Aattojää, viikko 52: Rakas joulupukki, tässä toivelistamme − Kärpät tarvitsee farmiseuran

LIIGA / Artikkeli
Korvatunturin herra bongattiin torstaina Jokerien ottelussa.
Kuva © Joonas Kämäräinen
Joulu tulee, joten myös Maanantaijää asettuu jouluisiin tunnelmiin. Hyvät naiset ja herrat, Aattojää esittelee jokaisen Liiga-seuran joululahjatoiveet.

HIFK, Otto Leinonen: HIFK:n hyökkäysosasto on joukkueen vahvuus, sen verran kovia tekijöitä sieltä löytyy. Alkukaudella ykkösketju Teemu Turusen johdolla on kannatellut HIFK:ta, mutta mitä pidemmälle kausi on edennyt, sitä paremmin esimerkiksi Jere Sallinen ja Iikka Kangasniemi ovat pelanneet. Michael Keränen ja Ville Leskinen olivat ennenaikaisia joululahjoja ja tuovat parhaimmillaan runsaasti tulitukea. Näin ollen myös alemmat hyökkäysketjut saavat hieman lisätaitoa esimerkiksi Jesse Saarisen ja Kangasniemen muodossa. Tähän mennessä alemmat ketjut ovat kärsineet taitovajeesta.

HIFK:n pelitapa on tuottanut läpi kauden hyvin laadukkaita maalipaikkoja, mutta vahvasta hyökkäysosastosta saisi mahdollisesti vieläkin enemmän irti, jos viisikkopelaamiseen tulisi napsun verran lisää rakennetta. Joululahjalistalta voisi myös löytyä malttia ja henkistä lujuuttua tappioasemiin, ettei HIFK puskisi liikaa peliä ja siten sekoittaisi kiekollista peliään.

Puolustuksesta sen sijaan uupuu hieman kiekollisuutta. Mikko Kousa on pisteiden valossa ollut kärkipuolustaja, mutta todellinen kiekollinen johtaja uupuu HIFK:n alakerrasta. 

HPK, Antti Wennström: Hämeenlinnassa masu on sopivan täynnä viime vuoden riisipuuroa, josta joukkue löysi kultaisen mantelin. Peliin ollaan löydetty kyllä uutta nälkää, mutta kaupungille ei olisi valtaisa järkytys, vaikka viime kauden menestys ei toistuisi. Päävalmentaja Antti Pennanen poistuu kaupungista joka tapauksessa voittajana.
Kunnianhimoa löytyy silti. Nyt jalka on vankasti pudotuspeleissä, mutta kevätkaudelle toiveena olisi löytää yksi ylimääräinen vaihde kuuden sakkiin pääsemiseksi. Nyt se tavoite tuntuu olevan aavistuksen liian kaukana, vaikka piste-ero ei ole sinne suuri. Kuuden sakista joukkue voisi olla välierissä, Kärppien voittaminen toisena keväänä peräkkäin taas tuntuu utopialta.

Pukille on siksi kirjailtu toive siitä, että maalivahtipeli jatkaa kehitystään loivasta nousujohteisuudesta pelien todelliseksi voitokkaaksi ratkomiseksi. Myös alempiin ketjuihin tarvitaan lisäpotku, sillä nyt kiekko hautuu edelleen liikaa omassa päässä. Niin, eikä Miro Karjalaiselta kaivata kevään ratkaisupeleissä yhtään tonttuilua.

Koirankoppiin ja joukkueen ulkopuolelle rumasti muilutettu Antti Karjalainen saisi löytää itsensä takia uuden seuran. Hänen kohtelunsa perusteella HPK ei lahjoja tänä jouluna ansaitsisi.

Ilves, Lassi Seppä: Pelilliset asiat ovat tällä hetkellä kunnossa ja joukkue saikin pikkujoulupaketin Ville Meskasen muodossa. Valkoparralta tamperelaiset voisivat toivoa ainakin sitä, että Lukáš Dostál pysyy terveenä koko kauden. Hän on se veskari, joka voi torjua Ilveksen menestykseen. Ville Kolppanen on piristynyt karmean alkukauden jälkeen, mutta vaikka hän hyvä veskari onkin, on tupsukorvien pystyttävä luottamaan huipputasoiseen Dostáliin.

Ilves sai maajoukkuetason joululahjan Ville Meskasen muodossa.
Kuva © Jaakko Stenroos - https://jaskan.kuvat.fi/

Lisäksi tupsukorvien lahjalistaan tulee kirjata se, että nuori joukkue pystyy pitämään hyvän hengen päällä, vaikka pelit kovenevat ja panos kiristyy. Vaikka joukkueessa on paljon taitoa, mitään diivailua joukkueessa ei saa alkaa esiintyä. Järin totinen huoli tämä ei ole, sillä johtavat pelaajat kuten kapteeni Eemeli Suomi, Teemu Rautiainen ja kokeneet puolustajat Aleksi Elorinteen johdolla pitävät kiintopisteen takuulla oikeassa osoitteessa.

Valmennustiimissä Jouko Myrrä on saanut päävalmentajana joukkueen puhaltamaan yhteen hiileen. Pelaajistossa on yksilöitä, jotka olivat Myrrän alaisuudessa voittamassa Suomen mestaruutta Ilveksen A-nuorissa, mikä on sellainen yksityiskohta, mitä suuri yleisö ei riittävästi huomioi. Vaikka tamperelaisilla on todella nuori joukkue, on sillä riittävästi voittamaan tottuneita pelaajia riveissään. Tämän yhteisen historian tulee näkyä Ilveksen tekemisessä sitä enemmän, mitä pidemmälle kevät etenee.

Jukurit, Tero Liikanen: Jukurien toivelistan kärjessä on itseluottamusta ja malttia pelaamiseen tuova rohto. Mikkeliläisryhmän pelaamisessa on ollut nähtävissä hyviä, voittaviakin elementtejä, mutta tällä hetkellä tulokset ovat olleet joukkueen kannalta negatiivisia.

Maalipaikoissa ripaus lisää itseluottamusta pelaajille voisi tehdä ihmeitä tuloksen kannaltakin, sillä paikkoja kentällä luodaan aivan riittävästi. Ratkaisut niissä ovat kuitenkin jääneet piippuun tai ainakin jättäneet toivomisen varaa. 

Maltti on myös valttia. Tällä hetkellä Jukurit pystyy pelaamaan hyviä jaksoja ottelussa, mutta suoritus ei kestä samalla tasolla koko 60 minuuttia, vaan vaikean hetken tullen omasta pelisuunnitelmasta lähdetään luistamaan ja yritetään ratkaisua väkisin. Nämä taas ovat avanneet vastustajille paikan ratkaisuihin ja sen he ovat usein myös hyväkseen käyttäneet. Malttia vaikeiden hetkien selvittämiseen ja luottoa oman tekemisen riittävyyteen vastoinkäymistenkin kohdalla kaivataan.

JYP, Jere Korkalainen: Jyväskylässä paketteja toivotaan enemmän pukuosastolle kuin kaukaloon. Alivoimaa lukuun ottamatta JYP on valmis haastamaan jopa mestaruudesta jokaisella osa-alueella. Kasvojenpesu viime kauden jälkeen on ollut yllättävän nopea, kun toiminta on saanut uusilla avainhenkilöillä kaivattua raikkautta.

Sen takia lahjatoiveet ovatkin enemmän pitkäaikaisia. Ensinnäkin talous on melko lailla veitsenterällä. Selvitys seurojen taloustilanteesta oli jyväskyläläisvinkkelistä karua luettavaa. Viime kausien tappiot ovat vetäneet seuran pääoman selvästi pakkasen puolelle, eikä uusille rankoille tappioille ole varaa. KHL-seurat kuulema tunnustelevat hankintojen mahdollisuutta Liigasta, pitäisikö Julius Nättinen laittaa lihoiksi kuin Sinuhe Wallinheimo aikanaan?

Toisena toiveena on uuden hallihankkeen rahoittajien löytäminen. Hippos2020-projektiin liittyy komeita suunnitelmia ja rakennuslupakin on jo myönnetty, joten kyse on enää siitä suurimmasta ongelmasta, rahasta. Vaikka projekti pääsi Olympiakomitean tärkeiden liikuntapaikkahankkeiden listalle, sitä kautta tuleva valtion tuki on vain murusia, kun tarve olisi koko viinerille. Uudesta Hippoksesta halutaan hiilineutraali rakennelma, ja nyt pitäisi varmistaa, ettei hiilineutraaliuden syyksi jää vain se, ettei projektia rakenneta ollenkaan.

Mitä mallioppilaalle voi antaa?

KalPa, Karri Kovanen: Kuopiossa toivotaan joulupukilta työkaluja ylivoiman parantamiseen. Joukkueen ylivoima-aika on tällä kaudella ollut 201:54, jonka aikana se on onnistunut iskemään vain vaivaiset 14 maalia. Omissa on kolissut ylivoiman aikana peräti seitsemän kertaa. Ylivoimaprosentti on surkea 11,11.

Kuopiolaiset myös kaipaisivat tasaisuutta otteisiin. Viime aikoina joukkueen pelaaminen on alkanut näyttää jo paremmalta. Loka-marraskuun vaihteessa KalPa hävisi kahdeksan ottelua putkeen.

Maalintekeminen on ollut monessa ottelussa yhtä tervan juontia, tosin se on parantunut viime aikoina. Puolustuksessa on myös läpi kauden sattunut suuri määrä virheitä, joista vastustajat ovat rokottaneet kovalla prosentilla.

Mikäli joulupukki tuo kilpipaidoille huolellisuutta kiekolliseen pelaamiseen, onnistumisia ylivoimalle ja kliinisyyttä viimeistelyyn, Kuopiossa pelataan keväällä pudotuspelejä.

KooKoo, Satu Pitkänen: KooKoo sai konkreettisen joululahjansa jo etukäteen, kun Libor Šulák liittyi vahvuuteen. Joulun alla tšekkipakki ehti paukuttaa yhdeksässä ottelussa viisi maalia, millä irtoaa jo puolustajien maalipörssin neljäs sija. Kestävän kehityksen lahjoja ovat olleet Juha-Pekka Haataja, Kim Strömberg sekä kaikessa hiljaisuudessa joukkueen sisäisen pistepörssin kolmanneksi kavunnut työmyyrä Vilmos Galló.

Pukille voisi esittää toiveen, että kiekko löytää tiensä myös maaliin. KooKoo on edelleen liigan eniten laukonut joukkue, kun taas vastaanotettujen laukausten määrässä se on viimeinen. Lumon Areenan käytävillä tontut kuiskivat, että KooKoolla on tapana tehdä vastustajan maalivahdista ottelun paras pelaaja. Pukki voisi hieman hioa KooKoon kiekkoa pienemmäksi, tai kenties levittää sen päälle vaseliinia.

"Ongelman ratkaisemiseksi toivomuksena on toisen liigaseuran perustaminen Ouluun"

Maalivahtipeli vaatisi hieman kimalleliimaa. Ennen kaikkea pukin kontista saisi löytyä terveyttä ja rauhaa päälle maan. KooKoon terveystilanne on ollut edelliskausiin verraten hyvä, ja näin suodaan myös jatkuvan. Sen sijaan turhia jäähyjä saisi edelleen karsia pois.

Kärpät, Riku Isokoski: Oulussa ei ole tarvetta pelillisille lahjoille, sillä niin hyvin ovat Raksilassa joulutortut uunissa. Sen sijaan konsernin kasvun nimissä Kärpät toivoo pohjoisen bisneskumppaniltaan uutta areenaa ja farmiseuraa liigatasolle.

Kärppien pelaajamateriaalin leveys on täysin omassa kastissaan muihin seuroihin verrattuna. Asia konkretisoituu hyökkäyksessä, jossa kaikkien ollessa terveinä liigatason pelaajia riittää kahteen vilttiketjuun. Vaikka pelaajat kehittyvät Kärpissä todella kovalla tahdilla, niin ylitarjonnasta johtuen monien kehitys seisoo silti paikallaan. Lisätietoja Jasper Lindsteniltä ja Sami Anttilalta. Oman juniorijoukkueen lisäksi myös moni muu Liiga-joukkue pullistelee kärppäkasvatteja.

Ongelman ratkaisemiseksi toivomuksena on toisen liigaseuran perustaminen Ouluun, jossa Kärppien popcorn-osasto ja junioripelaajat saavat peliminuutteja. Lisäksi tässä uudessa farmiseurassa voidaan testata jo tulevan kauden kärppävahvistuksia. Ja mikäli asia tuntuu sinusta mahdottomalta, niin Tapparan kakkosseura Hilpara pelasi kaudella 1969-70 pääsarjassa yhdessä isäntäjoukkueensa kanssa.

Lukko, Miro Perhe: Lukko on kauden mittaan vahvistunut uusilla (tai uusvanhoilla) pelaajilla moneen otteeseen. Pakistoa tuli vahvistamaan Ilkka Heikkinen kesken kauden ja Ville Heinola sekä Tarmo Reunanen palasivat NHL-valloitukseltaan takaisin Raumalle loppukaudeksi. Hyökkäykseen taas saapui Sebastian Repo purettuaan sopimuksen Florida Panthersin kanssa.

Laitahyökkääjien, maalivahtien ja puolustajien osalta Lukon materiaali riittää mihin tahansa. Raumalaisten ongelmaksi on joulun ja vuodenvaihteen tienoilla muodostumassa sentteriosasto. Joukkueen kapteeni Tapio Laakso on sivussa loukkaantumisen vuoksi, eikä hänen paluuaikataulustaan ole tietoa. Samaan aikaan Justin Danforth sekä Ville Petman ovat kumpikin edustamassa maataan. Danforth kantamassa Sveitsin Davosissa vaahteranlehtipaitaa Spengler Cupin merkeissä ja Petman nuorten Leijonien matkassa Tšekissä pelattavissa alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa.

Tämä jättää Lukon kokoonpanoon kaksi keskushyökkääjää: Pathrik Westerholm sekä Eetu Koivistoinen. Aiemmin urallaan keskushyökkääjänä pelanneita ovat Heikki Liedes ja Kristián Pospíšil, mutta heidän roolinsa on aiemmin sinetöitynyt laituriksi. Sentterien puute pakottaa laittamaan ketjukoostumuksia aivan uuteen uskoon. Sen vaikutuksia Lukon pelaamiseen on ennalta hankala arvioida.

Raumalaiset ovat isoissa ongelmissa mikäli Danforth tai Petman loukkaantuu ja Laakson vamma osoittautuu niin pahaksi, ettei hän pysty enää pelaamaan tällä kaudella. Joululahjaksi sopisi siis pikainen paraneminen kapteeni-Laaksolle sekä Danforthille ja Ville Petmanille maajoukkue-edustukset ilman isoja loukkaantumisia. Näin Lukko pääsisi etenemään kohti pudotuspelikevättä ilman, että pursi vuotaa.

Pasi Nurminen tahtoo omistamalleen Pelicansille kasan lahjoja.

Pelicans, Veeti Kantoluoto: Seitsemän pisteen päässä pudotuspeliviivasta olevan Pelicansin joululahjatoiveisiin kuuluu verrattain monta asiaa. Esimerkkeinä toimisi kiekollinen puolustaja, tasainen pisteidentekijä alempiin hyökkäysketjuihin sekä laadukas kakkosmaalivahti.

Pelicans kaipailee tehoja laajemmalta rintamalta. Ei riitä, että ainoastaan Hannes Björninen, Juhamatti Aaltonen sekä Aleksi Mustonen ovat ylittäneet 20 pisteen rajapyykin. Pelicans tarvitsee Jesse Ylösen, Jesse Mankisen sekä Jonatan Tanuksen johdolla enemmän alemmilta ketjuiltaan.

Tärkeimpänä joululahjalistalla on kuitenkin henkilö, joka saisi Pelicansin viisikkopelin organisoitua, oli se sitten Jesse Welling tai joku muu. Sillä jos lahtelaisten viisikkopeliin ei tule muutoksia ja nopeasti, Lahdessa ei pudotuspeleistä tarvitse haaveilla tänä keväänä. Mikään vippaskonsti ei pelaajien itseluottamusta nosta, vaan sen pitää lähteä yksinkertaisista asioista, tiiviistä viisikosta etenkin avauspelissä, kaverin auttamisesta hyökkäysalueella ja hyvästä maalivahtipelistä.

Rentoutta ja tason nostoja

SaiPa, Matti Koski: Lappeenrannassa odotetaan joulupukin tuovan kaakkoon rentoutta suorittamiseen ja positiivisia ajatuksia omasta tekemisestä. Joukkueen talvi on ollut tähän mennessä tappiosta toiseen tarpomista, joten yksikin kolmen pisteen voitto toisi pukukoppiin positiivista virettä ja toivoa paremmasta. Myös peliotteiden tasaisuus niin otteluiden kuin erienkin välillä olisi kovin toivottavaa.

Lahjapaketista voisi löytyä myös uusia taktisia kujeita alivoimapelaamiseen sekä reipasta kiekkomieltä niin puolustus- kuin hyökkäyspäähänkin. Tällä hetkellä SaiPa kärsii sarjan heikoimmasta alivoimapelaamisesta, minkä lisäksi joukkue laukoo vähiten vastustajan maalia kohti. Tiukalle umpisolmulle kietoutunut negatiivisten asioiden vyyhti aukeaa positiivisten kokemusten kautta.

"Tällä hetkellä SaiPa kärsii sarjan heikoimmasta alivoimapelaamisesta"

Jos joulupukki sen suo, SaiPa hyötyisi myös hyvin liikkuvasta peliätekevästä hyökkääjästä, joka herättäisi suoraviivaisen ruotsalaislaitahyökkääjä John Perssonin uuteen nousuun ja virkistäisi muutoinkin joukkueen hyökkäysalueen pelaamista. Myös puolustus kaipaisi uutta verta varsinkin, jos kärkipuolustaja Mário Grmanin loukkaantumiset eivät ota loppuakseen.

Sport, Herkko Hanhikoski: Iloinen alku kaudelle muuttui pian Hausmyllyn laulun otsikoksi Sportille. Marraskuukaan ei ollut lohtua tuodakseen. Lopulta vaasalaiset tekivät välttämättömän, ja penkin taakse nousi Risto Dufva. Valmentajanvaihdos oli kultaakin arvokkaampaa, ja Sport nousi juuri ennen joulutauko runkosarjan jumbosijalta ylöspäin.

Kotkapaidoille olisikin toivottavaa Dufvan teesien tehoaminen kauden loppuun saakka, sekä luottopelaajien tason nousu. Antti Erkinjuntti on pelannut ajoittain hyvällä tempolla, mutta tasaisuutta kaivataan myös viime kaudella tehoja iskeneiltä Roope Talajalta ja Toni Kallelalta. Kultakypärä Chris DeSousa on ollut Sportin tärkeimpiä onnistujia, eikä tahdille näytä olevan loppua.

Niko Hovinen loukkaantui Hämeenlinnassa ikävän näköisesti, mutta maalivahdin onneksi tilanteesta selvittiin säikähdyksellä. Poissaolo lienee kuitenkin viikkoja, joten joululahjaksi Sportille olisi suopeaa tulla Stefan Steenin hyvien otteiden jatko, sekä joulukuun pistetahdin pysyminen.

Tappara, Juha Oinonen: Aineettomat lahjat ovat kovasti muodissa, ja Tappara-leirissäkin toivotaan lahjasäkistä ensisijaisesti löytyvän kadonnutta rentoutta ja suoritusvarmuutta. Konkreettisempien lahjojen ystävät odottavat uusia sivuja pelikirjaan, sillä Tappara on ollut viime peleissä vaikeuksissa avauspelaamisensa kanssa − jopa häntäpään Sportia vastaan.

Valtteri Kemiläisen poissaolo EHT-pelien vuoksi tosin hieman selittää ilmiötä, mutta mestarisuosikin tilanne ei näytä lupaavalta, jos huolella rakennettu pelitapa rakoilee yhden pelaajan puuttumisesta. Tai oikeastaan kahden, sillä loukkaantuneen Tyler Morleyn poissaolo on todentanut ykkössentterin tarpeen. Korvaajaksi hankittu Steven Iacobellis on tehoillut mukavasti, mutta pelipaikka oli viimeksi kolmosketjun laidalla.

Yksilöitynä toiveena Otto Rauhala kaipaisi aikakonetta tavoittaakseen kauden 2017−18 suoritustasonsa. Kaikki kunnia yritteliäälle ja uhrautuvalle pelityylille, mutta hyökkäyspeliin Rauhalan panos on ollut lähinnä negatiivinen.

Seura nimeltä TPS on liian iso taakka Lauri Pajuniemen yksin kannettavaksi.
Kuva © Timo Savela

TPS, Jere Korkalainen: Turussa ilonaiheet ovat tänä syksynä olleet vähissä, mutta pientä valonpilkettä on tuonut nuori Lauri Pajuniemi, joka näyttää tekevän odotetun läpimurtonsa. Pajuniemi on kaikessa hiljaisuudessa hiipinyt Liigan pistepörssin kymmenen joukkoon ja on ollut kiistatta turkulaishyökkäyksen kantava voima. Viidessä edellisessä pelissä TPS on iskenyt 15 maalia, joista kymmenessä laituri on ollut joko maalin tekijänä tai syöttäjänä.

Tämä ei kuitenkaan yksinkertaisesti riitä, vaan vastuun pitää jakautua huomattavasti laajemmalle rintamalle. Konkarit Ilari Filppulan johdolla ovat väläytelleet, mutta tähän asti nähty ei millään riitä, jos turkulaiset mielivät vielä kymmenen sakkiin. Lisättäköön listaan myös Petteri Wirtanen, joka teki perjantaina vasta kauden kolmannen maalinsa.

Turkulaiset kaipaavatkin konkareiltaan tason nostoa ja ehkä pelistä eniten puuttuvaa elementtiä, tasaisuutta. Tälläkin kaudella on nähty monta ottelua, joissa TPS on onnistunut jopa hallitsemaan, mutta käsittämättömällä tavalla häviämään ottelun. Marko Virtasen joukkueen tilanne onkin mielenkiintoinen, sillä ne pelaajat, joilta onnistumisia odotetaan, vuotavat myös omaan päähän eniten. Esimerkiksi TPS:n maalivahtien torjuntaprosentti Pajuniemen ollessa tasakentällisin jäällä on vain 83,2. 

Kestämätön tilanne.

Ässät, Kati Junttila: Porissa joulupukilta toivotaan kenties kaikkein eniten tasaisuutta tekemiseen. Ässillä on ollut läpi kauden ongelmana kykenemättömyys pelata ehjää 60-minuuttista saatika saada hyvä tekeminen jatkumaan seuraavaan otteluun saakka.

Edelliseen kainoon toiveeseen hieman liittyen porilaiset haluaisivat pukilta edes yhden voittoputken! Tähän mennessä joukkue on kyennyt parhaimmillaan voittamaan ainoastaan kaksi peliä putkeen, vaikka pudotuspelipaikkajahdissa tarvittaisiin kipeästi pisteitä reippaalla tahdilla.

Pelaajarintamalla on Porissa tapahtunut viime aikoina muutoksia. Ässät purki sopimuksen alkukauden tehohyökkääjä Edwin Hedbergin kanssa, joten maalinteko-osastolle toivottaisiin ratkaisuvoimaa. Loppukaudeksi lainasopimuksella kiinnitetty Topias Haapanen tuskin yksistään vielä riittää viemään Ässiä kevään jatkopeleihin.

Loppusilaukseksi joulupukki voisi ropsauttaa Ässien pukukoppiin uskoa ja luottamusta omaan tekemiseen sekä rutkasti sisukkuutta, jotta tuleva työntäyteinen kevät kääntyisi lopulta porilaisten kannalta suosiolliseen lopputulokseen.

Viikon pelaaja: Libor Šulák, KooKoo

Tšekkiläispuolustaja on aloittanut vahvasti uuden Liiga-visiittinsä. Šulák kuului joukkueensa johtohahmoihin viikon kahdessa voitto-ottelussa iskemällä tehot 3+2.

Viikon twitaatti:

» Lähetä palautetta toimitukselle