TORONTO, ON - NOVEMBER 1: Esa Lindell #23 of the Dallas Stars looks on against the Toronto Maple Leafs during the second period at the Scotiabank Arena on November 1, 2018 in Toronto, Ontario, Canada. (Photo by Kevin Sousa/NHLI via Getty Images)
Kuva © Getty Images

Analyysi: Esa Lindellin jatkosopimus ei ole Starsin kannalta ongelmaton – John Klingberg on kannatellut suomalaispuolustajaa koko tämän NHL-uran ajan

Artikkeli
Rahakkaan jatkosopimuksen Dallas Starsin kanssa tehnyt Esa Lindell on noussut viime kausina NHL:n eniten ahkeroivien puolustajien joukkoon. Noin 35 miljoonaa dollaria kuuden vuoden ajan on kuitenkin kova hinta maksaa Lindellistä, joka ei ole ainakaan toistaiseksi tasoltaan NHL:n eliittiä.

Kulunut kesä oli NHL:n sopimusrintamalla suomalaisittain erittäin mielenkiintoinen. Sebastian Aho oli ainoa niin kutsutun offer sheetin allekirjoittanut pelaaja, ja suomalaishyökkääjä sai tällä tavoin hankittua itselleen yli 42 miljoonan dollarin arvoisen sopimuksen. Mikko Rantasen ja Patrik Laineen sopimusneuvottelut venyivät pitkälle, mutta kumpikin sai sopimuksen kauden kynnyksellä.

Yhden merkittävän suomalaispelaajan sopimusneuvottelut valmistuivat kuitenkin jo toukokuussa, kun Dallas Stars tiedotti joukkueen tehneen puolustaja Esa Lindellin kanssa kuuden vuoden mittaisen ja yhteensä noin 35 miljoonan dollarin arvoisen jatkosopimuksen. 

Lindellin, 24, allekirjoituksen saaminen jatkosopimukseen oli yksi Starsin kesän ykkösprioriteeteista. Neuvottelut eivät kestäneet kauaa, sillä tiedote jatkosopimuksesta julkaistiin vain kahdeksan päivää sen jälkeen, kun dallasilaisjoukkue oli pudonnut pudotuspeleistä toisella kierroksella.

– Päivästä tulee hyvä, kun saa kuulla, että Esa on täällä vielä pitkään, Starsin päävalmentaja Jim Montgomery kommentoi sopimuksen tiimoilta The Athleticin haastattelussa

Lindell oli viime kaudella Montgomeryn luottopuolustajia pelaten keskimäärin yli 24 minuuttia ottelua kohti runkosarjassa ja peräti lähes 27 minuuttia ottelua kohden pudotuspeleissä. Montgomery käytti Lindelliä jokaisessa tilanteessa − erityisen paljon alivoimalla, jota Lindell pelasi Starsin pelaajista selvästi eniten niin runkosarjassa kuin pudotuspeleissäkin.

Tilanne ei kuitenkaan Lindellin kohdalla ole aivan näin yksiulotteinen.

Montgomery kehui Lindellin kamppailupelaamista, kilpailullisuutta, puolustustaitoa ja kykyä vaikuttaa peliin positiivisesti keski- ja hyökkäysalueella. Stars-valmentaja myös kokee, että Lindellillä on vielä runsaasti potentiaalia parantaa tulevaisuudessa.

Tilanne ei kuitenkaan Lindellin kohdalla ole aivan näin yksiulotteinen. Suomalaispuolustaja kantoikin viime kaudella todella suurta vastuuta ja pelasi isoja minuutteja, mutta on eri kysymys, kuinka hyvin hän annetuista minuuteista suoriutui ja oikeuttaako Lindelliltä toistaiseksi nähdyt otteet näinkin rahakkaaseen jatkosopimukseen. 

Seuraavassa analyysissä keskitytään purkamaan Lindellin kolmea viimeistä kautta ja painotetusti viimeisintä, jonka pohjalta jatkosopimus on luonnollisesti vahvasti tehty. Analyysissä pyritään tarkastelemaan Lindellin otteita monelta kantilta ja käyttämään monia yksittäisen pelaajan tason mittareita kokonaiskuvan muodostamiseksi. On kuitenkin myös muistettava, että täysin totuudenmukaista arviota on mahdotonta tehdä.

Paljon jääaikaa, mutta keskinkertaisia tuloksia tasaviisikoin

Lindellin jääaika on kasvanut tasaisesti edellisen kolmen kauden ajan. Kuitenkin jo ensimmäisellä kokonaisella NHL-kaudellaan 2016–2017 suomalaispuolustaja kellotti ottelua kohden toiseksi kovimmat minuutit kaikista Stars-pelaajista.

Tasaviisikoin Lindell pelasi kyseisellä kaudella kaikista NHL-puolustajista 68. eniten. Sitä seuranneella kaudella 2017–2018 hän pelasi tasaviisikoin yhteensä noin 115 minuuttia enemmän ja 34. eniten kaikista puolustajista. Viime kaudella Lindellin minuutit tasaviisikoin kasvoivat entisestään ja ainoastaan Ryan Suter, Drew Doughty, Ivan Provorov ja Darnell Nurse kirjauttivat häntä enemmän jääaikaa kaikista NHL-puolustajista.

Seuraavat taulukot kuvaavat Lindellin otteita viimeisen kolmen kauden ajalta tasaviisikoin. Lukemien alapuolella on Lindellin sijoitus verrattuna muihin vähintään 1000 minuuttia pelanneisiin puolustajiin. Kaudella 2016–2017 nämä kriteerit täyttäviä puolustajia oli NaturalStatTrickin mukaan 133 kappaletta, kaudella 2017–2018 niin ikään 133 kappaletta ja kaudella 2018-2019 124 kappaletta.

TOI G/60 A/60 P/60 P1/60 GS/60
2016–2017 1302,01 0,23 0,46 0,69 0,41 0,81
Sijoitus (133 pelaajasta) 68. 35. 97. 79. 67. 88.
2017–2018 1417,04 0,13 0,51 0,64 0,25 1,20
Sijoitus (133 pelaajasta) 34. 103. 88. 96. 124. 57.
2018–2019 1553,37 0,15 0,58 0,73 0,39 0,40
Sijoitus (123 pelaajasta) 5. 72. 78. 85. 84. 107.

Yllä olevasta taulukosta huomataan, että peliaikaan suhteutettuna Lindellin tehokkain kausi maalinteon suhteen viimeisten kolmen kauden osalta oli kausi 2016–2017, jolloin hän teki vertailukohtana olevista puolustajista 35. eniten maaleja peliaikaan suhteutettuna. Edellisten kahden kauden aikana Lindell ei ole yltänyt yhtä tehokkaaseen maalitahtiin, mutta hän on luonut kasvavassa määrin henkilökohtaista maaliodottamaa ja laukonut enemmän, mikä on positiivinen merkki. 

Syöttöpisteiden ja pitkälti tätä myötä myös tehopisteiden valossa Lindell on ollut viimeisten kolmen kauden ajan tasaviisikoin melko keskinkertainen verrattuna muihin yli 1000 minuuttia tasaviisikoin pelanneisiin puolustajiin. Viimeisten kolmen kauden ajalta tehopisteitä ja ykköspisteitä (maalit ja ykkössyötöt) Lindell on kirjauttanut melko tasaiseen tahtiin. 

Lindellin peliaikaan suhteutettu GameScore oli 0,40 – 107. huonoin 123 puolustajasta, jotka pelasivat vaaditut 1000 minuuttia tasaviisikoin

Tärkeimmät perustilastot huomioon ottavan GameScoren perusteella Lindellin viime kausi ei ollut kovin mairitteleva. Lindellin peliaikaan suhteutettu GameScore oli 0,40 – 107. huonoin 123 puolustajasta, jotka pelasivat vaaditut 1000 minuuttia tasaviisikoin. Lindellin peliaikaan suhteutettu GameScore oli viime kaudella heikompi kuin kaudella 2017–2018, vaikka hän teki viime kaudella enemmän maaleja ja tehopisteitä.

Tämä johtuu siitä, että GameScoressa huomioidaan maalien ja syöttöjen lisäksi myös muita muuttujia, kuten henkilökohtaiset laukaisuyritykset, blokkaukset sekä maali- ja laukaisuyrityserottamat. 

TOI CF/60 CA/60 CF% Rel CF%
2016-2017 1302,01 55,71 58,75 48,67 -3.22
Sijoitus (133 pelaajasta) 68. 61. 110. 90.
2017-2018 1417,04 60,59 54,85 52,49 2,05
Sijoitus (133 pelaajasta) 34. 33. 37. 30.
2018-2019 1553,37 50,63 61,48 45,16 -5,27
Sijoitus (123 pelaajasta) 5. 115. 105. 116.

Laukaisuhallintaan liittyvät lukemat ovat suuri syy siihen, miksi Lindellin keskimääräinen GameScore tippui viime kaudella. Kausi 2017–2018 oli laukaisuhallintalukemien valossa Lindelliltä erinomainen. Hänen ollessaan jäällä Stars loi 60 minuuttia kohden keskimäärin 60,59 laukaisuyritystä ja päästi vain 54,85. Yhteensä Stars kontrolloi kaudella 2017–2018 Lindellin ollessa jäällä 52,49 prosenttia laukaisuyrityksistä. Kyseinen lukema oli 30. paras vähintään 1000 minuuttia pelanneista puolustajista ja keskimääräistä parempi myös Stars-puolustajien joukossa.

Viime kaudella Lindellin laukaisuhallintalukemat kokivat kuitenkin rajun kolauksen, sillä Stars päästi hänen ollessaan jäällä selvästi enemmän laukaisuyrityksiä kuin se onnistui luomaan. Lindellin laukaisuyritysten erottamaa kuvaava CF%-lukema oli viime kaudella 45,16, joka oli vertailuryhmän puolustajista heikoimman kymmenen joukossa. Kyseessä oli siis vajaa seitsemän prosenttiyksikön pudotus kaudesta 2017–2018.

Lindellin tämän kauden heikkoja laukaisuhallintalukemia ei voida laittaa joukkueen piikkiin, sillä suomalaispuolustajan lukema oli selvästi alle Starsin keskitason. Potentiaalisia syitä lukemien putoamiseen käsitellään tarkemmin hieman myöhemmin.

Pelkät laukaisuyritykset eivät kuitenkaan kerro koko tarinaa, kuten ei mikään muukaan yksittäinen tilasto. Laukaisuyritykset mittaavat laukausten määrän, mutta ne eivät kerro mitään laukausten laadusta tai laukausta edeltäneestä tilanteesta. Tässä vaiheessa esiin kaivetaan maaliodottama, joka on tällä hetkellä paras laukausten määrän ja laadun yhdistävä mittari, vaikka sekään ei ole täydellinen.

Maaliodottaman on todistettu olevan parempi ennustaja tulevaisuuden tehtyjen ja päästettyjen maalien suhteen kuin itse tehdyt ja päästetyt maalit tai äsken käsitellyt laukaisuyritykset. Maaliodottamaa on soveltanut kotimaiseen Liigaan ainakin Jani Pellinen, joka teki aiheesta myös pro gradu -tutkielmansa

TOI xGF/60 xGA/60 xGF% xGF% Rel
2016-2017 1302,01 2,41 2,66 47,56 -4,62
Sijoitus (133 pelaajasta) 68. 49. 126. 101.
2017-2018 1417,04 2,66 2,18 54,94 2,11
Sijoitus (133 pelaajasta) 34. 22. 27. 11.
2018-2019 1553,37 1,95 2,40 44,84 -8,59
Sijoitus (123 pelaajasta) 5. 121. 62. 119.

Lindellin ollessa jäällä Starsin maaliodottama muistuttaa pääpiirteittäin laukaisuhallintalukemia siinä, että kaudella 2016–2017 maaliodottaman erottama oli alle 50 prosentin, kaudella 2017–2018 yli 50 prosentin ja viime kaudella jälleen alle 50 prosentin.

Huomioitavaa on se, että Lindellin maaliodottamaan liittyvät lukemat kaudella 2017–2018 olivat suorastaan loistavat: maaliodottaman erottama oli koko vertailuryhmän 11. paras. Tämä kuvaa sitä, että kyseisellä kaudella Lindellin ollessa jäällä Stars ei pelkästään laukonut enemmän kuin vastustaja, vaan se loi myös huomattavasti vastustajiaan parempia maalipaikkoja.

Viime kaudella kuitenkin myös Lindellin maaliodottamalukemat ottivat valtavan askeleen taaksepäin. Merkillepantavaa on erityisesti se, kuinka vähän maaliodottamaa Stars onnistui luomaan Lindellin ollessa kentällä tasaviisikoin. Suurin ero Lindellin viime kauden laukaisuhallinta- ja maaliodottamalukemissa koskee CA/60- (Corsi Against per 60) ja xGA/60-lukemia (Expected Goals Against per 60), jotka kuvaavat päästettyjä laukaisuyrityksiä ja maaliodottamaa peliaikaan suhteutettuna.

Tämä ero kertoo, että vaikka Lindellin ollessa jäällä Starsia vastaan päästiin laukomaan paljon, merkittävä osa laukauksista ei tullut parhailta maalintekopaikoilta. Yksinkertaistettuna Stars oli maaliodottamalla mitattuna hyökkäyssuuntaan tasaviisikoin Lindellin ollessa jäällä todella heikko ja puolustussuuntaan keskinkertainen. 

TOI GF/60 GA/60 GF% GF% Rel
2016-2017 1302,01 2,39 2,07 53,61 6,58
Sijoitus (133 pelaajasta) 68. 59. 42. 48.
2017-2018 1417,04 2,58 2,07 55,45 4,28
Sijoitus (133 pelaajasta) 34. 49. 21. 28.
2018-2019 1553,37 1,98 1,94 50,50 -0,10
Sijoitus (123 pelaajasta) 5. 109. 16. 59.

Toteutuneita maaleja tarkasteltaessa huomataan, että Lindellin maalierottama on ollut jokaisena kolmena edellisenä kautena positiivinen. Toisin sanoen Lindellin ollessa jäällä Stars on tasaviisikoin tehnyt jokaisella edellisellä kolmella kaudella enemmän maaleja kuin se on päästänyt. Maalierottaman voi ilmaista joko konkreettisina maaleina tai prosenttiosuutena, kuten yllä olevassa taulukossa on tehty. Monet sekoittavat maalierottaman tasaviisikoin plusmiinus-tilastoon, mutta jälkimmäinen ottaa huomioon myös muita asioita. Muun muassa tähän perustuu myös plusmiinuksen hyödyttömyys tilastona

Yllä olevasta taulukosta huomataan, että viime kaudella Stars teki Lindellin ollessa jäällä edelliskausia vähemmän maaleja peliaikaan suhteutettuna, mutta samaan aikaan myös päästi vähemmän maaleja omiin. Huomataan, että Lindellin ollessa jäällä Stars itse asiassa päästi hyvin vähän maaleja omiin verrattuna muihin vertailuryhmän puolustajiin.

Tämä on ristiriidassa sen kanssa, kuinka paljon Starsia vastaan lauottiin ja luotiin maaliodottamaa suomalaisen ollessa jäällä. Luotu maaliodottama ja laukaukset kertovat, että vastustaja pääsi Lindellin ollessa jäällä maalipaikoille keskivertotahdilla, mutta näistä laukauksista huomattavan moni ei mennyt maaliin verrattuna edellisiin kausiin.

Suurin selittävä syy tähän löytyy Starsin maalin suulta. Vezina Trophy -finalisti Ben Bishop pelasi erityisesti loppukaudesta erittäin korkealla tasolla ja oli numeroiden valossa koko liigan parhaiden torjujien joukossa myös koko kauden otannalla. Tämä oli merkittävä syy Starsin pudotuspelipaikkaan ja selviytymiseen aina toiselle kierrokselle saakka. Lisäksi Bishopin ansiosta joukkue päästi Lindellin ollessa jäällä viime kaudella maaleja matalammalla tahdilla kuin edellisillä kausilla, vaikka maalipaikoissa vastaava muutos oli päinvastaiseen suuntaan.

Lindellin ollessa jäällä tasaviisikoin Starsin torjuntaprosentti oli erittäin korkea 94,17, kun se oli kausilla 2016–2017 ja 2017–2018 vähän yli 93. Samaan aikaan puolustajan ollessa jäällä Starsin laukaisuprosentti oli viime kaudella matalampi kuin edellisillä kausilla, mikä oli osasyy joukkueen matalaan tehtyjen maalien määrään. Pitää kuitenkin huomioida, ettei Stars päässyt poikkeuksellisen hyville maalipaikoille Lindellin ollessa jäällä.

Klingbergin merkitystä Lindellin pelaamiseen on aliarvioitu

Pelaajan yllä mainittuihin numeroihin vaikuttaa moni ulkoinen asia, joista suurin on se, kenen kanssa hän pelaa. Puolustajien kohdalla sillä, kenen parina puolustaja pelaa, on yleensä suuri merkitys pelaajan tuloksiin. Sillä on suurempi merkitys tuloksiin kuin esimerkiksi sillä, ketä vastaan puolustaja pelaa tai miltä alueelta hän aloittaa suurimman osan vaihdoistaan.

Lindellin yleisin puolustajapari edellisen kolmen kauden ajan on ylivoimaisesti Starsin kiistaton tähtipuolustaja John Klingberg, jonka kanssa Lindell on ollut yhtä aikaa jäällä noin 68 prosenttia kaikista peliminuuteistaan tasaviisikoin.

Tasaviisikoin 2016-2019
TOI CF% xGF% GF%
Esa Lindell ja John Klingberg 2888,37 50,69 51,39 57,77
Esa Lindell ilman John Klingbergiä 1384,06 44,47 45,32 45,19
John Klingberg ilman Esa Lindelliä 1333,27 52,29 54,24 55,14

Lindellin ja Klingbergin ollessa jäällä edellisen kolmen kauden aikana Stars on kontrolloinut 50,69 prosenttia laukaisuyrityksistä ja 51,39 prosenttia maaliodottamasta. Kun Lindell on joutunut pelaamaan ilman Klingbergiä, kyseiset lukemat ovat pudonneet huolestuttavalle tasolle. Tämä näkyy myös realisoituneissa maaleissa.

Suomalaisessa mediassa Lindelliä on usein hehkutettu syyksi sille, miksi hyökkäävästä pelityylistään tunnettu Klingberg on noussut NHL:n parhaiden puolustajien joukkoon ja pystyy pelaamaan haluamallaan tavalla.

Yllä olevista lukemista käy kuitenkin ilmi, että Klingberg on itse asiassa kirjauttanut parempia laukaisuhallintaa ja maaliodottamaa mittaavia lukemia ilman Lindelliä kuin Lindellin kanssa, mikä on vahvasti ristiriidassa tuon väitteen kanssa.

Tasaviisikoin 2018-2019
TOI CF% xGF% GF%
Esa Lindell ja John Klingberg 741,16 47,67 47,39 54,76
Esa Lindell ilman John Klingbergiä 812,22 42,69 44,51 47,46
John Klingberg ilman Esa Lindelliä 515,52 57,20 59,51 58,97

Viime kauden osalta suuntaviivat olivat hyvin pitkälti samat. Lindell joutui pelaamaan viime kaudella enemmän tasaviisikoin ilman Klingbergiä kuin kahdella edeltäneellä kaudella yhteensä. Lindell itse asiassa joutui pelaamaan ilman Klingbergiä enemmän kuin hän pääsi pelaamaan tämän kanssa. Se johtui osittain ruotsalaispuolustajan loukkaantumisesta ja osittain siitä, että Klingbergiä peluutettiin ajoittain Miro Heiskasen kanssa. 

Voidaan hyvin perustein väittää, että Lindellin positiivista vaikutusta Klingbergin pelaamiseen on Suomessa yliarvioitu valtavasti.

Klingbergin ja Lindellin ollessa viime kaudella jäällä yhdessä tasaviisikoin vastustaja onnistui luomaan Starsia enemmän laukaisuyrityksiä ja maaliodottamaa, mutta Stars teki silti vastustajiaan enemmän maaleja. Lindellin ollessa jäällä ilman Klingbergiä laukaisuhallinta- ja maaliodottamalukemat olivat erittäin huonoja. Vaikka realisoituneiden maalien suhde ei ollut näin huono, oli se silti melko selvästi alle 50 prosentin. 

Kun Klingberg oli jäällä ilman Lindelliä, tulokset laukaisuhallinnan, maaliodottaman ja tehtyjen maalien osalta olivat loistavia. Nämä lukemat osoittaisivat siihen suuntaan, että Klingberg pärjäisi itse asiassa tasaviisikoin paremmin ilman Lindelliä, tai ainakin Heiskasen parina. Tämä puolestaan aiheuttaa ongelman, koska Lindell on ollut parhaimmillaan Klingbergin kanssa ja pulassa ilman häntä. Voidaankin hyvin perustein väittää, että Lindellin positiivista vaikutusta Klingbergin pelaamiseen on Suomessa yliarvioitu valtavasti.

Visualisaatiot laukausten sijainnista antavat myös paljon osviittaa joukkueen tai yksittäisen pelaajan vahvuuksista ja heikkouksista. HockeyViz-sivuston tarjoamien laukaisukarttojen etu verrattuna pelkkiin numeraalisiin laukaisumääriin on se, että ne tarjoavat kontekstia laukausten tarkoista sijanneista ja vaarallisuudesta. Maaliodottamassa otetaan huomioon myös laukausten laatu, mutta myöskään maaliodottamalukemat eivät kerro, mistä puolelta kenttää laukaukset ovat tarkalleen tulleet.

Kuva © Micah Blake McCurdy (HockeyViz)

Yllä oleva visualisaatio kuvaa Starsin hyökkäyspelaamista tasaviisikoin viime kaudella. Vasemmanpuoleinen laukaisukartta kuvaa Starsin hyökkäyspelaamista Lindellin ollessa jäällä, oikeanpuoleinen ilman Lindelliä. Mitä punaisempi alueen väri, sitä enemmän joukkue on laukonut kyseiseltä alueelta verrattuna liigan keskiarvoon tietyllä aikajaksolla, tässä tapauksessa viime kaudella. Sininen väri puolestaan tarkoittaa, että kyseiseltä alueelta on lauottu liigan keskiarvoa vähemmän. Visualisaatiossa otetaan huomioon laukaukset, joita ei ole peitetty.

Yllä oleva visualisaatio tukee väitettä siitä, että Lindellin vaikutus joukkueen hyökkäyspelaamiseen oli heikko viime kaudella. Tummansininen alue b-pisteiden välissä kertoo siitä, ettei hänen ollessaan jäällä Stars päässyt laukomaan parhaalta sektorilta. Ilman Lindelliä Stars pääsi laukomaan paljon liigan keskiarvoa enemmän todella läheltä maalia, mikä kasvattaa maalinteon todennäköisyyksiä. Tätä kuvastaa myös vaikutuksesta kertova vaarallisuuslukema (Threat). 

Kuva © Micah Blake McCurdy (HockeyViz)

Hieman yllättäen Stars myös päästi vähemmän laukauksia vaarallisilta sektoreilta ilman Lindelliä kun hänen ollessaan jäällä. Suomalaispuolustajan ollessa jäällä vastustajajoukkueet laukoivat huomattavan paljon siniviivan tuntumasta, mutta myös maalin edestä liigan keskitasoa kovemmalla tahdilla. Vaarallisuuslukeman perusteella Lindell oli kuitenkin puolustussuuntaan parempi kuin hyökkäyssuuntaan, mitä myös muut mainitut tilastot ovat tukeneet.

Stars oli kuitenkin ilman Lindelliä myös huomattavasti parempi puolustussuuntaan tasaviisikoin, mikä oli havaittavissa jo edellisissä taulukoissa mainituista relatiivisista lukemista. Ilman Lindelliä vastustajilla oli todella vaikea saada luotua laukaisupaikkoja erityisesti b-pisteiden väliin. Starsin maalivahdista katsottuna vasemmalta siniviivan tuntumasta laukauksia tuli myös ilman Lindelliä melko paljon, mutta tuolta alueelta laukausten vaarallisuus on huomattavasti pienempi.

Kuva © Micah Blake McCurdy (HockeyViz)

Visualisaatiolla voidaan myös vahvistaa väitettä siitä, että Klingbergin kanssa pelaamisella on merkittävästi positiivinen vaikutus Lindellin tuloksiin. Yllä olevan visualisaation vasemmanpuoleinen laukaisukartta kertoo, että Starsilla oli suuria vaikeuksia saada kehiteltyä laukauksia mistään puolelta hyökkäysaluetta Lindellin pelatessa ilman Klingbergiä tasaviisikoin viime kaudella. 

Ehkä hieman yllättäen myös Klingbergin poissaolo näkyi selvästi myös puolustusalueella, sillä Stars päästi Lindellin ollessa jäällä ilman ruotsalaispuolustajaa selvästi liigan keskiarvoa enemmän laukauksia parhaalta sektorilta ja siniviivalta. Tämä kumoaa käsitystä siitä, että puolustaminen olisi kokonaan Lindellin vastuulla kaksikon pelatessa yhdessä.

Edelliset lukemat ja visualisaatiot antavat hyvän kokonaiskuvan siitä, mitä kentällä tapahtuu Lindellin ollessa siellä. Ne eivät kuitenkaan anna kovin yksityiskohtaista kertomusta esimerkiksi siitä, mitkä pienemmät tilanteet johtavat laukauksiin. Tällaista dataa on saatavilla yhä enemmän erityisesti muista isoista palloilulajeista. Data-analyysin näkökulmasta edistyksellisimpänä näistä lajeista voidaan pitää baseballia, joka on myös lajina esimerkiksi jääkiekkoa helpommin mallinnettavissa.

Myös jääkiekossa niin kutsuttuja "mikrotilastoja" on ollut viime vuosina julkisesti saatavilla kasvavassa määrin. Kenties laajimman otoksen mikrotilastoja NHL:stä on kerännyt Corey Sznajder, joka on kerännyt dataa muun muassa laukauksiin johtaneista syötöistä sekä siniviivan ylityksistä, jotka on havaittu tärkeiksi tekijöiksi maalipaikkojen luomisen suhteen. Parempi julkinen syöttöihin liittyvä data tekisi myös käytössä olevista maaliodottamamalleista entistä parempia. 

Kuva © Corey Sznajder, CJ Turtoro

Yllä oleva visualisaatio kuvaa Sznajderin keräämää aineistoa Lindellistä tasaviisikoin. Otos on kerätty kolmelta edelliseltä kaudelta ja se sisältää yhteensä 97 ottelua ja 1821 peliminuuttia. Otteluista on tilastoitu siis noin kolmasosa, mikä ei tietysti ole yhtä hyvä kuin jokaisen ottelun tilastointi, mutta otoskoko on tarpeeksi iso, että siitä voi tehdä melko tarkkoja johtopäätöksiä. Sznajderin mukaan puolustajien "mikrotilastot" tasoittuvat jo noin 20 tilastoidun ottelun kohdalla. 

Visualisaatio vahvistaa jo aiemmin tehtyjä havaintoja Lindellin hyökkäyspelaamisen keskinkertaisuudesta. Muihin NHL-puolustajiin verrattuna Lindell laukoo itse ja antaa laukauksiin johtavia syöttöjä selvästi keskimääräistä vähemmän. Suomalaispuolustaja kuuluu myös NHL-puolustajien heikoimpaan 20 prosenttiin kontrolloitujen hyökkäyssiniviivan ylitysten suhteen.

Yhtä heikot lukemat Lindell kirjauttaa myös puolustusalueen siniviivan ylittämisen suhteen. Onnistuneen puolustussiniviivan ylittämisen tärkeyttä on vaikea ylikorostaa. Alex Novetin tekemän analyysin mukaan puolustusalueen siniviivan onnistunut ylitys syöttämällä tai kuljettamalla johtaa hyökkäyssiniviivan onnistuneeseen ylitykseen lähes yhdeksän kertaa kymmenestä, kun purkukiekkojen kohdalla vastaava lukema on kerran viidestä. 

Lindell on ollut paikoitellen urallaan isoissa vaikeuksissa pelin avaamisen kanssa. Tässä tilanteessa Lindell olisi voinut avata kiekon rystyllä sentterille, mutta aggressiivisen karvauksen johdosta hän sen sijaan joutuu yrittämään hätäistä purkua.

Lindellin kontrolloitujen ylitysten prosenttiosuus kaikista ylityksistä on todella alhainen, mikä kertoo siitä, että suuri osa Lindellin puolustusalueen siniviivan ylityksistä on joko epäonnistuneita syöttöjä tai esimerkiksi lasin kautta keskialueelle heitettyjä purkukiekkoja, jotka edistävät peliä huomattavasti heikommin kun esimerkiksi kiekon nostaminen itse jalalla.

Lindell on koko NHL:n mittapuulla eliittiä katkaisemaan tilanteita, jossa vastustaja yrittää kuljettaa tai syöttää kiekkoa hallitusti hyökkäysalueelle.

Visualisaatio nostaa kuitenkin esiin myös yhden Lindellin suurimmista vahvuuksista: puolustusalueen siniviivan puolustaminen. Lindell on koko NHL:n mittapuulla eliittiä katkaisemaan tilanteita, jossa vastustaja yrittää kuljettaa tai syöttää kiekkoa hallitusti hyökkäysalueelle. Tämä on erityisen arvokasta Starsille, jonka muut puolustajat eivät ole lähelläkään Lindellin tasoa tällä osa-alueella.

Esimerkki Lindellin ulottuvuudesta ja kyvystä puolustaa omaa siniviivaa. Starsin kaksi muuta pelaajaa ehtivät hyvin peittämään syöttölinjoja, Lindell ohjaa Canucks-hyökkääjän taitavasti kohti laitaa ja katkaisee syöttöyrityksen keskelle. Kiekon saadessaan Lindell kuitenkin tekee tilanteessa pitkän kiekon, vaikka kiekkokontrolli olisi ollut mahdollista säilyttää rauhoittamalla.
Esimerkki Lindellin ulottuvuudesta ja kyvystä puolustaa omaa siniviivaa. Starsin kaksi muuta pelaajaa ehtivät hyvin peittämään syöttölinjoja, Lindell ohjaa Canucks-hyökkääjän taitavasti kohti laitaa ja katkaisee syöttöyrityksen keskelle. Kiekon saadessaan Lindell kuitenkin tekee tilanteessa pitkän kiekon, vaikka kiekkokontrolli olisi ollut mahdollista säilyttää rauhoittamalla.

Klingberg on aivan liigan puolustajien kärkeä molempien siniviivojen ylittämisessä kontrolloidusti, ja tämä on iso syy siihen, miksi hän on niin erinomainen. Kuitenkin oman siniviivan puolustamisessa hän on selvästi keskimääräistä huonompi ja tältä osin Klingberg ja Lindell paikkailevat toistensa heikkouksia hyvin.

Kuva © Corey Sznajder, CJ Turtoro

Lindellin tuoma lisäarvo alivoimalla on merkittävä − ylivoimalla ei niinkään

Pelaajan suoritukset tasaviisikoin ovat luonnollisesti merkittävässä roolissa, koska valtaosa jääkiekko-ottelusta ja tätä myöten kaudesta pelataan tasaviisikoin. Pelaaja voi luonnollisesti kuitenkin luoda lisäarvoa myös erikoistilanteiden aikana, joten suorituksia myös näissä tilanteissa on syytä huomioida.

Lindell on edellisen kolmen kauden ajan pelannut sekä yli- että alivoimalla. Kaudella 2017–2018 hän kirjautti Starsin puolustajista toiseksi eniten ylivoima-aikaa Klingbergin jälkeen, mutta Heiskasen mukaantulon myötä Lindellin ylivoimavastuu putosi kaudella 2018–2019 selvästi. Lindellin ylivoimaminuutit ovat kortilla myös jatkossa, sillä lähtökohtaisesti Klingberg ja Heiskanen ovat Starsin ylivoimalla käyttämät puolustajat. Klingbergin loukkaantumisen myötä Lindell kuitenkin pelasi noin 96 minuuttia ylivoimalla myös viime kaudella.

Kuva © Micah Blake McCurdy (HockeyViz)

Yllä oleva visualisaatio kuvastaa Starsin ylivoimapelaamista viime kaudella Lindellin ollessa jäällä (vasemmanpuoleinen laukaisukartta) ja ilman Lindelliä (oikeanpuoleinen laukaisukartta). Periaatteeltaan se on identtinen jo käsitellyn, laukauksia tasaviisikoin käsittelevän visualisaation kanssa, mutta tässä pinkki väri kuvastaa sitä, että laukauksia on enemmän liigan keskitasoon verrattuna. Vihreä puolestaan kuvastaa, että laukauksia on vähemmän. 

Visualisaatio kertoo, että Lindellin ollessa jäällä Starsin ylivoimapelaaminen ei toiminut kunnolla. Laukauksia tuli hyvin melko läheltä maalia vasemmalta laidalta, mutta keskeltä − niin sanotulta ykkössektorilta − Stars laukoi selvästi liigan keskitasoa vähemmän. Huomioitavaa on myös laukausten puute siniviivalta. Tämä ei kuitenkaan ole välttämättä huono asia, sillä kauempaa lähtevillä laukauksilla on pienempi todennäköisyys mennä maaliin. NHL-joukkueet ovatkin systemaattisesti vähentäneet siniviivalaukausten merkitystä omissa ylivoimastrategioissaan. 

Ilman Lindelliä Stars onnistui luomaan huomattavasti liigan keskitasoa enemmän laukauksia todella läheltä maalia. Tässä kohtaa on kuitenkin huomioitava, että Lindell on koko NHL-uransa pelannut kakkosylivoimalla, ja useat joukkueet Stars mukaan lukien kokoavat nykyään parhaat pelaajansa yhteen ylivoimaviisikkoon. Lindell ei pelannut viime tai edellisillä kausilla ylivoimaa Starsin tähtihyökkääjien, Jamie Bennin, Tyler Seguinin tai Aleksandr Radulovin, kanssa. 

Kuva © Micah Blake McCurdy (HockeyViz)

Yllä oleva visualisaatio puolestaan kuvaa Starsin alivoimapelaamista viime kaudella Lindellin kanssa ja ilman. Huomataan, että Lindellin ollessa jäällä vastustaja pääsi laukomaan huomattavan paljon Stars-maalivahdista katsottuna oikealta b-pisteeltä ja melko paljon myös vasemmalta b-pisteeltä, mutta maalin edustalta laukauksia ei juuri tullut.

On erittäin vakuuttavaa, että Lindellin ollessa jäällä Stars onnistui estämään laukauksia liigan keskivertoa alivoimaa paremmin.

Visualisaation mukaan Lindellin ollessa jäällä Starsin alivoima oli kokonaisuutena keskimääräistä parempaa, mistä kertoo vaarallisuuslukema -2%. Vaikka ilman Lindelliä Starsin alivoima oli vielä tehokkaampi laukausten estämisessä hyviltä sektoreilta, täytyy myös ottaa huomioon, että Lindell pelasi todella suuria minuutteja alivoimalla viime kaudella.

Suomalaispuolustaja pelasi runkosarjan aikana peräti 265 minuuttia alivoimaa. Ilman Lindelliä Stars pelasi alivoimaa vain 125 minuuttia. Lindell oli myös usein jäällä vastustajan parhaita ylivoimaviisikkoja vastaan, minkä myötä on erittäin vakuuttavaa, että hänen ollessaan jäällä Stars onnistui estämään laukauksia liigan keskivertoa alivoimaa paremmin. 

Lindell on kokonaisuutena NHL:n mittapuulla keskitasoa

Yksittäisen pelaajan arvioinnissa on tärkeää yrittää erottaa pelaajan suoritukset ja kyvyt hänen ketjukavereidensa, vastustajiensa, valmentajiensa sekä kaikkien muiden muuttujien vaikutuksista. Edellä mainitulta HockeyViz-sivustolta on saatavilla myös yksittäinen visualisaatio, joka pyrkii parhaiten kuvaamaan yksittäisen pelaajan vaikutusta kentän tapahtumiin poistamalla yhtälöstä edellä mainittuja muuttujia.

Alapuolella oleva visualisaatio kuvaa Lindellin vaikutusta ottaen huomioon ottelut kahden vuoden ajalta maaliskuun 12. päivään saakka. Visualisaation laukaisukartoissa on otettu huomioon ketjukaverien taso, vastustajien taso, pelitilanne sekä alueet, joista pelaaja aloittaa vaihtonsa. Tarkempi selitys visualisaatiossa käytetyistä metodeista on luettavissa täältä ja täältä

Kuva © Micah Blake McCurdy (HockeyViz)

Ylhäällä vasemmalla oleva laukaisukartta kuvaa Lindellin vaikutusta hyökkäyspelaamiseen tasaviisikoin. Punainen väri kuvaa alueita, josta Stars on onnistunut saamaan laukauksia, joihin Lindell on ollut vaikuttamassa liigan keskiarvoa useammin. Siniset kohdat ovat päinvastaisia alueita.

Huomioitavaa on, ettei kartta kuvaa pelkästään Lindellin henkilökohtaisia laukauksia vaan niitä, joihin hän on ollut osallisena. Huomioitavaa on ykkössektorilta tulleiden laukausten vähyys. Myös tämä visualisaatio tukee väitettä siitä, että Lindellin vaikutus hyökkäysalueella on keskimääräistä pelaajaa selvästi heikompi.

Alhaalla vasemmalla oleva laukaisukartta puolestaan kuvaa Lindellin vaikutusta puolustuspelaamiseen tasaviisikoin. Kartan mukaan Lindellin vaikutus puolustusalueella on keskimääräisen pelaajan veroinen. Laukauksia tulee paljon Stars-maalivahdista katsottuna vasemmalta siniviivan tuntumasta, mutta ykkössektorin puolustamisessa Lindell on kohtuullisen hyvä.

Oikealla olevat pienemmät laukaisukartat kuvaavat Lindellin yksittäistä vaikutusta yli- ja alivoimalla. Kartat tukevat jo aiemmista visualisaatioista tehtyjä johtopäätöksiä, joiden mukaan Lindellin vaikutus on ylivoimalla keskimääräistä huonompi, mutta alivoimalla keskimääräistä parempi.

Huomioitavaa on Lindellin positiivinen vaikutus alivoimalla maalin vasemmalla kulmalla, mikä oli havaittavissa myös tasaviisikoin puolustamisessa. Ulottuvana pelaajana Lindell pystyy peittämään laukaus- ja syöttömahdollisuuksia ja samalla siivoamaan maalin edustaa tehokkaasti. Alivoimalla hänen ei tarvitse luistella kilpaa vikkelien vastustajien kanssa. 

Visualisaation mukaan Lindellin laukaus on hieman keskivertoa heikompi ottaen huomioon laukausten sijainnit, laukausten tyypit ja vastassa olevat maalivahdit. Tämä tosin on tyypillistä Lindellin pelipaikalle, sillä hyökkääjät ovat keskimäärin puolustajia taitavampia laukojia.

Visualisaatio kertoo myös Lindellin aiheuttavan todella vähän jäähyjä vastustajille, mutta samalla ottavan jäähyjä itse selvästi keskivertoa vähemmän. Puolustajat hankkivat yleensä hyökkääjiä vähemmän jäähyjä, mutta ottavat itse enemmän, joten Lindellin hankittujen ja otettujen jäähyjen suhdetta voidaan pitää positiivisena Starsin kannalta. 

Viimeisenä visualisaatio kertoo, kuinka monta prosenttia Starsin laukauksista Lindell laukoo itse hänen ollessaan jäällä sekä tasaviisikoin että ylivoimalla. Lukema on tasaviisikoin 15 prosenttia, mikä on puolustajalle melko tyypillinen. Ylivoimalla lukema on puolestaan 22 prosenttia, mikä on hieman keskimääräistä korkeampi. 

Lindellin vaikutus on ylivoimalla hieman keskimääräistä huonompi, mutta alivoimalla selvästi keskimääräistä parempi.

Pelaajien joukkueelle tuoman kokonaisarvon määrittelemiseen on niin ikään kehitetty erilaisia metodeja, joista yksi on baseballista lainattu WAR (Wins Above Replacement). Konseptin tarkoituksena on määrittää, kuinka paljon voittoja ja siten arvoa yksittäinen pelaaja tuo joukkueelle verrattuna pelaajaan, jollaisia jokaisella joukkueella on tarpeen vaatiessa mahdollisuus esimerkiksi nostaa ylös AHL:stä. Englannin kielessä tällaisesta pelaajasta käytetään nimitystä "replacement-level player". 

WAR-malleissa tietyistä muuttujista johdetaan usein ensin GAR (Goals Above Replacement), joka määrittelee, kuinka monta maalia pelaaja on "replacement-level" -pelaajaa arvokkaampi. GAR voidaan sen jälkeen johtaa WAR:ksi käyttämällä tiettyä kerrointa. Tämä kerroin on asetettu sillä olettamuksella, että yksi voitto muodostuu noin viidestä maalista. Tämä muistuttaa monilta osin baseballia, jossa maalit on korvattu juoksujen määrällä ja tietty määrä juoksuja vastaa yhtä voittoa. Tarkempaa tietoa WAR:sta yleisesti on saatavilla muun muassa täältä ja täältä.

Vaikka WAR:n tarkoituksena on tiivistää kaikki merkittävä informaatio yhdeksi luvuksi, ei se silti ole täydellinen kuvaus pelaajan tuomasta arvosta. Jääkiekossa julkiset WAR-mallit ovat vielä suhteellisen alkutekijöissään, mutta niistä on silti hyötyä osana laajempaa analyysiä. 

Alla oleva taulukko kuvaa Lindellin otteita kolmella edellisellä kaudella. Taulukossa mainitut jääajat on kirjattu kaikki pelitilanteet huomioiden. Lukemien alapuolella on Lindellin sijoitus verrattuna muihin vähintään 1000 minuuttia tasaviisikoin pelanneisiin puolustajiin. Jääajat vaihtelevat hieman eri sivustojen perusteella. Alla olevassa taulukossa on käytetty Evolving-Hockey -sivuston jääaikoja, sillä myös taulukon muut lukemat ovat kyseiseltä sivustolta.

Evolving-hockey.com
TOI EV GAR PP GAR SH GAR Pens GAR GAR WAR
2016-2017 1596,6 -0,7 0,5 -2,1 1,2 -1,1 -0,2
Sijoitus (131 pelaajasta) 69. 100. 58. 126. 51. 112. 111.
2017-2018 1766,3 6,5 -0,2 0,5 0,8 7,6 1,4
Sijoitus (128 pelaajasta) 33. 30. 98. 46. 63. 43. 39.
2018-2019 1994,0 0,9 1,4 1,3 1,7 5,4 0,9
Sijoitus (127 pelaajasta) 7. 88. 28. 22. 36. 55. 54.

Yllä oleva taulukko kuvaa Lindellin Starsille tuomaa arvoa Evolving-Hockeyn WAR-mallin mukaan edellisten kolmen kauden aikana. Mallin mukaan Lindellin tuoma arvo kaudella 2016–2017 oli 0,2 voittoa alle "replacement-level" -pelaajan, kaudella 2017–2018 1,4 voittoa yli ja viime kaudella 0,9 voittoa yli. Vertailuryhmän muihin puolustajiin verrattuna Lindell toi viime kauden runkosarjassa joukkueelleen 54. eniten arvoa ja tuota edeltäneellä kaudella peräti 39. eniten arvoa.

Viime kaudella Lindell tuotti vähiten arvoa pelaamisellaan tasaviisikoin, kun taas eniten arvoa toi hänen jäähyerottamansa (hankittujen ja otettujen jäähyjen suhde), joka mainittiin positiivisena tekijänä jo aiemmin. Evolving-Hockeyn mukaan Lindelliä rikottiin viime kaudella kahden minuutin jäähyn arvoisesti 11 kertaa, hän puolestaan otti 15 kahden minuutin jäähyä. Tämän lisäksi Lindell tappeli viime kaudella kerran, mistä seurasivat yksi hankittu ja otettu viiden minuutin rangaistus. Evolving-Hockeyn WAR-mallin mukaan nämä edellä mainitut numerot olivat 1,7 maalin arvoisia. 

Huomioitavaa on, että Lindell tuotti viime kaudella WAR-mallin mukaan puolustajista 28. eniten arvoa ylivoimalla, kun ennen tätä esitetyillä mittareilla Lindellin ylivoimapelaaminen on ollut melko heikkoa. Tämä johtunee suurilta osin siitä, että malli käyttää hyökkäyspäässä toteutuneita maaleja esimerkiksi maaliodottaman sijaan. 

Tämä voi aiheuttaa ongelmia yksittäisten kausien kohdalla, mikäli pelaaja viimeistelee poikkeuksellisen korkealla onnistumisprosentilla. Puolustuspelaamisen arvioimiseen malli käyttää maaliodottamaa toteutuneiden maalien sijasta muun muassa vähentääkseen maalivahtipelaamisen vaikutusta kenttäpelaajien tuottamaan arvoon.

Johtopäätökset

Lindell on noussut varsin nopeasti Starsin luottopuolustajaksi ja yhdeksi eniten peliaikaa kirjauttavista pelaajista koko NHL:ssä. Ei ole yllätys kuulla, että Stars-valmentaja Montgomery on innoissaan Lindellin jatkosopimuksesta.

Lindell on parhaimmillaan erinomainen keskialueen puolustaja tasaviisikoin ulottuvuutensa avulla. Hän tuo lisäarvoa myös alivoimalla. Suunnanmuutospelissä ja hyökkäysalueella Lindellin otteet ovat kuitenkin olleet toistaiseksi heikohkoja, ja hän joutui pelaamaan viime kaudella aivan liian paljon. 

On myös syytä olla huolissaan siitä, millä tasolla Lindell pystyy pelaamaan ilman Klingbergiä. Lindell ei ole ainakaan toistaiseksi osoittanut pystyvänsä pelaamaan korkealla tasolla kenenkään muun Stars-puolustajan kanssa. Kuten aiemmin todettiin, nimenomaan Lindell hyötyy Klingbergin kanssa pelaamisesta, ei toisinpäin.

Oikeille pelaajille maksaminen on usein se tekijä, joka erottaa kestomenestyjät heikommista joukkueista. Onko organisaation järkeä antaa isoja sopimuksia pelaajille, jotka pystyvät pelaamaan sopimuksen velvoittamalla tasolla vain tietyn pelaajan kanssa? Kuinka moni NHL-puolustaja ei ylipäätään näyttäisi hyvältä sarjan parhaisiin kuuluvan Klingbergin rinnalla?

Lindellin kuusivuotinen sopimus rasittaa Starsin palkkakattoa 5,8 miljoonan dollarin verran. Tämä on melko hyvin linjassa Evolving-Hockeyn sopimusennusteen kanssa: se arvioi Lindellin todennäköisimmäksi vaihtoehdoksi neljän vuoden ja noin 5,3 miljoonan verran palkkakattoon vaikuttavan sopimuksen. Sopimusennuste arvioi kuuden vuoden sopimuksen todennäköisimmäksi keskimääräiseksi kausiansioksi lähes täsmälleen 5,8 miljoonaa dollaria. Sopimusennusteessa käytetystä mallista voi lukea lisää täältä

Lindellin sopimus vaikuttaa melko hintavalta, mutta todennäköisesti hän olisi saanut vastaavanlaisen sopimuksen vapailta markkinoilta.

Kyseisen sopimusennusteen ideana ei kuitenkaan ollut määritellä Lindellille "oikeaa" sopimusta, vaan arvioida, millaiselta todennäköisimmät vaihtoehdot näyttävät ottaen huomioon, millaisia sopimuksia NHL-organisaatiot ovat antaneet historiallisesti tietynlaisille pelaajille.

Kaiken tässä artikkelissa käsitellyn informaation perusteella Lindellin sopimus vaikuttaa hänen taitotasoonsa nähden melko hintavalta, mutta todennäköisesti hän olisi saanut vastaavanlaisen sopimuksen vapailta markkinoilta. Tämä viittaisi siihen, että Lindellin kaltaiset puolustajat ovat markkinoilla ylihinnoiteltuja ja osin myös siihen, että vapailla markkinoilla pelaajille annetaan ylipäätään keskimäärin liian hintavia ja pitkiä sopimuksia

Starsin puolustajista Klingberg on kiinnitetty vuoteen 2022 naurettavan halvalla vain 4,25 miljoonan dollarin verran palkkakattoon vaikuttavalla sopimuksella, jota voidaan pitää yhtenä koko NHL:n parhaista sopimuksista joukkueen näkökulmasta. Mikäli kyseinen sopimus neuvoteltaisiin uudelleen, puhuttaisiin vähintään kaksinkertaisista kausiansioista.

Lisäksi jo debyyttikaudellaan suuren roolin ansaitusti ottaneen Heiskasen tulokassopimusta on jäljellä vielä kaksi vuotta. Siispä vaikka Lindellin sopimus vaikuttaa selvästi ylihintaiselta, Stars pystyy todennäköisesti elämään tilanteen kanssa ainakin muutaman vuoden ajan, mutta sen jälkeen Lindellin sopimus voi aiheuttaa organisaation johtoportaalle paljonkin päänvaivaa. 

Tilastot: Corsica, NaturalStatTrick, A3Z Player Comparison Tool, HockeyViz, Evolving-Wild, CapFriendly

» Lähetä palautetta toimitukselle