NHL-kausi huipentuu kahden huippujoukkueen kohtaamiseen Stanley Cup -finaaleissa. Tampa Bay Lightning hakee kolmen mestaruuden suoraa ja Colorado Avalanche tähyää mestariksi 21 vuoden tauon jälkeen.
Lightning saa tällä kertaa tehdä rutkasti töitä Stanley Cupinsa eteen, koska vastassa ei ole enää selvä altavastaaja vaan NHL:n huipulle kavunnut Avalanche. Jatkoajan NHL-toimituksen toimittajat Markus Suhonen ja Antti Wennström keskustelevat joukkueiden välisistä voimasuhteista ja parin yksittäisen pelaajan merkityksestä ottelusarjalle.
Lightningin puhti ei enää riitä seitsemän ottelun sarjassa, Avalanche roikkuu vaikeatkin hetket mukana noukkien rusinat pullasta
Markus Suhonen: Puoliksi totta. Avalanche kyllä roikkuu ja vie mahdolliset maali-iloittelut, mutta tuskin Lightning tasaisen ja fyysisen kuormituksen kannalta optimoidun kokoonpanon ansiosta simahtaa. Näen, että Lightning on haavoitettavissa toden teolla ensimmäistä kertaa kolmen viimeisimmän finaalin aikana.
Antti Wennström: Kyllä riittää. Kunnosta se ei jää kiinni, jos vain tämänhetkiset pelaajat pysyvät edes tämänhetkisessä kunnossa eikä merkittäviä loukkaantumisia tule. Pieni leveysetu on Avalanchella sekä pakistossa että hyökkäyksessä, mutta esimerkiksi peluutuksen kannalta juuri Nazem Kadrin poissaolo on merkittävä siinä missä Brayden Pointinkin, ei toki ihan yhtä suuresti.
Ja miksi puhutaan vain puhdista? Lightningin pelitapa ja älykkyys järsivät sarjaa, mitä pidemmälle mennään. Uskon, että salamapaidoilla on kyky hidastaa ja häiritä jopa Avalanchen tasoista joukkuetta. Tästä tulee suorastaan herkullinen kohtaaminen.
Brayden Pointin mahdollinen mukaantulo on sinetti sille, että Lightningille ei ole haastajaa edes Avalanchesta
Wennström: Väite pitäisi paikkaansa, jos Point todella pääsisi mukaan. Minä vähän epäilen tässä mediapeliä ja vastustajan härnäämistä. Joukkueen sisällä saatetaan jo tietää, että mahdollisuus mukaan pääsemiseen on nollan ja olemattoman välimaastossa, mutta vastustajan hämäämiseksi julkisia toiveita paluusta elätellään.
Avalanche joutuukin epätiedossa valmistautumaan myös Pointin poispelaamiseen, vaikkei hän edes olisi tulossa.
Suhonen: Nyt täytyy olla eri mieltä. Jos tämän kauden pistetykki Kadri on Avalanchelta poissa, olisi tämä skenaario myrkkyä denveriläisille varsinkin, kun ynnää puolustaja Samuel Girardin poissaolon. Mutta se ei lamauta joukkuetta täysin, sillä ylivoima rullaa lähes entisen lailla ja Mikko Rantasen siirto kakkosketjuun vakauttaa alempien ketjujen tilannetta. Ruutia riittää nyt kahteen täyteen ketjuun.
Avalanche voittaa, koska sillä on yksiselitteisesti parempi ykkösnyrkki kuin Lightningilla, joka ei ole kohdannut aiemmin vastaavaa haastetta
Suhonen: Avalanchella on käytännössä kaikki palaset, jotka Lightningillakin on, mutta vähän terävämpänä. Valovoimainen ykkössentteri, joka on vieläpä supertähtiasemassa, ja runsaasti iskukykyä laidoilla: Rantanen, Gabriel Landeskog, André Burakovsky ja Valeri Nitšuškin. Paletin täydentää Artturi Lehkonen, jonka kaltaisia työhevosia Lightning on täynnä.
Vaikka The Athleticin arvion mukaan Avalanchen kärkiketjut ovat suorassa vertailussa Lightningia parempia, ei Lightningille tämä haaste ole ylitsepääsemätön. Se tosin pelaa mestaruudesta ensimmäistä kertaa etäisesti altavastaajana tasaisen tehokkaasti myllyttävää keihäänkärkeä vastaan.
Wennström: Ei pidä paikkaansa. Sentteriosastolla pointitonta Lightningia viedään tehoissa, mutta aiemmin mainittu kadrittomuus syö syvyyttä. Joskin, Rantanen kakkosen keskellä voi paikata tuota puutetta mainiosti.
Yhtä kaikki, juuri ykkösnyrkissä Lightningillakin riittää tehoja, kiitos erityisesti Nikita Kutšerovin. Ylivomalla hän, Steven Stamkos, Victor Hedman ja kumppanit leipovat tehoja loppuun asti ja etenkin tasaisissa peleissä.
Ja sitten: en minä Avalanchen finaalireittiäkään erityisen vaikeaksi kehuisi. Se oli kokonaisuutena kevyempi, ja vain Blues onnistui pistämään sille enemmän kuin yksittäisen ottelun sisällä kampoihin. Pidän erityisesti Lightningin Maple Leafs -voittoa kovempana kuin nyt helposti ajatellaan.
Andrei Vasilevski kääntää sarjan yksinään salamapaidoille, raskaasti varustettu Avalanche kaatuu epävarmoihin veskareihin
Wennström: Näen tämän jopa todennäköisenä skenaariona. Tässä on pelitapakameleonttiuden ohella sarjan toinen teema, jossa Lightning on etukäteisvertailussa Avalanchea vahvempi, ja tässä vielä selvästi.
Suhonen: Vasilevskin viime vuosien pudotuspelimeriitit huomioiden tämä on hyvinkin mahdollista. Varmaa on, etteivät Darcy Kuemper ja Pavel Francouz kykene Vasilevskin tasolle koko sarjan mitassa. Etenkin Kuemperin nykyvire loukkaantumisineen on kysymysmerkki, ja Francouz on edelleen epävarma jokerikortti tuuraamaan.
Näen kuitenkin, että jos Avalanche päihittää vastustajansa vahvuusalueillaan − ylivoimalla, suorissa hyökkäyksissä, puolustajien aktiivisuudessa ja vastustajan viisikon hajottamisessa − ei sarja kaadu maalivahtien heikkoihin hetkiin. Mutta viime vuosien opetus piilee tässä: älä aliarvioi Lightningia.
Tällä sarjalla on edellytyksiä kaikkien aikojen finaalisarjaksi. Voit toki mainita jonkun aiemman suosikkisi finaaleista!
Suhonen: Jos miettii finaalipareja 2010-luvulta eteenpäin, samankaltainen asetelma oli vuonna 2015 Lightningin ja tuolloisen vanhan mestarin Blackhawksin välillä. Nyt osat ovat kääntyneet ja Lightning puolustaa paikkaansa. Nyt on vielä luvassa vankan viisikkopelaamisen ja dynaamisen hyökkäyspelaamisen yhteentörmäys!
Yksittäistä suosikkia minulla ei ole, mutta totta kai Avalanchen voitto seiskapelissä ja Ray Bourquen pokaalinnosto vuonna 2001 herättävät kylmät väreet. Nyt koko organisaationa Avalanche on asemoitunut toisin kärkkyen menestystä tästä eteenpäinkin.
Wennström: Näin on, monella tapaa. Erityisesti se nyt vaatisi sarjan venymistä ja tasaisuutta. Ensimmäisen kierroksen dramatiikasta eniten yleensä innostuvana odotan tätä ykkössuosikin ja kahden viime kauden mestarin kohtaamista sekä pelitapasyistä että kiekkoromantiikan takia erinomaisena.
Hyviä finaalisarjoja löytyy useampia, ja sitten myös niitä neljän pelin harjauksena ratkenneita. Rangersin ja Canucksin vuoden 1994 sarjaa pidetään kaikkien aikojen finaalina, ja on sillä minullekin oma erityinen paikkansa muistoissa.
Ehkä sydäntäsärkevimpänä pidän Carolina Hurricanesin ja Edmonton Oilersin kohtaamista keväällä 2006, kun Jussi Markkasen uroteot eivät ihan riittäneet mestaruuteen saakka. Miettikää: tuolloin (2001−06) kuuden vuoden ajanjaksolla viidestä mestaruudesta neljä ratkesi vasta seiskapelissä, ja välissä yksi kausi peruttiin kokonaan. Todellista kulta-aikaa NHL:n seuraajille, mutta niin on tänäkin keväänä.