Analyysi: Frederik Andersen suli ratkaisupeleissä, mutta Maple Leafsilla on enemmän korjattavaa puolustuspelissä ja maalivahtipeluutuksessa

NHL / Artikkeli
Boston Bruins päätti seitsemässä pudotuspeliottelussa Toronto Maple Leafsin ja Frederik Andersenin kauden.
Kuva © Getty Images
Toronto Maple Leafsin ykkösmaalivahti Frederik Andersen hävisi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella kaksintaistelun Boston Bruinsin Tuukka Raskille. Maalivahtia ei voi yksin syyttää tappiosta, sillä Andersen oli kauden aikana yksi liigan työllistetyimmistä maalivahdeista.

Toronto Maple Leafs lähti tähän kauteen kovin odotuksin hankittuaan kesän kovimman vapaan agentin John Tavaresin. Alkukausi sujuikin hyvin, ja joukkue oli joulutaukoon mennessä kerännyt toiseksi eniten sarjapisteitä. Myös sopimuserimielisyyksien vuoksi alkukauden sivussa ollut William Nylander palasi pelaavaan kokoonpanoon joulukuun alussa.

Joulutauon jälkeen Maple Leafsin peli kuitenkin kääntyi laskusuuntaan, ja joukkueen kausi päättyi tutun kilpakumppanin Boston Bruinsin käsittelyssä pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella. Kevätkaudella Maple Leafsin laukaisuhallinta ja maaliodottama kuitenkin paranivat.

Viimeistelyssä sen sijaan oli isoja ongelmia, vaikka Nylanderin mukaantulo vahvisti joukkuetta. Maple Leafs myös päästi kevätkaudella selvästi enemmän maaleja, vaikka tammikuussa hankittu Jake Muzzin oli joukkueen parhaita puolustajia.

Loogisella päättelyllä syyttävä sormi olisi helppo kohdistaa maalivahtipeliin, joten tarkastellaan, kuinka Maple Leafsin ykkösmaalivahti Frederik Andersen suoriutui kaudestaan.

Tasaista suorittamista läpi kauden

Kun Andersenin kausi jaetaan samalla tavalla kahtia joulutauosta, ainoa isompi ero suoritustasossa on ehkäistyissä maaleissa. Suhteellisen tasaisesta pelaamisestaan huolimatta tanskalainen ei ollut NHL-maalivahtien parhaimmistoa.

Ehkäistyissä maaleissa Andersen oli syyskaudella vähintään 800 minuuttia pelanneista maalivahdeista kahdeksanneksi paras, mutta ei yltänyt muissa torjuntatilastoissa kymmenen parhaan joukkoon.

Esimerkiksi kohtalokkaaksi koituneen pudotuspelivastustaja Bruinsin molemmat maalivahdit Tuukka Rask ja Jaroslav Halak olivat molemmat kokonaisuutena arvioituna Andersenia edellä. Myös vahvasti sujuneella alkukaudella Tavares oli kolmanneksi paras maalintekijä, Mitch Marner viidenneksi kovin pistemies ja Morgan Rielly puolustajien pistekärki.

GS xG/60 HD Shots Against/60 HDSV% GSAA/60 HDGSAA/60
3.10.2018−23.12.2018 30 2,55 7,45 81,8 0,51  -0,07
28.12.2018−7.4.2019 30 2,53 8,25 81,7 0,15 -0,08

GS = aloitetut ottelut, xG/60 = päästettyjen maalien odottama suhteutettuna 60 peliminuuttiin, HD Shots Against/60 = korkean todennäköisyyden laukaukset suhteutettuna 60 peliminuuttiin, HDSV% = Korkean todennäköisyyden laukausten torjuntaprosentti, GSAA/60 = ehkäistyt maalit suhteutettuna 60 peliminuuttiin, HDGSAA/60 = korkean todennäköisyyden laukauksista ehkäistyt maalit suhteutettuna 60 peliminuuttiin. Kaikki tilastot viidellä viittä -vastaan pelissä.

Aivan koko kautta Andersen ei kuitenkaan pelannut tasaisen varmasti. Helmikuussa 29-vuotiaan maalivahdin torjuntatyöskentely oli koko kauden suoritukseen verrattuna selvästi parempi. Runkosarjan viimeinen reilu kuukausi kuitenkin sujui vastavuoroisesti todella heikosti.

GS xG/60 HD Shots Against/60 HDSV% GSAA/60 HDGSAA/60
1.2.2019−28.2.2019 12 2,48 7,95 84,4 0,60 0,11
1.3.2019−7.4.2019 14 2,61 8,39 78 -0,34 -0,44

Kauden jälkimmäisellä puoliskolla Maple Leafsin puolustuspelaaminen heikkeni, ja varsinkin vaarallisilta maalipaikoilta Andersen joutui kohtaamaan enemmän laukauksia.

Siihen suhteutettuna helmikuu oli Andersenilta erinomaista suorittamista. Runkosarjan lopussa tuntui koko Maple Leafs -miehistöltä bensa loppuneen, mikä näkyi sekä puolustuspelin että torjuntatyöskentelyn ongelmina.

Andersenin torjunnat ja Auston Matthewsin osumat eivät riittäneet viemään Maple Leafsia pudotuspelien ensimmäistä kierrosta pidemmälle.
Kuva © Getty Images

Suurimmat ongelmat Andersenin ulkopuolella

Andersen on ollut Maple Leafsin maalilla ylityöllistetty jo kolmena kautena peräkkäin. Tanskalaisella on eniten aloitettuja otteluita kaudesta 2016−17 alkaen. Garrett Sparksin 17 aloitusta tällä kaudella on eniten kakkosmaalivahdilta Andersenin Maple Leafs -aikana.

Tällä kaudella Andersenille kertyi 60 aloitettua ottelua − kahdeksanneksi eniten koko NHL:ssä − vaikka joulu-tammikuussa loukkaantumisen vuoksi jäi väliin seitsemän peliä.

Pelimäärän lisäksi Andersen on ollut täystyöllistetty myös laukausten puolesta. Sekä tällä kaudella että kolmen viime kauden aikana Maple Leafsin ykköstorjuja on kohdannut määrällisesti eniten laukauksia.

Andersen on myös yksi eniten vaarallisilta maalipaikoilta ammuttuja laukauksia torjumaan joutunut maalivahti, mikä kuvaa Maple Leafsin puolustuspelin ongelmia. Tanskalainen on kuitenkin jokaisella Maple Leafs -kaudellaan suoriutunut torjuntaprosenttiodottamaa paremmin.

Tämän kevään pudotuspeleissä Andersen pelasi kauden parasta peliään, vaikka romahtikin neljännessä ottelussa. Maple Leafsin harmiksi Bruinsin Rask oli kuitenkin edellä korkean todennäköisyyden laukauksissa.

xG/60 HD Shots Against/60 HDSV% GSAA/60 HDGSAA/60
Frederik Andersen 2,26 7,68 86,7 (7.) 0,46 (4.) 0,15 (7.)
Tuukka Rask 2,36 6,48 89,5 (6.) 0,18 (9.) 0,31 (6.)

Kokonaisuutena Maple Leafs kaatui pudotuspeleissä enemmän viimeistelyn kuin maalivahtipelin ongelmiin.

Maple Leafs voitti vaaralliset maalipaikat neljässä pelissä. Näistä neljäs ja kuudes ottelu kuitenkin päättyivät tappioon. Kuudennessa pelissä Andersen oli tasaviisikoin Raskia edellä, mutta ero Bruinsin eduksi syntyi tehokkaalla ylivoimalla.

Ratkaisevassa seitsemännessä pelissä ykkösmaalivahdista ei ollut kannattelemaan Maple Leafsia. Andersen päästi helppoja maaleja, eivätkä laukaisutilastoja hallinneet ja varsinkin ottelun alussa enemmän maaliodottamaa luoneet kenttäpelaajat onnistuneet viimeistelyssä riittävästi.

Maple Leafs loi tasaviisikoin enemmän maaliodottamaa, päästettyjen maalien odottama oli tasainen, mutta viimeistelyssä ja erityisesti ylivoimatehokkuudessa Bruins oli edellä. Molemmilla joukkueilla oli 16 ylivoimatilaisuutta – Bruins teki seitsemän maalia, Maple Leafs vain kolme.

Pudotuspelien otoskoko on toki vain reilu kymmenesosa runkosarjasta, mutta Andersen nosti pudotuspeleissä tasoaan erityisesti korkean todennäköisyyden laukausten torjumisessa. Kilpakumppani Rask oli kuitenkin vielä etevämpi.

Suomalaistorjuja aloitti runkosarjassa 15 peliä vähemmän kuin Andersen ja kohtasi sekä runkosarjassa että pudotuspeleissä vähemmän niin laukauksia kokonaisuudessaan kuin laukauksia vaarallisilta maalipaikoilta.

Andersen pelasi pudotuspeleissä huonoja otteluita, mikä vaikuttaa nopeasti paras seitsemästä -sarjan lopputulokseen. Peluutukseen ja torjuntojen määrään tanskalainen ei kuitenkaan itse voinut vaikuttaa. Ykkösmaalivahdilta on lupa odottaa laadukkaampaa torjuntatyöskentelyä, mutta aiempaa tasaisempi peluutus ja tiiviimpi puolustaminen olisivat tukeneet Andersenin pelaamista.

Maalivahdin syyttämisen sijaan kritiikkiä onkin syytä antaa valmennukselle ja seurajohdolle. Maple Leafsin hyökkäyskalusto on huippunimekäs ja laadukas, mutta puolustus ja kakkosmaalivahti eivät ole riittävällä tasolla.

Tilastot: NaturalStatTrick

» Lähetä palautetta toimitukselle