Suomi nappasi voiton Kazakstanista, mutta hurraa-huutoihin tai torin varaamiseen ei ole vielä aihetta.

Nuoret Leijonat näyttäisi kaatuvan samaan, isoon pelilliseen kompastuskiveen kuin vuosi sitten. Suomen puolustajat kuskaavat kiekkoa 30 metriä ja lyövät sen tämän jälkeen päätyyn.

Yhteispeli on hidasta, eikä viisikon vauhti kiihdy keskialueella. Kiekkoa pitäisi pystyä liikuttamaan syöttämällä nopeammin ja terävämmin.

Suomen pelinopeus oli Kazakstania vastaan yksinkertaisesti hämmentävän kehno. Suomen puolustajilla on liikaa vapauksia ja liian löyhä ohjenuora, jonka varassa peliä pelataan. Liiallinen vapaus johtaa usein, kuten tässäkin tapauksessa, siihen, että puolustajat tykkäävät nostaa kiekkoa itse jalalla omasta päädystä punaviivalle asti, etenkin jos vastustaja tarjoaa siihen vetäytyvällä trapilla mahdollisuuden.

Suomen päävalmentaja Jussi Ahokas on korjannut viime kisoista pelin rytmittämiseen liittyvät ongelmat. Nyt Suomi rytmittää pääsääntöisesti mallikkaasti, pelin vaatimalla tavalla. Rytmittämistä Ahokas on nostanut esiin lukuisia kertoja haastatteluissa.

Puolustajien kiekolliseen pelaamiseen Ahokas reagoi sekavan avauserän jälkeen. Peli parani, kun puolustajat liikuttivat kiekkoa nopeammin syöttämällä.

– Avauserä mentiin vähän keskialue kävellen yli. Silloin peli ei näytä hyvältä. Peli parani koko ajan, Ahokas vakuutteli.

Edessä oli seuraava ongelma: Suomen pelin rakenteissa on niin vähän toisteisuutta, että syöttölinjat olivat kadoksissa. Eikä niitä löytynyt.

Kiekkoja jäi matkalle jopa kovempaa tahtia kuin eilisessä Ruotsi-pelissä. Ja vastassa oli nyt tosiaan Kazakstan.

Suomen hyökkäyksien rakenne näyttää siltä kuin niitä ei olisi viisikkoina harjoiteltu lähes ollenkaan. Kazakstania vastaan syötöt tulivat eteen, taakse tai muuten vain hankalaan paikkaan, jolloin peli hidastui. 

Kiekko jäi Suomella keskialueelle peräti 16 kertaa, mikä on yksinkertaisesti liikaa Kazakstanin tasoista joukkuetta vastaan.

Tilastoitu Suomen siniviivojen ylitykset Kazakstania vastaan.

Ykkösketjun peli tukossa

Toisaalta on todettava, että Suomi oli täysin dominoiva joukkue Kazakstania vastaan. Ja niin sen pitikin. Sympaattinen kiekkolilliputti pysyi pelissä jokseenkin mukana maalivahtinsa häikäisevillä torjunnoilla.

Aavistuksen paremmalla viimeistelyllä tai huonommalla vastustajan maalivahdilla Suomi olisi täräyttänyt kymmenkunta maalia.

Se ei kuitenkaan poista sitä tosiseikkaa, että Suomen pelaamisessa on edelleen kammottavia aukkoja, jotka kostautuvat viimeistään puolivälierissä. Se näkyy myös Suomen kärkiketjujen ja -pelaajien otteissa.

Ahokas oli kuitenkin pääsääntöisesti tyytyväinen joukkueensa peliin.

– Turha tässä on tehdä mitään tragediaa. 5–0-voitto ja siitä on hyvä jatkaa eteenpäin, hän sanoi.

Suomen oletettujen tehomiesten pelaaminen sakkaa. Aleksi Heponiemi, Rasmus Kupari, Eeli Tolvanen ja kumppanit ovat vaeltaneet tuloksellisesti varjojen mailla.

Tolvasen turnaus näyttäisi olevan toisinto viime vuodelta. Kazakstan-pelissä maalivahti Demid Jeremejev otti Tolvasen takataskuunsa. Tolvasen turnaus näyttäisi seuraavan vuodentakaista, jolloin hän pääsi maalin makuun vasta alkulohkon viimeisessä pelissä.

Nyt Tolvanen on kahden pelin jälkeen tehopisteittä. Yritystä on toki, sillä Kazakstania vastaan hän laukoi viidesti maalia kohti.

Myöskään ketjukoostumukset eivät ole vakuuttaneet. Tolvanen, Kupari ja Heponiemi eivät ole saaneet yhteispeliään rullaamaan. Kolme vahvaa kiekollista pelaajaa samassa ketjussa ei ole tuonut tulosta.

Ahokas nosti esiin sen, että kolmikko loi tukun hyviä maalipaikkoja.

– Kyllä Kuparin ketjulla oli sellainen sanotaan 9–10 huippupaikkaa tässä pelissä. Jos niistä olisi kolme tai neljä tehty, te kyselisitte eri asioita.

– Eelillä oli varmaan kuusi avopaikkaa, hän sanoi.

Samalla, kun Tolvaset ja kumppanit miettivät, kuinka saada homma toimimaan, alemmat ketjut loistavat. Se on osoitus siitä, että joukkueen kollektiivi ei toimi. Kärkiketjut joutuvat pakottamaan peliään, ja se näkyy tuskaisuutena maalipaikkojen luomisessa ja niiden hyödyntämisessä.

Kun joukkueen yhteispelaaminen sakkaa, duunariketjujen on helpompi erottua edukseen. He voivat luottaa omaan simppeliin peliinsä ja kovaan työntekoon.

Päävalmentaja Ahokkaalla on melkoinen savotta edelleen edessään. Toki se, että Suomen valmennus pystyi kesken pelin reagoimaan puolustajien pelaamiseen, antaa hyviä viitteitä.