VANCOUVER, BRITISH COLUMBIA - JUNE 21: Kaapo Kakko (third from left), second overall pick by the New York Rangers, poses for a group photo with team personnel during the first round of the 2019 NHL Draft at Rogers Arena on June 21, 2019 in Vancouver, Cana
Kuva © Getty Images

Aikajana: New York Rangers on rakentunut täydellisestä luovuttajasta mahdolliseksi menestyjäjoukkueeksi, jota muut seurat matkivat tulevaisuudessa

Artikkeli
Keväällä 2018 New York Rangersin johto- ja omistusporras julkaisivat tiedotteen, jonka myötä organisaatio aloitti systemaattisen uudelleenrakennuksen. Puolitoista vuotta myöhemmin joukkueen tulevaisuuden näkymät ovat kirkkaimmat pitkään aikaan. Jatkoajan NHL-toimittaja Lassi Alanen käy läpi tähänastisen uudelleenrakennusprosessin vaihe vaiheelta ja kertoo, mitä muut joukkueet voivat oppia Rangersin lähestymistavasta.

8.2.2018: Rangers lähettää julkisen kirjeen ja ilmoittaa uudelleenrakennuksesta

Rangers oli vain muutaman pisteen verran pudotuspeliviivan alapuolella, kun joukkueen presidentti Glen Sather ja GM Jeff Gorton julkaisivat tiedotteen joukkueen suunnitelmasta aloittaa uudelleenrakennus ja rakentaa tätä myötä perusteet tulevaisuuden mestarijoukkueelle. 

Tiedote tuli monille yllätyksenä useastakin syystä. Kuten mainittu, Rangersilla oli vielä käytännössä kaikki mahdollisuudet yltää pudotuspeleihin. Lisäksi avoimia tiedotteita joukkueiden pitkän tähtäimen suunnitelmista − puhumattakaan avoimesta uudelleenrakentamisesta − ei ole juuri NHL:ssä nähty.

Vaikka käytännössä tiedote tarkoitti luovuttamista käynnissä olleen ja myös tulevien kausien suhteen, sai se jääkiekkomaailmassa yleisesti melko hyvän vastaanoton. Erityisesti organisaation avoimuus asian tiimoilta sai osakseen kiitosta.

25.2.2018: Rangers kauppaa Rick Nashin Boston Bruinsiin vaihdossa Ryan Spooneriin, Matt Beleskeyyn, Ryan Lindgreniin sekä ensimmäisen ja seitsemännen kierroksen varausvuoroihin

Uudelleenrakentava joukkue toimii siirtotakarajalla myyjän roolissa, ja Rick Nashin kauppaaminen oli Rangersille ensimmäinen kunnon tilaisuus hankkia merkittäviä palasia tulevaisuutta varten. Lopulta Nashin uudeksi osoitteeksi löytyi Boston Bruins, joka antoi kanadalaislaiturista vaihdossa Ryan Spoonerin, Matt Beleskeyn, Ryan Lindgrenin sekä ensimmäisen ja seitsemännen kierroksen varausvuorot. 

Spooner oli vielä kaupantekohetkellä Rangersin saamista pelaajista arvokkain, sillä hän oli edellisellä kolmella kaudella kirjauttanut 197 ottelussa kohtuulliset 113 tehopistettä. Spoonerin ura Rangersissa alkoi lupaavasti, kun hän teki loppukauden 20 ottelussa 16 tehopistettä.

Kausi 2018−2019 kuitenkin alkoi Spoonerin osalta surkeasti ja Rangers päätyi kauppaamaan tämän marraskuussa Edmonton Oilersiin vaihdossa Ryan Stromeen, jonka alkukausi oli niin ikään mennyt penkin alle. Rangers voitti kyseisen kaupan täydellisesti, sillä Spoonerin uran kehityskäyrä jatkoi laskuaan. Tällä kaudella hän edustaa Sveitsin liigan HC Luganoa.

Stromelle siirto Rangersiin osoittautui puolestaan kaivatuksi piristysruiskeeksi. Hän teki viime kaudella Rangersin paidassa 63 ottelussa tehot 18+15, kun runkosarjan ensimmäiset 18 ottelua Oilersissa olivat tuottaneet vaivaiset kaksi tehopistettä. 

Nykyperspektiivistä katsottuna Nashin siirrosta Rangersille arvokkaimmat palaset ovat 21-vuotias puolustajalupaus Lindgren sekä Rangersin saamat varausvuorot. Viime kaudella Lindgren kirjautti 65 AHL-ottelussa 12 tehopistettä ja pääsi pelaamaan ylhäällä viiden ottelun verran. Hän ei tuo kummoisesti lisäarvoa hyökkäyspäässä, mutta pelaa jämäkästi ja kypsästi puolustusalueella. Lindgrenillä on potentiaalia nousta alempien parien vakituiseksi NHL-puolustajaksi lähitulevaisuudessa.

26.2.2018: Rangers kauppaa Ryan McDonaghin ja J.T. Millerin Tampa Bay Lightningiin vaihdossa Vladislav Namestnikoviin, Libor Hájekiin, Brett Howdeniin sekä ensimmäisen ja toisen kierroksen varausvuoroihin

Rangersin toinen suuri peliliike kevään 2018 siirtotakarajalla oli Ryan McDonaghin ja J.T. Millerin kauppaaminen Tampa Bay Lightningiin vaihdossa Vladislav Namestnikoviin, Libor Hájekiin, Brett Howdeniin sekä ensimmäisen kierroksen varausvuoroon kesälle 2018 ja toisen kierroksen varausvuoroon kesällä 2019. Toisen kierroksen varausvuoro olisi muuttunut ensimmäisen kierroksen vuoroksi, mikäli Lightning olisi voittanut Stanley Cupin joko keväällä 2018 tai 2019. 

Kaupantekohetkellä silloinen Lightning-GM Steve Yzerman sai kehuja joka suunnalta, sillä Rangersin odotettiin saavan McDonaghin ja Millerin tasoista pelaajista suuremman vastineen. Namestnikov oli pelannut timanttisessa Lightning-hyökkäyksessä taitoihinsa nähden epätavallisen tehokkaan kauden, ja hänen odotettiin saavan sen pohjalta ylihintaisen sopimuksen. 

Tästä näkökulmasta Yzermanin ajoitus Namestnikovin myymisen suhteen oli täydellinen. Lightning ei myöskään joutunut luopumaan kaupassa parhaista lupauksistaan. 

Vaikka Lightning ei onnistunutkaan voittamaan mestaruutta kumpanakaan vuonna, McDonagh ja Miller ovat lunastaneet heihin kohdistuneita odotuksia, joskin heistä jälkimmäisen joukkue joutui kauppaamaan tänä kesänä palkkakattohaasteiden vuoksi. 

Namestnikovin tehopisteet laskivat odotetun rajusti kauden 2017−2018 runkosarjan lopussa. Hän sai kesällä Rangersilta kaksivuotisen ja neljä miljoonaa dollaria palkkakattoon vaikuttavan jatkosopimuksen. Viime kaudella Namestnikov teki 78 runkosarjaottelussa 31 tehopistettä. Hän tuo joukkueeseen lisäarvoa puolustuspään osaamisellaan, mutta tulevaisuudessa hänen paikkansa ei todennäköisesti ole Rangersin kärkiketjuissa.

Howden, Lightningin ensimmäisen kierroksen varaus kesältä 2016, vietti jo koko viime kauden NHL:n puolella johtuen Rangersin ohuesta pelaajamateriaalista. Howden esiintyi hyökkäyspäässä kohtuullisesti tehden 66 otteluun 23 tehopistettä, mutta tilastojen valossa hän oli suorastaan katastrofaalinen kiekon ollessa puolustusalueella. Melkein missä tahansa muussa joukkueessa Howden olisikin viettänyt vielä viime kauden farmin puolella. 

Hájek, Lightningin toisen kierroksen varaus kesältä 2016, vietti suurimman osan viime kaudesta AHL:n puolella päästen pelaamaan ylhäällä viiden ottelun verran. Hájekin kausi ei ollut ilotulitusta tehopisteiden valossa, mutta hänen odotetaan olevan esimerkiksi edellä mainittua Lindgreniä kyvykkäämpi hyökkäyssuuntaan. Kaksikko taistelee ensi kaudella paikasta Rangersin kolmosparissa.

22.6.2018: Rangers varaa kesän varaustilaisuuden ensimmäisellä kierroksella Vitali Kravtsovin, K'Andre Millerin ja Nils Lundkvistin

Uudelleenrakennuksessa varaustilaisuus on erityisesti palkkakattoaikakaudella aivan keskeisessä osassa. Kesän 2018 varaustilaisuuteen Rangersilla olikin oman vuoronsa lisäksi kaksi myöhempää ensimmäisen kierroksen vuoroa yllä mainituista pelaajakaupoista. Koko varaustilaisuuden yhdeksännellä vuorolla Rangers päätyi varaamaan venäläislaituri Vitali Kravtsovin ja ensimmäisen kierroksen myöhemmät vuorot organisaatio käytti kahteen puolustajaan: K'Andre Milleriin ja Nils Lundkvistiin

Kravtsov oli pelannut lähes koko varausta edeltäneen kauden KHL:ssä Traktor Tšeljabinskin riveissä, mutta ensimmäisen kierroksen alkupuolelle hän nousi vasta pudotuspeleissä tekemällä 16 otteluun 11 tehopistettä, jotka riittävät tänä päivänä KHL:n historiassa alle 19-vuotiaiden pelaajien pudotuspelien pistepörssin kärkisijalle.

Viime kaudella Kravtsov oli joukkueen kärkipelaajia heti runkosarjan alusta lähtien tekemällä 50 otteluun 21 tehopistettä. Kravtsov allekirjoitti tulokassopimuksen Rangersin kanssa viime kauden päätteeksi ja hänen odotetaan pelaavan suhteellisen isossa roolissa jo alkavalla kaudella.

192-senttinen Kravtsov on erittäin pehmeillä käsillä varustettu hyökkääjä, joka taitaa sekä syöttämisen että maalinteon. Seurajoukkuetasolla Kravtsov on pelannut oikeassa laidassa, joskin alle 20-vuotiaiden maajoukkueessa hän on pelannut ajoittain myös sentterinä.

Vitali Kravtsov oli Venäjän parhaita pelaajia viime kauden alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa.
Kuva © Getty Images

Rangers kauppasi Bruinsilta saadun ensimmäisen kierroksen vuoron sekä ylimääräisen toisen kierroksen vuoron Ottawa Senatorsiin varatakseen Millerin varaustilaisuuden 22. pelaajana. Toisen kierroksen varausvuoron maksaminen oli kova hinta siitä, että joukkue pääsee varaamaan vain neljä vuoroa korkeammalta, mutta Millerin tapauksessa ratkaisu näyttää ainakin toistaiseksi oikealta. 

193-senttinen yhdysvaltalaispuolustaja oli viime kaudella koko NCAA:n parhaita omalla pelipaikallaan tehden 26 otteluun 22 tehopistettä Wisconsinin yliopistojoukkueen paidassa. Miller on isokokoiseksi puolustajaksi loistava luistelija ja tehokas molempiin suuntiin. Alkava kausi on todennäköisesti hänen viimeisensä yliopistotasolla, ja ilman loukkaantumisia hän on Yhdysvaltojen kärkinimiä nuorten MM-kisoissa.

Ensimmäisen kierroksen 28. vuorolla varattu Lundkvist pelasi suuren osan varausta edeltäneestä kaudesta SHL:ssä Luleå HF:n paidassa. Vielä varauskaudella 180-senttisen puolustajan rooli oli melko pieni, mutta se kasvoi huomattavasti viime kaudella Lundkvistin kirjauttaessa 41 runkosarjaotteluun kymmenen tehopistettä. Lundkvist on moderni puolustaja, joka liikuttaa kiekkoa taitavasti ja toimii viivalta ylivoiman kapellimestarina. Hänellä on edessään ainakin vielä yksi kausi SHL:ssä. 

23.5.2018: Rangers palkkaa David Quinnin joukkueen uudeksi päävalmentajaksi

Rangers antoi kauden päätteeksi kenkää joukkueen päävalmentajana viiden kauden ajan toimineelle Alain Vigneault'lle ja puolentoista kuukauden etsinnän jälkeen seura palkkasi penkin taakse David Quinnin Bostonin yliopistosta. Nimityksen aikaan Quinnilla oli NHL-kokemusta ainoastaan apuvalmentajan roolista yhdeltä kaudelta, mutta hän oli ehtinyt valmentaa yliopistosarja NCAA:n lisäksi AHL:ssä sekä kansainvälisellä tasolla.

Quinn ei tullut helppoon tilanteeseen. Avoimesti uudelleenrakentava Rangers oli yhdysvaltalaisvalmentajan ensimmäisellä kaudella täynnä kokemattomia yksilöitä. Joukkueen parhaat pelaajat ja veteraanit olivat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta joko kaupattu samana keväänä tai vapaata riistaa Quinnin debyyttikauden aikana.

Siispä vaikka Rangers jäi yhdysvaltalaisvalmentajan ensimmäisellä kaudella pudotuspelien ulkopuolelle, seuran johtoporras on vaikuttanut toistaiseksi tyytyväiseltä Quinnin tekemiseen. 

23.2.2019: Rangers kauppaa Mats Zuccarellon Dallas Starsiin vaihdossa toisen ja kolmannen kierroksen varausvuoroihin

Siirtotakarajalle tultaessa Rangers oli Metropolien divisioonan toiseksi viimeisellä sijalla joukkueen kerättyä 27 voittoa 61 ottelusta. Tämä tarkoitti jälleen pudotuspelijoukkueisiin vuokralle soveltuvien pelaajien myyntiä.

Ensimmäiseksi Rangers kauppasi laituri Mats Zuccarellon Dallas Starsiin vaihdossa ehdolliseen toisen kierroksen varausvuoroon kesälle 2019 ja ehdolliseen kolmannen kierroksen varausvuoroon kesälle 2020. Molemmat varausvuorot olisivat Rangersin kannalta parhaassa tilanteessa muuttuneet ensimmäisen kierroksen vuoroiksi, mutta kumpaankaan vuoroon sisällytetty ehto ei toteutunut. 

Kauppa oli paperilla Starsin kannalta onnistunut, sillä joukkueella oli ollut suuria vaikeuksia hyökkäyksen syvyyden suhteen ja Zuccarello oli tehnyt vuosina 2016−2019 toiseksi eniten tehopisteitä kaikista Rangers-pelaajista. Rangersin saama hinta norjalaishyökkääjästä tuntuikin hieman pieneltä, sillä dallasilaisjoukkue ei joutunut suoraan luopumaan ensimmäisen kierroksen vuorosta tai yhdestäkään nuoresta lupauksesta. 

25.2.2019: Rangers kauppaa Kevin Hayesin Winnipeg Jetsiin vaihdossa Brendan Lemieux'hön ja ensimmäisen ja neljännen kierroksen varausvuoroihin

Rangersin toinen iso kauppahuhuissa jo pitkään pyörinyt nimi Kevin Hayes päätyi lopulta keskikaistalleen vahvistusta etsineeseen Winnipeg Jetsiin vaihdossa Brendan Lemieux'hön, ensimmäisen kierroksen varausvuoroon kesälle 2019 ja ehdolliseen neljännen kierroksen varausvuoroon kesälle 2022. Koska Jets ei voittanut keväällä mestaruutta, neljännen kierroksen vuoro jäi lopulta winnipegiläisjoukkueelle. 

Hayesin kauppaaminen toi Rangersille selvästi Zuccarelloa paremman vastineen. 23-vuotias Lemieux ei ole suoranaisesti häikäissyt vajaan kahden NHL-kautensa aikana, mutta vastustajien ihon alle tehokkaasti pyrkivälle laiturille on tulevaisuudessakin käyttöä alemmissa ketjuissa, mikäli odotettua kehitystä tapahtuu.

Rangersille kaupan tärkein palanen oli kuitenkin ensimmäisen kierroksen varausvuoro, joka lopulta päätyi myöhemmin tapahtuneen Jacob Trouba -kaupan myötä takaisin Jetsin haltuun.

Kuva © Micah Blake McCurdy (HockeyViz), Evolving-Hockey

Vasemmanpuoleinen visualisaatio on HockeyVizin (Micah Blake McCurdy) kuvaus pelaajan yksilöllisestä vaikutuksesta ja tasosta. Vasemmanpuoleiset lämpökartat kuvaavat pelaajan yksilöllistä vaikutusta laukaisutiheyksiin tasaviisikoin hyökkäysalueella (ylempi kartta) ja puolustusalueella (alempi kartta).

Oikealla ylhäällä oleva kartta kuvaa vastaavaa vaikutusta ylivoimalla ja oikealla vasemmalla oleva kartta alivoimalla. Oikealla keskellä olevat luvut kuvaavat ylhäältä järjestyksessä laukaisutaitoa, hankittuja jäähyjä, otettuja jäähyjä ja prosenttiosuutta joukkueen laukauksista tasaviisikoin ja ylivoimalla. Luvut ovat verrannollisia muihin pelaajiin (esimerkiksi "Penalties Taken: +18%" tarkoittaa, että kyseinen pelaaja ottaa jäähyjä 18 prosenttia keskimääräistä pelaajaa enemmän). Tarkempi kuvaus visualisaatiosta löytyy täältä.

Oikeanpuoleinen visualisaatio on Evolving-Hockeyn RAPM-mallin (Regularized Adjusted Plus-Minus) kuvaus pelaajan yksilöllisestä vaikutuksesta tasaviisikoin. Visualisaatiosta nähdään, kuinka kyseinen pelaaja pärjää tietyissä merkittävissä tilastoissa keskimääräiseen pelaajaan verrattuna. Kaikki tilastot ovat niin sanottuja on-ice -tilastoja, jotka kuvaavat, mitä tapahtuu tietyn pelaajan ollessa jäällä. Kategoriat ovat järjestyksessä vasemmalta oikealle tehdyt maalit (Off_GF), luotu maaliodottama (Off-xG), luodut laukaisuyritykset (Off_CF), päästetty maaliodottama (Def_xG) ja päästetyt laukaisuyritykset (Def_CF). Tarkempi kuvaus RAPM-mallista löytyy täältä.

30.4.2019: Rangers hankkii Adam Foxin Carolina Hurricanesista vaihdossa toisen ja kolmannen kierroksen varausvuoroihin

Puolustajalupaus Adam Foxin kohdalla Rangers hyötyi hyvästä tuurista sekä samalla seuran kotikaupungista ja vahvasta brändistä. New Yorkissa syntynyt Fox osoitti huomattavaa kiinnostusta pelata juuri Rangersissa jo silloin, kun hänen oikeutensa omisti kolmannella kierroksella kesällä 2016 puolustajan varannut Calgary Flames. Foxin oikeudet siirtyivät muun muassa Dougie Hamiltonin sisältäneessä kaupassa Carolina Hurricanesiin viime kesänä.

Fox kuitenkin päätti olla solmimatta tulokassopimusta seuran kanssa ja palasi neljänneksi vuodeksi Harvardin yliopistoon. Koska Foxista olisi tullut neljännen vuoden jälkeisenä keväänä vapaa agentti, Hurricanesin kädet olivat tilanteessa pitkälti sidotut. Ainoat vaihtoehdot olivat kauppa tai lupaavan pelaajan menettäminen ilman minkäänlaista vastinetta. 

Foxin tasoisesta lupauksesta toisen ja kolmannen kierroksen varausvuorojen maksaminen on melko halpa hinta. 21-vuotias puolustaja pelasi viime kaudella täysin väärässä sarjassa kirjauttaen 33 NCAA-ottelussa peräti 48 tehopistettä. Fox oli ansaitusti ehdolla myös kauden parhaalle yliopistopelaajalle jaettavaan Hobey Baker Awardiin.

Kaikki ennusmerkit hyvänä kahden suunnan pelaajana tunnetun Foxin kohdalla osoittavat menestyksekkääseen NHL-uraan, ja hänellä on mahdollisuus ottaa iso rooli Rangersin siniviivalta jo ensi kaudella.

17.6.2019: Rangers hankkii Jacob Trouban Winnipeg Jetsistä vaihdossa Neal Pionkiin ja ensimmäisen kierroksen varausvuoroon. Myöhemmin Rangers tekee Trouban kanssa seitsemän vuoden mittaisen ja 56 miljoonan dollarin arvoisen jatkosopimuksen

Rangers oli hyötyjänä seuran sijainnista jälleen kesäkuussa, kun Jets joutui kauppaamaan Winnipegistä pois halunneen Jacob Trouban. Vaihdossa 25-vuotiaasta yhdysvaltalaispuolustajasta Jets sai takaisin Hayes-kaupassa liikkuneen oman ensimmäisen kierroksen varausvuoronsa sekä puolustaja Neal Pionkin

Kauppa oli Rangersin näkökulmasta suorastaan ryöstö, sillä käytännössä joukkue sai Troubassa halutun oikeakätisen kärkipuolustajan ja se pääsi samalla eroon todella heikosti kaksi edellistä kautta pelanneen Pionkin sopimuksesta ensimmäisen kierroksen varausvuoron hinnalla. On vaikea kuvitella, mitä Jets näkee Pionkin kaltaisia otteita esittäneessä puolustajassa. Yleensä joukkueet joutuvat maksamaan siitä, että joku ottaa heidän surkeat sopimuksensa omalle kontolleen.

Kuva © Micah Blake McCurdy (HockeyViz), Evolving-Hockey

Rangers ja Trouba pääsivät yhteisymmärrykseen sopimuksesta reilu kuukausi kaupan jälkeen. Osapuolet solmivat seitsemän vuoden mittaisen sopimuksen, joka vaikuttaa Rangersin palkkakattoon kahdeksan miljoonan dollarin verran.

Sopimus on herättänyt ristiriitaisia tunteita, sillä Trouba jakaa pelaajana mielipiteitä perinteisestä ja myös analyyttisestä näkökulmasta lajia seuraavien keskuudessa. Toiset näkevät yhdysvaltalaispuolustajan erittäin arvokkaana ykkösparin oikeakätisenä puolustajana, jonka kohdalla kahdeksan miljoonaa dollaria kaudessa on kohtuullisen hyvin perusteltavissa oleva summa.

Toiset puolestaan näkevät Trouban enemmän hieman keskivertoa parempana kakkosparin puolustajana. Tässä tapauksessa kahdeksan miljoonan dollaria kaudesta olisi selvästi ylihintaa.

Kuva © Micah Blake McCurdy (HockeyViz), Evolving-Hockey

Ensi kaudella Trouba on lähtökohtaisesti Rangersin ykköspuolustaja Brady Skjein ohella. Hän saa todennäköisesti runsaasti vastuuta niin yli- kuin alivoimallakin. Tähän Trouba on tosin tottunut, sillä hän pelasi jo viime kaudella selvästi eniten kaikista Jets-pelaajista niin tasaviisikoin kuin kaikki tilanteet huomioiden. 

Viime kaudella Trouba pelasi paljon tasaviisikoin Josh Morrisseyn kanssa, mutta Rangersissa hänen on vielä lähitulevaisuudessa pystyttävä operoimaan hyvällä tasolla selvästi heikompien puolustajaparien kanssa.

21.6.2019: Rangers varaa Kaapo Kakon kesän varaustilaisuuden toisena pelaajana

Hyvä onni suosi kauden 2018−2019 runkosarjassa kuudenneksi viimeiseksi jäänyttä Rangersia varausjärjestysarvonnassa, kun joukkue hyppäsi neljä vuoroa ylöspäin ja nappasi itselleen koko varaustilaisuuden toisen vuoron. Rangers päätyi ennakko-odotusten mukaisesti käyttämään vuoron suomalaislaituri Kaapo Kakkoon.

Kakolla on runsaasti potentiaalia olla Rangersin organisaation tulevaisuuden tärkeimpiä kulmakiviä, jonka ympärille pystyy rakentamaan mestaruudesta taistelevan hyökkäyksen. Suomalaislaiturin pelikäsitys, kiekolliset taidot ja fyysinen pelaaminen ovat kaikki poikkeuksellisella tasolla puhuttaessa vasta 18-vuotiaasta pelaajasta.

Kakon puhdas luistelunopeus ei ole ensimmäisenä varaustilaisuudessa valitun Jack Hughesin tasolla, mutta esimerkiksi tasapainoa ja kestävyyttä vaativissa kulmapeleissä Kakko on yhdysvaltalaissentteriä selvästi edellä. 

NHL:n kykyjenetsijöiden keskuudessa käytiin läpi viime kauden keskustelua siitä, pystyisikö junioreissa keskellä mutta Liigassa ja maajoukkueessa lähinnä laidalla viilettänyt Kakko lopulta pelaamaan sentterinä NHL-tasolla. Vaikka yleinen mielipide on kääntynyt siihen suuntaan, että oikea laita on Kakon vahvuuksien kannalta paras pelipaikka, ei tulevaisuudessa siirtoa keskelle voida vielä sulkea pois.

1.7.2019: Rangers tekee seitsemän vuoden mittaisen ja 81,5 miljoonan dollarin arvoisen sopimuksen Artemi Panarinin kanssa

Kevään ja alkukesän jälkeen Rangers oli yhtäkkiä selvästi aikatauluaan edellä uudelleenrakennuksen suhteen. Joukkue oli vahvistunut useilla erittäin lupaavilla nuorilla pelaajilla, ja sopimuksensa viimeisiä vuosia pelanneita vanhempia pelaajia ei ollut kiinnitetty uudelleen vaan heidät oli kaupattu siirtotakarajalla.

Sen myötä Rangersilla oli palkkakatossa tilaa tarjota Columbus Blue Jacketsistä vapautuneelle Artemi Panarinille markkinahintaista jättisopimusta. Rangers pääsi jälleen hyötymään myös houkuttelevasta sijainnistaan, sillä raporttien mukaan Panarinilla oli vain muutamia kaupunkeja, joissa hän halusi pelata. Osapuolet päätyivät lopulta seitsemän vuoden mittaiseen ja noin 11,64 miljoonan dollarin verran Rangersin palkkakattoon vaikuttavaan sopimukseen.

Mikäli Panarinin tasoinen pelaaja ei olisi ollut saatavilla, Rangersin olisi todennäköisesti kannattanut pysyä alkuperäisessä suunnitelmassa ja olla tarjoamatta sopimuksia joukkuetta lopulta vain marginaalisesti parantaville pelaajille. Panarinin kohdalla puhutaan kuitenkin NHL:n top 5 -laiturista: pelaajasta, joka on lähes pakko hankkia, jos siihen on mahdollisuus. 

Kuva © Micah Blake McCurdy (HockeyViz), Evolving-Hockey

Ainoastaan Connor McDavid, Nikita Kutšerov ja Patrick Kane ovat tehneet Panarinia enemmän tehopisteitä tasaviisikoin viimeisen kolmen kauden aikana. Puhutaan käänteentekevästä yksilöstä, jonka vaikutus erityisesti hyökkäysalueella on kiistaton.

Vaikka Panarinista luonnollisesti puhutaan juuri hyökkäyspään osaaminen edellä, venäläislaiturin vaikutus on ollut tasaviisikoin positiivinen myös omalla puolustusalueella. Lisäksi hän on NHL:n tehokkaimpia kiekonkuljettajia puolustus- ja hyökkäysalueen siniviivojen ylitse. 

Kuva © Corey Sznajder, CJ Turtoro
Panarin on myös yksi NHL:n vähiten taklaavista ja myös vähiten taklauksia vastaanottavista pelaajista. Tämä on yksi syy siihen, miksi 27-vuotiaan laiturin voidaan odottaa pelaavan huipputasolla ainakin valtaosan sopimuksensa kestosta. Tätä puoltaa myös se, että hänellä on takana vasta neljä kautta taalajäillä. KHL on keskimäärin pelityyliltään ja ottelumäärältään armollisempi pelaajan fyysiselle terveydelle. 

Rangersin tulevaisuuden näkymät ja mitä muut voivat oppia seuran uudelleenrakennuksesta

Rangers on tällä hetkellä erittäin mielenkiintoisessa tilanteessa. Syitä runsaalle optimismille on useita, joskin menestys aivan lähitulevaisuudessa ei ole vielä kovin todennäköistä.

Esimerkiksi The Athletic -toimittaja Dom Luszczyszynin ennakossa Rangersillä on alkavalla kaudella vain 19 prosentin todennäköisyys selviytyä pudotuspeleihin. Erittäin nuorista mutta lupaavista pelaajista koostuvan joukkueen tason ennustaminen on kuitenkin vaikeaa, sillä sellaisella joukkueella on paljon potentiaalia yllättää ja kasvaa. 

Nykyhetken Rangersilla on erityisesti yksi näkyvä heikkous: keskikaista. Ykkössentteri Mika Zibanejad on erittäin hyvä pelaaja, mutta hänen takanaan olevat Filip Chytil, Lias Andersson ja Howden eivät ole vielä vakuuttaneet NHL:ssä. Toisaalta esimerkiksi Chytilin ja Anderssonin kohdilla puhutaan vasta 20-vuotiaista pelaajista ja kuitenkin myös entisistä ensimmäisen kierroksen varauksista, joten reipasta kehitystä viime kaudesta on syytä odottaa.

Chris Kreiderin tilannetta alkavalla kaudella on mielenkiintoista seurata. Lähtökohtaisesti 28-vuotias yhdysvaltalaishyökkääjä on joukkueen toiseksi paras laituri Panarinin jälkeen, mutta hänen edullinen sopimuksensa on katkolla tämän kauden jälkeen. Kreiderin nimi pyörikin siirtohuhuissa jo viime kaudella. 24-vuotias Pavel Butšnevitš pääsee puolestaan viime kausia suurempaan rooliin ja hätyyttelee 50 tehopisteen rajaa. 

Mikäli Rangers haluaa tulevalla kaudella yllättää, paljon on juuri Kakon ja Kravtsovin varassa. Kaikista parhaimmassa skenaariossa molemmat taistelevat parhaan tulokkaan tittelistä, ja tämä parantaisi heti joukkueen pudotuspelimahdollisuuksia. 

Puolustuksessa Trouba ja Skjei kantavat suurimmat minuutit. Tony DeAngelo on paikoitellen huikea hyökkäyssuuntaan ja tuo lisäarvoa myös ylivoimalla. Kaikki ennusmerkit osoittaisivat Foxin olevan valmis pelaamaan Rangersin tasoisessa puolustuksessa top 4 -roolissa. Veteraani Marc Staalin paikka ei viime kausien otteiden perusteella ole enää NHL:ssä, mutta varakapteenin 5,7 miljoonan dollarin arvoista sopimusta on jäljellä vielä kaksi vuotta.

37-vuotiaalla Henrik Lundqvistilla kallista sopimusta on jäljellä vielä kaksi vuotta. Viime kaudella ruotsalaisvahti torjui enää vain 52 ottelussa, kun 23-vuotias Aleksandr Georgijev onnistui vakuuttamaan valmennuksen ja pelasi lopulta 33 ottelua erittäin hyvin tuloksin. Georgijevin NHL-näyttöjen määrä on vielä vähäinen, mutta alkava kausi voi hyvinkin olla Lundqvistin viimeinen Rangersin aloittavana maalivahtina. Vallanvaihdos voi tapahtua jo kesken kauden. 

Lundqvistin manttelinperijäksi on jo muutaman viime vuoden ajan kaavailtu niin ikään 23-vuotiasta Igor Šestjorkinia, jolla on takana kolme kautta SKA Pietarin ykkösvahtina. Viime kaudella Šestjorkin päästi 28 runkosarjaottelussa keskimäärin vain 1,11 maalia.

Venäläisvahti aloittaa uransa Pohjois-Amerikassa AHL-farmi Hartford Wolf Packin maalin suulla. Mikäli hänen kehityksensä jatkuu odotetulla tavalla, Rangersilla voi muutamassa vuodessa olla Šestjorkinissa ja Georgijevissa yksi NHL:n parhaista maalivahtikaksikoista.

Igor Šestjorkin on vakuuttanut KHL:ssä ja maajoukkueessa.
Kuva © Getty Images

Vaikka Rangersilla oli uudelleenrakennuksessa apunaan esimerkiksi houkutteleva kaupunki sekä vahva historia ja brändi, on organisaation viimeisen kahden vuoden tarinassa useita elementtejä, joista monet muut seurat voisivat oppia.

Tärkeintä on tilanteen tunnistaminen ja uudelleenrakennuksen aloittaminen. Rangers käynnisti järjestelmällisen suunnitelman uudelleenrakennuksesta jo siinä tilanteessa, kun seura ei ollut vielä edes jäänyt pudotuspelien ulkopuolelle. Joukkueen johto ja omistusporras kuitenkin näkivät, ettei sen aikaisella kokoonpanolla taisteltaisi mestaruudesta, mikä on lopulta jokaisen joukkueen tavoite.

Nykyjoukkueista tulee mieleen päinvastaisena esimerkkinä Minnesota Wild, joka taistelee vuodesta toiseen pudotuspelipaikasta, muttei ikinä ole varteenotettava mestarikandidaatti. Joukkue ei ole erityisen hyvä eikä erityisen huono, ja tämä on turhauttavaa sekä organisaatiolle itselleen että faneille. Nyky-NHL:ssä erittäin hyvän joukkueen rakentaminen ilman edeltävää heikkoa jaksoa on mahdotonta.

Nyky-NHL:ssä erittäin hyvän joukkueen rakentaminen ilman edeltävää heikkoa jaksoa on mahdotonta

Vähemmän perinteisten seurojen omistajien silmiin avoin uudelleenrakentaminen voi näyttää huonolta idealta, koska kyseessä on heille perimmiltään bisnes. Joukkueen tahallinen huonontaminen saattaa siinä hetkessä johtaa esimerkiksi fanien lopahtaneeseen kiinnostukseen ja vähentyneisiin lipputuloihin. Menestyminen luo kuitenkin yleensä päinvastaisen efektin, ja jos uudelleenrakentaminen on välttämätön välivaihe, lyhyen aikavälin tappiot kannattaa niellä pidemmän aikavälin voittojen vuoksi.

Uudelleenrakentamisen peruskaava ei sinänsä ole kovin monimutkainen. Vanhemmista ja sopimuksensa viimeisiä vuosia pelaavista pelaajista yritetään vaihdossa saada takaisin nuorempia pelaajia ja varausvuoroja. Lisäksi omista varausvuoroista ja nuorista lupauksista pidetään tiukasti kiinni. Koska joukkueen taso heikkenee prosessin aikana, tuloksena on usein korkea oma ensimmäisen kierroksen varausvuoro ja tätä myöten mahdollinen käänteentekevä pelaaja.

Koska varaamisessa ja nuorten pelaajien kehittymisessä on mukana niin paljon varianssia, vuorojen ja lupausten määrällinen kerryttäminen on tärkeää. Lisäksi erityisesti ensimmäisen kierroksen vuorojen kohdalla myös vuorojen osuminen on merkittävässä roolissa. Rangers on ainakin nykyhetken arvion mukaan onnistunut viime vuosina hyvin molemmissa kohdissa. Erityisesti Miller näyttää tällä hetkellä loistavalta haulta ensimmäisen kierroksen loppupuolella. 

Pelkkä korkeiden varausvuorojen haaliminen ei kuitenkaan itsessään johda menestykseen. Tästä malliesimerkkinä voi toimia Edmonton Oilers. Rangers on vasta tulossa vaiheeseen, jossa Panarinin ja Kakon kaltaisien tähtipelaajien ympärille aletaan etsiä sopivia tukipilareita.

Tässä Oilers on epäonnistunut totaalisesti viimeisinä vuosina, eikä joukkue ole sen vuoksi edennyt pudotuspeleihin huolimatta siitä, että sillä on riveissään ylivoimaisesti maailman paras pelaaja. Lisäksi joukkue on söhlinyt useiden omien lupausten kehityksen huonoilla päätöksillä. 

Rangers on tehnyt rohkeita ja oikeita valintoja päästäkseen kutkuttavaan nykytilanteeseensa

Vaikka tulevaisuus näyttää tällä hetkellä kirkkaalta, Rangersinkaan kohdalla moneen kysymykseen ei olla vielä saatu vastausta. Kakko, Kravtsov ja Fox ovat paperilla pelaajia, joiden ympärille on hyvä rakentaa, mutta heistä kellään ei ole vielä pelattuna yhtään virallista NHL-ottelua. Lisäksi organisaation omien lupausten kehitystyö on vielä monessa tapauksessa kesken. 

Joka tapauksessa Rangers on tehnyt rohkeita ja oikeita valintoja päästäkseen kutkuttavaan nykytilanteeseensa. Koska NHL:ssä kaikki kopioivat toistensa menestysreseptejä, vastaavanlaista lähestymistapaa uudelleenrakentamisen suhteen nähdään jatkossa varmasti enemmän. 

» Lähetä palautetta toimitukselle