Alkusysäyksensä naisten jääkiekko sai Suomessa 1970-luvun alussa. Hiljalleen laji kehittyi, kasvoi ja sen jalansija urheilun pelikentillä vakiintui.
Nyt naisten lätkän pääsarja juhlii 40-vuotista taivaltaan. SM-sarjana alkanut kilpa kulkee tätä nykyä nimellä Naisten Liiga, joksi se muuttui 2017.
Tampereen Ilves kutsui entisiä pelaajiaan seuraamaan tupsukorvien ja HPK:n välistä toista puolivälieräkamppailua. Samassa yhteydessä oli oivallinen hetki väritellä hieman menneistä ja pohtia tulevaa.
− Oma ura loppui 2010. Sarja on muuttunut sittemmin ammattimaisemmaksi ja akatemiajoukkueiden tulokin kielii siitä. Mukaan on tullut myös paljon palkollisia naisvalmentajia. Seurojen puolelta on panostettu ja se on ilahduttavaa. Pelikin on tosi vauhdikasta, virkkoo Vilja Lipsonen Tesoman jäähallin lehtereillä Naisten Liigan pudotuspelikiekon tiimellyksessä.
Naisten jääkiekko on sen verran nuorta Suomessa, että täällä on ihmisiä, jotka muistavat toiminnan alkuhämärät selvästi.
− 40 vuoden aikana on tullut ihan erilainen ote koko hommaan. Nyt puhutaan Naisten Liigasta ja se kertoo ihan eri tavalla arvostuksesta tätä juttua kohtaan. Tekeminen on erilaista. Silloin kasasimme porukan, valmentaja tuli paikalle ja pelasimme niillä omilla vahvuuksillamme. Ei siinä hirveästi taktisia hienouksia ollut, kertoo todellinen lajilegenda Anne Haanpää.
"Kasasimme porukan, valmentaja tuli paikalle ja pelasimme niillä omilla vahvuuksillamme."
Jos pelilliset asiat olivat vielä tuolloin melko alkeellisella asteella, ei harjoittelukaan ollut järin monipuolisella ja mietityllä tolalla. Pelaajat tekivät niitä asioita, jotka olivat helppoja ja saatavilla.
− Kesäharjoitteluakaan ei ollut silloin, vaan pelasimme jalkapalloa. Maajoukkue toi meille 80-luvun lopulla uuden kipinän siitä, mitä harrastaminen todellisuudessa on. Maajoukkueen kautta näkee kasvun tässä lajissa, ja siellä tehdäänkin asiat viimeisen päälle. Samalla sydämellä kuin me aikanamme, mutta todellakin ammattimaisemmin. Myös resurssit ovat kasvaneet, Haanpää toteaa.
Naisten SM-sarja perustettiin 1982. HJK kruunattiin ensimmäiseksi mestariksi neljän joukkueen lopputurnauksen kautta.
Kehitystä vuosien varrella
Vuoteen 1985 mennessä joukkueita tuli lisää ja myös ykkösdivisioona sai alkunsa. Pudotuspelit tulivat 80-luvun lopussa mukaan kuvioon. Naisten lätkän laajentuminen sai tietysti uusia innokkaita lajin pariin.
− Tulin Naganon olympiakaudella 1997−98 mukaan. Meillä oli silloin mieletön määrä maajoukkuepelaajia ja silloin Ilveksessä oli monia hyviä esikuvia. Ainakin se on sittemmin muuttunut, että on tullut muun muassa aamuharjoittelu mukaan. Välillä sitä miettii, että "ai, nämä käyvät täällä aamuisinkin treenaamassa!", pitkän linjan Ilves-peluri Johanna Koivula hihkuu.
Monessa mukana ollut konkari Haanpää muistaa lämmöllä aikaansa leijonapaidassa. Hän juhli Suomen kanssa neljä kertaa Euroopan mestaruutta ja voitti myös neljä MM-pronssia.
− 1989 oli myös henkilökohtaisesti iso juttu, sillä pelasimme ensimmäistä kertaa EM-kisoja. Sain olla edustamassa maajoukkuettakin kymmenisen vuotta. Sen kautta oheisharjoittelu ja kesätreenit alkoivat saada sijaa. Silloin ei enää riittänyt pelkkä pallon potkiminen ja pesäpallon peluu, vaan täytyi oikeasti alkaa tehdä töitä. Ei se aina ollut kivaa, mutta hienoahan se oli niitä mestaruuspyttyjä nostella, Haanpää heittää.
Haanpää on uraltaan kahdeksankertainen Suomen mestari. Pokaaleita tuli niin Ilveksen kuin Shakersinkin paidassa.
Maajoukkuetoiminta näyttää suuntaa
Maajoukkue perustettiin 1989. Naisleijonat on kasvattanut suosiotaan näihin päiviin saakka ja nykyään naisten maajoukkueella on jo tukeva jalansija suomalaisessa jääkiekkokentässä. Paikallistasolla historiaan on mahtunut tiukkojakin aikoja.
− Kovalla työllä, innolla ja tuella saamme pidettyä naisten jääkiekon urheilun A-sarjassa. Muillekin kuin naisten liigaseuroille olisi myös tärkeää saada lisää jääaikaa. Kaksi tai kolme kertaa viikossa ei riitä. Oli muutamia vuosia, kun Ilveksellä ei ollut farmijoukkuetta, vaan pelaajia haettiin jostain Ruovedeltä tai Lempäälästä. Nyt, kun akatemia tuli tälle vuodelle, niin kuvio parantui. Kehitys vaatii sen, että työn ja opiskelun pystyy yhdistämään pelaamiseen mahdollisimman sujuvasti, tietää Haanpää.
Kolmikko näkee nimenomaan kasvavan akatemioiden määrän edellytyksenä naiskiekkotoiminnan laajentumiselle.
− Akatemiatoiminnan myötä voisimme saada lisää harrastajia. Nyt on paljon erilaisia tyttökiekkotapahtumia. Olen itse poikapuolella katsomassa lajin kehitystä ja pelaajahankintaa. On tärkeä saada lisää pelaajia ja ammattimaisempaa valmennusta myös muualle kuin Naisten Liigaan. Akatemiat takaavat sen, Lipsonen sanoo.
"On tärkeä saada lisää pelaajia ja ammattimaisempaa valmennusta myös muualle kuin Naisten Liigaan."
Kaksi MM-pronssia urallaan voittanut ja yhä alempien sarjatasojen pelikentillä viihtyvä 44-vuotias peluri liputtaa pienempien sarjojen merkityksen puolesta.
− Myös hyvien ja tasokkaiden pelien saaminen on tärkeää. Naisten Mestis ja Suomi-sarja ovat hyviä sarjoja. Olen käynyt siellä vähän tässä pelailemassa, niin sieltä on kyllä tulossa hyvätasoisia nuoria tyttöjä ja naisia. Heitä vaan nopeammin mukaan ylös ja hyvää harjoittelua, kehottaa Lipsonen.
Naisten pääsarjatasolla Lipsonen ehti pelata 15 kaudella ja tehdä yli 300 tehopistettä.
Ilves on ja pysyy
Legendaarinen tamperelaisseura on ainoa, jolla on ollut jokaisella Naisten Liigan kaudella edustusta pääsarjassa. Nykyään tupsukorvat lukeutuvat vakaasti sarjan potentiaalisiin menestyjäjoukkueisiin. Haastattelussa olevasta kolmikosta jokainen on pelannut Ilveksessä merkittävän määrän otteluita. Side tupsukorviin on rakentunut pitkältä ajalta.
− On hienoa, että vuosikymmenten takaa tuntemani Marjo (Voutilainen) hyppäsi tälle kaudelle päävalmentajaksi. Seuraan Leijonat TV:n kautta paljon matseja, mutten pääse välttämättä kovin usein paikan päälle, Haanpää toteaa.
Vaikka muun elämän riennot vievät kokeneita laji-ihmisiä kauemmas kaukaloista, pysyvät he kuitenkin perillä siitä, miten pelit sujuvat.
− En ole paikan päälle kovin montaa kertaa päässyt. Jälkikasvu seuraa paljon pelejä ja sieltä kuulen kyllä tulokset ja maalintekijät. Käyn pelailemassa firmaliigaa täällä Tesomalla aamuisin ja Ilveksellä on siinä samoihin aikoihin harjoitukset, joten olen siinä yhteydessä päävalmentajan kanssa jutellut ja seuraillut menoa, Lipsonen kertoo.
Yhtä kautta lukuunottamatta koko uransa Ilvestä edustanut Koivula huomaa entisten pelikaveriensa siirtyvän valmennuksen puolelle.
− Ilveksen penkin takana alkaa olla aika paljon itselle tuttuja pelaajia. Olen paljon kysellyt ja jutellut. On ollut hieno seurata Ilveksen otteita.
Naisten Liiga kohti maailman kärkeä
Suomessa Naisten Liigan pelaajat eivät saa pelaamisesta palkkaa. HIFK ja HPK ovat kymmenestä pääsarjaseurasta ainoat, joissa urheilijoiden ei tarvitse maksaa pelitouhuista kausimaksuja.
Kokeneet naiskiekkoilijat haikailevat isompien ympyröiden perään, mutta tiedostavat myös realiteetit.
− Kaipaan sitä, että naisten jääkiekko otettaisi Liiga-seurojen mukaan. Joissain seuroissa näin jo onkin. Tällä tavoin kasvu jatkuisi ammattimaisempaan suuntaan. Voisimme sitten olla myös Ruotsin SDHL:lle se kilpaileva kaveri tässä. Sen ymmärtää, että liikennettä muihin sarjoihin on, kun täällä käymme töissä ja opiskelemme ohessa. Olisi hyvä saada kaikille seuroille tasapuoliset olosuhteet onnistumiselle, Koivula sanoo.
SDHL on tällä hetkellä Euroopassa naisten jääkiekon iso juttu, sillä sarjassa pelaajat saavat pelaamisestaan palkkaa. Myös Pohjois-Amerikassa PHF-sarjassa palkat ovat viime vuosina olleet nousussa. Valtaosassa maailman naisten lätkäliigoista elanto on kuitenkin vielä tiukassa.