Cole Caufield saattaa rikkoa Aleksandr Ovetškinin kisaennätyksen, mutta Kaapo Kakon haastajaksi hänestä ei ole

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Cole Caufieldin maalintekotaidot ovat aivan maailman eliittiä.
Kuva © Saimi Airaksinen
Pienikokoiset pelaajat ovat nostaneet profiiliaan NHL:ssä viime vuosina. Tämän kesän varaustilaisuudessa varattava Cole Caufield on yksi kyseisen kategorian mielenkiintoisimmista edustajista.

Yhteensä 62 pelattua ottelua Yhdysvaltain jääkiekkoliiton kehitysohjelman alaisuudessa, ja niissä peräti 70 tehtyä maalia - ensimmäisenä vuonna 1996 perustetun ohjelman historiassa.

Viidessä alle 18-vuotiaiden MM-kisojen ottelussa 12 tehtyä maalia, toiseksi eniten kisahistoriassa ja vain kahden maalin päässä Aleksandr Ovetškinin kisaennätyksestä.

Kaikille lienee selvää, että nyt puhutaan aivan huippuluokan maalintekijästä. Pelaajasta, jonka maalintekopotentiaalin voi huoletta nostaa samalle tasolle Patrik Laineen kanssa.

Silti häntä ei ole sijoitettu yhdelläkään tärkeimmistä NHL:n varaustilaisuutta ennakoivista listoista kymmenen kärkeen.

Asenneongelmista ei ole kyse. Cole Caufield, tammikuun toinen päivä 2001 syntynyt amerikkalaislaituri, on varustettu kovalla työmoraalilla joka pelaa varmasti tilanteet loppuun.

Luistelukaan ei varsinaisesti ole ongelma. Caufield ei ole dylanlarkin tai connormcdavid, mutta jalka liikkuu silti riittävän nopeasti päästäkseen maalipaikoille, mistä hänet yleensä helpoimmin löytääkin.

Tekijä, joka ensi kaudella Wisconsinin yliopistoa edustavaa Caufieldiä estää nousemasta aivan varaustilaisuuden kärkipaikoille on hänen kokonsa. 170 senttimetriä ja 74 kilogrammaa ovat mittoja, jotka vielä viime vuosikymmenellä olivat erittäin harvinaisia NHL:ssä.

Toki aina on ollut Theoren Fleuryn kaltaisia poikkeuksia, mutta he ovat aina olleet nimenomaan sitä: poikkeuksia

Caufieldin ja muiden lyhyiden pelaajien onneksi jääkiekko on kuitenkin muuttunut. Sekä Alex DeBrincat, 171 cm, että Cam Atkinson, 173 cm, iskivät päättyneellä runkosarjakaudella 41 maalia mieheen. 168-senttinen Rocco Grimaldi oli Predatorsin paras maalintekijä heidän lyhyeksi jääneellä pudotuspelitaipaleellaan. 171-senttisen Mats Zuccarellon taidot ovat kaikkien tiedossa.

Joka tapauksessa Caufield on yksi tämän varausikäluokan ehdottomasti mielenkiintoisimpia pelaajia. Hänen laukauksestaan voi puhua samassa lauseessa Laineen tai Ovetškinin kanssa ja hän lukee hyökkäyspäässä peliä aivan erinomaisesti.

Hän kuitenkin käyttää pelinlukutaitoaan pääasiassa vain maalintekoon. Toki Caufield osaa syöttääkin, mutta häntä ei missään tapauksessa voi luonnehtia pienimmässäkään määrin pelinrakentajaksi. Ajoittain näyttää, että Caufield ei edes halua pysyä kiekossa. Hän mieluummin antaa ketjukavereidensa, usein Jack Hughesin, pitää kiekkoa ja rakentaa peliä, ja hakeutuu itse vain optimaaliseen maalintekopaikkaan.

Caufield luo NHL-joukkueille juhannuksena pidettävään varaustilaisuuteen erittäin mielenkiintoisen ongelman. Caufield on erittäin pienikokoinen, pelaajana melko yksiulotteinen ja suurin osa hänen tekemästään tuloksesta on tullut huippuluokan sentterin, Hughesin tai Trevor Zegrasin, laidalla.

Hän on kiistatta yksi viime vuosien parhaista maalintekijälupauksista. Kuinka moni joukkue uskaltaa jättää tällaisen kortin katsomatta?

» Lähetä palautetta toimitukselle