Alex Broadhurst on yksi HIFK:n harvoista kesän hankinnoista.
Kuva © Juuso Koro

Analyysi: Rauhallisesti pelaajamarkkinoilla operoineen HIFK:n menestystä eivät määritä hankinnat

Artikkeli
Kevään ja kesän siirtoikkunan aikana HIFK menetti useita avainpelaajiaan ja toistaiseksi tulosuunta joukkueeseen on ollut huomattavasti rauhallisempaa. Punapaitaan jääneet pelaajat ovat kuitenkin oleellisempia kuin uudet hankinnat.

HIFK:ta povataan vuosi toisensa jälkeen ennen kauden alkua Liigan kärkisijoille, mutta varsinkin runkosarjat ovat olleet usein tahmeaataivallusta. Kauden 2015-2016 historiallisen runkosarjavoiton jälkeen helsinkiläiset eivät ole mahtuneet runkosarjan kärkinelikkoon, vaikka ovat yltäneet kolmena peräkkäisenä kautena kuuden parhaan joukkoon. Vastaava sijoitus on odotettavissa myös alkavalla kaudella.

Päävalmentaja Jarno Pikkaraiselle kausi on toinen kokonainen helsinkiläisten peräsimessä, ja samalla viimeinen tilaisuus näyttää olevansa kykenevä johtamaan joukkueen menestykseen.

Pelaajakartta HIFK:n pelaajakartta

VLH

Jere Sallinen
Jesse Saarinen
Teemu Tallberg
Lennart Petrell
Rasmus Heljanko

KH

Anton Lundell
Alex Broadhurst
Juha Jääskä
Miro Väänänen
Micke Åsten

OLH

Emil Bemström
Ville Leskinen
Sebastian Dyk
Juho Keränen
Niklas Nordgren

P

Mikko Kousa
Ville Varakas
Joonas Lyytinen
Johan Motin
Miro Karjalainen
Rony Ahonen
Eero Teräväinen
Tobias Winberg

MV

Frans Tuohimaa
Niilo Halonen

Valmentaja

Jarno Pikkarainen

Joukkueeseen jääneet pelaajat oleellisempia kuin uudet hankinnat

Hyökkäyspäässä HIFK kärsi mittavia menetyksiä, kun koko sarjan parhaimmistoon kuulunut Teemu Turunen käytti optionsa siirtyä ulkomaille.Saman tempun teki myös Turusen tutkapari Otto Paajanen. Heidän lisäkseen eturivin pelaajista poistuivat Michael Keränen ja jo kesken kauden poistunut Iikka Kangasniemi. Pienemmän profiilin pelaajista Thomas Nykopp lopetti uransa huipputasolla ja superlupaus Brad Lambert siirtyi JYPiin.

Tulijoiden lista on ainakin toistaiseksi huomattavasti vaatimattomampi. Koko kauden sopimuksiin nimensä allekirjoittaneista Alex Broadhurst on pelannut AHL:ssä seitsemän kauden aikana 384 ottelua kohtalaisilla tehoilla. Toisaalta viime kaudella pistekeskiarvo oli uran heikoin ja toissa kausikin oli vasta kolmanneksi paras. Pelaamissaan harjoitusotteluissa Broadhurst on näyttänyt työteliäältä leveyssentteriltä, toisaalta kolmella kolmea vastaan pelatuista otteluista ei voi vetää liian pitkälle vietyjä johtopäätöksiä.

Sentterin paikalle on tarjolla myös toinen tulokas. 21-vuotias Miro Väänänen pelasi kolme edellistä kautta kasvattajaseuransa Jokipoikien riveissä Mestistä kelpo tehoin. Väänäsen ja Broadhurstin lisäksi pelaavaan sentterinelikkoonovat tarjolla Jere Sallinen, Anton Lundell ja Juha Jääskä. Kolmikosta jokainen kuuluu pelaavaan kokoonpanoon, mutta joko Sallinen tai Jääskä löytää paikkansa laidalta. Alemmissa ketjuissa keskellä voi peluuttaa myös Juho Kerästä tai Micke Åstenia.

HIFK:n kohdalla hankintoja oleellisempaa on kuitenkin joukko, joka pysyi Helsingissä. Jere Salliselle, Ville Leskiselle, Sebastian Dykille ja kumppaneille olisi löytynyt ottajia muualtakin, ja useita heidän tasoisiaan pelaajia lähtikin kauden jälkeen Suomen rajojen ulkopuolelle pelaamaan. Esimerkiksi Leskinen liittyi joukkueeseen kesken viime kauden ja Teemu Turunen tuolloin vielä pelasi joukkueessa, suunniteltiin Leskisestä juuri Turusen korvaajaa myös täksi kaudeksi.

Liigaan on ajelehtinut joukko pelaajia, joilla on takataskussaan NHL-sopimus, mutta tulevat hakemaan pelituntumaa Suomesta ennen seuraavan kauden alkua. HIFK:hon lainapelaajaksi tulee Columbus Blue Jacketsin kokoonpanosta paikkansa valloittanut Emil Bemström. 

Kokoonpanossa on vielä tilaa tuhkimotarinoille, sillä entinen kapteeni Lennart Petrell on pitkään sivussa. Toisaalta tuhkimotarinoita myös kaivataan, sillä harjoituskaudella helsinkiläisillä on ollut vaikeuksia saada jalkeille riittävää määrää hyökkääjiä. Varsinkin Leskisen loukkaantumisen jälkeen alaketjuissa on pyörinyt useampia puolustajia.

Pakki puuttuu

Nimilistan puolesta HIFK:n alakerta on vankasti kasattu, mutta kokeneidenkin pelaajien yllä on useita kysymysmerkkejä. Viime kaudelle ykköspakiksi Pelicansista hankittu Mikko Kousa pystyi kyllä edelleen tuottamaan hyökkäyssuuntaan pisteitä tuttuun tahtiin, mutta kokonaisvaltaisessa pelaamisessa oli suuria puutteita. Tasaviisikoin Kousa katseli vastutajien maalijuhlia lähietäisyydeltä 44 kertaa, luku oli koko Liigan kahdeksanneksi suurin ja taakse jäi lähinnä jumbojoukkueiden pelimiehiä. Myös kiekonhallintatilastoissa kokenut puolustaja oli joukkueen häntäpäätä.

Joonas Lyytisen, Johan Motinin tai Rony Ahosen kohdalla ei voi puhua suoranaisesti alisuorittamisesta, mutta jos HIFK mielii menestystä, on joukkueen kokeneiden puolustajien pystyttävä hivuttautumaan lähemmäs parasta tasoaan. Ville Varakas on pystynyt pelaamaan vakaalla tasolla, mutta mestaruutta tavoittelevan joukkueen ykkösparin puolustajaksi on matkaa.

Toistaiseksi ainoa hankinta puolustukseen oli paluun punapaitaan tekevä Miro Karjalainen. Vastaavasti pois lähti Joonas Järvinen, jonka meriitit ovat useamman pykälän Karjalaisen vastaavia kovemmat. Nuoriso-osaston kirkkaimmaksi helmeksi on nousemassa viime kaudella debytoinut Eero Teräväinen, joka pysyi varsinkin kiekollisena liigarytmissä loistavasti. Mikäli Lyytinen ei pysty ottamaan kiekollisena harppausta parhaalle tasolleen, kärkkyy Teräväinen taustapeilissä suurempia peliminuutteja, varsinkin ylivoima-aikaa.

Lukumääräisesti puolustus on täysi, mutta viime kauden esityksiin peilaten puutteita on enemmän tai vähemmän jokaisella osa-alueella ja kysymysmerkkejä leijailee ilmassa.

Maalin suulla viime kaudella Atte Engrenin kanssa vastuuta jakanut Frans Tuohimaa nousee ykkösvahdin paikalle.Jo viime kaudella Tuohimaa pelasi Engrenin loukkaantumisen aikana pitkiä pätkiä, ja SaiPassa vahti tottui suureen työmäärään, joten sen suhteen yllätyksiä on tuskin luvassa. Kakkosvahdiksi Tuohimaan rinnalle palaa viime kauden KooKoossa lainalla pelannut Niilo Halonen.

» Lähetä palautetta toimitukselle