Buffalo Sabres sarjataulukon kärkisijoilla ei ole sattumaa − "Tämä vuosi tuntuu erilaiselta kuin edelliset"

NHL / Artikkeli
Jeff Skinner on maalipörssin kärkisijoilla 18 maalilla.
Kuva © Getty Images
Buffalo Sabresin hiljattainen sarjajohto oli pitkäjänteisen työn tulosta, johon kuuluu kokoonpanon uudelleen rakennus, laadukkaampi toiminta kaukalon ulkopuolella ja tiivis joukkuehenki. Uudet pelaajat ovat tänä vuonna onnistuneet odotuksia paremmin.

Itäisen konferenssin kärkisijoilla keikkuva Buffalo Sabres venytti perättäisten otteluvoittojen määrän yhdeksään, kun Detroit Red Wings kaatui Detroitissa voittolaukauskilpailun jälkeen sunnuntain vastaisena yönä. Se on seuralle pisin voittoputki sitten kauden 2006-07, jolloin voittoputki venyi kymmeneen.

Joukkue on nyt saalistanut 24 ottelusta 34 pistettä ottelutilastolla 16-6-2 (voitot, tappiot, tappiot varsinaisen peliajan jälkeen).

Ennen kauden alkua moni asiantuntija (allekirjoittanut mukaan luettuna) veikkasi joukkueen taistelevan pudotuspelipaikasta, mutta jäävän ensimmäisten joukossa niistä ulos. Nykyinen tuloskunto on tullut monelle siis yllätyksenä varsinkin, kun huomioidaan surkea viime kausi.

GM Jason Botterillin tekemät hankinnat joukkueeseen ovat kuitenkin osoittautuneet nappihankinnoiksi, etunenässä maalivahti Carter Hutton, laituri Jeff Skinner ja tulokaspuolustaja Rasmus Dahlin. Myös kesällä 2017 seuraan tulleen valmentajan Phil Housleyn kädenjälki on nähtävissä joukkueessa entistä paremmin. Housleylla on nyt käsissään joukkue, jolla on selvä rakenne sekä kentällä että sen ulkopuolella.

Nälkäinen Jeff Skinner

Botterill hankki elokuussa Skinnerin Carolina Hurricanesista laitahyökkääjä Cliff Puta ja kolmea varausvuoroa vastaan, joista aikaisin on ensi vuoden toisen kierroksen varausvuoro. Skinner on todistanut maalintekotaitonsa urallaan, yltäen kolmesti yli 30 maalin. Tästä huolimatta kauppaa pidettiin pienenä riskinä Sabresin kannalta, koska Skinnerillä oli vain yksi vuosi pelaajasopimustaan jäljellä.

Tällä kaudella Skinner on muodostanut Jack Eichelin kanssa dynaamisen parin, joka on onnistunut kylvämään tuhoa vastustajan päässä, varsinkin ottelun ratkaisuhetkillä. Ketjun kolmas lenkki on vaihdellut Jason Pominvillen ja Sam Reinhartin välillä.

Skinner on tuonut Eichelin viereen kaivattua hyökkäyspään osaamista ja luistelunopeutta. Skinner onkin viimeistellyt jo 18 kertaa 24 ottelussa. Eichelin ja Skinnerin ollessa jäällä Sabres on hallinnut otteluita (Corsi 53,0 % viidellä viittä vastaan) ja muodostanut uskottavan pelotteen, johon vastustaja on joutunut reagoimaan peluutuksen kautta.

Skinnerin pelinälkää lisää se, että hänellä on sopimus loppumassa tähän kauteen. Hänen agenttinsa on huhuttu pyytäneen joukkueelta 9-9,5 miljoonan dollarin vuotuisia ansioita. Huhun päästi liikkeelle Jeremy White, joka on Buffalossa toimiva radiopersoona.

Sabres neuvottelee Skinnerin kanssa kauden aikana ja jos vuosiansiot asettuvat kahdeksan ja yhdeskän miljoonan dollarin välille, on pitkä jatkosopimus todennäköinen. Toisaalta mitä pidempään Skinner keikkuu maalintekijätilaston kärkipäässä, sitä houkuttelevammaksi pelaajan kannalta tulevan kesän vapaa agentti -status tulee.

Eheytynyt puolustus

Sabres on päästänyt tällä kaudella keskimäärin 2,75 maalia ottelua kohden, mikä on sarjassa viidenneksi vähiten. Viime kauden päättyessä Sabresin päästettyjen maalien keskiarvo oli 3,39, mikä oli sarjan kolmanneksi eniten, joten parannus puolustustyöskentelyssä tällä kaudella on ollut huomattava.

Parantuneeseen puolustuspelaamiseen on vaikuttanut Dahlinin värvääminen ja Zach Bogosianin tervehtyminen osaksi Sabresin runkopuolustusta. Dahlin kykenee avaamaan peliä ja pysymään kiekossa ahtaissakin tiloissa, mikä tehostaa hyökkäyksiin lähtöä. Myös Bogosianin fyysinen vahvuus ja kiekolliset taidot ovat sujuvoittaneet puolustuksen pelaamista, vaikka hän tekee silloin tällöin myös räikeitä virheitä.

Monissa pohjoisamerikkalaisissa mielipidekirjoituksissa Dahlin on noussut varovaisen alun jälkeen mukaan Calder-ehdokkaiden joukkoon. Hänen keskimääräinen peliaikansa on noussut 19 minuuttiin ja hän on iskenyt tällä kaudella kaksi maalia ja 13 pistettä. Dahlin on viime aikoina saanut enemmän vastuuta ylivoimalla, mikä on puolestaan vähentänyt Rasmus Ristolaisen ylivoimavastuuta.

Ristolainen pelaa edelleen yli 25 minuuttia ottelua kohden, mutta hän ei vaikuta kehittyneen pelaajana viime kaudesta. Suomalainen on Dahlinin tavoin kerännyt kaksi maalia ja 13 pistettä, mutta tehotilasto on kahdeksan pykälää miinuksella, mikä on voittavassa joukkueessa pelaavalle pakille heikko suoritus.

Sabresin puolustus on säästynyt tällä kaudella loukkaantumisilta. Tähän mennessä vain seitsemän pakkia on ollut pelaavassa kokoonpanossa, kun viime kaudella pakkeja nähtiin yhteensä jopa 13. Pakkiparien pysyminen vakaina on varmasti helpottanut kommunikaatiota ja tilanteiden ennakoimista pakkien välillä.

Myös maalivahdit Hutton ja ruotsalainen Linus Ullmark ovat esiintyneet edukseen. 32-vuotias Hutton pelaa tällä kaudella ensimmäistä vuottaan NHL-organisaatiossa ykkösmaalivahtina. Hän on aloittanut 17 ottelua ja ollut etenkin ottelujen loppuhetkillä varma. Hutton on kirjauttanut mukiinmenevän 91,9 torjuntaprosentin tältä kaudelta.

25-vuotias Ullmark on aloittanut kuusi ottelua ja torjunut odotuksiin nähden loistavasti kirjauttaen 92,6 torjuntaprosentin.

Määrätietoisempi joukkue

Ehkä suurin muutos ei ole ollut kuitenkaan kokoonpanoon liittyvät muutokset, vaan joukkuehengen muotoutuminen ja selkeiden tavoitteiden asettaminen päivittäisen tekemisen laadun suhteen.

GM Botterill totesi viime huhtikuussa kauden päättävässä lehdistötilaisuudessa, että ensi kautta varten joukkueen on parannettava rutiineja ja tapojaan liittyen harjoitteluun, harjoittelun intensiteettiin, huoltoon ja kommunikaatioon pelaajien ja valmennuksen välillä. Botterillin mukaan laadun parantuminen näiden seikkojen osalta tulisi näkymään myös kaukalon sisäpuolella tulevalla kaudella.

Näin on myös käynyt. Viime kaudella Sabresin peli mureni monesti takaiskujen myötä. Nyt viisikkopelaaminen näyttää paremmalta pelitilanteesta riippumatta. Reinhart kertoi NHL.comin haastattelussa muutoksesta pukukopin sisällä.

− Suuresta pelaajavaihtuvuudesta huolimatta tämä vuosi tuntuu erilaiselta kuin edelliset. Pelaajat tulevat nyt hyvin toimeen keskenään. Uskomme toisiimme. En näe, että hyvä joukkuehenki tulee muuttumaan lähiaikoina.

Samassa haastattelussa päävalmentaja Housley toteaa, että hyvä kesäharjoittelu ja edellisvuotta parempi harjoitusleiri ovat olleet Sabresin menestyksen takana.

− Meillä oli jo pelisysteemi ajettuna sisään, meidän piti vielä toteuttaa hyvä harjoitusleiri. Uskon, että laadukas harjoittelu on auttanut meitä nousemaan kauden aikana tappiotilanteista voittoihin. Pelaajat ovat suhtautuneet intensiivisempään harjoitteluun oikealla tavalla. Prosessi on kuitenkin vielä kesken ja meillä on paljon opittavaa.

On oletettavaa, että Sabresin pistesaalistus hieman laantuuu kauden edetessä, onhan esimerkiksi käynnissä olevasta voittoputkesta suurin osa syntynyt varsinaisen peliajan jälkeen. Yleinen mielipide on kuitenkin kääntynyt viimeisen kymmenen pelin aikana sen suhteen, yltääkö Sabres pudotuspeleihin tällä kaudella.

Kyllä yltää.

» Lähetä palautetta toimitukselle