Analyysi: HIFK:n kriisi on ohi, mutta puolustamisessa on yhä huutavia ongelmia

LIIGA / Artikkeli
Ilari Melartin johtama HIFK lähentelee pudotuspeliviivaa.
Tuloksellisesti katastrofaalisesti kautensa aloittanut HIFK paransi otteitaan maajoukkuetauon alla, kun se voitti kolme ottelua neljästä edellisestä kamppailusta. Tuloksen takana on ollut jo aiemmin nähtävissä positiivisia asioita, jotka ovat alkaneet tuottaa hedelmää.

Tuloksellista kurssiaan korjannut HIFK majailee tällä hetkellä sarjataulukossa sijalla 12. Pisteitä helsinkiläisjoukkue on kerännyt 20 otteluun 24 kappaletta, ja maaleja on syntynyt vähiten sarjassa.

Tuloksellisesti alkukausi on kolmen miljoonan budjetilla operoivalle suurseuralle katastrofi, mutta suunta tulee todennäköisesti muuttumaan jatkossa.

Jatkoaika kirjoitti lokakuun lopulla HIFK:n epäonnisuudesta tilastojen valossa, sillä se on luonut maaliodottamaa huomattavasti toteutunutta maalimäärää enemmän.

Tätä tukee myös silmätesti. HIFK on kyennyt luomaan erityisesti päätypelien kautta hyvän määrän maalipaikkoja, mutta viimeistely on ontunut.

Maalivahtipelaamisen osalta vastikään loukkaantunut Roope Taponen on tuonut oman panoksensa pöytään, mutta Niilo Halosen suoritukset eivät ole olleet tarvittavalla tasolla. Perjantain TPS-voitossa Halonen tosin pelasi nollapelin, mutta heti seuraavana päivänä Ässät laukoi hänet penkille ensimmäisen kymmenen minuutin aikana.

HIFK vahvisti parjattua maalivahtiosastoa hankkimalla Tomi Karhusen maajoukkuetaukoon asti kestävällä sopimuksella, mutta 32-vuotias kassari joutui tyytymään luukkuvahdin rooliin Ässät-ottelun minuutteja lukuun ottamatta.

Taposen pitäisi palata pelaavaan kokoonpanoon maajoukkuetauon jälkeen, mikä on huojentava asia HIFK:lle.

Lokakuun lopulla HIFK vieraili Hämeenlinnassa ja katkaisi HPK:n kustannuksella viiden ottelun tappioputkensa. Tämän jälkeen se voitti kaksi ottelua, kunnes hävisi Ässille lauantaina.

HPK-voitto oli varmasti henkisellä puolella merkittävä joukkueelle. Ykkössentteri Eetu Koivistoinen vietti kahden maalin iltaa ja tuuletuksista huokui helpotus. Julius Nättinen teki kyseisen ottelun voittomaalin ja onnistui myös seuraavassa ottelussa JYPiä vastaan.

Suunta on siis oikea, ja kärkipelaajien onnistumiset ovat elintärkeitä jatkon kannalta. Kaikki kunnia vahvaa kautta pelaavalle Ilari Melartille, mutta hänen ei kuulu olla Helsingin IFK:n kultakypärä.

Miten maalipaikat syntyvät?

Laukaisuhallintatilastoa suvereenisti johtava HIFK hallitsee kiekkoa ja sitä kautta laukausten suhdetta. HIFK rytmittää viisaasti tarpeen mukaan peliä ja ottaa joukkojaan kokoon, mutta paineen alla avaamisen rakenteessa punanutuilla on viilattavaa.

HIFK pyrkii – tai ainakin ajautuu – avaamaan peliä usein laidan kautta, minkä vuoksi hyökkäyssiniviiva ylittyy usein joko yhtä tai kahta kaistaa pitkin. Tämän jälkeen HIFK ylittää hyökkäyssiniviivan tyypillisesti pelaamalla päätyä, mihin isketään hyvin toiminut karvaus perään.

Ville Peltosen suojateilta soisi näkevän enemmän keskustan täyttämistä ja sen kautta avaamista omalla alueella, jotta suorahyökkäysuhka muuttuisi entistä laadukkaammaksi.

Hyökkäysalueelle päästessään HIFK:lla kuitenkin peli toimii, vaikka se ei välttämättä ole toteutuneissa maaleissa näkynyt toivotulla tavalla. Joukkue kykenee luomaan paikkoja monipuolisesti kulma- ja päätypelien kautta.

Eetu Koivistoinen on vastannut huutoon viime otteluissa.
Kuva © Tiia Mahkonen

HIFK vyöryttää ränniä pitkin melko paljon kiekkoa ja pyrkii väsyttämään vastustajaa tätä kautta. Lisäksi se kykenee luomaan vahvoilla kiekollisilla haastoilla ja vastaliikkeillä puolustavan viisikon sisään taitavasti tiloja, mihin kiekkoa pystytään pelaamaan.

Monipuolisesti paikkoja luovan joukkueen akilleen kantapää on ollut kuitenkin tehottomuus, mistä kielii myös sarjan huonoin laukaisuprosentti.

Hyökkäysalueen hyökkäyspelissä on kuitenkin yksi selvä kehityskohta, ja se on puolustusvalmiuden ylläpitäminen. Vastapuoli on saanut aivan liikaa tasa- tai ylivoimaisia hyökkäyksiä, kun HIFK:n hyökkäyspeli on katkennut pelaajien ollessa huonoissa asemissa.

Esimerkiksi tilanteissa, missä puolustaja tukkii painollisen laidan, tukitoimet eivät ole aina olleet kunnossa varmistavan pelaajan osalta ja vastapuoli on päässyt iskemään vastaan.

Pääpiirteittäin kiekollinen peli toimii kiitettävästi tasaviisikoin, ja jos ylivoimaprosentti vielä oletettavasti nousee nykyisestä, on seuran sisällä taas hieman vapaampaa hengittää.

Kiekoton peli menossa parempaan päin

Jos ylivoimapelaaminen on ollut HIFK:lle hankalaa, niin alivoima on vuorostaan toiminut mainiosti prosentin ollessa 89,47. HIFK:n alivoimaneliö antaa erinomaisesti oikea-aikaista painetta kuitenkaan höntyilemättä. Tämän lisäksi syöttösuunnat ovat hyvin tukittuina eikä neliön läpi pääse poikittaissyöttöjä helpolla.

Tasaviisikoin HIFK:n kiekoton pelaaminen on toiminut etenkin hyökkäys- ja keskialueella. HIFK karvaa kahdella pelaajalla ja kolmonen on hieman kauempana taustalla, mutta kokonaisuus näyttää toimivan. Joukkue on saanut jonkun verran riistopaikkojakin aikaiseksi ja vähintään pakotettua vastustajan sille epäsuotuisaan asemaan.

HIFK on myös saanut keskialueen trapista jonkin verran riistoja aikaiseksi. Pelkästään vastaanottavasti alaspäin valumisen sijaan HIFK iskee usein trapista vastaan, jos vastapuoli näyttää olevan virhealttiina.

Puolustusalueen puolustuspelaaminen on ollut toistaiseksi kenties alkukauden heikoin lenkki. HIFK pelaa omalla alueella aluepuolustusta, mikä tietyissä tilanteissa aiheuttaa haasteita enemmän kuin puhdas miesvartiointi.

Ajoittain on näyttänyt, että esimerkiksi puolustettavien pelaajien vaihtuessa on ollut viivettä ja epäselvyyttä, miten tilanne kuuluisi pelata. Jos vastapuoli on liikkunut aktiivisesti hyökkäysalueella ja vaihdattanut paikkoja, HIFK:n viisikolta on hukkunut miehiä turhan paljon.

Tämäkin osa-alue näyttäisi ottaneen lyhyessä ajassa steppejä eteenpäin, sillä esimerkiksi TPS-ottelussa HIFK puolusti omalla alueella jo huomattavasti laadukkaammin.

HIFK ei edelleenkään ole suurin mestarisuosikki, mutta joukkue ei ole ollut myöskään niin huono, mitä sarjataulukko on antanut olettaa. Tämän ovat viimeiset ottelut myös osoittaneet.

» Lähetä palautetta toimitukselle