Analyytikon aamukahvit: Miksi Lukko on niin hyvä?

LIIGA / Artikkeli
Lukon kannattajilla tulee olemaan vielä monta syytä juhlaan.
Kuva © Timo Savela

Lukko antoi perjantaina myrskyvaroituksen tulevasta kaatamalla Tampereen Tapparan kotiyleisön edessä murskalukemin 7–2. Heti seuraavana päivänä raumalaiset kokivat 2–4-tappion TPS:lle Turussa. Tulos oli tiukka, ja ottelun syövereissä Lukko oli erittäin vahva hunajajoukkuetta vastaan.

Lukon kaksi ensimmäistä ottelua antavat viitteitä siitä, että joukkue on kovassa iskussa, mutta parannettavaakin on. Miksi näin?

Hyvää: Pelaajien sitoutuneisuus on omaa luokkaansa

Mistään joukkueen eteen tehtävästä työstä ei pinnata, vaikka välillä rapatessa roiskuu. 

Lukon vauhdintäyteinen pelaaminen näyttää ajoittain jopa uhkarohkealta hurlumheiltä. Todellisuudessa vauhti on olennainen osa joukkueen pelitapaa. Vastustajan avauspeli tehdään vaikeaksi voimakkaalla kahden tai jopa kolmen miehen karvauksella, kulmavääntöjä voitetaan hampaat irvessä taistellen ja kiekonmenetykset paikataan polkemalla omia kohti vähintään yhtä kovaa kuin hyökkäyssuuntaan.

Aggressiivisuus ja vauhti ovat Lukon tapa kaapata kiekonhallinta ja pelin rytmitys omiin käsiin. Lähtökohta tähän on erinomainen, sillä Lukolla on käytössään yksi vahvajalkaisimmista pelaajanipuista Liigassa. Ja siitäkös Pekka Virran kiekonhallintaan perustuva pelitapa tykkää. 

Huonoa: Aggressiivisuus läikkyy välillä yli ja peli muuttuu puskemiseksi

Kauden ensimmäisissä otteluissa Lukon pelaamisessa näkyi vielä yllättävän paljon anarkismia, mikä on vaara vauhtiin perustuvalle pelaamiselle.

Yksittäisten pelaajien puskemiset johtavat helposti tilanteeseen, jossa viisikko ei ole riittävän yhtenäinen lähdettäessä puolustamaan omaa aluetta. Aleksi Saarelan kaltaisen hyökkääjän kolmesta taklauksesta hyökkäyspäässä ei juuri ole hyötyä, jos omissa pelaajalla ei riitä virtaa pitämään omaa miestä.

Kehitettävää Lukolla on vielä siinä, miten yksilöiden vauhdikas poljenta sovitetaan eheään viisikkopeliin, jossa merkkaukset pitävät. Virralla on tähän liittyen varmasti jo paikkaussarja rakentumassa.

Hyvää: Lukolta löytyy jokaisesta puolustajaparista vähintään yksi vahva kiekollinen puolustaja

Ville Heinolan, Lukas Klokin, Vili Saarijärven kaltaiset pelaajat ovat elinehto Lukon vauhdille, kiekonhallinnalle ja nopealle pelin kääntämiselle.

Lukkopakit eivät turhaan kiekosta luovu, mutta heti kun on tilanne kääntää vauhdilla, lätty lentää kohti vapaata hyökkääjää.

Kaiken lisäksi Lukon puolustajat ovat hanakasti mukana tukemassa hyökkäyksiä. Siniviivalla kiekkoa ei roiskita kulmiin, vaan pelivälinettä hallitsemalla lukkopakit pyrkivät rakentamaan joukkueelleen uutta hallintaa.

Puolustajien aktiivista osallistumista hyökkäyspeliin on voinut todistaa molemmissa Lukon kuluvan kauden otteluissa. Joukkueen myllyttäessä pitkää hyökkäystä ja hyökkääjien syöttöpaikkojen tai pelisuuntien sulkeutuessa, Lukon puolustajat onnistuvat rakentamaan tilaa hyökkäyspäähän omalla sijoittumisellaan. Jos kulmassa tulee ahdasta, löytyvät lukkopakit nopeasti viivasta ja edellytykset hyökkäyksen jatkumiselle ovat jälleen olemassa.

Huonoa: Merkkausvirheet

Lukon viisikolle on melko ominaista hyöriä ja pyöriä, kiertää ja vääntää. Pelitapa ei ole helpoin, ja välillä omat miehet hukkuvat. Joskus into pelin kääntämiseen on niin kova, ettei ihan jokaista vastustajaa ehditä ottamaan huomioon.

Ensimmäisissä otteluissa kiekkoja on lipunut niin puolustajien kuin hyökkääjien välistä ja lopputuloksena on nähty takaiskumaaleja tai vähintään vaarallisia tilanteita.

Hyvää: Detaljit ovat kunnossa

Kausi on vasta alkanut, mutta siitä huolimatta Virta on saanut joukkueessaan ison kasan yksityiskohtia kuntoon.

Silmiinpistävää on, että Lukon pelaajat ovat aina valmiita osallistumaan peliin. Pelaajien mailojen asennot, lähtöjen ajoitukset ja kropan suunnat mahdollistavat vauhdin ja kiekonhallinnan. Nämä pienet asiat oikein tekemällä Lukko onnistuu käyttämään kentän leveyttä erinomaisesti hyödykseen ja rakentamaan pitkiä pyörityksiä vastustajan päähän. Ja se synnyttää useimmiten vain hyviä asioita.

» Lähetä palautetta toimitukselle