Analyysi: Pelicans voi suurista menetyksistä huolimatta olla tämän kauden musta hevonen

LIIGA / Artikkeli
Lukas Jasek on toinen joukkueen hyökkäyksen keihäänkäristä.
Kuva © Tiia Mahkonen
Pelicansin joukkue on muuttunut rajusti viime kauden jälkeen. Tulevalla kaudella menestys riippuu pitkälti nuorten pelaajien esiinmarssista.

Päävalmentaja Tommi Niemelä on tehnyt Lahden Pelicansille hyvää. Joukkueessa vallitsee positiivinen ilmapiiri ja pelaajat uskaltavat pelata rohkeasti, sillä virheet eivät ole maailmanloppu. Juuri rohkeus pelata auttaa yksilöitä eteenpäin.

Viime kaudella Pelicans sijoittui tiukassa runkosarjan kamppailussa yhdeksänneksi. Eväät loppuivat kuitenkin pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella, kun KooKoo vei pidemmän korren erittäin tiukassa ottelusarjassa. Tänä vuonna rahkeita on parempaan.

Niemelän punaisena lankana on tiivis viisikko, ja näin jokainen ketju pystyy hyökkäämään ja puolustamaan laadukkaasti. Tämä myös sopii hyvin joukkueelle, jonka terävä kärki tulosyksikössä on hyvin kapea. Tehokaksikko Iikka Kangasniemi ja Lukáš Jašek vastaavat todennäköisesti tälläkin kaudella suurimmasta osasta joukkueen maaleista.

Pelicansin pelaajakartta

VLH

Iikka Kangasniemi
Otto Kivenmäki
Miika Roine
Konsta Hirvonen
Jesse Kiiskinen

KH

Lukáš Jašek
Joni Ikonen
Alexander Forslund
Elias Vilén
Sakke Hämäläinen

OLH

Lars Bryggman
Lenni Killinen
Aleks Haatanen
Niklas Nordgren
Juuso Jämsen
Leevi Tukiainen

P

Peter Andersson
Teemu Eronen
Viktor Persson
Saku Salminen
Toni Utunen
Aleksi Varttinen
Matias Rajaniemi
Topias Vilén

MV

Patrik Bartošák
Jasper Patrikainen
Oskari Parviainen

Valmentaja

Tommi Niemelä

Osaavan valmennuksen lisäksi joukkue nauttii erinomaisesta maalivahtipelistä. Vaikka kaukalon ulkopuolella Patrik Bartošákilla on hyvinkin tummia pilviä päänsä päällä, antaa hän jokaisessa pelaamassaan ottelussa joukkueelle mahdollisuuden pelata voitosta.

Myös lupaava 22-vuotias Jasper Patrikainen odottelee Bartošákin takana vuoroaan, joten maalivahtipelistä joukkueen menestyminen ei ainakaan tule jäämään kiinni. Patrikainen pelasi viime kaudella 19 ottelua ja Bartošák loppukauden aikana 13 mittelöä.

Joukkueen puolustuksesta poistui paljon kokemusta ja osaamista. Sen seurauksena uudella ruotsalaishankinnalla Peter Anderssonilla on suuret saappaat täytettävänä.

Tämä tarkoittaa myös sitä, että joukkueen omille lupauksille Topias Vilènille ja Matias Rajaniemelle on suurempaa roolia tarjolla, ja on todella mielenkiintoista seurata, pystyvätkö he täyttämään poistuneiden pelaajien jättämät aukot.

Vuosina 2003 ja 2002 syntyneet pelaajat pelasivat jo viime kaudella lähes koko kauden Liiga-miehistössä, joten tilanne ei ole heille uusi.

Hyökkäyssuuntaan ja ylivoimapelissä joukkueen tärkein puolustaja on edelleen Teemu Eronen. Toiveissa olisi, että hänen takaansa löytyisi taustatukea, joka monipuolistaisi joukkueen hyökkäyspeliä. Puolustajienkin on tarvittaessa kyettävä antamaan tarkkoja avaussyöttöjä, jotta peli rullaa sujuvasti.

Menetyksistä huolimatta joukkueen puolustus on puolustussuuntaan edelleen uskottava ja sitä tukee erinomainen maalivahtipeli.

Kangasniemi ja Jašek kultaakin arvokkaampia

Joukkueen hyökkäys menetti myös paljon tulivoimaa, eikä Antti Tyrväisenkään merkitystä johtavana roolipelaajana ja esimerkinnäyttäjänä sovi aliarvioida. Uudet hyökkääjät ruotsalainen Lars Bryggman, Joni Ikonen ja Lenni Killinen eivät todennäköisesti kykene täyttämään lähtijöiden suuria saappaita, joten joukkueella on suuret odotukset useamman oman lupaavan hyökkääjänsä suhteen.

Erityisesti katseet kiinnittyvät nimiin Niklas Nordgren, Elias Vilèn, Aatu Jämsen ja Leevi Tukiainen. Lisäksi ainakin Otto Kivenmäki pystyy vieläkin parempaan kuin viime kauden 20 tehopisteeseen.

Hyökkäykselle ja koko joukkueelle on tärkeää, että Kangasniemi ja Jašek jatkavat joukkueessa. Viime kaudella joukkueen tuloksenteko oli lähes kokonaan ykköskentän varassa. Nyt joukkueella on jokaisessa kentässä pisteiden tekemiseen pystyviä pelaajia, joten tuloksentekotukea voi odottaa ykköskentän takaakin.

Kaiken loksahtaessa kohdilleen voidaan puhua mustasta hevosesta ajatellen pudotuspelejä. 

» Lähetä palautetta toimitukselle