Kuva © Juuso Pellava - www.jpellava.fi

Aikajana: Näin Jokerien saippuaooppera on edennyt – värikäs saaga huipentui Mestis-paikan ehdolliseen hyväksyntään

Artikkeli
Yli vuoden kestänyt sekava vääntö Jokerien paluusta Suomen sarjoihin näyttää toteutuvan Mestiksessä ensi syksynä. Jatkoaika kokosi huomiota herättäneen saagan tärkeimmät käänteet yhteen.

Helsingin Jokerien kulunut vuosi on ollut historiallinen suomalaisurheilun saippuaooppera omistussuhteista, sarjapaikkahakemuksista ja pelipaikka-asioista. Tässä artikkelissa on koottu kronologiseen aikajärjestykseen isoimmat käänteet Jokerien saagassa.

Jokerit pelasi viimeisen ottelunsa KHL:ssä tammikuussa 2022, jonka jälkeen sarja jäi pitkälle olympiatauolle. Tuona aikana Venäjä keskitti armeijajoukkonsa Ukrainan rajalle, ja se aloitti hyökkäyksen neljä päivää olympialaisten päättymisen jälkeen 24. helmikuuta.

Tämän myötä oli viimeistään selvää, että Jokerien vuonna 2014 alkanut KHL-taival päättyy, ja seuran on yritettävä paluuta Suomen sarjoihin.

22.2.2022: Jokerien fanit vaativat KHL:stä vetäytymistä

Venäjän hyökkäys Ukrainaan alkoi näyttää varmalta muutama päivä ennen sotatoimien alkua. Jokerien oli tarkoitus jatkaa kauttaan 1. maaliskuuta alkavissa KHL:n pudotuspeleissä.

Jokerien virallinen kannattajayhdistys Eteläpääty lähetti kaksi päivää ennen Venäjän hyökkäyksen alkua tiedotteen, että se vaatii Jokerien välitöntä vetäytymistä KHL:stä.

Fanit vaativat Jokereita vetäytymään KHL:stä välittömästi: "KHL ei todellakaan ole sellaista, minkä takana voimme seistä"

Nukketeatterin narri tanssii ripaskaa Pasilassa

25.2.2022: Jokerit vetäytyy KHL:n pudotuspeleistä, sponsorit jättävät seuran

Jokerit tiedotti vetäytyvänsä KHL:n pudotuspeleistä, mutta se ei ottanut kantaa Venäjän hyökkäykseen.

– Maailmassa eletään juuri nyt todella vaikeita aikoja. Kaikki ajatuksemme ovat tilanteesta kärsivien ihmisten luona. Toivomme, että tilanteeseen löytyy pikaisesti rauhanomainen ratkaisu, Jokerien GM Jari Kurri kommentoi.

Jokerit vahvisti vetäytyvänsä pudotuspeleistä: "Maailmassa eletään juuri nyt todella vaikeita aikoja"

Monet Jokerien yhteistyökumppanit päättivät yhteistyön seuran kanssa hyökkäyssodan syttymisen takia.

Tukijat kaikkoavat − lukuisat yrityskumppanit irrottautuvat yhteistyöstä Jokereiden kanssa

5.4.2022: Jokerit poistuu virallisesti KHL:stä

41 päivää hyökkäyksen alkamisen jälkeen Jokerit tiedotti, että se jättää KHL:n. Samalla myös Kurri jätti paikkansa KHL:n hallituksessa.

Jokerit poistui virallisesti KHL:stä

14.4.2022: Norilsk Nickel Harjavalta myy Jokerit kokonaan Jari Kurrille

Jokerit tiedotti, että Kurri on ostanut seuran 40 prosentin omistusosuuden Norilsk Nickel Harjavallalta. Näin ollen Kurrista tuli täysimääräisesti Jokerien omistaja.

Jokerien rahoitus tapahtui käytännössä Norilsk Nickel Harjavallan kautta, joka kuuluu oligarkki Vladimir Potaninin johtamaan venäläiseen Nornickel-konserniin.

Jokerit siirtyy kokonaan Jari Kurrin omistukseen – venäläiskonserniin kuuluva Norilsk Nickel Harjavalta luopui seurasta

Jari Kurri otti Jokerit aluksi kokonaan omistukseensa.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com

20.4.2022: Jokerit ilmoittaa tavoittelevansa Liiga-paikkaa kaudelle 2023–24

Jokerit tiedotti, että se tavoittelee paikkaa Liigasta kaudelle 2023–24. Seuran brändioikeudet eli nimen ja logon omistava junioriorganisaatio Helsingin Jokerit ry antoi ne Kurrin käyttöön.

– Arvostamme Jari Kurrin suoraselkäistä ratkaisua irrottaa Jokerit KHL:stä, kommentoi Helsingin Jokerit ry:n puheenjohtaja Kim Borgström.

Jokerit tavoittelee Liiga-paikkaa kaudelle 2023–24 – "Teemme kaikkemme, jotta ihmisten luottamus Jokereiden toimintaan saadaan palautettua"

Tervetuloa takaisin Jokerit, hyvästi bulvaanit

2.7.2022: Teemu Selänne ilmoittaa ryhtyvänsä Jokerien nokkamieheksi

Jokerien tilanne oli pitkään "tauolla", kunnes Teemu Selänne kertoi Bermuda-turnauksen yhteydessä, että hän aikoo ryhtyä Jokerien osa-omistajaksi ja toimihenkilöksi. 

Iltalehti: Teemu Selänne pudotti uutispommin Jokereista: "Viittä vaille paketissa"

Heinäkuussa Selänne aiheutti myös kohua somekäytöksellään. Tämä nostatti kysymyksiä Selänteen sopivuudesta Jokerit-projektiin.

Selänteen maine on likaantunut pysyvästi, ja se vaikuttaa myös hänen itsejulistettuun asemaansa Jokerien Liiga-ponnistuksessa

13.7.2022: Liiga vaatii Jokereita katkaisemaan kaikki kytkökset KHL-projektiin

Liiga tiedotti tarkemmin liigalisenssin hakuprosessista. Sarjan puheenjohtaja Heikki Hiltunen kertoi Liigan suhtautuvan positiivisesti Jokerien hankkeeseen mutta korosti Jokerien hakemuksen käyvän läpi tiukan seulan.

Samassa yhteydessä Liiga kertoi, että se ei aio hyväksyä minkäänlaisia yhteyksiä Jokerien KHL-aikakauteen. Käytännössä tämä merkitsi sitä, että Kurrin oli pakko väistyä seurasta.

– Osakkaiden kanta on selvä. Kaikki taloudelliset ja omistajuuteen liittyvät kytkökset Jokerien aiempaan KHL-projektiin on katkaistava. Me emme aio hyväksyä mitään tuon kaltaista linkkiä Venäjään, Hiltunen kertoi.

Liiga tiedottaa: Liigalisenssin hakuprosessin vaiheet ja rakenteet

19.8.2022: Jokerien omistusta tavoittelevan Naurava Narri oy:n hallitus paljastuu

Kaupparekisterissä ollut Naurava Narri oy nimitti hallituksen, johon kuuluivat puheenjohtajana Keijo Säilynoja, Selänne, Ari LehtoHeikki RauloTomi Terho sekä varajäseninä Arto Martonen ja Jukka-Pekka Vuori.

Nauravan Narrin perustamisasiakirja allekirjoitettiin maaliskuussa, ja toiminimi rekisteröitiin toukokuussa.

Helsingin Sanomat: Onko tässä uusi Jokerien taustaryhmä? Naurava Narri oy:n hallitukseen kuuluvat Teemu Selänne ja Keijo Säilynoja

Teemu Selänteen osuus Jokerit-projektissa kesti vain hetken.
Kuva © Getty Images

21.8.2022: Naurava Narri vetäytyy Jokerien ostamisesta

Vain kaksi päivää Nauravan Narrin takana olevien henkilöiden paljastumisen jälkeen Selänne kertoi Twitterissä, että Naurava Narri vetäytyy neuvotteluista Helsingin Jokerit ry:n kanssa.

– Tällä kertaa emme ikäväksemme päässeet Jokerit ry:n kanssa yhteisymmärrykseen. Olo on äärimmäisen pettynyt, Selänne kirjoitti.

Teemu Selänteen luotsaama ryhmä vetäytyy Jokerien Liiga-hankkeesta

22.8.2022: Jokerit ry valitsee Kurrin

MTV Urheilu kertoi, että Nauravan Narrin vetäytymisen syynä oli voimassa oleva sopimus Jokerien brändioikeuksien omistamisesta Kurrin ja junioriorganisaation välillä. Helsingin Jokerit ry näki yhteistyön Kurrin kanssa parempana ratkaisuna kuin Selänteen leirin kanssa.

MTV: Jari Kurrin valttikortti paljastui – Jokerit ry kertoo taustan Teemu Selänteen leirin vetäytymiseen

24.8.2022: Joel Harkimo ostaa Kurrilta Jokerien brändioikeudet

Ilta-Sanomat kertoi, että Jokerien entisen omistajan Harry Harkimon poika Joel Harkimo oli päässyt sopimukseen Kurrin kanssa Jokerien liiketoiminnan ja brändioikeuksien ostamisesta.

Harkimo kiisti itse Twitterissä, että hän olisi ostamassa Jokereita Kurrilta.

Ilta-Sanomat: Yllättäviä käänteitä Jokereissa: Joel Harkimo esiintyi omistajana ja halusi Teemu Selänteen kumppanikseen

30.8.2022: Jokerien uudeksi taustayhtiöksi paljastuu Team Jokerit oy

MTV Urheilu selvitti, että Harkimon hankkeen taustalla vaikutti Team Jokerit oy -niminen yhtiö, jonka hallituksen ainoa jäsen oli Leif Itäinen.

MTV: Tässä on mystinen Jokerien uusi taustayhtiö – MTV Urheilu tavoitti ainoan kaupparekisteriin merkityn jäsenen: "Minulla ei ole lupaa"

1.9.2022: Liiga ilmoittaa, että se ei ota vastaan lisenssihakemuksia kaudelle 2023–24

Jokerien pyrkimys päästä Liigaan mahdollisimman nopeasti tyssäsi, kun Liiga tiedotti, että se ei tule ottamaan vastaan lisenssihakemuksia kaudelle 2023–24. Samalla Liiga ilmoitti, että Liigaan noustaan Mestiksen kautta.

Jokerit ei palaa Liigaan kaudelle 2023−24 − Sarjaan noustaan jatkossa vain Mestiksen kautta

Liiga näki Jokerit-bluffien läpi ja pisti tylyn stopin − osa Selänteen mainospuheista on sujahtanut läpi kritiikittä mediassakin

21.9.2022: Jokerit aikoo hakea paikkaa Mestiksestä

Helsingin Sanomat kertoi, että Jokerit suuntasi katseensa Mestis-paikan saamiseksi kaudelle 2023–24. 

Helsingin Sanomat: Jokerit aikoo hakea paikkaa Mestiksestä – kiekko­johtajat eivät ole kuulleet asiasta mitään

4.11.2022: Team Jokerit siirtyy kokonaan Joel Harkimon omistukseen

Kaupparekisterin tiedoista selvisi, että Team Jokerit oy oli siirtynyt sataprosenttisesti Joel Harkimon omistukseen. 

Yle: Jokereiden taustayhtiön omistus varmistui – ainoa omistaja on Joel Harkimo

18.11.2022: Helsinki-hallin omistavat venäläisoligarkit laittavat osuutensa myyntiin

Jokerien saagan ohella seuran kotiareenan tilanne on pysynyt kimuranttina. Helsinki-halli on edelleen venäläisoligarkkien Gennadi Timtšenkon ja Roman Rotenbergin omistuksessa.

Vladimir Putinin lähipiiriin kuuluvat Timtšenko ja Rotenberg päättivät marraskuussa myydä osuutensa hallista. Talouspakotteiden takia he eivät voi kuitenkaan hyötyä taloudellisesti myynnistä.

Nyt virallista: Putinin lähipiiriläiset aikovat luopua entisestä Hartwall Arenasta, myyntiprosessi edennyt "kohtuullisesti"

Joulukuu 2022: Jokerien paluuprojekti polkee paikoillaan

Joulukuussa Jokerien tilanne oli hyvin epämääräinen. Seuran ympärillä oli paljon epätietoisuutta, kun Helsinki-hallin alulle laitetut kaupat tyrehtyivät.

– Jäähallikauppa tyssäsi. Meillä ei ole hallia missä pelata, eikä meillä ole joukkuettakaan, joten ei silloin kannata mitään tehdä, Team Jokerit oy:n hallituksen ainoa jäsen Jorma Mäkinen kertoi Iltalehdelle.

Kiekko-Espoo on näyte siitä, miten Jokerien tulee toimia – Teemu Selänteen höpötyksen ja Harkimoiden harkimoinnin sijaan

Iltalehti: Nyt Jokerit kommentoi: areenakaupan kaatuminen rankka takaisku – "Ei meillä ole hallia eikä joukkuetta"

Jokerien varsinainen kotihalli on ollut suljettuna yli vuoden.
Kuva © Arno Hämäläinen https://www.instagram.com/hockeygrapher/

16.1.2023: Jokerit ilmoittaa jättävänsä Mestis-hakemuksen

Tammikuussa Jokerien tilaantesta tuli isoja uutisia, kun MTV Urheilu kertoi Team Jokerit oy:n jättävän Mestis-hakemuksen. Asiaa kommentoi Jarmo Koskinen, joka paljastui Jokerien Mestis-hankkeen uudeksi johtohahmoksi.

Jokerien johtohahmo paljastaa MTV Urheilulle: Seura jättää Mestis-hakemuksensa huomenna

Koskinen kertoi Jatkoajalle, että seura tavoittelee monihallikonseptia Helsinki-hallin ongelmallisen tilanteen takia. Lisäksi Joel Harkimo aikoi myydä suurimman osan omistuksistaan Team Jokereista pois.

Jokerien yksi mahdollisuus on monihallikonsepti – Helsingin jäähalli ei ole ulkona suunnitelmista

Jokerien toimitusjohtajana aloittava Jarmo Koskinen avaa Joel Harkimon roolia: "Jäänee pienosakkaaksi"

Harkimon rooli herätti kysymyksiä, sillä tiiviit yhteydet Harry-isään olivat ilmeisiä. Harry Harkimon ja hänen lähipiirinsä tiedetään olevan Liiga-seurojen "mustalla listalla" seuran KHL:ään viemisen takia.

Jokerit pääsi ulos salamyhkäisyyden luolasta, mutta harkimointi uhkaa yhä vesittää koko hankkeen

24.1.2023: Jokerit vetää Mestis-hakemuksensa takaisin

Tammikuun lopussa Jääkiekkoliitto tiedotti, että se on jättänyt käsittelemättä Jokerien Mestis-hakemuksen Team Jokerien pyynnöstä.

– Tämä Jokereiden pyyntö perustui heidän arvioonsa sarjapaikkahakemukseen vaadittavista tiedoista ja taustaselvityksistä, liiton puheenjohtaja Harri Nummela kertoi.

Jokerit pyysi Jääkiekkoliittoa hyllyttämään Mestis-hakemuksensa

22.2.2023: Jokerit jättää sarjapaikkahakemuksen Mestikseen, uusi omistajaryhmä paljastuu

Helmikuun lopussa Jokerit lopulta lähetti Mestis-hakemuksen Jääkiekkoliiton liittohallitukselle. Lähettäjänä oli Team Jokerien sijasta uusi taustayhtiö.

Yle: Jokerit on jättänyt sarjapaikkahakemuksen Mestikseen

Ilta-Sanomat kertoi samana päivänä, että Jokerien Mestis-hankkeen taustalla ovat seuralegenda Ossi Väänänen, seuran kasvattamat NHL-pelaajat Teuvo Teräväinen ja Esa Lindell sekä projektia vetävä Viima Hockeyn perustaja Mikko Saarni.

Heidän lisäkseen uuden taustayhtiön omistajia ovat Markus SelinTimo MäkeläMax Seeck ja Helsingin Jokerit ry.

Ilta-Sanomat: Tässä on Jokerien uusi omistaja­ryhmä – mukana NHL-tähtiä

Uusi taustayhtiö teki sopimuksen junioriorganisaation kanssa Jokerien brändioikeuksista – Team Jokerit puolestaan purki sopimuksen, eikä se enää ollut mukana Jokerien paluuprojektissa.

Näin ollen Joel Harkimo poistui Jokerien taustalta. Koskinen jäi puolestaan uuden taustayhtiön toimintaan mukaan.

– Tarkoitukseni ei ollut missään vaiheessa olla mikään enemmistöomistaja tai keulakuva. Loppujen lopuksi oli kuitenkin seuralle parasta, että jään kelkasta pois, Harkimo kommentoi Instagramissa.

28.2.2023: Jokereille ehdollinen sarjapaikka Mestikseen, kotihalli Keravalla

Jääkiekkoliiton liittohallitus päätti myöntää Jokereille ehdollisen sarjapaikan Mestikseen kaudelle 2023–24. Jokerien pitää täyttää vielä Jääkiekkoliiton sille asettamat ehdot eli omistusjärjestelyt ja pääomistajuus on ratkaistava Jokerien hakemuksessaan esittämällä tavalla.

Nämä ehdot ja lisenssiehdot täyttämällä se voi pelata Mestistä ensi kaudella. Lisenssihakemusten takaraja on 31. maaliskuuta.

Jokereille ehdollinen sarjapaikka Mestikseen

Samalla selvisi tietoa Jokerien pelipaikoista. Iltalehti uutisoi, että Jokerit pelaisi pääsääntöisesti Keravan jäähallissa ja joitakin otteluita Helsingin jäähallissa.

Iltalehti: Yllätysuutinen! Jokerien peliareenat selvillä

Artikkelia korjattu kello 11.24: Team Jokerit ei lähettänyt helmikuussa Mestis-hakemusta, kuten artikkelissa alunperin luki.

» Lähetä palautetta toimitukselle