaja Raimo Helminen oli varmasti suurimpia kysymysmerkkejä kauteen lähdettäessä. Pelaajana menestynyt Helminen oli valmentajaurallaan saanut potkut niin kasvattajaseura Ilveksestä kuin saman kauden aikana kahdesta eri KHL-joukkueesta.

TPS ei tällä kaudella ole ollut viisikkopelaamisen mestariteos, mutta yksilöiden kautta joukkue on tehnyt tulosta. Helmisen roolia pelitavan laatijana voi myös kyseenalaistaa, sillä maalivahtivalmentaja Ari Moisanen häärii ainakin otteluiden aikana paljon fläppitaulun kanssa. Ja lopulta onkin sivuseikka, kuka valmennusryhmässä naruista vetelee, kun homma toimii.

Mesikämmen: Moisasen rooli on ilmeisen suuri, mutta kokonaisuus ratkaisee valmennustiimien aikakaudella. Joukkueena TPS:ssä on ollut positiivista pelin selvä kehittyminen runkosarjan aikana, mutta lopulta mustavalkoiset ovat tehneet tulosta ennen kaikkea yksilöiden vahvan suorittamisen ansiosta. Pudotuspeleihin pieni viisikkotason tiivistäminen olisi paikallaan.

Yksilöihin liittyen komein sulka päävalmentaja Helmisen hattuun on se, että TPS on kaiken nähdyn ja kuullun perusteella henkisesti yhtenäinen ja hyvinvoiva ryhmä. Tämä on ollut viime vuosina Turussa katoava luonnonvara. Tietysti onnistumiset kantavat ja TPS pääsee pudotuspeleihin lupaavassa posiivisten asioiden kierteessä.

Oinonen: Vertailukohtana on helppo mainita kokeneen Ari-Pekka Selinin Porin Ässät, joka on ollut harvinaisen nimekäs ryhmä: NHL-lainojen Andreas Borgmanin ja Nick Merkleyn lähdettyä joukkue on vielä vahvistunut NHL-taustaisilla Joe Morrow'lla ja Ty Rattiella sekä Sakari Salmisella. Lisäksi Sebastian Wännström johtaa maalipörssiä ja Nicolai Meyer mahtuu pistepörssin kärkikymmenikköön. Pudotuspelijuna karkasi kuitenkin jo ajat sitten. Ässissä on toki ollut omat vaikeutensa, mutta noin nimekkäällä kokoonpanolla on anteeksiantamatonta jäädä pudotuspelien ulkopuolelle.

Helminen ei saanut käsiinsä vastaavaa tähtisikermää, vaan sekalaisen muukalaislegioonan ja niskaansa epäilysten lisäksi TPS-valmentajalle aina kuuluvat kovat paineet. Tunnetusti timantit syntyvät äärimmäisessä paineessa − tämän kauden TPS:n nimeäminen timantiksi on ehkä ennenaikaista, mutta "Raipen" voi hyvällä syyllä sanoa onnistuneen. Viime kaudella TPS olisi jäänyt pudotuspelien ulkopuolelle, nyt joukkue on kärkikahinoissa. Eikä pidä unohtaa yksilöiden kehittymistä erityisesti kiekollisessa pelissä.

Mesikämmen: Voi varmaankin summata, että Helminen on jo nyt onnistunut kohtuullisesti mieheksi, josta on koko ajan puhuttu jonkun muun paikanlämmittäjänä ja välikauden valmentajana. 

Mutta yhtä asiaa on vielä ihmeteltävä: mikäs ongelma se nyt on, että joukkuetta on kutsuttu muukalaislegionaksi? Sekalainen kokoelmahan tämä ryhmä on, vaikka omat kasvatit ovat nousseet vahvasti esiin. Edellisen kerran, kun TPS-miehistöstä puhuttiin muukalaislegioonana ja hylkiöiden laumana, elettiin kevättä 2010, ja se tarina päättyi turkulaisittain melko mukavasti. 

» Lähetä palautetta toimitukselle