Analyysi: Ei se kaunista ollut, ja välillä pahalta näytti – Mutta niin vain Suomi teki finaalissa tarvittavan

MAAJOUKKUE / Artikkeli
"Jörö-Jukka" johdatti joukkueensa maailmanmestaruuteen.
Kuva © Arno Hämäläinen https://www.instagram.com/hockeygrapher/

Valtaisaksi puolustustaisteluksihan se meni. Se, että Suomi joutuisi lähes koko 60 minuuttia roikkumaan ja selviytymään, ei tietenkään ollut Leijonien ja valmennuksen toiveissa. 

Mutta siihen finaalipeli Suomen kannalta suistui jo avauserässä. Voittoon tarvittiin siis Kevin Lankisen toista nappipeliä putkeen, härskiä maalinteon tehokkuutta ja ripaus onneakin – sekä vankkumatonta itseluottamusta ja uskoa omaan tekemiseen.

Kun koko turnauksen ajan Suomi on vankistanut itseluottamustaa toimivan pelisysteemin myötä, oli luonnollista, että kun lopulta taisteluilmeestä piti se ratkaiseva etu vastustajaan nähden saada, se myös kaivettiin.

Kanada horjutti Suomen pelaamista monin eri tavoin ja onnistui pelisuunnitelmassaan mainiosti.

Silti Leijonat saa olla todella tyytyväinen voittoonsa olla, sillä joukkue oli kokonaisuutena pelillisesti kaukana optimista. Kanada oli pääsääntöisesti hyvä, erittäin hyvä. Se olisi voinut pelin paketoida lukuisista huippupaikoistaan. Suomi saa kiittää Lankista, joka kasvoi turnauksen aikana Suomen tärkeimmäksi yksittäiseksi pelaajaksi.

Pienimuotoinen ihme finaalipelin voitto oli mutta toisaalta looginen ja myös ansaittu jatkumo Suomen sensaatiomaiselle turnaukselle.

Suomi pyöri Kanadan jaloissa. Se repi, riisti, raatoi ja taisteli koko sielunsa voimin, mutta pelillisesti moni osa-alue sakkasi.

Kanada horjutti Suomen pelaamista monin eri tavoin ja onnistui pelisuunnitelmassaan mainiosti. Leijonien valmennusta mitattiin jälleen, ja Suomi pystyi pelin edetessä riittävän hyvin reagoimaan ja hienosäätämään pelaamistaan.

Ei se silti kaunista ollut oikeastaan missään vaiheessa.

Ensimmäinen erä: kyllä tämä taitaa pahalta näyttää

Jos oli Leijonien avauserä Venäjää vastaan lauantaina liki täydellinen, sunnuntain finaalissa se oli kehno.

Taktiikan piti olla taas tuttu rimpsu: kun kiekko on meillä, se ei ole heillä.

Kiekko oli heillä, Antero Mertarannan tutuin lausahduksin vaaaarallisen paljon.

Kanadan runnoi NHL-tyylisellä avauspelaamisellaan, jossa sen laitahyökkääjät sujahtivat vikkelästi siniviivan tuntumaan, ja puolustajat pelasivat heille pitkän syötön. Sen jälkeen vyöryttiin voimalla ja vauhdilla hyökkäysalueelle.

Suomi ei saanut noita syöttöjä katki. Sen myötä Kanada loi suoria hyökkäyksiä ja pitkiä kulmapelejä. Kiekko liikkui ja pelaajat liikkuivat dynaamisesti, itsevarmasti – suorastaan vaaaarallisen näköisesti. Hyökkäysalueella tuli seinäsyöttöä, paikanvaihtoja ja puolustajien nousuja. Kiekko oli heillä.

Taktiikan piti olla taas tuttu rimpsu: kun kiekko on meillä, se ei ole heillä.

Kyllä Suomikin hyökkäsi, mutta Kanada sai hyökkäyksistä parhaan terän pois ja toisaalta Suomi ei omassa kiekollisessa pelissään aivan ytimessä ollut.

Kanadan tolppa-trap tuotti Suomen viivelähdöille haasteita. Suomi ei myöskään tilanteita kovin laadukkaasti aina tunnistanut: peliä aavistus pakotettiin ylöspäin.

On huomioitava, että hyökkäyspelissä Suomi oli turnauksessa ennen kaikkea päätypelijoukkue, ei niinkään suorahyökkäysjoukkue. Suomi on pelannut mainiota hyökkäysalueen hyökkäyspeliä koko turnauksen ajan. Sitä on rytmitetty ennen kaikkea puolustajien siniviivalaukauksin, joihin on yhdistetty terävä maskipelaaminen ja ahnas kakkoskiekoista kamppailu. Siten Suomi on saanut pitkissä hyökkäyksissään otteen: laukaus on rytmittänyt hyökkäyksen.

Kanada tiesi siis mihin iskeä: Suomen kulmarallit oli saatava horjutettua.

Kanada iski tietysti Suomen puolustajiin. Kun Suomella oli kiekko syvällä hyökkäysalueellaan, Kanadan laitahyökkääjät peittivät hyvin ahnaasti hyökkääjien syöttösuunnat siniviivaan puolustajille.

Avauserässä Oliwer Kaski oli ainoa suomalaispuolustaja, joka sai laukauksen kohti maalia. Sekin tuli rangaistuslaukauksesta.

Koko ottelussa Suomen puolustajat laukoivat ainoastaan viisi kertaa maalia kohti, kun esimerkiksi Venäjää vastaan lukema oli 11 ja Ruotsia vastaan 12. Kanada tiesi, mihin iskeä, ja teki sen tehokkaasti. Suomen oli todella vaikea saada hyökkäysalueen peliään rullaamaan, vaikka se olisikin hyökännyt hyvällä rytmillä koko viisikon voimin.

Kanada sai Suomen hyökkäyksiä ripeästi katki ja hyökkäsi sen jälkeen vielä suhteellisen tuorein jaloin.

Toinen erä helpottaa – Kolmannessa jälleen Suomi selviytyi

Jukka Jalosen valmennustiimi reagoi. Suomen keskialueen pelaaminen terävöityi heti toisen erän alussa. Se oli oikeastaan elinehto Suomen mestaruushaaveille: ensimmäisen erän tahdilla Kanada olisi marssinut suvereenisti mestariksi.

Leijonat pystyi rikkomaan Kanadan hyökkäyksiä jo keskialueella. Mailat olivat aktiivisempia, sekä sivu- ja takapaineen tulivat avauserää ärhäkämmin. Kanadan vyöry hidastui.

ensimmäisen erän tahdilla Kanada olisi marssinut suvereenisti mestariksi.

Hyökkäysalueen hyökkäyspelaamisessa Suomi sai peliä hetkittäin kontrolliinsa. Edelleenkään laukauksia siniviivasta ei juuri tullut, vaan Suomen hyökkääjät joutuivat pyörittämään hyökkäysalueen peliä kulman ja päädyn kautta. Sen kautta kuitenkin kiekko pysyi meillä ratkaisevan pitkiä hetkiä.

Samalla Suomi sai napsun rytmiä kiekolliseen pelaamiseen. Se pelasi enemmän poikittain, mutta käytti toisen erän luonteeseen sopivia nopeita, pitkiä syöttöjä hyökkäyssiniviivalle.

Marko Anttilan tasoitusmaali ja pienet kontrolloidut hetket tasaviisikoin loivat Leijonille uskoa kehnon avauserän jälkeen, vaikka erän loppua kohden Kanada laittoi hyökkäysalueen myllynsä jälleen jauhamaan ja Suomella oli vaikeuksia sen pysäyttämisessä.

Uskoa tarvittiinkin, sillä päätöserä oli Anttilan johtomaalin myöta käytännössä pelkkää puolustustaistelua.

Mutta Anttilan maali oli hyvä osoitus siitä, että Suomi sopeutui kuin sopeutuikin siihen, millaisen haasteen Kanada omalla puolustusalueen puolustuspelillään sille tarjosi. Ensiksi voitettu päätykamppailu, jonka perään Anttila liukui Kanadan muodon sisään, josta se tila löytyi vaahteralehtipaitojen laitahyökkääjien pelatessa korostuneesti siniviivasyöttöä pois. Ei tarvittu enää puolustajan laukausta ja siitä jatkopelejä.

Johtoasemaa puolustaessa Suomi antoi aivan kaikkensa. Heittäydyttiin kiekkojen eteen, taisteltiin – tehtiin mitä tahansa, ettei kiekko enää omaan maaliin menisi.

Kovan työn Suomi tekikin, sillä puolustusalueen pelissä se oli jatkuvasti askeleen perässä Kanadan liikkuvaa hyökkäysalueen myllyä. Silti Suomi kesti. Lankinen oli paikoin ilimiömäinen. Usko voittoon oli vaikeuksista huolimatta kova.

Eihän se finaali Suomelta kaunista ollut, ja kyllä välillä pahalta näytti. Mutta viimeisen kerran Suomi kaivoi esiin keinot, jolla se tästäkin pelistä itselleen voiton kaivoi.

» Lähetä palautetta toimitukselle