Analyysi: Pekka Virran SaiPassa on laadukas ydin, mutta kapea kärki − paluu pudotuspeleihin vaatii myös nuoriso-osaston esiinmarssia

LIIGA / Artikkeli
Virta esikuntineen on uuden edessä.
Kuva © Topi Lainio
SaiPa on uusinut kasvonsa lähes täysin. Kaukalossa suurin tulosvastuu lankeaa seuralle läpikotaisin tutuille kokeneille paluumuuttajille, joita säestää tuhti tukku nuoria tulokkaita. Suurimmat valtit piilevät keskikaistalla, maalin suulla ja penkin takana.

Uudesta alusta puhuminen on raivannut hiljalleen sijaa rakastetuimpien kiekkokliseiden joukosta. SaiPan tapauksessa puheille on kuitenkin katetta. Pekka Virran ja muun valmennustiimin tuoman kulttuurinmuutoksen lisäksi selvästi yli puolet joukkueesta on vaihtunut vuoden takaiseen nähden.

Kahden vuoden jänteellä muutos on vielä dramaattisempi. Kauden 2019–20 SaiPassa aloittaneista Liiga-pelaajista mukana ovat nyt vain Niclas Westerholm, Simo-Pekka Riikola ja Ville Vainikainen.

Virran ensimmäisen kauden ryhmässä on iskukykyinen, mutta kapeansivakka kärki. Avainpelaajat ovat Liiga-tasolle laadukkaita, mutta muun joukkueen rakentamisessa on laskettu pitkälti potentiaalin ja kehityskelpoisuuden varaan.

Rakenteessa näkyy varsin selvästi paitsi koronan tuoma suuri taloudellinen isku rajamaakunnille, myös uuden prosessin käynnistymisvaihe. Päätavoite ei ole keväässä 2022, ja sen kanssa ollaan sinut.

Pelaajakartta SaiPan pelaajakartta

VLH

Oliver Okuliar
Veikko Loimaranta
Mikko Juusola
Tino Metsävainio
Ville Vainikainen
Okko Kangasniemi

KH

David McIntyre
Jarno Koskiranta
Jaakko Lantta
Ville Petman
Otto Hokkanen

OLH

Dominik Lakatoš
Valtteri Ojantakanen
Zdeněk Sedlák
Valtteri Lipiäinen
Roni Karvinen

P

Kalle Maalahti
Filip Pyrochta
Joel Olkkonen
Nuutti Viitasalo
Simo-Pekka Riikola
Joona Huttula
Niklas Peltomäki
Mikael Koskimies
Hugo Rikkilä

MV

Niclas Westerholm
Juho Markkanen
Kalle Varis

Valmentaja

Pekka Virta

Westerholmin suuri vastuu

Maalin suulla asetelma on hyvin selkeä, ellei SaiPa hanki vahvistuksia. Viime kaudella sputnikien ykköstorjujaksi tiensä raivannut Niclas Westerholm on SaiPan kiistaton kärkimaalivahti myös tällä kaudella. Laatuluokan Liiga-kassariksi kohonneen Westerholmin kuorma ei alkavalla kaudella ole ainakaan vähenemään päin.

Kiveen hakattu ykkösmaalivahdin status on Westerholmille Liiga-tasolla täysin uusi tilanne: 24-vuotias Karhu-Kissojen kasvatti on lähtenyt kahteen viime kauteen tasavahvan tandemin toisena osapuolena, ja kakkoseksi ovat saaneet väistyä vuorollaan Karolus Kaarlehto ja Matěj Tomek.

Westerholm on lopulta torjunut kahdella viime kaudella noin kaksi kolmasosaa sputnikien peleistä. Viime kaudella hän torjui Liigassa toiseksi eniten maaleja yli odotusarvon – edelle kohosi vain sarjan ylivoimaisesti paras maalivahti Lassi Lehtinen.

Westerholmin kakkosena aloittaa viime kaudella Liigassa debytoinut Juho Markkanen. 19-vuotiaan toisen polven pääsarjamaalivahdin kehitykselle näin selvä portinaukojan rooli ei totisesti ole optimaalinen, joten Mestis-lainapestejä peliajan perässä nähtäneen. Liiga-pelejä nuoremmalla Markkasella on toistaiseksi alla kaksi.

Otteet edelliskaudella ja tämän syksyn harjoituspeleissä eivät suoranaisesti povaa Los Angeles Kingsin viime vuoden neloskierroksen varaukselle suurta läpimurtoa. Näytön paikkoja on kuitenkin varmasti luvassa.

SaiPan tämänhetkisen maalivahtikolmikon täydentää pitkän sopimuksen keväällä sorvannut Kalle Varis. Hänen roolinsa on toistaiseksi torjua alle 20-vuotiaiden SM-sarjassa.

Paluumuuttaja Maalahti puolustuksen helmenä

Puolustuksessa tilanne on sangen samankaltainen kuin maalin suulla: kärki on Liiga-tasolle aivan riittävän terävä, mahdolliset ongelmat juontuvat syvyyden puutteeseen.

Pakiston ykköstähdeksi palasi kahden Ilves-kauden jälkeen Kalle Maalahti, jolta odotetaan johtajuutta niin takalinjojen kiekolliseen peliin kuin laajemmissakin silmänaloissa. SaiPan oma kasvatti palasi Lappeenrantaan peräti viiden vuoden sopimuksella, joka tosin sisältää kaksi optiovuotta ulkomailla pelaamisesta.

Täysin uutena kasvona Kisapuiston yleisölle esitellään tšekkiläinen Filip Pyrochta. Hän saapuu sputnikeihin kotimaansa pääsarjasta ja SaiPa-seuraajille CHL-kausilta tutusta HC Vitkovicestä. Ensimmäisten pelien perusteella raaputusarvasta on paljastumassa voitto. Laadukas yleispuolustaja on ehtinyt jo esitellä painavaa lyöntilaukaustaan – tuloksekkaasti.

Pienemmän profiilin uusia tulokkaita ovat Kiekko-Vantaasta saapunut Nuutti Viitasalo, Kärpistä tullut Joona Huttula ja Ässistä siirtynyt Niklas Peltomäki. Rungon täydentävät toisen Liiga-kautensa aloittava Joel Olkkonen sekä viime kauden loppuun asti pelanneen SaiPa-pakiston pisteykkönen, Simo-Pekka Riikola.

Lähtökohtaisen kärkikolmikon (Maalahti, Pyrochta ja Olkkonen) takana on pelisuunnitelman mukaisesti reilusti tilaa läpimurroille. Ennusmerkkejä sellaisesta on esittänyt etenkin Viitasalo, jonka otteet harjoituspeleissä ovat olleet erittäin lupaavia. 22-vuotiaan VG-62:n kasvatin kokonaisvaltainen valmius Liigaan vaikuttaa erinomaiselta jo ennen ensimmäistäkään Liiga-ottelua.

Runkoseitsikon takana pelipaikkaa kärkkyy laaja sopimuksenalainen nuoriso-osasto. Leevi Karjalainen siirtyi toistaiseksi lainalle Ketterään, mutta tarjokkaita poissaolojen paikkaajiksi riittää silti. Heistä eniten vastuuta saanevat Mikael Koskimies ja Hugo Rikkilä. Pääasiallinen pelipaikka Aapo Sarellille ja Elmeri Laaksolle löytyy alle 20-vuotiaiden SM-sarjasta, ellei ihmeitä tapahdu.

Sopimuspelaajiin kuuluu edellisten lisäksi Jimi Jalonen, joka pelasi viime kaudella loukkaantumisten vuoksi vain yhden ottelun. Hänen toipumisensa kohti pelikuntoa ei ole yhäkään edennyt onnellisten tähtien alla. Elokuun lopussa SaiPa ei osannut antaa julkisuuteen minkäänlaista arviota Jalosen toipumisajankohdasta.

Vaikka SaiPan alakerta on nimilistan perusteella laaja, syvyyttä on kärjen jälkeen paperilla hyvin rajallisesti. Sputnikien nuoressa puolustuksessa lähes kaikille on tarjolla suurempi ruutu kuin koskaan aiemmalla uralla. Mikäli Pekka Virran vaativanpuoleinen pelitapa juurtuu jokaisella selkäytimeen ja kasvunvaran vastineeksi nähdään myös kasvua, ei hätää pitäisi kuitenkaan olla. Selkeä pelaamisen rakenne tuo turvaa ja selkänojaa – ja SaiPan viime kausiin nähden myös jotain aivan uutta.

Keskikaista on sputnikien vahvuus

Kuten puolustuksessa, myös hyökkäyspäässä suurin tulosvastuu on nimekkäällä paluumuuttajalla. Keväällä 2016 SaiPasta lähtenyt David McIntyre palasi tyttärensä synnyinkaupunkiin vuoden mittaisella sopimuksella ja sai jälleen harteilleen ykkössentterin viitan. Kanadalainen on Liigaan yhä laadukas pelintekijä ja lisäksi luotettava myös puolustussuuntaan.

Omissa nimissään olevan SaiPan Liiga-historian yhden kauden syöttöennätyksen (40) uusimista McIntyreltä ei ole syytä henkeään pidätellen odottaa. Kaiken osuessa kohdalleen kanadalaisen nimi voi kuitenkin jälleen löytyä Liigan pistepörssin kärkikymmeniköstä.

Kahden suunnan osaaminen, kokonaisvaltaisuus ja työteliäisyys leimaavat koko SaiPan keskikaistaa, joka on tällä kaudella joukkueen suurin vahvuus. Joukkueen ikäpresidentti, kapteeniksi jälleen valittu Jarno Koskiranta sekä Mestistä toissa kaudella dominoinut Jaakko Lantta ovat vanhoja tuttuja viime kaudelta.

Puolustuspelinsä lisäksi kumpikin on McIntyren tapaan keskivertoa selvästi parempi aloittaja Liigassa. Hyökkäyspään tuotantoa SaiPa kuitenkin tarvitsee sekä Lantalta että Koskirannalta viime talvena nähtyä enemmän. Harjoituskaudella nähdyn perusteella vaateen ei pitäisi olla ylitsepääsemätön.

Viimeiselle keskushyökkääjän paikalle on tarjolla vaihtoehtoja. Tonttia kärkkyvät etunenässä Lukosta vuosi sitten palannut Ville Petman, Kärpistä SaiPaan siirtynyt Tino Metsävainio sekä vasta 17-vuotias seuran oma kasvatti Otto Hokkanen. Viime mainittu on nostattanut osakkeitaan harjoituskaudella toden teolla, ja nuorukaisella on kiistatta sanansa sanottavana kilpailussa pelipaikoista.

Laidalla lasketaan läpimurtojen varaan

Laitahyökkääjistä kovimmat odotukset kohdistuvat tšekkiläiseen Dominik Lakatošiin. A-maajoukkuedebyyttinsä viime talvena tehnyt Lakatoš siirtyi SaiPaan maanmiehensä Pyrochtan tapaan HC Vitkovicestä.

Viime kaudella hyökkääjä takoi Tšekin pääsarjassa peräti 23 maalia ja kirjautti 48 ottelussa yhteensä 42 pistettä. Saman tahdin monistaminen kertaluokkaa laadukkaampaan Liigaan ei ole realistista, johtavan maalintekijän statuksen ottaminen sen sijaan on.

Slovakian liigassa liki pisteen per peli tehnyt Oliver Okuliar on toinen korkeamman profiilin tulokas SaiPan kärkiketjuihin. Okuliar pelasi pääosan viime kaudesta kotimaansa epävirallisessa suomalaisseurassa HK Dukla Trenčínissä, jossa hän teki tulosta liki piste per peli -tahtia. Vasta 21-vuotias slovakki ei ole ensi kertaa ulkomailla: vyöllä ovat tehokkaat kaudet Kanadan juniorisarjoista QMJHL:stä ja WHL:stä.

Muita uusia tulokkaita SaiPan hyökkäyksessä ovat IPK:sta jo viime keväänä pistäytynyt Mikko Juusola, Hermeksessä viime keväänä dominoinut tšekki Zdeněk Sedlák, kasvattajaseuraansa JoKP:sta palannut Valtteri Lipiäinen sekä Pelicansissa pelaavaa isoveljeään tuntemattomampi Okko Kangasniemi.

Slovakialaisen Filip Krivošíkin taival SaiPassa jatkuu ohdakkeisena. Viime kaudeksi Lappeenrantaan siirtynyt hyökkääjä kärsi loukkaantumisista, eikä Krivošíkin paluu peleihin häämötä kesän jälkeenkään erityisen lähellä. Jimi Jalosen tapaan Krivošíkin paluuajankohtaa SaiPa ei osaa arvioida lainkaan.

Alkukesän laajasta hyökkääjäringistä Topi Piipponen ja Niko Kautiainen siirtyivät toistaiseksi voimassa olevilla lainasopimuksilla Ketterään suuremman vastuun perässä. Ville Heikkisen koesopimus ei poikinut jatkoa SaiPassa, ja hyökkääjä siirtyikin takaisin Ruotsin kolmannelle sarjatasolle.

Hyökkäyksessäkään varmoja suorittajia ei ole ruuhkaksi asti, ellei SaiPa onnistu sellaisia rekrytoimaan. Kärkiketjun takana sputnikien osana on luottaa potentiaaliin, jota miehistössä kuitenkin on muutamaa edeltävää kautta enemmän. Vaikka yli puolet viime kauden joukkueesta saateltiin ulos Kisapuiston koppikäytävän ulko-ovesta, mukana on yhä muun muassa viime kauden kolmanneksi tehokkain keltamusta, Veikko Loimaranta.

Harjoitusotteluissa SaiPan tehokkaimpien joukkoon on kohonnut todellinen yllätysnimi, Valtteri Ojantakanen. Urallaan vasta 50 aikuisten sarjaottelua pelannut 20-vuotias laitahyökkääjä on mättänyt elokuun otteluissa peräti kuusi maalia – koko Liiga-uralta niitä on vyöllä yhteensä kolme.

Historia toki tuntee lukuisia harjoituspelien onnistujia, jotka katoavat kuvasta jo ennen lokakuun alkua. Ojantakasen kohdalla kyse on kuitenkin varsin kokonaisvaltaisesta askeleesta eteenpäin. Paikka runkohyökkääjien joukossa on hyvillä otteilla kenen tahansa otettavissa.

SaiPan runko on käynyt kevään ja kesän aikana mittavassa nuorennusleikkauksessa. Uusi materiaali koostuu lähes yksinomaan pelaajista, joiden uran kehityskäyrä osoittaa kohti koillista. Kokonaisuutta sävyttävät muutamat seuralle ennestään tutut kokeneemmat pelaajat, jotka SaiPan keskeisimpinä ratkaisupelaajina johtavat joukkuetta edestä.

Joukkueen tasapainoinen rakenne ja huippulaadukas valmennus nostavat SaiPan aivan eri tasolle viimeiseen kahteen kauteen nähden. Mikäli alkusyksyn into ja raikkaus kantavat yli pimeän talven, SaiPa palaa kahden laihan vuoden jälkeen pudotuspelijoukkueeksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle