Arvio: Johtava on tärkeä kirja suomalaisesta jääkiekkojournalismista, vaikka sisältääkin vääristelyä ja pahansuopaa ilkeilyä

LIIGA, MAAJOUKKUE / Artikkeli
Petteri Sihvosen jääkiekkosisältö on vahvaa.
Kuva © Audiomaa

Urheilulehden kolumnistina ja analyytikkona jääkiekkouransa jälkeen tunnetuksi tullut Petteri Sihvonen on saanut nimensä hänelle "johtavana analyytikkona" brändätystä lempinimestä "Johtava". 2000-luvun alkupuolella Sihvonen tuli, näki ja loi taustahahmojensa, erityisesti päätoimittaja Jukka Röngan, avustuksella uudenlaisen roolin jääkiekko- ja urheilujournalismiin. Ainutlaatuisen sellaisen.

Alkukesästä ilmestynyt Sihvosen itsensä kirjoittama ja lukema äänikirja Johtava (Audiomaa, 2022) lupaa kertoa kyseisen hahmon – tai itsensä esittämisen – tarinan. Lupauksen äänikirja lunastaa, joskin kirjoittajalleen tyypillisesti osittain kyseenalaisesti.

Sihvonen on ärsyttänyt lukemattomia henkilöitä niin pahasti, että vielä tänäkin päivänä hampaankoloja kaivellaan pitkin ja poikin urheilutapahtumien laitamia. Viimeksi tämän arvostelun kirjoittamista edeltäneenä päivänä kuulin erään eläkkeelle siirtyneen vaikutusvaltaisen laji-ihmisen kehuvan toista urheilutoimittajaa sillä, että tämä "kirjoittaa hyvin, eikä ole kuin Sihvonen".

Äänikirja käsittelee runsaasti myös tätä asetelmaa: Sihvosen Johtava-hahmon vihamiehiä, tukijoita ja kumppaneita. Niin, Johtava on ilman taustatarinaakin selkeästi hahmo, joka on muuta kuin Sihvonen siviilissä, muttei kuitenkaan täysin irrallinen luomus.

Piikikkäät vuodet ja ylilyönnit ovat tehneet tehtävänsä, vaikka Sihvosen nykyinen tyyli media-analyytikkona on paljon maltillisempi. Sihvonen työskentelee nykyään MTV Urheilulle ja Hämeen Sanomille.

Kirjasta löytyy lukuisia vahvuuksia, jotka jaksavat pitää mielenkiinnon yllä. Ja toisaalta on − täysin kirjoittajan ristiriitaista hahmoa kuvaten − kohtia, jotka jonkun olisi pitänyt ymmärtää pudottaa pois valmiista versiosta.

Vahvuudet pelissä − kuten yleensäkin

Äänikirjan vahvuuksia ovat kurkistukset eri aikakausien kulissien taakse sekä jäähalleilla että toimituksissa. Kuuntelijalle tulee selväksi, kuinka pelaaminen sekä valmentaminen ovat olleet rakentamassa niitä painopisteitä, joista Sihvonen Johtavana kirjoittaa. Ja samalla myös sitä, kuinka tämä arki on hänet tietyllä tapaa vieroittanut juuri koneen äärelle, pois päivittäisestä hallilla toimimisesta.

Kerrataanpa sisältönä myös paikoin mehukkaita paljastuksia esimerkiksi Sihvosesta Ylen kommentaattorina. Osa näistä voi olla kuuntelijoille entuudestaan tuttuja, mutta kyseessä on maukas ja kattava kertaus.

Vahvimmillaan Sihvonen on ollut ja on tässäkin kertoessaan jääkiekosta. Vaikka kärjistetysti ajateltuna hän on paasannut kohta 20 vuotta pelkästään Meidän Pelistä, on perusteltua kertoa sen sisällöstä ja vaiheista sekä perustella analyysin tärkeyttä.

Ja osittain positiivisena yllätyksenä kirja lopulta kokoaa tämän kaiken Johtavaa selittäväksi kokonaisuudeksi aavistuksen uusilla tavoilla. Eli lunastaa lupauksensa selittämällä, mistä hahmossa on kyse. Varjopuolena taas pilkahtelevat ne sävyt, jotka ovat osittain tarpeettomasti, osittain huomion kannalta vaadittuna osana pitäneet häntä pinnalla.

Oliko kirjalla kustannustoimittajaa?

Mukaan mahtuu kuitenkin joitain käsittämättömän ilkeitä henkilökohtaisuuksia, turhia juoruiluja sekä piikittelyä. Hupaisaa kyllä, Sihvonen ensin käyttää ison osan kirjansa alkupuolesta nöyrästi moisesta tyylistä irtisanoutumiseen. Ikään kuin päästää itse itsensä synneistä, kunnes seuraavassa luvussa lankeaa uudelleen.

Vastuuttomuus on jossain määrin tuttua hänen historiaansa tunteville, mutta päiväkirjamaisessakin tietokirjassa hyvin kyseenalaista. Virheistä onkin tullut raippaa.

Suuri risukasa on annettava myös sen kustannustoimittamisesta – jonka olemassaoloa ei äänipalvelujen tiedoissa mainita. Vähintäänkin vastuuttomat juorut olisi jonkun pitänyt ymmärtää karsia pois.

Lopussa valitaan uuteen lehteen toimitusta, nimetään suosikkipelaajia sekä kerrataan palkkahistoriaa. Sillä sisällöllä voisi periaatteessa olla lisäarvoa, mutta muoto on turhan hidasta ja täytemäistä. Iso kontrasti pitkään jouhevasti kulkeneelle sisällölle.

Johtavan merkitys jääkiekkojournalismille

Mitä äänikirja sitten kertoo jääkiekkojournalismista? Paljon, joskin osan kokonaisuutena rivien välistä. Vaikka tämäkään teos ei analysoi journalismia yhtä vahvasti kuin jääkiekkoa, eikä journalismi ole samalla oppikirjamaisella tavalla Sihvosen vahvuus kuten lajiosaaminen, on koko alan pöyhiminen tullut asiasisällön osalta tarpeeseen.

Johtavan eli Sihvosen merkitystä suomalaiselle urheilujournalismille ei voi kiistää. Hän on – kaikesta huolimatta – yksi merkittävimmistä toimittajista Suomen ylivoimaisesti seuratuimman urheilulajin kotimaisessa historiassa. Sihvonen loi 2000- ja 2010-luvuilla jääkiekkoanalyytikkona kokonaan uuden tavan keskustella jääkiekosta julkisesti. Sitä pelistä eksaktisti kirjoittamisen tapaa ei ennen häntä ollut. Merkitys on aivan kiistaton.

Jääkiekkosisällön kannalta on erikoista, ettei häntä ole valittu kertaakaan vuoden jääkiekkojournalistiksi, mutta poleeminen tyyli selittää sitä. Tyyli on jättänyt muille liikaa hampaankoloon, se koettelee journalististen hyveiden rajoja, eikä merkitystä uskalleta täten onnistumistenkaan osalta tunnustaa.

Sihvosen itsekorostus on osittain ollut keskittymistä vain omaan tapaan tehdä, mikä ei tietenkään kerro alasta likikään kaikkea. Siitä huolimatta Röngän johtamat Veikkaaja ja sitten Urheilulehti pöyhivät kaupallisella puolella paikoillaan polkenutta alaa ja niin sanottua tulosjournalismia (maalintekijöitä ja syöttäjiä luettelevaa raportointia) tavalla, joka ärsytti, mutta samalla pakotti muita uusiin ajatuksiin.

Äänikirjassa töin tuskin mainitaan maakuntalehtiä. Kun Sihvonen roimii jääkiekkojournalismia, hänen katseensa on valtakunnallinen. Siten myös rajoittunut.

Maan suosituinta keskustelufoorumia Jatkoajan keskustelupalstaa käsitellään Sihvosen kirjassa varsin pitkään ja kehuvasti tämän operoitua siellä edesmenneen isänsä kanssa. Jääkiekkojournalismia käsitellessään Sihvonen ohittaa suotta Jatkoajan verkkolehden, jonka olemassaolo on vaikuttanut merkittävästi siihen, millä tavalla ala kehittyi verkossa.

Kirjassansakaan Sihvonen ei pääse irti entisen työnantajansa Urheilulehden päähänpinttymäksi muodostuneesta Ilta-Sanomien nälvimisestä. Se voi hämmentää, mikäli äänikirjan kuulija ei ole tietoinen Sihvosen tästä historiasta. Nyt Sihvonen ruotii liiaksi henkilöihin keskittyen. Vaikka toimituksen johdolla on suurin vastuu kaikesta lehteen liittyvästä, olisi sisällössä etenkin lähivuosien osalta riittänyt paljon enemmän kritisoitavaa.

Yhdessä seikassa äänikirja osuu journalismianalyysissään suoraan maaliin. Toimitusten esimiehillä, tuottajilla ja päätoimittajilla on suurin vastuu sisällöistä ja niiden kehittämisestä. Mediatalojen kuihtuva rahallinen panostus jää äänikirjassa mainitsematta: missä uudeksi "Johtavaksi" voisi edes pyrkiä, kun rekrytoinnit urheilutoimituksiin ovat harvinaisuuksia?

Petteri Sihvosen äänikirja Johtava on kiinnostava katsaus kontekstissaan erittäin merkittävän journalismi-ilmiön historiaan sekä Meidän pelin historiaan ja siksi tärkeä julkaisu. Kaikkea sen sisältöä ei kuitenkaan tule uskoa.

Petteri Sihvonen − Johtava, 9 h 23 min. (Audiomaa 2022)

Kirjoittaja on toiminut Hämeen Sanomissa avustajana samanaikaisesti Petteri Sihvosen kanssa.

» Lähetä palautetta toimitukselle