Arto Laatikaisen tuhannen liigaottelun tarina kanssamatkaajien kertomana

LIIGA / Artikkeli
Arto Laatikainen on tuhannen liigaottelun veteraani. Pitkälle uralle mahtuu niin ylä- kuin alamäkiäkin. Neljän mestaruuden Laatikaisen uralla leimallista on ollut se, miten pohjalta on aina noustu takaisin huipulle.

Lujaa laatua: Lada

Arto Laatikainen on tuhannen liigaottelun veteraani. Pitkälle uralle mahtuu niin ylä- kuin alamäkiäkin. Neljän mestaruuden Laatikaisen uralla leimallista on ollut se, miten pohjalta on aina noustu takaisin huipulle.

Arto Laatikainen on pelaaja ja persoona, jonka tarvitsee pelata tuhat ottelua Liigassa päätyäkseen isoihin otsikoihin.

Tuhat ottelua 41-vuotias puolustaja saa täyteen 29. lokakuuta Lahdessa ottelussa Pelicans-HPK. Hän on vasta liigahistorian viides pelaaja, joka saavuttaa kyseisen rajapyykin.

Koska Laatikainen ei juuri koskaan ole itse äänessä ja esillä, on varsin sopivaa, että tälläkin kertaa annetaan puheenvuoro niille, joilla on takanaan yhteisiä kilometrejä "Ladan" kanssa.

Lauri Meriläinen

Teksti

Arto Laatikainen on ennen kaikkea espoolaisen jääkiekkoilun hiljainen keulakuva. Hän oli 2000-luvulla nostamassa Espoo Bluesia Liigan eliittiin.

Puolustajan liigaura alkoi 18-vuotiaana Espoossa kaudella 1998−1999. Aikakauden standardeilla verrattain pienikokoinen Laatikainen vakiinnutti paikkansa nopeasti Bluesin kokoonpanossa. Aikakauden kuvaan eivät kuuluneet nykyään jo Liigassa vakiokalustoon kuuluvat alaikäiset superjunnut.

− Silloin oli juniorina vaikea tulla liigaan. Kyllä hän aika nopeasti raivasi itselleen sen roolin. Hänestä kasvoi nopeasti huippu-urheilija, entinen pelikaveri Bluesista, Timo Hirvonen muistelee.

Uransa alkupuolella Laatikainen pääsi pelaamaan paljon Bluesin monivuotisen alakerran johtohahmon, tšekkipuolustaja Jiri Vykoukalin rinnalla.

− Hän oli todella hiljainen pelaaja, mutta alusta asti oli selvää, että hän on todella taitava, Vykoukal muistelee.

Vykoukal johti kopissa esimerkillään, ei niinkään puheillaan. Hän oli siis hyvin samanlainen johtajana kuin Laatikainen nykyään. Vykoukal oli myös aikakaudellaan tietynlainen edelläkävijä, mitä tulee urheilullisuuteen. Peliuransa jälkeen tšekki on luonut kotimaassaan uutta uraa itselleen urheilijoiden auttajana.

− Minulla oli jo Suomen vuosina henkilökohtainen valmentaja ja ravinto-ohjelma, mutta en puhunut niistä juurikaan. Se on hassua, koska nykyään toimin mentorina urheilijoille ja kerron heille näistä asioista, Vykoukal hymähtää.

Kuva © Tomi Hänninen

Laatikainen pelasi kaikkiaan kymmenen kautta putkeen Espoossa. Kaudella 2007−2008  Laatikainen takoi uransa ennätyspisteet 13+25 ja hänet palkittiin Pekka Rautakallio -palkinnolla sarjan parhaana puolustajana.

− Silloin hän löysi oman pelaamisensa ja nousi lopullisesti huipulle, Bluesin silloinen päävalmentaja Petri Matikainen kertoo.

Bluesin kausi huipentui Liiga-finaaleihin, missä Kärpät oli lopulta vahvempi voitoin 4−1 ja Laatikaisen kaulaan ripustettiin hopeamitali. Se oli espoolaisen miesten pääsarjakiekon historian ensimmäinen mitali.

− Hän ei koskaan halunnut, että häntä nostetaan jalustalle. Tosin minä nostin hänet pukukopissa monen monta kertaa jalustalle. Se oli tietyllä tapaa Ladan joukkue. Hän oli meidän tärkein pelaaja, Matikainen suitsuttaa.

Bluesin finaalikevään jälkeen Laatikainen suuntasi ainoalle ulkomaankomennukselleen: kolmeksi kaudeksi Ruotsiin. Heti ensimmäisellä Elitserien-kaudellaan Laatikainen voitti Färjestadissa mestaruuden. Laatikainen pelasi vielä toisen kauden Färjestadissa ja yhden Södertäljessä ennen kuin palasi Suomeen.

Tällä kertaa osoitteena oli Jyväskylä.

JYP oli Bluesin lailla noussut Liigan kärkikastiin. Se oli voittanut paria vuotta aiemmin historian ensimmäisen mestaruutensa ja sen jälkeen vielä pronssia. 2010-luvun jyväskyläläisen kiekkomenestyksen historiankirjoihin nimensä pääsi kirjoittamaan myös Laatikainen. Keväällä 2012 kaulassa killui kultamitali. Kauden 2011−2012 yleisin pakkipari Laatikaiselle oli isokokoinen Olli Malmivaara.

− Se oli hieno kausi. Siinä oli kaikkia vaiheita, kun alku oli vaikea, mutta hieno kasvutarina koko joukkueelta. Heti ensimmäisistä harjoitusotteluista alkoi natsata Ladan kanssa, Malmivaara muistelee.

− Hän ei ole ehkä suulain kaveri, mutta huolehti kaikista pelaajista ihan aidosti. Aina kun oli asiaa, hän oli äänessä. Häntä arvostettiin ja kunnioitettiin todella paljon.

Kuva © Jani Maukonen

Visiitti Jyväskylään jäi yhden menestyksekkään kauden mittaiseksi ja Laatikainen palasi Espooseen ja Bluesiin. Joukkuetta valmensi tällöin Lauri Marjamäki assistenttinaan Laatikaisen pelikaveri liigauran alkutaipaleelta: Timo Hirvonen.

Nyt Laatikainen oli jo yli kymmenen vuotta ammattilaisena pelannut veteraani ja pelipaidan rintamukseen ommeltiin kapteenin C-kirjain.

− Hän opetti omalla tekemisellään nuorempiaan. Hän noudatti arjessa niitä arvoja, mitä joukkueen kanssa oli sovittu. Se oli hänen tapansa johtaa joukkuetta, Hirvonen kuvailee.

Laatikaisen kausi Blues-kapteenina meni pilalle polvivamman vuoksi. Myös Bluesin kausi oli pannukakku. Edellisellä kaudella pronssia saavuttanut joukkue jäi pudotuspelien ulkopuolelle ollen lopulta sarjassa vasta sijalla 12. Seuraavalla kaudella myös Malmivaara liittyi Bluesiin ja joukkue eteni pudotuspeleihin.

− Pelasimme paljon pakkiparina myös Bluesissa. Siitä oli iso apu, että hän oli pelannut aiemminkin siellä, kun olin ensimmäistä kauttani Espoossa, Malmivaara kuvailee.

Laatikaisen operoitu polvi ei ollut vieläkään täydessä kunnossa ja 34-vuotiasta Ladaa oltiin jo liputtamassa ulos radalta. Uran jatkoa oli itseasiassa pohdittu jo Jyväskylässä.

− Jyväskylän aikana hänellä oli jo isoja ongelmia polvien kanssa eikä hän oikein silloinkaan tiennyt, miten ura jatkuu vai jatkuuko, Malmivaara paljastaa.

− Kaveri pelaa vieläkin, niin onhan se ihan huikea tarina. Kertoo ihmisestä, periksiantamattomuudesta ja määrätietoisuudesta aika paljon.

Kuva © Timo Savela

Syksyllä 2014 Laatikainen sai odottelun jälkeen viiden ottelun mittaisen sopimuksen TPS:ään, mutta se katsastus ei tuottanut jatkoa. Edessä oli jälleen tyhjäkäyntiä ilman sopimusta.

Lokakuussa puhelin pirisi. Ladassa olikin vielä leimaa jäljellä.

Puhelu Oulusta nosti Laatikaisen pois työttömien liigapelaajien ringistä. Ruotsalaispakki Adam Masuhrin loukkaantuminen oli Laatikaisen kannalta onnenpotku ja avasi paikan Kärppien pakistosta.

Kärpissä Laatikainen pelasi Ryan Glennin pakkiparina valtaosan kaudesta 2014−2015. Ja kuinka ollakaan, vaikeudet olivat muisto vain. Kone kehräsi ja Laatikainen juhli keväällä uransa toista suomenmestaruuttaan ollen näkyvässä roolissa Kärppien pudotuspelikeväänä.

− Mahtava tyyppi ja joukkuekaveri. Erittäin sulava ja taitava pelaaja. Hän suorastaan loisti ylivoimalla, nykyisin Puolassa pelaava Glenn muistelee yhteistä aikaa Kärpissä.

Sulavan syöttelyn seurauksena Laatikaiselle kirjattiin pudotuspeleissä tehopisteet 0+17, joka on samalla puolustajien syöttöpisteiden pudotuspeliennätys. Kauden päätteeksi Laatikainen pokkasi myös Liigan herrasmiespelaajalle jaettavan Raimo Kilpiö -palkinnon.

Seuraavalla kaudella Laatikainen saavutti Kärpissä pronssia, mutta sen jälkeen oli jälleen aika nostaa kytkintä ja vaihtaa maisemaa.

Kuva © Antti Romsi - http://www.romsi.net

Keväällä 2016 Espoon käräjäoikeus asetti Espoo Bluesin konkurssiin. Lada sen sijaan käänsi keulansa kohti Tamperetta ja Ilvestä. Nuoressa pakistossa tarjolla oli myös mentorin rooli.

Mentoroinnista pääsi nauttimaan Ilveksessä juuri Liigaan noussut, nykyisin Ässiä edustava Olli Vainio. Nuori puolustaja oli Laatikaisen Ilves-vuosina useimmin rinnalla pelannut pari.

Vaikka Laatikainen ei ole koskaan ollut pukukopin äänekkäin hahmo, sai Vainio konkaripakilta kullanarvoisia vinkkejä. Vainio kokee, että osa Laatikaisen rauhallisuudesta tarttui myös hänen omiin otteisiinsa ja nuoren pelaajan virheherkkyys pieneni.

− Muistan saaneeni häneltä sellaisia kokeneemman miehen neuvoja, miten tietyissä tilanteissa tulisi pelata. Miten peliä luetaan, siinähän hän on todella hyvä, Vainio muistelee.

− Välillä oli tilanteita, missä katsoin, että nyt hän on pulassa. Tuohon hän ei kerkeä. Aina hänellä oli jokin pieni kikka. Hän luki peliä ja sijoittui oikein. Aina hän taikoi itsensä voittajana ulos tilanteesta.

Kaksi kautta Tampereella olivat vaikeita. Terveyshuolien ja loukkaantumisten vuoksi kone yskähteli pahemman kerran. Kaikkiaan 87 ottelussa kertyivät tehopisteet 1+18. Sanonta "ei kautta ilman maalia" ei toteutunut Laatikaisen osalta jälkimmäisellä kaudella.

Kuva © Vesa Pöppönen www.facebook.com/VesaPhoto

Ladaa oltiin jälleen lyömässä paaliin. Mittarissa lukema 40 vuotta lähestyi ja vaikutti siltä, että kilometrit olivat tulleet täyteen. Ainakin Liigan osalta. Laatikainen kuunteli kroppaansa ja lepäsi kesän.

Vastoinkäymisistä huolimatta 38-vuotias puolustaja oli päättänyt jatkaa uraansa, mutta mielessä olivat Keski-Euroopan kaukalot.

Vaan jälleen löytyi yksi, jolle kokeneen pelurin palvelukset kelpasivat. Yksi puhelu muutti taas uran suunnan kohti kirkkainta kärkeä. HPK:n päävalmentaja Antti Pennaselta tulleen puhelun jälkeen Laatikainen reissasi Euroopan sijaan työmatkaa Espoosta Hämeenlinnaan.

− Meillä oli aika nuori pakisto silloin. Tarvitsimme kokemusta puolustukseen. Tiesin, että Ladalla oli ollut vaikeuksia Tampereella, mutta tiesin myös, että hän on todella älykäs pelaaja. Hän on ollut menestyneissä joukkueissa ja menestynyt itsekin. Ne olivat sellaisia asioita, miksi hänestä kiinnostuin, Pennanen kertaa taustaa.

Pennanen soitteli läpi Laatikaisen entisiä valmentajia ja kaikkialta tuli vastaan vihreää valoa.

− Pennanen soitti minulle silloin kesällä, että mitä olen mieltä Laatikaisesta. Pystyisikö se vielä? Sanoin, että jumaliste, nyt ota se! Menen takuuseen, että hän tulee olemaan huikea sulle, Matikainen muistelee.

Kuva © Jari Mäki-Kuutti

Laatikainen sopikin HPK:n pelisapluunaan kuin pyöreät lamput Ladan keulalle. Kopissa hän johti jälleen teoilla, ei korulauseilla ja motivaatiopuheilla.

− Jos treenit alkoivat yhdeksältä, oli Laatikainen ajanut Espoosta jo kahdeksaksi hallille ja alkanut jumpata, Pennanen kertoo.

Ja kuten lukija saattaa jo tässä kohtaa arvata, tarinan kaava oli jälleen sama. Karstat oli saatu pois koneesta ja heti ensimmäisellä kaudella uudessa joukkueessa oli tuloksena mestaruus.

Laatikaisen pakkiparina mestaruuskaudella 2018−2019 luuti HPK-kasvatti Petteri Nikkilä. Laatikainen pelasi yhteensä 55 runkosarjaottelua, Nikkilä 59. Pakkiparina kaksikko pelasi 46 ottelussa.

− Oli erittäin helppoa pelata. Aika samalla tavalla ajattelimme pelistä. Hän on pelitaitava pakki eikä hänellä ole koskaan kiire, nykyisin KooKoota edustava Nikkilä muistelee.

Tasaisesti aiempina vuosina kehittynyt Nikkilä nousi samalla Liigan eliittipuolustajien joukkoon. Laatikaisen rinnalla syntyivät myös toistaiseksi uran ennätyspisteet 4+38 ja seuraavalla kaudella Nikkilä debytoi maajoukkueessa.

− Jos annoin viivassa pakki-pakin, ei hänellä ollut heti kiire ampua siitä. Sen kiekon sai usein takaisinkin. Aika samalla tavalla ajattelimme pelistä, joten sekin varmasti auttoi minua kehittymään, Nikkilä pohtii.

Viime kaudella Laatikainen ehti jo asettua jääkiekkoilullisestikin kotikonnuilleen Espooseen ja Kiekko-Espoon Mestis-joukkueen riveihin, mutta vuodenvaihteen jälkeen Hämeenlinnassa kaivattiin konkaripakin apua kurssin kääntämiseksi. Nyt Laatikainen pelaa neljättä kauttaan HPK:ssa.

Kuva © Joonas Kämäräinen

Rauhallinen, tasainen, luotettava. Ne kuvaavat hänen entisten sekä nykyisten pelikavereiden ja valmentajien mukaan Laatikaista sekä kaukalossa että sen ulkopuolella. Yksi teema toistuu monien haastateltujen puheissa: hän osaa pelata. Kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta mitä se oikein tarkoittaa?

− Kannattaa katsoa, miten hän pelaa kiekottomana. Sekä hyökkäys- että puolustuspeliroolia. Jos mennään yksityiskohtiin, kannattaa seurata, miten hän pelaa pieniä pelejä pelin sisällä, esimerkiksi syöttämiseen liittyviä asioita, Pennanen analysoi.

Tilanteiden tunnistaminen on yksi Laatikaisen suurimmista vahvuuksista. Kiekollisena hän onnistuu löytämään vaivattoman oloisesti oikean ratkaisun ja peliä edistävän syötön. Laatikainen ei ole näyttävin tai säkenöivin kiekkotaituri, mutta yksi harvinainen pelillinen ominaisuus hänellä on. Laatikaisella on kyky pysäyttää aika.

− Kyllä se jostain kertoo, että hänellä ei ole kiire kauhean usein. Tai kiireessäkin hän pystyy pelaamaan rauhassa. Se on hämmästyttävää, miten hän siihen pystyy. Hän kuuluu pelaajiin, joita on nautinto katsoa. Se on kuin katsoisi musiikkiesitystä, missä esiintyjä on niin hyvä, ettei tarvitse olla yhtään huolissaan. Sitten vain uppoutuu tarinaan. Samaa on, kun katsoo Ladan pelaamista. Siinä on kiva olla valmentajana, Pennanen innostuu.

Laatikaisen nykyinen joukkuetoveri Antti Pihlström on pelannut puolustajan kanssa peräti neljässä eri joukkueessa. Yhteinen taival alkoi Espoosta. Seuraavaksi he istuivat samassa kopissa Färjestadissa. Sittemmin tiet kohtasivat Jyväskylässä ja nyt he molemmat edustavat HPK:ta.

Pihlströmin mukaan Laatikainen on pysynyt samanlaisena vuosien ajan, vaikka pelityylissä on tapahtunut pieniä muutoksia.

− Hän on oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Hän näkee tavallaan mitä tapahtuu jo etukäteen. Totta kai hän on vähän muuttunut iän myötä. Nykyään hän ei hyökkää enää niin paljon, nuorempanahan hän oli kova nousemaan hyökkäyksiin. Nyt on vähän puolustavampi rooli, Pihlström kuvailee.

Kuva © Jari Mäki-Kuutti

Tuhat ottelua Liigassa tarkoittaa myös sitä, ettei silloin ole voinut juuri pelata muissa sarjoissa. Kolmea Ruotsissa vietettyä kautta ja muutamaa lyhyttä Mestis-visiittiä lukuunottamatta Laatikainen on pelannut ainoastaan Liigassa. Ulkomaille lähtemiseen vaikuttavat tietysti aina myös pelaajan henkilökohtaiset mieltymykset, arvot ja elämäntilanne.

Laatikainen nousi nopeasti Bluesin liigamiehistöön ja pelasi läpi ikäkausimaajoukkueet ja junioreiden arvokisat. Aikuisten tasolla maajoukkueen ovet ovat kuitenkin vuosien 2006−2008 kolmea EHT-turnausta lukuunottamatta pysyneet kiinni.

Vaikka Laatikainen on aina ollut luistelijana taitava, ei häntä voi kuvailla nopeaksi tai räjähtäväksi. Myös pieni koko oli vielä 2000-luvullakin rasite paperilla.

− Se oli hänen parhaimpina vuosinaan ajatus, että puolustajan pitää olla iso tai sitten todella nopea. Hän oli tasaisen hyvä kaikessa, mutta hänellä ei ollut sellaista tiettyä osa-aluetta, jolla olisi erottunut, Hirvonen analysoi.

Hän on valmentajan ihannepelaaja. Tekee juuri sen mitä pyydetään, miten pyydetään eikä valita turhasta.

− Suomessa puhutaan paljon pelitavoista ja pelaamisesta, mutta pelaajien kyky kilpailla, sietää painetta ja kantaa itsensä urheilijana meinaa unohtua keskusteluissa, Pennanen toteaa.

Pelillisten taitojen lisäksi Laatikaisen henkinen kantti ja urheilullisuus ovat huippuluokkaa. Sekä Pennanen että Matikainen myös kehuvat Laatikaisen kipukynnystä. Kovien tällien jälkeen ja jopa vammojenkin vaivaamana hän on pystynyt pelaamaan, eikä se ole vaikuttanut hänen suorittamiseensa.

− Hänellä on äärimmäisen kova kipukynnys. Nykypäivänä se ehkä ole enää hyve, kun kukaan ei halua, että joku pelaisi kipeänä tai loukkaantuneena. Laatikainen oli välillä aivan rikkinäinen jätkä. Sitten teipattiin kasaan ja eikun takaisin lootaan. Se ei vaikuttanut hänen tekemiseensä, hän pystyy pelaamaan isossa stressissä pitkiä jaksoja illasta toiseen, Matikainen kehuu.

Kuva © Mikko Pylkkö mikko.pylkko@jatkoaika.com

Tuhat ottelua ei myöskään tule täyteen, jos fysiikka ei sellaista kestä. Vainiolle on monien muiden pelikavereiden tapaan jäänyt mieleen se, miten pieteetillä Laatikainen suhtautuu kehonhuoltoon. Hän on hallilla ensimmäisenä lämmittelemässä ja viimeisenä polkemassa kuntopyörää otteluiden jälkeen.

− Hän huoltaa kroppaansa todella paljon ja se on varmasti hänen pitkän uransa salaisuus. Sain siitä itsekin paljon oppia siitä, minkä verran töitä pitää sen eteen tehdä. Kun ikää tulee lisää, sen merkitys vain korostuu, Vainio kuvailee.

Nykyään pelaajat ovat paljon tietoisempia ravinnon, levon ja monipuolisen oheisharjoittelun merkityksestä. Laatikaista kaksi vuotta nuorempi Malmivaara pitää entistä pakkipariaan tietyllä tapaa edelläkävijänä, mitä urheilullisuuteen tulee suomalaisessa pääsarjajääkiekossa. 

− Muistan, kun itse liigauraani aloittelin, aika moni asia oli lapsenkengissä, kun vertaa liigaurani loppuun. Laatikainen on varmasti ollut ensimmäisiä, jotka ovat ymmärtäneet harjoittelun ja palautumisen aivan eri tavalla. Hän on jotenkin aina ollut asioista tietoinen. En tiedä, onko hän opiskellut niitä asioita vai onko hän vain niin fiksu tyyppi muuten, Malmivaara naurahtaa.

Liigassa päätuomarina toimivalla Mikko Kaukokarilla on pitkä yhteinen historia Laatikaisen kanssa.

− Olemme molemmat alunperin kotoisin Espoon Olarista ja asuimme aika lähekkäin, Kaukokari kertoo.

Molemmat pelasivat sekä jääkiekkoa että jalkapalloa yhdessä. Espoolaisen FC Hongan riveissä Laatikainen ei suinkaan ollut toppari tai edes laitapuolustaja, vaan nurmikentällä hänen pelipaikkansa oli entistä taaempana: tolppien välissä.

− Pelasimme kuusivuotiaasta asti samassa jalkapallojoukkueessa. Hän oli kova liimanäppi. Piti meidät monesti mukana pelissä. Hän oli rauhallinen ja antoi pitkiä avauksia, Kaukokari naurahtaa.

Jääkiekossa yhteinen taival alkoi C-juniorina. EJK:ta edustanut Laatikainen ja Jäähonkaa edustanut Kaukokari siirtyivät Kiekko-Espooseen.

Kuva © Jari Mäki-Kuutti

Myös keskushyökkääjä Kaukokari eteni nuorisomaajoukkueeseen ja pelasi yhdessä Laatikaisen kanssa vuoden 2000 nuorten MM-kisoissa Ruotsissa. Sittemmin urat etenivät eri suuntiin. Kaukokarista tuli lopulta päätuomari Liigaan.

− Jo C-junioreissa oli selvää, että Laatikainen oli poikkeuslahjakkuus omassa ikäluokassaan. Hän otti selkeän harppauksen meihin muihin verrattuna ja minä tulin oman ikäluokkani mukana. Kohtasimme samassa joukkueessa jälleen SM-liigassa.

− Itselläni ei ihan paukut riittäneet vakinaiseen liigapaikkaan ja lähdin pelaamaan Mestistä. Oma urani päättyi noin 25-vuotiaana. Sen jälkeen olen ainakin toisella silmällä seurannut, miten Lada etenee omaa uraansa, Kaukokari kertoo.

Vaikka Kaukokari ja Laatikainen ovat tunteneet toisensa lapsuudesta asti, ei yhteydenpitoa kaukalon ulkopuolella ole Kaukokarin mukaan ollut vuosiin.

− Totta kai aina peleissä moikataan ennen ottelua. Se on itseäni naurattanut, että vaikka ollaan pienestä asti tunnettu, on Lada niin ammattimainen tekijä, ettei siellä paljon pelin aikana jutella ja katseita vaihdeta. Hän keskittyy niin täysin siihen pelaamiseen, ettei voi kuin ihailla.

Tuomarin näkövinkkelistä Laatikaista seuraava Kaukokari kuvailee puolustajaa hyvin samaan tapaan kuin kanssapelaajat ja valmentajat.

− Sellainen sanonta kuin vähemmän on enemmän pätee häneen. Hän on täysin neutraali. Tunneskaala on aivan minimaalinen. En muista, että hän olisi minun otteluissa näyttänyt tunteitaan. Se on ihan sama onko kyseessä liigafinaali vai tiistain runkosarjaottelu, hän on ihan samanlainen. Molemmista on kokemusta hänen kanssaan. Se on stabiili tuote, minkä häneltä saa, Kaukokari kuvailee.

Kuva © Joonas Kämäräinen

Laatikaisen merkitys espoolaiselle jääkiekolle on valtava, vaikka siitä ei ole koskaan isoja otsikoita revitty. Kymmenen ensimmäisen liigakautensa aikana Laatikainen oli mukana nostamassa Bluesia Liigan huipulle. Hän oli joukkueen johtava pelaaja seurahistorian ensimmäisen mitalin saavuttaneessa joukkueessa.

Peliäly, taito pysäyttää aika ja kyky nähdä tulevaisuuteen ovat vahvuuksia, joilla ura voi vielä jatkua tämänkin kauden jälkeen. Vaikka HPK:n syksy ei ole ollut helpoimmasta päästä, se ei ole Laatikaisen panoksesta jäänyt kiinni.

− Toivottavasti hän jatkaa vielä pitkään. Ehkä hänestä tulee Suomen Jaromir Jagr! Jos hän on edelleen yhtä hyvä luistelija kuin silloin, voi hän pelata vielä kuusi-seitsemän vuotta, Vykoukal naurahtaa.

Blues on jäädyttänyt kolme pelinumeroa: Timo Hirvosen #33, Jere Lehtisen #10 ja Päivi Virran #33. Vastaava kunnianosoitus Laatikaiselle olisi ainakin Hirvosen mukaan paikallaan, kunhan siis puolustaja joskus vain malttaa lopettaa uransa.

− Kyllä hän on ehdottomasti sen ansainnut, hän on ollut niin arvokas espoolaisessa jääkiekossa, Hirvonen lausuu.

» Lähetä palautetta toimitukselle