Analyysi: TPS lähtee kirkastamaan mitalia juhlakaudella – sanooko kolmas kerta toden?

LIIGA / Artikkeli
Runkosarjassa 21 maalia tehneeltä Mikael Pyyhtiältä odotetaan tehoja myös tulevalla kaudella.
Kuva © Tiia Mahkonen
Satavuotista historiaansa tulevalla kaudella juhlistava TPS on noussut taas yhdeksi suurista Liigassa, ja Turussa odotetaan jälleen pitkää kevättä. Huomionarvoista on myös se, että sotakirveet on haudattu ja Lauri Korpikoski tekee paluun TPS-paitaan.

Jussi Ahokas johdatti viime kauden päätteeksi turkulaisryhmän hienosti hopealle. Kauden alkaessa joukkue oli kokenut suuria muutoksia ja Raimo Helmisen edeltävän kauden hopea asetti odotukset korkealla. Valmentaja sai kuitenkin omien kasvattien johdolla tehtyä ryhmästä tiukasti puolustavan voittavan joukkueen.

Kokonaisuutena kahden viime kauden osalta positiivista on ollut se, että turkulaisia pudotuspeleissä aiemmin karttanut menestys on vihdoin palannut, ja joukkue on onnistunut kääntämään tiukkoja ottelusarjoja itselleen.

Juhlavuoteensa valmistautuva TPS on jälleen kokenut suuria muutoksia. Useat TPS:n kärkinimet suuntasivat Pohjois-Amerikkaan tai muualle Eurooppaan. Tilalle on tullut uutta nuorta voimaa ja potentiaalisia ulkomaalaispelureita.

Ahokkaalla onkin jälleen paikka muovata muukalaislegioonasta voittava joukkue.

TPS:n pelaajakartta

VLH

Pavol Skalický
Jonne Tammela
Lauri Korpikoski
Anthony Rech
Viljami Marjala

KH

Arttu Ilomäki
Aarne Intonen
Juhani Jasu
Vili Munkki
Aaron Hakala
Kasper Koskinen

OLH

Mikael Pyyhtiä
Scott Kosmachuk
Tyler Steenbergen
Topias Haapanen
Kalle Väisänen

P

Teemu Kivihalme
Aleksi Anttalainen
Ruben Rafkin
Niklas Arell
Roni Allén
Antti Tuomisto
Aron Kiviharju
Jimi Suomi
Valtteri Pulli
Eemeli Saari
Sisu-Petteri Lehtonen

MV

Lassi Lehtinen
Eetu Anttila

Valmentaja

Jussi Ahokas

Hyökkäystä varjostaa keskikaistan kapeus

Yksi isoimmista muutoksista hyökkäyksen osalta on Juuso Pärssisen ja Markus Nurmen siirtyminen Pohjois-Amerikkaan. Lähtijöiden listalla ovat myös etenkin pudotuspeleissä edukseen esiintyneet Eetu Liukas ja Jack Rodewald. Lisäksi Juraj Slafkovský solmi Montreal Canadiensin kanssa kolmen vuoden tulokassopimuksen.

TPS:n keskushyökkääjistä suurin odotusarvo kohdistuu Arttu Ilomäkeen, jonka TPS kaappasi Raumalta jo hyvissä ajoin viime keväänä. Tarjolla on vastuuta, sillä Pärssisen lähdön myötä kokoonpanoon jäi ykkössentterin mentävä aukko. MM-kullan ja Suomen mestaruuden voittanut tamperelainen tuo myös kokemusta joukkueeseen.

Ilomäen vanavedessä mustavalkoisten keskikaista on kuitenkin suhteellisen kevyt. Selkeästi puolustavampaa roolia pelaavan Juhani Jasun lisäksi keskushyökkääjän paikalle on tarjolla vasta pelaavassa kokoonpanossa paikkansa vakiinnuttanut Aarne Intonen ja alkavalla kaudella ensimmäiset piirtonsa Liiga-jäillä ottava Vili Munkki.

Näistä Intonen on toki lahjakas pelaaja hyökkäyssuuntaan, mutta etenkin kauden edetessä TPS:n tulosyksikkö tarvitsisi toisen kokeneemman sentterin Ilomäen tueksi.

Harjoitusotteluissa keskushyökkääjänä ovat myös pelanneet Kanadan juniorisarjassa kaksi edelliskautta kiekkoillut 19-vuotias Viljami Marjala ja Kärppien U20-joukkueesta Turkuun siirtynyt 18-vuotias Aaron Hakala.

Laitahyökkääjien osalta Mikael Pyyhtiä on yksi niistä pelaajista, joilla ulosmitattavaa potentiaalia on vielä reilusti. Menneellä kaudella läpimurtonsa Liigassa tehnyt 20-vuotias turkulainen solmi keväällä Columbus Blue Jacketsin kanssa NHL-sopimuksen, mutta pelaa tulevan kauden TPS:n riveissä lainalla.

Rikkonaisen viime kauden pelannut Jonne Tammela esitti paikoin lupaavia otteita, ja kunnossa pysyessään hänellä on mahdollisuus lunastaa paikka ylempien ketjujen laitahyökkääjänä. Peliaikaa kärkiketjuista kyttää myös kevään pudotuspeleissä otteitaan parantanut kanadalainen Tyler Steenbergen.

Tulivoimaa joukkueeseen on haettu Lukosta siirtyneellä Pavol Skalickýlla, jolla on taitojensa puolesta eväät olla yksi sarjan parhaista maalintekijöistä. Kertaalleen 20 maalin rajapyykin Liigassa saavuttaneelta laitahyökkäjältä odotetaan varmasti tulosta myös useasti viime kaudella takunneella ylivoimalla.

Kilpailua mustavalkoisten laidoille tuovat Saksan DEL:issä viime vuodet kiekkoillut Ranskan maajoukkuepelaaja Anthony Rech ja monikansallisesta ICEHL:stä Turkuun saapunut Scott Kosmachuk.

Näistä etenkin Kosmachuk on sikäli mielenkiintoinen pelaaja, että kanadalainen on tehnyt kahdella edelliskaudella ICEHL:ssä yhteensä 45 maalia. Rechin ja Kosmachukin todellinen taso ja sopeutuminen kotimaiseen pelityyliin mitataan kuitenkin vasta runkosarjan alkaessa.

Haasteiden sävyttämän ja osin lainalla vietetyn viime kauden jälkeen TPS:n riveihin paluun tekevä Lauri Korpikoski on harjoitusotteluissa muodostanut joukkueen nelosketjun yhdessä Jasun ja Topias Haapasen kanssa. Koostumus on vaikuttanut toimivalta, ja erityisesti Korpikosken pelaaminen on ollut raikkaan oloista. Miehestä olisi varmasti hyötyä myös ylemmissä ketjuissa, mikäli peli jatkuu nähdyn kaltaisena.

Tulosyksikön takaa peliaikaa hakevat todennäköisesti myös Kalle Väisänen ja Kasper Koskinen. Molemmat pelasivat ensimmäiset ottelunsa Liigassa viime kaudella.

Kokonaisuutena TPS:n hyökkäyskalusto ei ole nimekkäimmästä päästä, mutta uusien hankintojen ja Korpikosken paluun myötä mustavalkoisten hyökkäyksessä on edelleen potentiaalia, joskin sentteriosasto tuntuu kapealta.

Joukkue on pelannut vasta muutaman täysimittaisen harjoitusottelun, mutta palapeli hyökkäyksen suhteen vaikuttaa olevan olosuhteisiin nähden hyvin kasassa. Viime kaudella kompastuskivenä olleessa ylivoimassa on myös nähty lisää juonikkuutta.

Arttu Ilomäki hankittiin joukkueeseen ykkössentteriksi. Hänen takanaan sentteriosasto on laiha, joten jokaisen pelaajan on kannettava vastuunsa.
Kuva © Tiia Mahkonen

TPS:n pakistossa useita erittäin mielenkiintoisia tulevaisuuden nimiä

Tulevan kauden TPS-pakistossa nuoret pelaajat saavat jälleen runsaasti vastuuta ja useamman pelaajan odotetaan tekevän läpimurtonsa Liigassa. Mielenkiintoisimpana nimenä voidaan pitää vasta 16-vuotiasta Aron Kiviharjua.

Moni odottaa jo tällä kaudella Kiviharjun vakiinnuttavan paikkansa miesten tasolla. Todella taitava luistelija on kuitenkin vasta 16-vuotias, joten aikaa lopulliseen läpimurtoon on vielä. Nähtäväksi jää, minkä verran peliaikaa hän saa miesten sarjassa.

Viime kauden joukkueesta turkulaiset menettivät kokeneen Ville Lajusen ja Elmeri Erosen sekä kiekollisesti erittäin taitavan Emil Viron. Uusina pelaajina mukaan liittyivät Pohjois-Amerikassa viime kausina pelanneet Teemu Kivihalme ja Antti Tuomisto, minkä lisäksi omasta organisaatiosta useampi pelaaja havittelee paikkaa Liigassa.

Kivihalmetta voidaan pitää uusista pelaajista kovimpana kiinnityksenä. Taitavan ja älykkään pelaajan läpimurto NHL:ään jäi tekemättä, mutta edellisellä Suomen visiitillään hän kuului ehdottomasti Liigan kärkipuolustajiin. Kärpissä tilastoihin merkittiin tuolloin jälkimmäisellä kaudella runkosarjassa 30 pistettä (9+21).

Viime kauden jatkajista tärkeisiin kiinnityksiin kuuluu kokenut Niklas Arell. Puolustuksellisesti luotettava pelaaja on osoittanut uransa aikana olevansa myös hyvä kahden suunnan puolustaja, vaikkei pistesarakkeissa loistakaan. Hän tuo joukkueeseen kokemuksen tuomaa varmuutta etenkin pelatessaan nuorten kiekollisten pakkien parina.

Aleksi Anttalaisen ura on ollut nousujohteinen sen jälkeen, kun hän saapui takaisin Turkuun kaudeksi 2019–2020. Viime kaudella Anttalainen loukkaantui pahasti ja pelasi vain 12 ottelua, mutta ehjän harjoituskauden jälkeen pelaaja on jälleen valmis pelaamaan isoja minuutteja turkulaisten takalinjoilla.

Kokemuksen karttuessa puolusta ja on edelleen kova taklaaja, mutta nykyään mukana on malttia. Enää hän ei aja kaikkia taklauksia loppuun, jolloin tuloksena saattaisi olla hänen itsensä pelaaminen ulos tilanteesta.

Uusista nimistä isot odotukset on myös Pohjois-Amerikan yliopistosarjasta saapuvalla Tuomistolla. Iso kokoinen Tuomisto on hyvä kiekollinen pelaaja, jonka laukaus on erittäin tulinen. Joukkueelta on puuttunut siniviivapelote viime kausina, ja Tuomisto saattaa hyvinkin täyttää paikan.

Kolmannen kautensa Liigassa aloittavalta Ruben Rafkinilta odotetaan jälleen tason nostoa ja lopullista läpimurtoa huippupelaajaksi ja ottamaan NHL:ään suunnanneen Viron paikan. Rafkinilla on ollut taipumuksia hölmöilyhin kentällä, jotka ovat selvästi alkaneet vähentymään kokemuksen ja vastuun myötä.

Tulevan kauden läpimurtopelaajiin tulee kuulumaan Jimi Suomi, jonka viime kausi jakaantui miesten joukkueen ja U20-joukkueen välillä. Erittäin taitava ja hyvä luistelija Suomi ei viime kaudella vielä mahtunut pysyvästi Liiga-kokoonpanoon, mutta U20-sarjaan hän oli lähes liian hyvä.

Omista kasvateista puolustuspään peliajasta taistelevat jo viime kaudella hyviä otteita esittänyt ja jopa aliarvostettu Valtteri Pulli sekä Eemeli Saari ja Sisu-Petteri Lehtonen. Lisäksi pakistoon kuuluu vielä kesken viime kauden TUTOsta joukkueeseen liittynyt Roni Allén.

TPS:n puolustus on kiekollisesti taitava ja laadukas. Varsinkin, jos nuoret puolustajat lunastavat paikkansa odotusten mukaisesti, ei joukkueella ole tämän suhteen huolta. Kokenut kaarti on kuitenkin kapea ja korvaavat pelaajat ovat kokemattomia, ja siksi sopii toivoa, että suurempia loukkaantumisia ei joukkuene kohdalle osu.

Teemu Kivihalme ei päässyt murtautumaan NHL:ään Pohjois-Amerikassa pelatessaan. Nyt hänen odotetaan tuovan jämäkkyyttä ja fyysisyyttä TPS:n takalinjoille.
Kuva © Getty Images

TPS:n maalilla tiukka taistelu ykkösvahdin paikasta

TPS:n koki kovan iskun maalivahtiosastolleen, kun viime kauden ehdoton ykköstorjuja Andrei Karejev purki sopimuksensa palatakseen kotimaahansa. Kauan turkulaisjoukkue ei kuitenkaan joutunut markkinoita penkomaan, kun korvaaja löytyi Raumalta.

Viime kausi oli edelliskeväänä Lukon Suomen mestaruuteen johdattaneelle Lassi Lehtiselle vaikea. Rukosarjassa 27 ottelua torjuneelle Lehtiselle tilastoihin merkittiin torjuntaprosentti 89,5 ja päästettyjen maalien keskiarvo 2,53. Edellisellä kaudella vastaavat lukemat olivat 94 ja 1,38.

Turussa kuitenkin uskotaan Lehtisen löytävän jälleen parhaan tasonsa, mitä helpottaa varmasti Ahokkaan hyvin organisoitu puolustus.

Lehtisen kanssa ykkösmaalivahdin paikasta tulee tiukasti taistelemaan seuran omakasvatti Eetu Anttila. Anttila jäi viime kaudella Karejevin varjoon, mutta sai kuitenkin ehjän kauden alleen. Vastuuta hän sai 17 ottelussa. Turussa uskotaan maalivahdin kykyihin, vaikka tilastoissa viime kauden luvut ovatkin vaatimattomat, torjuntaprosentti 89,4 ja päästettyjä maaleja keskimäärin 2,54.

Organisaatiossa on myös kovia tulevaisuuden lupauksia, mikäli paikkaajan tarvetta ilmenee kauden aikana. Nuorten maajoukkueissa esiintyneet oma kasvatti Noa Vali ja Espoosta täksi kaudeksi Turkuun saapunut Petteri Rimpinen jakavat vastuuta seuran U20-joukkueessa.

» Lähetä palautetta toimitukselle