Analyysi: Pallokerhon pajatso putsattiin pelien päätyttyä − tilalla tulevia tähtiä tai tusinakanukkeja

LIIGA / Artikkeli
Päävalmentaja Matti Tiilikaisella on kaudella 2021-2022 ohjeistettavinaan uudet kärkipelaajat.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
HPK:n kauden päätyttyä oltiin klassisen HPK:laisen tilanteen edessä: avainpelaajat karkasivat muualle ja palattiin takaisin lähtöruutuun rakentamaan uutta. Tulevan kauden Kerho on vahvasti pohjoisamerikkalaisesti maustettu.

Päävalmentaja Matti Tiilikaisen toinen kausi HPK:n peräsimessä alkaa monille edeltäjilleen tutuista asetelmista. Kärkiosaaminen karkasi kauden jälkeen muualle ja pitkin kevättä sekä kesää on pää märkänä etsitty sopivaa tilalle. Urheilujohtaja Mika Toivolan verkkoihin on tarttunut varsin lupaavalta vaikuttavaa saalista Pohjois-Amerikasta. Toivolan toisena teemana oli viime kesänä alkanut "ei kesää ilman yllättävää kotimaista kohuhankintaa".

Viime kauden sisäisen pistepörssin kärjestä silpaistiin kauden jälkeen pois koko kärkinelikko: Petri Kontiola (Ilves), Valtteri Puustinen (Pittsburgh Penguins), Elmeri Eronen (TPS) ja Jere Innala (HIFK). 

Runkopelaajien osalta menetyksinä, joskaan ei lähimainkaan edellä mainitun nelikon suuruisina, voidaan pitää puolustaja Santeri Lukkaa (Ässät) ja hyökkääjä Harri Kainulaista (Lukko).

Vaikka viime kausi päättyikin jo runkosarjaan ja oli tuloksellisesti pettymys, herätti kauden jälkipuolisko lupauksia. HPK oli yksi Liigan kuumimmista joukkueista vuoden 2021 puolella. Yksi tämän lennon kapteeneista, maalivahti Eetu Laurikainen, jatkaa hämeenlinnalaisten onneksi HPK:n maalin suulla myös alkavalla kaudella.

Pelaajakartta HPK:n pelaajakartta

VLH

Philippe Cornet
Markus Nenonen
Joel Janatuinen
Daniel Mäkiaho
Miro Ruokonen

KH

Sean Collins
Tommi Tikka
Henri Kanninen
Artturi Toivola
Joona Monto

OLH

Juuso Ikonen
Antti Pihlström
Michael Joly
Santtu Hakanen
Oliver Kiljunen

P

Ryan Johnston
Arttu Pelli
Arto Laatikainen
Ossi Ikonen
Mário Grman
Otto Latvala
Petteri Nurmi
Atso Lehtinen
Valtteri Jeskanen

MV

Eetu Laurikainen
Daniel Lebedeff

Valmentaja

Matti Tiilikainen

Maalinsuu on tilkitty hyvin

HPK:n tolppien välissä on selvä marssijärjestys. Ykkösvahti Laurikainen pelaa valtaosan otteluista ja kakkosvahti Daniel Lebedeff tuuraa sen verran kuin on tarvetta.

Harjoitusotteluissa Lebedeff on päässyt näyttämään osaamistaan Laurikaisen oltua sivussa hoitotoimenpiteiden vuoksi. Näyttöjen perusteella Lebedeffistä ei vielä ole ykkösvahdiksi ja aiempien vuosien epäonnistuneet maalivahtivalinnat varmasti ovat iskostaneet hämeenlinnalaisten mieliin pelipaikan tärkeyden.

Laurikainen oli Liigaan ja HPK:hon palattuaan sarjan aivan kiistatonta kärkeä pelipaikallaan, joten sen osalta päävalmentaja Tiilikainen voi olla huojentunein mielin. Terve Laurikainen on HPK:n selkeästi vahvin yksittäinen osa-alue.

Onko Toivola osunut pakkihankinnallaan todelliseen kultasuoneen?

Viime kaudesta isoin menetys on HPK:ssa maajoukkuepelaajaksi noussut ja täksi kaudeksi takaisin TPS:ään palannut Eronen. Samanlaista profiilin nostoa Hämeenlinnaan saapuu tekemään KooKoossa liigauransa tähän asti pelannut 25-vuotias Arttu Pelli. Viime kaudella KooKoo-pakki nakutteli tehopisteet 5+17. Kiekollisesti etevä ja monipuolinen moderni puolustaja Pelli on ennakkokaavailuissa HPK:n kärkipuolustajia.

Toinen puolustuksen mielenkiintoisemmista hankinnoista on Saksassa viime kaudella pelannut  Ryan Johnston. Kolmena kautena Euroopassa pelannut kanadalainen teki DEL:ssä viime kaudella 17 ottelussa tehopisteet 3+10. Harjoitusotteluissa luistin ja kiekko ovat liikkuneet siihen malliin, että Johnston saattaa olla yksi tulevan liigakauden tähdistä. 

Toivolan kolmas pakkihankinta on edelliskausilta SaiPasta tuttu slovakialainen Mário Grman. Puhtaasti puolustava puolustaja tuskin HPK:ssakaan esittää taikatemppuja.

Ryan Johnstonilla on eväät nousta Liigan tähtikaartiin.
Kuva © Samuli Huikuri

"One more year" -hengessä jatkosopimuksen tehnyt Arto Laatikainen, 41, toimii puolustuksen henkisenä mentorina, eikä pelillinen tasokaan ole kysymysmerkki. Luistelu on sulavaa ja pää raksuttaa, joten liigavauhdissa pysyminen tuskin tuottaa konkarille ongelmia. Monipuolinen Ossi Ikonen täydentää viisikon, joka lähtökohtaisesti voi olla suhteellisen varma pelipaikastaan.

HPK-kasvatti Otto Latvalalta odotettiin jonkinlaista läpimurtoa jo viime kaudella, mutta se on antanut odottaa itseään. Lisäksi liigavauhtia pääsivät haistelemaan Valtteri Jeskanen ja Atso Lehtinen. Kolmikon takaa kärkikuusikkoon on kiilaamassa yllätysnimi. Espoolaisen kiekkokoulun läpikäynyt Petteri Nurmi, 19, siirtyi viime kaudeksi HPK:n A-nuoriin ja on kesällä esittänyt erittäin kypsiä otteita, jotka palkittiin kevääseen 2024 ulottuvalla sopimuksella.

Kokonaisuutena HPK:n puolustus on paremmalla tasolla kuin vuosi sitten kauden alkupuoliskolla, muttei kuitenkaan viime kevään vahvistetun puolustuksen tasolla.

Hyökkäyksen uudet hahmot: duunareita ja taikuri

Viime kesänä HPK kohahdutti hankkimalla KHL-konkari Kontiolan. Tämän kesän kotimainen KHL-hankinta oli Antti Pihlström, joka palaa 14 vuoden tauon jälkeen HPK:hon. Edelliskausien vaatimattomista tehopisteistä huolimatta Hämeenlinnassa on varmasti kovat odotukset 36-vuotiaan duunarin osalta. 

Työteliästä osastoa edustavat myös kanadalaiset Sean Collins sekä jälleen kerran Hämeenlinnaan palannut Philippe Cornet. Collins on ollut harjoitusotteluissa HPK:n ykkössentteri, joka on tehnyt vahvasti töitä molempiin suuntiin ilman sen räiskyvämpiä tempauksia. 

Duunareille vastapainoa on tuonut kanadanranskalainen taiteilija Micheal Joly. Maaliahne hyökkääjä on ehtinyt jo ihastuttaa taituruudellaan harjoitusotteluissa. Sen sijaan puolustuspelaaminen ei kuulu kiekosta elävän laiturin vahvuuksiin, joten duunarihankinnat tulevat tarpeeseen.

Michael Joly taikuroi hattutempun harjoitusottelussa Ilvestä vastaan, mutta miten sujuu kanadalaisella puolustuspeli?
Kuva © Samuli Huikuri

Kesällä Toivolan haaviin tarttuivat monipuolinen laitahyökkääjä Joel Janatuinen sekä sentterinä pelaava oma poika Artturi Toivola. Janatuinen kamppailee paikasta kärkiketjuihin, Toivolan paikkana on alaketjujen sentterin rooli.

Kärkilaitureiden Juuso Ikosen ja kapteeni Markus Nenosen takaa yllättäjäksi saattaa nousta toisen polven liigakiekkoilija Daniel Mäkiaho, joka pääsi harjoitusotteluissa antamaan näyttöjä ykkösketjussa Collinsin ja Jolyn kanssa.

HPK etsii vielä yhtä keskushyökkääjää antamaan tukea Collinsille ja kahdelle muulle  duunarisentterille Tommi Tikalle ja Henri Kanniselle, joista jälkimmäinen pelannee myös laiturina. Tilausta olisi ainakin ylivoimapelin taiturimaiselle pyörittäjälle. Yksi taitopelaajista on jatkosopimuksen tehnyt nuori Santtu Hakanen, mutta hänen aikansa ei ole vielä kypsä.

Toivola on tehnyt erittäin mielenkiintoisia hankintoja ja kaiken mennessä nappiin erityisesti kanadalaishankintojen osalta, on HPK:ssa potentiaalia yllättää. Muussa tapauksessa voidaan vuosien päästä muistella, että keitäs ne tusinakanukit silloin olivatkaan. 

» Lähetä palautetta toimitukselle