Dallas Stars näki valoa tunnelin päässä − päävalmentaja Montgomery sai tähdet vihdoin tuikkimaan

NHL / Artikkeli
Vaikean lokakuun jälkeen Dallas Stars on löytänyt itselleen mainion vireen marraskuussa.
Kuva © Getty Images
Dallas Stars on ollut marraskuussa täysin liekeissä. Loukkaantumisista kärsivä joukkue on kulkenut voitosta voittoon. Se samainen joukkue oli silti lokakuussa eräs koko liigan pahimmista alisuorittajista. Mikä muuttui?

Dallas Stars on ollut marraskuussa kuin uudelleensyntynyt. Juuri Edmonton Oilersin voittanut joukkue porskuttaa komealla 10-1-1-tilastolla viimeisestä kahdestatoista pelistä. Tuo samainen joukkue aloitti kautensa vähemmän mairittelevasti voittamalla vain yhden yhdeksästä ensimmäisestä pelistään.

Lokakuussa Starsilla ei pirteän Roope Hintzin ja luotettavan Miro Heiskasen lisäksi syytä hymyyn juuri ollut. Joukkue pelasi koko ajan kuin yhden maalin johtoa pelokkaasti puolustaen. Lisäksi osa pelaajista pelasi kuin toivoen päävalmentaja Jim Montgomerylle potkuja. Mikä siis nyt on toisin?

Epätoivon keskellä valmennus uskalsi muuttua

Starsin syksyä voi avata monella tavoin, mutta eräs suurimmista muutoksista on ollut valmennuksen kyky reagoida ongelmiin. Montgomery ymmärsi ongelmien kasautuvan ja katsoi peiliin.

Dallas Starsin päävalmentaja Jim Montgomery on saanut joukkueensa vaikean lokakuun jälkeen täyteen vauhtiin.
Kuva © Getty Images

Hän myönsi julkisesti joukkueen hyökkäyksen olevan tehoton, ja yksi syistä siihen oli hänen oma systeeminsä, joka kiekonhallinnan sijaan tuki liikaa aktiivisia kiekostaluopumisia. Tämän julkinen myöntäminen ei ole vähäinen asia, ja Montgomerylle on tästä nostettava hattua.

Montgomery otti samalla hetkeksi ylivoiman kokonaan vastuulleen ja aiemmin ylivoimasta vastuussa ollut Todd Nelson siirtyi tarkkailemaan otteluita osin katsomosta. 

Lisäksi Stars alkoi käyttää uusia täsmäaseitaan paremmin. Kautensa hitaasti aloittanut Joe Pavelski on vihdoin löytänyt itsensä, ja tästä iso kiitos kuuluu myös valmennukselle. Pavelski on täsmäase, joka oikein käytettynä on todella vaarallinen. Silti esimerkiksi lokakuussa ylivoimalla maalin edessä pelasi pääosin kapteeni Jamie Benn, vaikka kyseisellä paikalla pelaaminen oli vuosien ajan San Jose Sharksissa Pavelskin ominta alaa.

Pavelski on täsmäase, joka oikein käytettynä on todella vaarallinen. Silti esimerkiksi lokakuussa ylivoimalla maalin edessä pelasi pääosin kapteeni Jamie Benn

Pavelski ei ole nopea tai kookas, mutta hän tekee kentällä jatkuvasti paljon hyviä ratkaisuja, näkee kentän erinomaisesti ja ei ikinä luovuta. Onkin valmennuksen vastuulla antaa Pavelskille sopivat ketjukaverit, jotka ottavat hänen kyvyistään kaiken irti.

Toinen hyvä esimerkki on puolustuksen luottoratsu Esa Lindell. Oikein käytettynä hän on äärimmäisen arvokas, mutta lokakuu oli myös Lindellille hyvin vaikea. Marraskuussa suomalaispuolustajan rooli alkoi sen sijaan jälleen palata tutuille teille, ja Lindell onkin jälleen luotettavuuden perikuva.

Mainiosti puolustava ja alivoimalla erinomainen Lindell voi kellottaa paljonkin minuutteja, mutta hänen ensisijainen tehtävänsä ei ole luoda peliä. Sitä varten Starsilla on John Klingberg ja Heiskanen.

Stars alkoi vihdoin luottaa omiin lupauksiinsa

Eräs Starsin suurimpia ongelmia vuosikaudet on ollut tapa, jolla joukkue kehittää omia lupauksiaan. Joukkueen GM Jim Nill saapui Teksasiin Detroit Red Wingsin organisaatiosta, joka on tunnettu lupauksiensa ylimarinoimisesta.

Tämä ei silti toimi enää 2010-luvulla. Monet pelaajista ovat paljon valmiimpia parrasvaloihin jo nuorempana. Vielä lokakuussa näytti siltä, ettei Starsilla ollut luottoa kuin Heiskaseen ja Hintziin. Kaksikon ero muihin lupauksiin on se, että kumpikin oppi Liigassa ammattilaiseksi. Näin Stars ei ole missään vaiheessa ollut vastuussa tämän osa-alueen opettamisesta.

Lokakuussa joukkueen epätoivo kasvoi tasolle, jossa oli otettava riskejä. Joukkueen ikilupaus Denis Gurjanov alkoi saada vihdoin enemmän peliaikaa. Venäläishyökkääjä kiitti luottamuksesta ja on nyt Starsin vakiokalustoa. Moni joukkueen veteraaneista on hidas, ja Hintzin ohella myös Gurjanov tuo joukkueeseen nopeutta ja tehojensa myötä hyökkäykseen syvyyttä.

Denis Gurjanov on vihdoin lyönyt itsensä läpi ja on nyt iso osa Dallas Starsin hienoa marraskuuta.
Kuva © Getty Images

Myös erinomaista kautta pelaava Jason Dickinson on ollut pitkän linjan projekti. Kanadalaishyökkääjä sai alle kaksi vuotta sitten kuulla Texas Starsin valmennukselta, ettei hän ole NHL-tason pelaaja. Nyt tämä kaikki tuntuu hänen onnekseen hyvin kaukaiselta.

Jos kuohahtaa, se käsitellään

Montgomerylle on annettava myös paljon kiitosta kommunikaation laadusta. Kun Stars hävisi Winnipeg Jetsille jatkoajalla, päävalmentaja kritisoi avoimesti Tyler Seguinia ja Benniä. Tämä olisi voinut olla ongelmallista, sillä joukkueen presidentti Jim Lites teki saman noin vuosi sitten.

Siinä missä Lites ei ikinä vaivautunut puhumaan pelaajiensa kanssa kasvotusten, Montgomery toimi toisin. Hän pyysi molemmilta anteeksi kahden kesken ja vielä erikseen koko joukkueen edessä.

Tällä on merkitys. Siinä missä Benn oli vuosi sitten − syystä − loukaantunut, nyt oli kellossa aivan toinen ääni. Kumpikin pelaaja sanoi arvostavansa anteeksipyyntöä todeten kuitenkin samalla, ettei sille ole tarvetta. Kummankin on pystyttävä parempaan.

Vaikka kaksikko on kaukana valmiista, molemmat ovat myös tämän jälkeen parantaneet koko ajan. Kuten myös hitaasti aloittaneet Alexandr Radulov ja nyt loukkaantuneena oleva Klingberg.

Starsin omistaja Tom Gaglardi on valitettavasti erittäin kärsimätön ja haluaa menestyä nyt. Tämä tuskin ainakaan lisää Starsin työrauhaa, ja siksi joukkueen sisällä kaiken on toimittava hyvin. Muuten yli-innokas omistaja saattaa hyvinkin sotkeutua jälleen joukkueensa asioihin.

Tähdet voivat kaiken onnistuessa todella alkaa tuikkia

Vaikean lokakuun vuoksi Starsin etsikkoaika on nyt käytetty. Varaa epäonnistua ei enää juurikaan ole. Starsin ei voi realistisesti odottaa pelaavan koko loppukautta marraskuun tasolla, mutta ei sen myöskään tarvitse. Kunhan se ei vain enää palaa lokakuun tasolle. Silloin pudotuspeleihin ei ole asiaa.

Joukkueella on jo nyt paljon, mistä iloita. Viime kauden arvokkain asia, laadukas maalivahtipeli, on palaamassa tasolleen. Ben Bishop ei vielä ole ihan viime kauden tasolla, mutta numeroiden valossa suunta on lupaava. Yksi syy menestyä nyt on myös Bishopia kirittävä Anton Hudobin, joka pelaa sopimuksensa viimeistä kautta. Erinomaisesta venäläisestä tulee mahdollisesti Starsille kesällä liian kallis, ja siksi kaksikon otteista otettava kaikki irti nyt.

Eri pelipaikasta huolimatta Heiskaselle voi jo antaa hyvällä omallatunnolla nimen Mr. Fix it 2.0

Vaikka Starsin hyökkäys vielä hakee itseään, joukkueelle on samalla annettava kunniaa siitä, kuinka vahvasti se puolustaa. Periaatteessa Stars pelaa jo kuin pudotuspelijoukkue. Ongelmana on vain, että pitkän runkosarjan aikana tyyli on mahdollisesti liian kuluttava.

Mikäli joukkue löytää tasapainon maalinteon, laadukkaan puolustamisen ja hyvän maalivahtipelin välillä, sillä on avaimet menestyä. Stars ei tule voittamaan Läntistä konferenssia, mutta ei sen tarvitsekaan. Paikka pudotuspeleihin riittää.

On kieltämättä ongelmallista − vaikka suomalaisittain iloista kuultavaa −, että loukkaantuneena oleva Hintz johtaa edelleen Starsin maalipörssiä yhdeksällä osumalla, mutta viimeaikaisten otteiden perusteella tämäkin voi vielä muuttua.

Miro Heiskanen on vain parantanut viime kaudesta.
Kuva © Getty Images

Hintzin hienojen otteiden ohella suomalaisittain on myös kiinnostavaa huomata kuinka Heiskasesta on kovaa vauhtia tulossa jotain, mitä Jere Lehtinen oli Starsille vuosikaudet. Eri pelipaikasta huolimatta Heiskaselle voi jo antaa hyvällä omallatunnolla nimen Mr. Fix it 2.0.

Siinä missä Lehtisen pystyi laittamaan osaksi mitä vain ketjua ja hän kirjaimellisesti korjasi sen, tekee Heiskanen samaa Starsin puolustukselle. Viime kaudella Heiskanen piti Roman Polákia pinnalla, ja tällä kaudella Jamie Oleksiakin selvästi parantuneet otteet johtuvat hänen uudesta puolustajaparistaan.

Ideaalissa maailmassa Heiskanen pelaisi Klingbergin kanssa, mutta vasta 20-vuotias suomalaispuolustaja on niin hyvä, ettei maailman tarvitse olla ideaali. Heiskanen pistää muutkin ratkaisut toimimaan.

Starsilla on puolellaan myös yllättävä etu, sillä Dallas isännöi ensimmäistä kertaa talviklassikkoa ja Gaglardi ei halua sinne joukkuetta, jonka sisällä kuohuu. Se ei olisi taloudellisesti järkevää.

Juuri nyt siis ainoa asia, jolla on väliä, on voittaminen. Syynä voi olla mikä vain yllämainituista. Taikauskoisimmille jopa se, että Stars alkoi voittaa kautensa loukkaantuneena aloittaneen Correy Perryn saavuttua kokoonpanoon. 

Kunhan Stars keskittyy omaan peliinsä, kaikki on mahdollista ja joukkueella on eväät menestyä. Sen jokainen tiesi jo kesällä. Palasien oli vain loksahdeltava kohdilleen.

Starsilla on varaa vielä parantaa, mutta juuri nyt se pelaa kuin joukkue, joka uskoo itseensä. Oilersiakin vastaan se keskittyi koko pelin vain omaan tekemiseensä, ei ikinä luovuttanut ja lopulta palkitsi itsensä ottamalla jatkoajalla kaksi pistettä. Jos reseptistä tulee vakio, keväästä voi tulla kerrassaan erinomainen.

» Lähetä palautetta toimitukselle