Dialogi: Sopiva, ok vai paras? Mikko Koivu käveli maajoukkueen apuvalmentajaksi ilman kokemusta, ja se on ristiriidassa Jääkiekkoliiton omien tavoitteiden kanssa

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Mikko Koivun tuleva valmennusrooli puhuttaa.
Kuva © Getty Images
Onko Mikko Koivu paras vai vain erityisen sopiva nuorten maajoukkueen valmentajaksi ilman valmennuskokemusta? Mitä hyvää ja mitä kyseenalaista valinnassa on? Jatkoajan toimittajat punnitsivat valintaa suhteessa huippu-urheilujohtajien puheisiin.

Kesän maajoukkuerintamalla nähtiin heinäkuussa yllätysvärväys, kun Jääkiekkoliitto tiedotti U20-joukkueen uudesta apuvalmentajasta Mikko Koivusta.

Nimitys on otettu heinäkuinen ajankohta huomioiden pääsääntöisen positiivisesti vastaan − ei kuitenkaan täysin kritiikittömästi. Jatkoajan Antti Wennström ja Juha Oinonen kääntelivät kolikkoa vielä kertaalleen useammalta puolelta. Mitä hyvää, huonoa ja ristiriitaista nimityksessä on?

Koivu nousi ilman valmennuskokemusta U20-maajoukkueen apuvalmentajaksi ja vastuuseen erikoistilanteista. Onko NHL-meriittien arvostus hieno kiekkoteko vai lajin päälle sylkemistä?

Oinonen: Luettuani Koivun nimittämisestä ensimmäinen ajatukseni oli, että Jääkiekkoliitto on mennyt liian pitkälle suojatyöpaikkojen ja palkintovirkojen jakamisessa. 

näen Koivun roolissa paljon hyvää, mutta myös ongelma säilyy: arvostetaan mielikuvia enemmän kuin faktoja.

Asiaa sulateltuani ensitunne on laimentunut ja näen Koivun roolissa paljon potentiaalista hyvää, mutta myös ongelma säilyy ennallaan: arvostetaan mielikuvia enemmän kuin faktoja.

Koivun kokemus on suomalaisessa kiekkoilussa jos ei poikkeuksellista niin ainakin harvinaista – aikuisten maailmanmestari ja monivuotinen kapteeni sekä NHL-joukkueessaan että maajoukkueessa pystyy varmasti auttamaan niin yksilöitä kuin joukkuetta.

Miksi Koivulle – ja edeltäjälleen Tuomo Ruudulle – kuitenkin mahdollistetaan asema toiseksi seuratuimman maajoukkueen valmennuksessa ilman valmentajameriittejä?

Koivun pelaajapolku oli lahjakkuudesta huolimatta samanlainen kuin useimmilla pelaajilla: kärsivällinen kasvatus pienestä roolista kohti isompaa, niin seurajoukkueissa kuin maajoukkueissa. Alle 20-vuotiaiden maajoukkueen muiden pelaajataustaisten valmentajien – Ville Mäntymaan, Antti Miettisen ja Miika Elomon – valmentajapolku on käynnistynyt ruohonjuuritasolta ja sisältänyt valmentajakoulutusta.

Koivun NHL-kokemus pelaajana tarjosi ohituskaistan suoraan huipulle, mikä voi olla haitallinen ilmiö. Aiemmin mainitsemani Ruutu kuitenkin nousi vastaavista lähtökohdista tulevaksi kaudeksi NHL-valmennukseen, joten täysin tätä mallia ei voi tyrmätäkään.

Toivoisin kuitenkin, että Koivun seuraajaksi valittaisiin valmentajanakin näyttöjä antanut ja kouluttautunut osaaja mieluummin kuin seuraava peliuransa päättävä leijonakonkari.

Wennström: NHL-meriittien arvostus on monella tapaa täysin perusteltu teko. On äärimmäisen tärkeää saada kovimmassa kiekkoliigassa pelanneita huippupelaajia mukaan suomalaiseen jääkiekkoon. Esikuvallisuus, johtajuus, jatkuvuus, esimerkki, kokemus ovat poikkeuksellisia.

Kyseessä on kuitenkin laajempi kokonaisuus, ja siltä osin nimitystä on tarkasteltava kriittisesti. Se, mitä voidaan kärjistetysti sanoa lajin päälle sylkemiseksi, on tämän tyyppisten oikoreittien luominen. Pelkästään roolien puolesta minun on mahdoton ymmärtää sitä, että Koivu olisi vailla valmennuskokemusta paras mahdollinen apuvalmentaja äärimmäisen tärkeiden erikoistilanteiden hoitamiseen.

Näinkö helppoa se on? Muutama puhelinsoitto, ja vastuullasi on nuorten MM-kisojen erikoistilanteet mestaruutta tavoittelevassa joukkueessa.

Alleviivaan pointtiani vielä rautalangasta. Koivu voi olla tällaiseen rooliin sopiva ja ihan hyväkin tyyppi. Mutta sopiva ei aina tarkoita parasta, ja lajin äärimmäistä huippua sekä kilpailuetua tavoitellessa minun on mahdotonta uskoa, etteikö paikalle pitäisi saada parempi valmentaja − koulutettu ja valmentajana kokenut. Sitä, mitä Mikko Koivu toivottavasti tulevaisuudessa on.

Antti Pennasen valmennusryhmä täydentyi.
Antti Pennasen valmennusryhmä täydentyi.
Kuva © Leijonat.fi/Pasi Mennander

Huippu-urheilujohtaja Antti Pennanen ja päävalmentaja Jukka Jalonen ovat painottaneet lausunnoissaan hieman toisenlaisia arvoja. Onko nimitys niiden kanssa ristiriidassa?

Wennström: Tiivistetysti, kyllä, varsin pahasti. Pennanen on korostanut useamman kerran sitä, että valmennukseen pitäisi Suomessa saada enemmän kokeneita valmentajia ja koulutusta, monialaisempaa koulutustaustaa. No, pelaajakokemusta eli jonkinlaista tärkeää kokemusta Koivun nimityksellä saadaan, mutta koulutus on enemmän tasoa "elämänkoulu". Mikko Koivulla ei ole akateemista taustaa. Hän on valmistunut ylioppilaaksi urheilulukiosta, muttei tietääkseni ole sittemmin suorittanut tutkintoja.

On tietysti ymmärrettävä, ettei Pennasen toive tarkoita akateemisen tai vastaavan koulutustaustan olevan jatkossa jokaisen pestin pääsyvaatimuksena. Silti, kun valmennuskokemuskin puuttuu, nyt ikäänkuin mennään niiden peräänkuulutettujen tärkeiden arvojen osalta 0/2.

tärkeää kokemusta Koivun nimityksellä saadaan, mutta koulutus on enemmän tasoa elämänkoulu.

Oinonen: Jos sanoo arvostavansa kokemusta ja haluavansa koulutuksella nostaa valmennuksen arvostusta, on iso ristiriita hyväksyä noviisivalmentajan valinta suoraan Suomen toiseksi seuratuimpaan maajoukkueeseen – vaikka kyseessä onkin Mikko Koivu.

Koivu oli pelaajana niin sanottu valmentajan unelma, joten kenties hänestä odotetaan nyt unelmavalmentajaa.

Asian ydin onkin juuri siinä, että Koivu kehittyi ja kasvoi johtavaksi pelaajaksi kokemuksen kautta. Erinomainenkaan peliura ei ole tae hyvälle valmentajauralle – lisätietoja voi kysyä Wayne Gretzkyltä tai Patrick Roylta.

Koivun nimittäminen ohi kokeneempien valmentajien oli ristiriitainen ratkaisu, jossa todennäköisesti painoivat tuttuus ja henkilökohtaiset syyt enemmän kuin meriitit.

Jalonen on myös Jääkiekkoliiton huippu-urheilujohtaja.
Jalonen on myös Jääkiekkoliiton huippu-urheilujohtaja.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com

Eikö Vierumäkeen luoteta?

Oinonen: Sinänsä Vierumäkeä ei ole tarpeen pitää autuaaksi tekevänä auktoriteettina valmennuksen suhteen, sillä pätevää koulutusta saa muuallakin. On kuitenkin outoa, että valmentajakoulutuksen avulla uransa rakentaneet vastuuhenkilöt joko aktiivisesti haluavat tai vähintään sallivat kouluttamattomat ex-pelaajat vertaisikseen.

osaamisen välittäminen muille vaatii spesifimpiä pedagogisia taitoja kuin pukukoppipuhe.

Työ tekijäänsä neuvoo, mutta valmentaminen on niin paljon enemmän kuin viivojen piirtämistä fläppitauluun, että kouluttautuminen on ilman muuta yksi reitti hakea kilpailuetua.

Mentori-tyylistä tukemista esimerkiksi Koivun pelikokemuksella pystyy tekemään ilman koulutustakin, mutta nyt puhutaan valmentajasta, jonka vastuualueena on erikoistilanteet. Koivulla on laaja kokemus erikoistilanteissa pelaamisesta, mutta omaksumansa osaamisen välittäminen muille vaatii spesifimpiä pedagogisia taitoja kuin pukukoppipuhe ja tsemppaaminen.

Wennström: Tähän kysymykseen merkittävimmän vastauksen saa itse nimittäjiltä ja johtajilta. Sivusta tarkasteltuna on kuitenkin jokseenkin alavireistä, että omasta valmennuskoulusta valmistuvat eivät saa palkintoinaan kärkipaikkoja, vaan keräilevät niitä esimerkiksi tällaisten nimitysten takaa. Minun ihannemaailmassani niitä paikkoja saisivat omien valmennuskurssien parhaat, tietysti heilläkin kokemus sivussa huomioiden, ja laajemmalti muista valmentajakoulutuksista tulevien kanssa kilpaillen.

Mitä suomalaisesta kiekkovalmennuksesta mielestäsi tällä hetkellä puuttuu?

Oinonen: Substanssiosaamista niin pelillistä asioista kuin esimerkiksi data-analyyseistä tai psykologisesta tuesta on riittävästi saatavilla – ja lisää koulutetaan koko ajan. Kokonaisuutena näen valmennuskuvan turhan kapea-alaisena. Maajoukkueiden valmennuksiin noustaan pääasiassa Liiga- tai KHL-kokemuksella, vaikka suomalaista valmennusosaamista on ympäri Eurooppaa.

Ja miksi suomalaisseuran tai Suomen maajoukkueen valmentajan pitäisi olla suomalainen? Curt Lindström valmensi Leijonat ensimmäiseen MM-kultaan. Vladimir Jurzinov toi suomalaiseen kiekkoiluun paljon uusia näkökulmia. Kun mennään historiassa vuosikymmeniä taaksepäin, Carl Brewer ja Gustav Bubník olivat merkittäviä uudistajia.

Ulkomainen valmentaja Liigassa tai Leijonissa toisi taas ulkopuolista näkökulmaa, joka Vierumäeltä kenties puuttuu.

Wennström: Valmentajalisenssivaatimus, mitä pidetään useissa suurissa lajeissa itsestäänselvyytenä, on jäänyt uupumaan vaatimuksena jääkiekossa. 2012 Suomeen puuhattiin kiekon valmentajalisenssiä kovalla tohinalla perusvaatimukseksi, mutta homma jäi vaiheeseen. Vanhoja asiaa esitteleviä tiedotteita selaillessani myös nykyiset huippu-urheilijohtajat kehuivat lisenssin saapumista.

Suomalaisen jääkiekon strategiassa kerrotaan myös esimerkiksi nämä seikat:

2. Parempia valmentajia - Kehitämme valmennusosaamista erityisenä uutena painopisteenä urheilijoiden auttaminen sisäisen motivaation ja omien voimavarojen löytämisessä.

4. Parhaat parhaiden kanssa parhaita vastaan - Varmistamme yhteistyöllä maajoukkueiden toimintaedellytykset

Toteutuuko tämä Mikko Koivun nimityksessä? Pitäisi perustella todella hyvin, jos ohituskaistalta tuleva tukisi näitä tavoitteita parhaalla mahdollisella tavalla.

Ristolainen nousi otsikoihin.
Ristolainen nousi otsikoihin.
Kuva © Gettyimages

Jukka Jalonen ehti herättää huomiota myös Rasmus Ristolaista koskevassa kutsujupakassa. Ristolainen jätettiin pois Hämeenlinnan tapahtumasta, johon osallistuvat lähes kaikki selkeimmät olympiapaikan tavoittelijat. Mitä ajattelet tästä?

Wennström: Erikoista meteliä pienestä nokkapokanpuolikkaasta. Rasmus Ristolainen on esittänyt aiemmin vaikeasti tavoiteltavaa MM-kisajoukkueita valitessa. Hän ei ole pelannut täydessä leijonahengessä valinnan suhteen vaatiessaan ehtoja mukaan saapumiselle. Näistä taivutteluista on jäänyt selkeästi Jalosen hampaankoloon, minkä päälle tämä näytti lähinnä julkiselta näpäytykseltä, vaikka itse kisoista voi pudottaa myöhemminkin.

hän voi pelata itsensä joukkueeseen vain pelaamalla selkeästi paremmin. Muu on toisarvoista.

Peli näyttää Ristolaiselle kaiken, ja myös kaapin paikan. Enemmän mietinkin tällä hetkellä sitä, miten Ristolainen voisi joukkueeseen edes mahtua? Se vaatisi melkoisen tasonnoston NHL-kaudella Flyersissa.

Vastaavaan "puolustavaan puoliskoon" Jalosen maajoukkuepakistossa ovat tyrkyllä vaikkapa Lindell, Hakanpää, Mikkola, Määttä. Heistä viimeinen ei ole tällä hetkellä NHL-pelaajana kummoinen, mutta rooli saattaa vielä virkistyä siirron tai muutosten myötä, ja MM-kisoissa hän pelasi taatusti itsensä Jalosen suosioon.

Eli katseet kääntyvät Ristolaiseen. Oli tilanne mikä hyvänsä, hän voi pelata itsensä joukkueeseen vain pelaamalla selkeästi paremmin. Muu on toisarvoista.

Oinonen: Samaa mieltä myrskystä maitolasissa, mutta toisaalta Ristolainen on tällä hetkellä muutenkin kuuma peruna Flyersin maksettua suomalaispuolustajasta räikeää ylihintaa Buffalo Sabresille. Uskon seurasiirron ja rajatumman roolin hyödyttävän Ristolaista yksinkertaistamaan pelaamistaan, mikä taas auttaa maajoukkuevalintojen suhteen.

Ristolainen on pelannut vuosikaudet NHL:n pahnanpohjimmaisessa fyysisesti ja henkisesti vaikeita kausia, niin MM-kisoista kieltäytyminen on ollut jopa ymmärrettävää. Jos se kuitenkin Leijonien johtoryhmässä johtaa tällaiseen nokitteluun, omapa on häpeänsä.

Vaikka maajoukkueessa on lievää saunaseuran makua, ja esimerkiksi aikoinaan ylivertainen maalitykki Kai Nurminen jätettiin valitsematta MM-kisoihin, ovat pelilliset perusteet korostuneet Jalosen papereissa. Yhteisestä illanvietosta pudottaminen tuskin vielä pudottaa Ristolaista kisakoneesta – varsinkaan jos isokokoinen suomalainen pystyy uudessa joukkueessa tasonnostoon.

» Lähetä palautetta toimitukselle